sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Keskeneräisiä ajatuksia taiteen tukemisesta

Tämä pohdintani on siis täysin keskeneräistä - kannattaakohan sellaista edes julkaista?

No mutta, ehkä saan tässä kirjoittaessani ajatuksiani järjestykseen tai joku voi kommentoinnillaan selkeyttää niitä. Ajatus lähti siitä, kun luin jostain OIKEAN TAITEILIJAN vaatimuksista saada apurahaa työskentelyynsä. Oikea taiteilija oli tässä yhteydessä kuvataiteilija.

Pyytämättä tuli mieleeni, että miksi pitäisi? Saada apurahaa. Eikös me kaikki tulla toimeen sillä, mitä me saamme aikaiseksi ja myymme. Työntekijä tarjoaa työpanoksensa ja saa siitä palkan. Taiteilija maalaa taulun, myy sen ja elää sillä. Kuvanveistäjä, valokuvaaja jne. samoin. Esiintyvä taitelija saa kuukausipalkkaa tai palkkion keikastaan ja elää sillä (tai sitten ei elä....)

Seuraavaksi tuli mieleen, että KYLLÄ KULTTUURIA PITÄÄ TUKEA. Olen muuten kulttuurilautakunnassa, joten minulla pitäisi olla selkeä näkemys asiasta, mutta kun ei ole...

Helposti ajatellaan, että kulttuuri ei ole välttämätöntä toimeentulolle, joten siitä voidaan ensimmäisten joukossa luopua, jos rahat on tiukalla. Tähän löytyy kyllä vasta-argumentteja. Kulttuuri tukee henkistä hyvinvointia, ennaltaehkäisee syrjäytymistä jne..

Näistä ajatuksista siirryin itseeni ja omaan tekemiseeni.

Minä teen käsitöitä. Käsityö-yrittäjä tekee kauniita töitä, myy ne ja elää sillä. Saamatta minkäänlaista tukea tai apurahaa. Minä en tee käsitöitä elääkseni, mutta se on toinen juttu. Puhutaan nyt yleisesti yrittäjistä.

Ja se pointti on tässä: Moni tulee liikkeeseeni, seisahtuu ja ihastelee: "Oi kun täällä on kaunista!" Varsinkin, jos liikkeellä on kaksi tai useampia yhdessä, saatan kuulla ääneen ihastelua: "Hei, katso nyt miten kiva idea!" Ja poislähtiessään vielä saattavat sanoa, että oli kiva piipahtaa. Joku on joskus jopa sanonut, että tämän voimalla jaksaa taas jatkaa matkaa...



Tarjoan siis ihmisille nautintoa.
Iloa. 
Virkistystä. 
Taidekokemuksen. 
Kulttuuria.

Kulttuuria, jota ei yhteiskunta tue.
                                                              
Selvennykseksi: Kaikki tämä on sallittua. Ei meillä tokikaan ole ostopakkoa. Itsekin saan suurta iloa siitä, että voin ilahduttaa asiakkaitani.
                                                                   xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Sama juttu pätee moniin "markkinatapahtumiin". Käsityöläisiä yritetään saada paikalle ja sitten kuitenkin heiltä peritään valtavan isot paikkamaksut. Ainakin joskus käy niin, että ihmiset/asiakkaat vain kulkevat ja nauttivat näkemästään. Saattavat jopa ääneen sanoa, että on kiva vain kuljeskella ja katsella. Ja tietysti siihen on oikeus. Sille käsityöyrittäjälle jää siis maksumiehen paikka. Olenkin joissakin paikallisissa pikkutapahtumissa todennut, että mielestäni näille YRITTÄJILLE PITÄISI MAKSAA siitä, että viitsivät vaivautua paikalle ilahduttamaan ohikulkijoita.

Nyt on taas ohi iso myyntitapahtuma Wanhassa Satamassa Helsingissä. Hiukan olisi tehnyt sinne mieli, mutta matka on pitkä... Mitenkähän siellä ovat käsityö-yrittäjät saaneet tuotteitaan myydyksi ja elantoa itselleen kerättyä - talven varalle?

Oletko samaa vai eri mieltä näistä ajatuksistani?
Mervi kysyy....

8 kommenttia:

  1. Liian väsynyt pystyäkseni keskittymään juuri nyt tuohon vaikeaan asiaan.. Olen ollut kummallakin puolella tiskiä niin sanotusti.. Hyvä aihe keskusteluun mutta moni säikeinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, helpompi olisi ottaa kantaa, jos minun ajatukseni olisi ollut valmis, mutta kun en ole itsekään varma, mitä mieltä olen...

      Poista
  2. Mun mielestä tässä on mielenkiintoisia pointteja. En ole perehtynyt aiheeseen tarkemmin, jotta voisin olla mitään mieltä. Mutta mielenkiintoinen kysymys on se, miten määritellään "taiteilija". Missä kulkee taiteilijan ja ei-taiteilijan raja?

    VastaaPoista
  3. Kirjoitin pitkän kommentin - joka hävisi, kun netti katkeili :-( En jaksa uusiks, mutta käsittelin minäkin tuota taiteilijan ja käsityöläisen rajaa. Ainakin se ero siinä on, että iso osa käsityökaupan kauniistakin töistä on nimenomaan sellaisia, että minäkin (käsityökouluja käymätön) osaan ottaa niistä mallia ja tehdä samanlaisia tai vastaavia. Sen sijaan kun menen Kiasmaan, työt ovat sellaisia että niitä ei voi matkia. Toisekseen käsityöt ovat käyttötavaraa (joko suoranaisesti tai esim koristeeksi). Kuvataiteesta suurin osa taas on sellaista, että yksityinen ihminen ei järjellisesti voi tavalliseen kotiinsa ostaa - enkä tarkoita hintaa, vaan sitä, ettei esim. valoinstallaatiolle millään pysty varaamaan kotoaan 70 neliometriä tilaa tai kokonaista seinää 4x4-metriselle taululle.

    Siinä kyllä olen samaa mieltä, että käsityökaupat ja sisustuskaupat ovat nykyisin samalla usein näyttelyitä, joihin vois vaikka olla sisäänpääsymaksu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että noin kävi - heti kasvoi uteliaisuus, että mitähän menetin? Tuossa on hyviä ajatuksia selventämään omia keskeneräisiäni.

      Poista
  4. Hei!
    Kiitos ihanasta blogistasi. Minulla on TUNNUSTUS sinulle blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta! Palaan siihen myöhemmin. Tiedätkö muuten Sinipellavainen, että sinun profiiliasi ei löydy? Yritin siirtyä tuosta suoraan blogiisi, mutta se ei onnistu, oletko niin tarkoittanutkin...?

      Poista