keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Mä en kestä näitä keskeneräisiä, mutta mitä muuta löytyi?

Minulla on huono tapa  jättää käsityö kesken. On niin paljon ideoita ja haluan päästä käsiksi seuraavaan työhön, joten edellinen jää puolitiehen. Tai joku työ ei onnistu ihan niinkuin haluaisin, niin jätän sen "odottamaan"... Kerroinkin jo täällä,  miten  keräsin pussukoita ja nyssyköitä yhteen paikkaan ja talvisen neuleet odottamaan.

Olin tyytyväinen, kun sain pääteltyä monta työtä.


Pöytäliinoja, -tabletteja, verhoja ja muuten vaan virkkauksia. En todellakaan nyt aloittaisi tuollaisia töitä. Ei niitä kaupasta kukaan osta, eikä oma sisustustyylini ole enää tuollainen romanttinen.

Juuri, kun olin pääsemässä voitolle tästä urakasta, niin löytyi vielä montamonta uutta pussukkaa, joiden olemassaolosta en ollut tiennyt mitään. Ne taitavat olla "ajalta ennen kauppaa" eli mahdollisesti 10 vuoden takaa?


Ongelmaksi muodostui se, että monesta työstä on lanka katkaistu ja käytetty ehkä johonkin toiseen tai sitten työ on jäänyt kesken juuri siitä syystä, että lanka on loppunut. Eikä samanlaista tietenkään enää saa...

Surematta purin monta työtä.

Löytyi myös tällainen keskeneräinen vauvan virkattu nuttu. Palat on valmiit, mutta se ikävin vaihe tekemättä eli yhdistäminen. Aika paksun langan olen  valinnut.



Mitähän tästäkin on ollut tarkoitus tulla? Mitä pienempi on "valmistusaste", sitä varmemmin työ päätyi purkuun. 


En sitten millään muista, mikä tästä villaisesta virkkuusta on ollut tarkoitus tulla. Varmaan joku elukka? Ohje on kadonnut, enkä oikein löydä inspiraatiota alkaa soveltaa.


 Pussukan pohjalta löytyi tällainen vekotin. Ei varmasti kuulu näihin virkkauksiin! Itse arvelen, että on jonkinlainen tuftaukseen (mistähän tuollaisenkin sanan keksin?) käytettävä neula.

Onko joku käyttänyt tällaista?



Mahtaako tämä kesä riittää siihen, että saan kaikki keskeneräiset virkkuut valmiiksi? Kun kuitenkin putiikkiin tulee uusia lankoja, joita olisi kiva kokeilla. Tänäänkin saapui huiviksi tarkoitettu puuvillainen "kakkulanka". Ihan varmasti virkkaan sellaisen mieluummin kuin näitä...

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Yrittäjän miniloma

Maaseudun kehittämisrahasto ja Invalidiliitto ilmoittivat haettavaksi vammaisten yrittäjien miniloman Vesi-Leppiksessä. Lähetin hakemuksen ja sain paikan. Pettymys oli melkoinen, kun teema olikin muuttunut omatoimilomaksi. Eikä oikein mikään muukaan toiminut.

Tässä kuvassa kiteytyy koko loma - ei päätä ei häntää.

Olin kauhuissani 450 kilometrin ajamisesta. Täytyy sanoa, että se oli elämäni ensimmäinen noin pitkä ajomatka ja taatusti myös viimeinen. Aika ison osan istuin tuskissani, kun iskias oikein repi lonkkaa. Mutta minä selvisin! Mennessä aikaa kului 7 tuntia ja takaisin tullessa 6 tuntia, mutta se olikin pelkkää alamäkeä, kuten kartallakin...

Ysipuol annan pisteitä itselleni. Yksi miinus tuli pienestä mutkasta Tampereella, kun lähdin moottoritieltä väärälle rampille, mutta hienosti tein korjausliikkeen navigaattorin avulla. Toinen miinus tuli yhdestä peltipoliisistä, joka välähti. Ihan epistä, sillä koko matkan silmäilin herkeämättä nopeusmittaria ja jarruttelin nopeusrajoituksissa. Suurimman osan matkasta sai hurruutella satasta.

Matkaan lähdin aamulla kuudelta. Mennessä pysähtelin muutaman kerran, ensimmäiseksi Sastamalassa äitini haudalla.





