lauantai 7. huhtikuuta 2012

Myyntili ja verotus

Verotus on monen mielestä inhottava sana. Olen tehnyt työurani verotoimistossa, enkä voinut kuvitella itselleni mukavampaa työtä ja työyhteisöä. Nyt en juuri uskalla verotukseen ottaa kantaa, asiat muuttuvat niin nopeasti.

Käsitöiden tekemiseenkin verottaja puuttuu. Usein kuulee väitettävän, että on joku raja, minkä jälkeen vasta pitää ilmoittaa esim. käsitöitä tekemällä saadut tulot. Se ei pidä paikkaansa. Neuvonkin kaikkia käsitöitään myyviä pitämään tuloistaan ja menoistaan kirjaa - vaikka tavalliseen ruutuvihkoon kirjaisi kaikki myyntitulot ja ostot. Menoilla vähennetyt tulot ilmoitetaan veroilmoituksessa tai veroehdotuksessa.

Yrittäjällä tilanne on tietysti paljon vaativampi. Ei riitä enää ruutuvihkoon tehty kirjanpito. Vaikka olen koulutukseltani merkonomi, en selviä kirjanpidostani itse. Vielä hankalammaksi tilanne tulee, kun ilmoittautuu tai hakeutuu arvonlisäverovelvolliseksi. (Alv tulee välttämättömäksi vasta, kun liikevaihto on yli 8500 euroa.) Tarkoitukseni ei toki ole ketään pelotella. Tottakai paperitöistä selviää, jos on tarpeeksi intoa ja halua oppia! Niin ja aikaa.

Provisiomyynti on verotuksellisesti mutkikasta, enkä yritäkään sitä tässä asiantuntevasti selvittää. Kerron vain omia kokemuksiani ja toimintatapojani. Provisiomyynti, myyntitili, komissiokauppa ja välitysmyynti, hankalia termejä ja saattaa olla hiuksenhieno ero, mutta esim. verotus erilainen.

Pellavasydämessä myyntitilisysteemi toimii välitysmyyntinä. Minä olen kaupan välittäjä. Tuotteen valmistaja on varsinainen myyjä ja kauppa tapahtuu hänen ja ostajan välillä. Näin ollen myyntitilillä olevat tuotteet eivät ole minun omistuksessani, eivätkä siten minun varastoani. En myy niitä Pellavasydämen nimissä, vaan esim. Hanna Huovuttajan tai Sikke Sukankutojan. Ohoh! Minä olen vain välittäjä. Periaatteessa jokaisen myyjän myynneistä pitäisi tehdä eri kuitti, paitsi että se ei onnistu.

Välittäjämyynnissä valmistaja vastaa virheistä ja hinnoittelusta. Kirjanpidossa näkyy vain myynnistä saatu provisio ja siitä maksan myös arvonlisäveron. Tästä päästäänkin siihen, miksi myyntitili on minulle edullisempi vaihtoehto. Tässä esimerkki:

Haluan villasukkia myyntiin ja mummo on niitä jo laatikollisen tehnytkin. Ei hän oikein osaa niille sanoa hintaa, hieroo käsiään ja puistelee päätään: "Ajankulukseni minä vaan niitä olen vääntänyt. Ei ole muutakaan tekemistä sen jälkeen, kun mieskin kuoli."

Vaihtoehtoja on siis kaksi:
1) Päädymme yhdessä siihen, että maksan hänelle 10  euroa sukkaparista (kuviteltu hinta, helppo laskea)
Myyntihinnaksi määrään 20 euroa. Koska mummo ei luonnollisestikaan ole alv- velvollinen, maksan alv:in koko summasta. 20-(20/1,23) eli 3,74.  "Voittoa" jäisi 10-3,74 eli 6,26. No, eihän se vielä voittoa ole...
2) Mummon mielestä hänellä ei ole mitään kiirettä saada rahoja heti ja päädymme myyntitiliin. Yritän kertoa mummolle mahdollisimman selvästi, että hän saa rahansa joka kuukauden 7.een päivään mennessä niistä sukista, jotka edellisessä kuussa on myyty. Mummo nyökyttelee päätään. Myyntihinta on edelleen 20 euroa, mutta alv tulee laskettavaksi vain provisiosta eli 10-(10/1,23) eli 1,87.  Ns. voittoa jää 8,13 euroa.

Kohta 1) menee erilailla, jos on kyseessä yrittäjä, joka on alv-velvollinen (tai vapaaehtoisesti hakeutunut alv-rekisteriin, mikä joskus kyllä kannattaakin) Tällöin saan vähentää ostoon sisältyvän alvin.

Tässä siis yksi syy, miksi minun kannattaa suosia myyntitiliin "suostuvia" käsityön tekijöitä. Syitä on muitakin.

              xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx


Mieheni oli ostanut tällaisen Afrikan tähdikki- nimisen hehkuvan oranssin kukan Turun kukkamessuilta. Hän on meidän perheen hortonomi ja aikas hyvä sellainen. Töissä hän käy verotoimistossa. Voit tutustua hänen puutarhablogiinsa täällä.

Kuva ei tee oikeutta Afrikan tähdikkeen hehkulle.

4 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle selventävistä jutuista. Nämä ovat tulleet oikein tarpeeseen. Nyt on minullakin ruutuvihko käytössä :)
    Hyvää Pääsiäistä !

    VastaaPoista
  2. Kiltti tyttö, tottelee heti! No ei vaiskaan, jokainen tekee omalla tavallaan. Mut kiva, jos joku saa vinkkejä.

    VastaaPoista
  3. Alv:tä ei lasketa noin. 23 % lisätään verottomaan hintaan. Jos verollinen myyntihinta on 20 euroa, siitä on alvia 20-(20/1,23)=3,74 euroa. Ei suinkaan 4,60.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkkaavaiselle anonyymille! Nyt laskelma on korjattu.

      Poista