tausta

perjantai 1. elokuuta 2014

Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain


"Käymme yhdessä ain
Käymme aina rinnakkain
Vaikka esteitä on
Joskus tiellä kohtalon
Voimme kaikki ne voittaa
Kun kuljemme vain
Tiemme yhdessä näin rinnakkain."

Vielä ehkä muutama katsaus sairaalamaailmaan, vaikka olenkin jo kotiutunut. Mieheni kävi jälleen joka päivä minua katsomassa. Oli pakko ottaa kuva meistä, niin erilaisista.



Toinen ei ole ollut auringossa

Vuonna 1978 kun meidät vihittiin ja lupasimme kulkea yhteistä taivalta, kunnes kuolema meidät erottaa, emme tietenkään voineet ymmärtää, mitä kaikkea tuo lupaus tulisi tarkoittamaan. Olen oppinut näkemään, miten tyystin erilaisia olemme - vaikka paljossa samanlaisiakin - ja miten juuri tuo erilaisuus on kantanut tähän päivään asti. Toisen itseni kaltaisen kanssa en takuuvarmasti olisi pärjännyt.

Mieheni on seissyt rinnallani myötä- ja vastamäessä. Nykyään kulkeminen ei kuitenkaan tapahdu rinnakkain, vaan peräkkäin: hän lykkää minua pyörätuolissa. Vähän se tuossa rappusten päälle laitetussa luiskassa työntäessään ylämäkeä huokailee, että voisin kuulemma itsekin vähän avustaa... 

Olen ymmärtänyt, ettei tämä kevät ja kesä ole ollut miehellenikään kovin helppoa. Tiedän, että kärsin mieluummin itse, kuin että katsoisin sivusta toisen tuskaa. Varsinkin, jos ei voi olla avuksi. Tänään on helppo hymyillä. Ihana olla kotona, nukkua omassa sängyssä. Kävin jo kahteen kertaan kokeilemassa, muttei tullut uni. Ihme juttu, kaksi viikkoa lähes nukkumatta. Mutta annas olla, kun alkaa työ, varmaan väsyttää...

Mervi

torstai 31. heinäkuuta 2014

Totta se on

Kyllä, tänään pääsen kotiin! Hoitaja toi jo elokuun aikatauluni. Aamuisin klo 8.30 menen infuusiopoliklinikalle saamaan tiputuksen ja illalla klo 20.30 sekä viikonloppuisin aamuin illoin ensiapuun. Tiputus kestää kerrallaan reilun tunnin. Sain taksilapun koko elokuuksi, ettei tarvitse joka kerta erikseen pyytää. Päivittäin ajan siis 4 taksimatkaa, mikä tekee elokuussa yhteensä 120 matkaa. Vaihtelua elämään, enpä voi valittaa, että olisin kotona vankina...

Skotlannin tuliaiset

Nyt on kohta kaksi viikkoa tyttäreni Helin häistä, joihin en siis mukaan päässyt. Isänsä ja nuorempi tytär olivat ainoina suomalaisina paikalla. Tänään kuvasin sairaalasängyllä saamani tuliaiset.

Paikallista käsityötä edustaa rintakoru.





Kuvat eivät näytä onnistuneen hyvin. Tuo härkä on mielestäni mainio valinta. Tyttö muistaa äitinsä lempivärin, joka on sininen. Härkäpäinenkin olen, ainakin joskus. Se tuli ilmi myös sisukkaassa päätösessäni lähteä Skotlantiin, mikä sitten kuitenkin meni mönkään. Toinen sininen on tämä iso, kevyt huivi:

huomaa myös ihana mintunvihreä sairaalan peitto!


Nyt nuoripari on kahden viikon häämatkalla Tunisiassa. Skotlannissa ei ole ollut näin lämmintä kuin meillä Suomessa, joten lämmin vaihtoehto sopii hyvin.

Mervi






keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Yllätys, yllätys!

Lääkärit kävivät kierrolla. Otin puheeksi maaliskuisen vessassa kaatumisen tällä osastolla. Siinä lähti kaksi vuotta vanha keinonivel paikoiltaan, mutta irtosi myös kiinnityksestään. Kysyin, olisiko puhdistus voitu tehdä ilman proteesin irroittamista. Molemmat lääkärit vakuuttivat, ettei olisi voitu tehdä. Proteesi irroitetaan aina.

Tästä päästiin keskusteluun siitä, kenen vastuulla kaatuminen on. Lääkäri piti luennon siitä, että lain mukaan POTILAS on itse vastuussa kaatumisestaan, putoamisestaan ja parvekkeelta hyppäämisestään. Sellaistakin kuulemma on tapahtunut. Lääkärit keskenään keskustelivat minun laittamisesta tk:n jonoon eli kyseessä siirto vuodeosastolle. Päätin ottaa esille pohtimani kysymyksen, voisinko olla kotona ja vain käydä sairaalassa saamassa antibioottitiputuksen. "Juu, kyllä se vaan onnistuu", sanoi lääkäri. Niinpä tänään otetaan hakaset pois ja jos kaikki on ok, pääsen huomenna kotiin!

Sairaanhoitaja lähti nyt kyselemään mahdollisuutta kotisairaanhoitoon. Kerranhan sen joku jo tyrmäsi ja voi olla että nytkin, mutta onpahan selvitetty eri mahdollisuudet.