Toisen kerran pysähdyin evästauolle Sastamalan jälkeen olevalle  huoltsikalle "Kiskokabinetti" ja komannen kerran pysäköintialueelle eväs- ja pilleritauolle.Kiskokabinetissa oli tuollaiset 50-luvun vaunut, jollaisissa  minuakin on samoilla seuduilla lykitty - Tyrväällä (nyk. Sastamala) kun syntynyt olen.




Perillä Vesi-Leppiksessä oli vastassa jonkun verran iso potkukelkka.

Jotkut vaaleanpunaiset lasit olisi pitänyt päässä olla, että olisi paikassa ja järjestelyissä jotain hyvää nähnyt. Meille kuitenkin tarjosi Invalidiliitto tällaiset:




Laitanpa tähän kuvan, jonka otin ruokasalista ja se ehkä kertoo jotain. Jos oikein miettii, niin pari kokemusta jäi mieleen: tutustuin joogaan ihan oikean joogaopettajan vetämänä. En osallistunut aistiulkoiluun, missä joogafilosofia oli kuulemma enemmänkin esillä, mutta tuolijoogassa opettelin hengittämistä. Sitä harjoitus pitää jatkaa edelleenkin. Mutta, kuten olen aina "pelännytkin" - ei jooga ole pelkkää voimistelua, vaan sen takana on filosofia, joka ei vastaa omia arvojani.

Toinen opettava kokemus oli ihan tavallinen kehonkoostumusmittaus. Hälyttäviä olivat tulokset: kaikki ylä- ja alarajat paukkui mennen tullen. Ainut kohtuullinen tulos oli sisäelinrasvapitoisuus. Ne olen saanut alenemaan laihdutusleikkauksen myötä.

Kolmas kiinnostava oli kädentaidot -osio, jossa valmistimme mehupilleillä rannekkeen.





Vieressäni sokea mies pujotteli tosi näppärästi samassa ajassa kuin minäkin, jonka pitäisi olla ammattilainen tällaisessa askartelussa. Ja kyllä, tuo vanha, ryppyinen ja kummanvärinen on minun käteni.

Paikan henkilökunta ei ollut aivan ajan tasalla. Liekö ollut kesäapulaisia vastaanotossa, kun ei oikein homma pelittänyt. Ohjelmassa olisi ollut paljon toivomisen varaa ja etäisyydet aktiviteetteihin olivat meikäläisellekin liian pitkät, saati sitten pyörätuolilla... Pyysin korotettua tuolia kokoushuoneeseen, mutta sellaista ei koko talosta löytynyt. Istuminen oli siis paikka paikoin tosi tuskallista.

Eivät olleet vetäjät tutustuneet porukkaansa, kun sairaanhoitaja (jonkinlaista luontaisjuttua) luennoi elämän tärkeistä elementeistä. Oli puheissaan kovin some - vastainen ja kun sokea mies kertoi lukevansa paljon kirjoja, oli tämän vastaus: " Toivottavasti luet oikein painettua kirjaa, eikä mitään e-kirjaa!" Niinpä. Sokea. Ei silti, tosi näppärästi kävi häneltä näkemättä esim. facebookin käyttäminen. Kännykkä muuttaa kirjoitetun tekstin hänelle puhutuksi. Toki tuolla oli avustajat mukana. Minä olin ainut pariton. Ihmisiin oli kiva tutustua.

Iltapalaksi halusin syödä kiivin puolikkaan, muttei mukana ollut lusikkaa. Luovuus peliin ja sain kuin sainkin sen syötyä. Näin:



Parasta - mikä sitten korvasi kaiken epäonnistuneen - oli LOMA. Näin samassa talossa yrityksen kanssa asuessa ainut tapa pitää lomaa, on lähteä pois ja mitä kauemmas, sen parempi. En seurannut uutisia, enkä suonut ajatustakaan Pellavasydämelle enkä murehtinut, pärjääkö Arja. Hyvin pärjäsi.

Pellavasydämen Mervi

tiistai 29. toukokuuta 2018

Pillerin puolittaja

En tiedä, voinko tituulerata itseäni lääkkeitten suurkuluttajaksi, muttei se kaukaa haettukaan ole. Päivittäin syömäni pillerit eivät mahdu yhteen dosettiin.

