seuraa sähköpostitse

perjantai 21. joulukuuta 2012

Esittely ratkaisee?

Onhan siitä tehty tutkimuksiakin, miten tuotteet kannattaa kaupoissa sijoittaa, jotta saadaan mahdollisimman paljon myytyä. Tulee nyt mieleen sellainen asia, että kosmetiikkahyllyillä halvat tuotteet sijoitetaan alahyllylle ja kalliimmat silmien korkeudelle. Maitokaappi laitetaan kaupan peräseinälle, jotta asiakkaat joutuvat kulkemaan mahdollisimman pitkän matkan hakeakseen maitopurkin ja samalla ehkä innostuvat ostamaan muutakin....

En ole suorittanut markkinointitutkintoa (?) joten en ole tietoinen kaikista nikseistä. Eikä tietysti pikku-/erikoisliikkeessä päde samat lainalaisuudet kuin supermarketeissa.

Hiukan olen omassa putiikissanikin kiinnittänyt huomiota siihen, mikä asiakkaan silmiin osuu. Tai siihen, miten asiakkaat yleensä liikkuvat liikkeessä. Yleensä kuljetaan samaa polkua. Kun tavaroita siirretään paikasta toiseen, oppii huomaamaan, mihin kannattaa esim. uutuudet sijoittaa.

Tässä on yksi esimerkki, miten sama tuote huomataan tai ei huomata - riippuen sen sijoittelusta. Näppipyyhkeitä olen myynyt aina ja kokeillut erilaisia ripustustapoja. Kerran jo täällä blogissakin kerroin tai paremminkin pohdiskelin niiden myyntiä. Erehdyin siirtämään näppipyyhkeet hyllylle, kun jotenkin näytti niin "oikealta kaupalta" kun on samaa tuotetta "hyllykaupalla".

Ei, ei...hyvin pian totesin, ettei tämä systeemi toimi ollenkaan! Apulaiseni Mervi näki heti tullessaan paremman esittelytavan. Tuollainen puinen teline oli silloin käytössä poppanaliinoille, jotka taas eivät siitä liikkuneet minnekään. Mervi siis vaihtoi näppipyyhkeet tankoihin.


Ja heti alkoi näppipyyhe-kauppa käydä! No totuus ei ole ihan noin yksiselitteinen. Mutta periaatteessa. Tässä telineessä näkyy heti, miten pyyhettä voi käyttää ja yhdellä silmäyksellä näkee valikoiman. Nämä ovat joulun yksi suosituimmista lahjaideoista.

Oletteko huomanneet itsestänne, minkälainen esittely kaupoissa teitä "puhuttelee". Mikä tarttuu silmään, osuu käteen tai kiinnittää huomion?

Tuosta asiasta tuli juuri nyt mieleen, kun tänään huomautin apulaiselle, että tarttis pestä lattia. Kas kun itse kuljen kahdella kepillä ja pelkään koko ajan liukastuvani märällä lattialla. Katseeni on siis koko ajan suunnattu tiiviisti lattiaan. Tuskin kukaan muu huomaa lattiaa (ei se oikeastaan ole likainen, mutta märkä lumi jättää kuivuessaan ikävät läntit laminaattilattiaan) - toivottavasti!

Mervi

6 kommenttia:

  1. Tuotteiden asettelulla ja liikkeen järjestyksellä/kulkuväylillä ja -suunnalla on todella iso merkitys! Kannattaa tutustua Annika Hirven ja Susanne Nyholmin Visualistin työkalupakkiin! Pikapikaa kirjastoon, niin ehtii joululoman aikana syventyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adelheid ja nätti rätti: otin ehdotuksenne tosissaan ja kävin tänään kirjastossa kysymässä työkalupakkia. Saan sen joku päivä Turun kirjastosta - tai mikä se yhteinen Vaski-kirjasto nykyään onkaan. Ei siis ihan joululukemiseksi ehtinyt.

      Poista
  2. hei, minä olin juuri kirjavinkkaamassa Visualistin työkalupakkia myös, mutta sen ehti Adelheid ensin. Hyvää Joulua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mervi vikkelästä toimituksesta! Iki-ihana seimi tuli tänään perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on hyvä, että jouluksi ehti! Siinä sitä onkin ihasteltavaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

      Poista
  4. Muistan kun pohdit näppipyyhkeiden esillepanoa jo joskus aikaisemminkin. Nyt vasta kun ne ovat tuolla lailla roikkumassa, minäkin ymmärrän, mikä on näppipyyhe. Ehdottoman kekseliäs pikku-Mervi sinulla on siellä!

    VastaaPoista