Mervi


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tyksin keikka

Mulla riittää näitä tauteja, lonkkaongelmien lisäksi montaa muuta. Tälle päivälle oli määrätty lääkärissäkäynti endokrinologian poliklinikalle, sisätautilääkärille Tyksiin. Niinpä paaritaksi tuli taas kerran minua hakemaan. Menomatkalla polvi äityi kipeäksi, joten odotin minuutti minuutilta perillepääsyä. Voitte ehkä kuvitella taksikuskin ajatuksen/kirouksen, kun paluumatkalla ilmoitin, että mulla on vilu! Se raukka joutui laittamaan lämmityksen päälle, vaikka ulkona oli yli 30 astetta! Ihana tunne, kun lämpö alkaa pikkuhiljaa helliä viluista kehoa...

Lääkärissä ei kauheasti mitään uutta ilmennyt, itse asiassa hän oli tyytyväinen laboratoriotuloksiin. Kolesteroli on korkealla, jotain yli kuusi. Olisin muuten saanut lääkityksen, mutta kun on tätä kaikkea muuta tässä. Kilpirauhasen vajaatoiminta oli hitusen muuttunut liikatoiminnan puolelle joten lääkitystä pienennettiin.

Minulla on todettu myös jotain häikkää lisäkilpirauhasessa. Kalkkia erittyy verenkiertoon, mutta elimistöni ei pysty sitä käyttämään hyödyksi. Päinvastoin, se kalkki on peräisin omista luistani, jotka siis tästä syystä haurastuvat/saattavat haurastua. Toinen seuraus tästä taudista on dementia, kolmatta minä en muista. Kas kun minulla tuo muisti... hiusten lähtöön kyselin syytä. Ei ole vitamiinin tai muun ouutetta, joka selittäisi asian. Selitys on nopea laihtuminen. Toivottavasti ei jää pysyväksi vaivaksi. Odottelen mustaa, pitkää ja kiharaa uutta tukkaa lähteneen tilalle!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Rento lonkka


Girdlesstone = rento lonkka

Tänään tapasin tämän kirurgisen osaston fysioterapeutin, jonka tunnen jo aiemmilta käynneiltäni osastolla. Tunnin verran enimmäkseen keskustelimme. Toki siinä kartoitettiin tilanne ja sain ohjeita. Pyysin pienempää, kapeampaa pyörätuolia. Tuli puheeksi myös sähköpyörätuoli, mutta sellaisen saanti saattaa olla vaikeaaa. Sillä pääsisin itse kulkemaan esim. kotimme luiskaa pitkin. Olisin hitusen itsenäisempi, enkä aina toisen työntämisen varassa.

Jostain syystä tuli puheeksi myös vanhat hoitomuodot. Ennen vanhaan,  noin kolmekymmentä vuotta sitten ei vielä revisioleikkaukset (uusinta-) olleet näin kehittyneitä kuin nykyään. Jos jouduttiin vaikkapa infektion vuoksi ottamaan nivel pois, tilanne saatettiin jättää silleen. Potilaalla ei ollut niveltä, mutta hän pystyi silti liikkumaan keppien kanssa. Niveleen kehittyy ajan kanssa sidekudosta, ikäänkuin pehmeä patja, joka toimii väliaineena. Ilmankos minullekin on kerrottu tarinoita mummoista, jotka liikkuvat ilman lonkkaniveltä. Minun kohdallani asia on päinvastoin. En saa varata nivelettömälle lonkalle, jotta se ei aktivoituisi kehittämään sideainetta. Toinen syy on tietysti se, että nivelkapselissa on se antibioottipallo, spacer.

Täällä lisätietoa rennosta lonkasta

http://www.terve.fi/kysy-asiantuntijalta-anonymous-24-january-2006-1029

Ja taas muutto...

Kirurginen osasto on ollut heinäkuun kiinni, mutta avattiin tänään. Niinpä minutkin siirrettiin tänne. Taidan olla ainut potilas, kaikki huoneet vaikutti tyhjiltä. Sain kuin sainkin oman sviitin. Lääkäri kertoi, että keinonivelinfektiopotilaita ei sijoitetakaan isoihin huoneisiin toisten kanssa. Tämä selittääkin sen, että keväiselläkin reissulla sain olla yksin.

Mikäs tässä on ollessa hyvin ilmastoidussa huoneessa omassa rauhassa. Nyt vaan jännään, että alkaako ruokarumba taas alusta. Juuri saimme edellisellä osastolla  asiat niiltä osin järjestykseen. Tuntuu paljon paremmalta, kun ei tuoda sellaista, mitä en kykene syömään vaan joudun jättämään.

Aamupalalle tuodaan vain näkkileipä ja sille tomaattia ja kurkkua sekä kaakao. Varsinaiset ruuat on samat kuin muillakin, muttei leipää eikä puuroa. Iltapalalle  taas näkkileipää päällyksineen ja kaakao sekä raejuusto ja mahdollisesti jotain lihaa tai tonnikalaa. Paino tippuu mukavasti, eilisestä tähän aamuun peräti 800g. Osittain asiaa auttaa se, että antibiootti pistää aineenvaihdunnalle turbovaihteen päälle. Alan olla ( vastoin normaalia luonnettani ) läpip***a.

Mervi