Olen syönyt 18 vuotta Tramalia hermokipuun. Koska se on kohtalaisen  voimakas opiaatti ja estää tiettyjen muiden lääkkeiden käytön, lääkärit ovat jo pitkään kehottaneet siitä vieroittautumaan. Nyt lihavuusleikkauksen jälkeen (se estää tulehduskipulääkkeiden käytön ja koko lääkitys pitää siis muuttaa) päätimme kipupoliklinikalla ottaa "härkää sarvista". Pahaksi onneksi tuo lievän morfiinin kaltainen lääke aiheuttaa ainakin minulle voimakkaat vieroitusoireet.

Tarkoitus oli aloittaa tramalin jälkeen kipulaastarikokeilu, mutta sen sijaan lääkäri määräsikin epilepsiaan ja kaksisuuntaiseen mielialaan (mitä kumpaakaan minulla ei ole) tarkoitettua lääkettä Lamotrigin. Alkoi Tramalin alasajo, eli vähittäinen lopetus.

Nyt olen päässyt hyvään alkuun. Annostuksen olen pikkuhiljaa pudottanut kolmannekseen. Kokonaan en ole vielä voinut pois jättää, sillä en kestä vieroitusoireita. Enpä osaa kuvitella, milloin olisin sellaiseen valmis. Yhdeksi ongelmaksi muodostui pillerin puolittaminen. Tosiasiahan on, että jos lääkkeessä ei ole jakoviivaa, sitä ei tule puolittaa. (Lääkkeen vaikutus saattaa olla esim. päällikerroksessa, jolloin vaikkapa pitkäaikaisuus saattaa heikentyä) Jostain syystä kuitenkin minulle määrättiin näin. Pilleri on pyöreä ja mahdoton puolittaa.

Onneksi yksi avustajistani - lähihoitaja - tiesi ongelmaan ratkaisun. PILLERIN HALKAISIJA.




 
Pilleri laitetaan tuollaiseen kouruun ja päällimmäisessä osassa on terävä terä, 
joka helposti halkaisee pyöreänkin pillerin. 



Puolikkaan puolittaminenkin onnistuu, mutta sen asettelu on hiukan haastavampaa
 


Härvelissä on myös pieni laatikko, jossa pillerin puolikkaita tai neljänneksiä voi säilyttää




Jakouralla oleva pilleri nyt on käsissäkin helppo puolittaa
 ja tässä iso pilleri mahtuu juuri ja juuri olemaan.



Kaikkein helpoin on kolmion mallinen pilleri.



Kerrankin joku muovinen "kone" - härpäke, josta on oikeasti hyötyä. 
Eikä maksa paljon. 
Ainakin apteekista niitä saa.

Mervi

perjantai 25. toukokuuta 2018

Lierihattu


Jokainen virkkaaja on varmasti tehnyt lierihatun. Kevään Novita-lehdessäkin oli malli kirkkaankeltaisena. Minun tarinassani ei siis ole yhtään mitään uutta, mutta ehkä joku inspiroituu? Minun lierihattuni on virkattu puuvillalangasta.




 
Onko ketään muuta "käsitöiden kätkijää", joka piilottaa keskeneräisiä töitä sinne tänne? Minä olen ehkä pahimmasta päästä. Ei riitä, että yhdestä ja kahdesta paikasta löytyy pussukka, jossa on epämääräisiä keskeneräisiä töitä. Niitä on jopa aivan kummallisissa paikoissa ja juuri, kun kuvittelet, että kaikki on kasassa, taas löytyy yksi pussukka. Kaikista en edes tiedä, mitä piti tulla.


Kävin kaikki kätköpaikat läpi ja keräsin nämä pussukat yhteen paikkaan. Esille otin vain kesäiset virkkaukset. Talviset neuleet pakkasin laatikkoon. Isoon laatikkoon, auts.






Yhdestä pussukasta löytyi keskeneräinen lierihattu. En oikeastaan innostunut siitä, mutta kun oli melkein valmis, en raaskinut purkaakaan. (Aika monta juttua kyllä purin langaksi)



Lieristä tuli kyllä aika käyttökelpoinen. Sitä voi pitää joko lieri alaspäin tai ylöspäin. Malli on omasta päästä. Kupuosa virkattu pylväillä ja lieri kiinteillä silmukoilla.



Tämä hattu on tosi väljä minunkin isoon päähäni, mutta siitä saa pienemmän kiristämällä nauhaa. Isompi parempi - ei mene kampaus littanaks - hah. Sattumalta löysin toisesta pussukasta valmiita virkattuja kukkia ja kun löytyi vielä sopivat väritkin, kiinnitin ne hattuun. Kukat voi halutessan ottaa poiskin.


