perjantai 21. syyskuuta 2012

Hupullinen tunika

Vakituinen asiakkaani pyysi tekemään vaihteeksi liivihameen, jossa on huppu. Muuten malli olisi sama, jonka olen hänelle ennenkin tehnyt.

En ole tehnyt huppua kuin joskus muinoin lasteni ulkopusakoihin. Tein koeversion lakanakankaasta ja omasta päästäni. Pientä fiilausta tarvittiin ja tällainen siitä tuli.

(Kuvat on toooosi kehnot, valaistus huoneessa muutenkin huono ja kuvasin illalla, kun tiesin, että asiakas tulee aamulla hakemaan. Nukella olisi pitänyt olla pusero alla, jotta mekko olisi erottunut kunnolla. Mutta muita kuvia ei ole saatavilla.)

Tämäkin on samaa mustaa pellavaa, vaikka näyttääkin muulta.


Hupussa samanlaiset pellavanyörit kuin taskuissakin

Helmassa on edessä ja sivuilla "tiitit"
Asiakas oli oikein tyytyväinen ja ajattelinpa ottaa tällaisen vaihtoehdon mallistoonkin. Noihin hupun nauhoihin voisi lisätä värikkäät pallot tms. päihin - paitsi että saattavat olla hankalat istuessa?

Usein mietin, onko tällaisten pellavavaatteiden valmistamisessa mitään järkeä. Teen yksittäiskappaleina, vaikka kysyntää olisi paljon enemmän, kuin mitä ehdin/jaksan tehdä. Alihankintaakin olen miettinyt, mutta aikas hankalaa olisi kangaspakkojen lähettely, postikulut nostaisivat hintaa ehkä kohtuuttomasti. Jos isot kotimaiset tehtaat lopettavat kannattamattomina tai ainakin siirtävät valmistuksen halpatuotantomaihin, miten tällainen pikkuruinen valmistaja voisi onnistua tekemään kannattavaa työtä?

Kannattavaa tai ei, huomenna on vielä jaksettava yksi kolmen tunnin päivä. Vetoketjun korjausompelua.
Mielekästä viikonloppua toivottelee Pellavasydämen Mervi
Niin ja kiittää kovasti saamistaan ihanista kommenteista!

5 kommenttia:

  1. Kaunis malli. Huppu on hamosessasi tosi onnistunut :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis tuli tunikasta ja huppu sopii siihen tosi hyvin:) Taitava olet!

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis malli tunikassa. Tämmöisen minäkin voisin kuvitella laittavani päälleni :)

    VastaaPoista