 




Kuvat on otettu extemporee ja oma naamakin huolittelematon, joten yritin ottaa kuvia ulkona nuken päässä. Nooooh? Muuten, tuosta kukkasesta sen verran, että ruskea isompi on alunperin virkattu KYNTTILÄMANSETIKSI. Mutta luovuus.

Pellavasydämen Mervi






maanantai 21. toukokuuta 2018

Niin ne vaan eurolavat tuli meillekin!

Toisaalta olen ihmetellyt ihmisten kekseliäisyyttä eurolavojen hyödyntämisessä, mutta itse en olisi kuvitellut niistä koskaan mitään haluavani. Sisälle sisustukseen ne eivät ainakaan meille sovi ja ulkona ei ole ollut tarvetta.


Tässä yhtenä päivänä päätin lähteä ulos istuskelemaan - mitä tapahtuu tosi harvoin, koska en voi ulkona oikein mitään tehdä - todellakin vain istuskella. Tämän meidän uuden kodin pihalla ei ole oikein mitään mukavaa paikkaa, missä minä nauttisin olostani. Hassua. Nurmikko on tehty pienen penkereen taakse, joten sinne kulku ei ole minulle turvallista. Jalka kun ei paljon nouse ja keppi painautuu maahan sisälle.


Tämä oli siis ainoa vaihtoehto:


Voisiko enää ankeampaa olla? Rappusten toisella puolella ei olisi juurikaan parempaa...
Muutoin tontti on täynnänsä istutuksia, jotka muutaman vuoden päästä näyttävät hyvinkin runsailta.


Vaikka minua ei häiritse OMAT levällään olevat kamat, 
en voi sietää esimerkiksi näitä pitkin seiniä olevia härpäkkeitä.




Siinä istuskellessani otin vielä kerran puheeksi aidan tekemisen. Olemme aikaisemminkin suunnitelleet putiikin ja yksityispuolen erottamista toisistaan. Haluaisin istua ilman, että olen kadulla kulkevien pällisteltävänä. Mieheni totesi, ettei ole löytänyt sopivaa kevyttä seinäkettä.

Silloin minulla välähti: eurolavat!

Jo heti seuraavana päivänä mieheni kävi rautakaupasta hakemassa (ilmaiseksi) vähän varsinaisia eurolavoja isommat kuormalavat. Kolme sellaista tarvittiin. Ensin oli ideana, että keskimmäinen lava laitetaan eri suuntaan, mutta kiinnitysteknisistä syistä oli helpompi laittaa kaikki samoin päin.




Ensin olin sitä mieltä, ettei lavoja tarvitsisi ollenkaan maalata ja se olisi käynytkin, jos kaikki olisivat olleet kauniisti harmaantuneita. Seuraavaksi ehdotin, että mieheni maalaisi ne suitsait, sillain "kevyesti" puun syyt näkyville jättäen.




Aidasta tuli juuri sopivan korkea. Sen taakse pääsee "piiloon" mutta tarvittaessa voi seurailla kadulla kulkijoita tai pihaan saapuvia. Kaikkein kivointahan näissä lavoissa on nuo laatikot, joihin pääsee istuttamaan kukkia.










 
Yksi laatikko on vielä tyhjänä. 



Mieheni olisi ehkä halunnut laittaa kivetyksen tälle alueelle, mutta minä en. Tällaisella tiukkaan tasatulla hiekalla on kaikkein paras liikkua kepin kanssa - jos ei asfalttia oteta huomioon. Meidän pihakalusto on jokseenkin aneeminen. Emme voi hankkia mitään ronttinkikalusteita, kun niille ei ole talvisäilytyspaikkaa. Isäni tekemät pöytä ja tuolit voivat olla ulkona kesät, talvet.



Hieno siitä tuli. Halpa ja käyttökelpoinen. Harmikseni en osannut ottaa kuvia niin että kukat olisi päässeet oikeuksiinsa.

Mitä tästä opin? Koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan". Tässä muuten rikottiin vuosia vanhaa sääntöä, jonka mukaan mies saa päättää ulkona ja minä sisällä. Mutta eikö pääasia ole, että molemmat on tyytyväisiä?

Siihen sisällä sisustamiseen palattaneen hyvinkin pian.

Mervi