seuraa sähköpostitse

maanantai 31. joulukuuta 2012

Käsityöläisen arkea

Jokaisessa työssä on hyvät ja huonot puolensa. On tehtäviä, jotka tekee mielellään ja sitten niitä hommia, joita siirtää ja siirtää, kun ovat niin ikäviä. Moni yrittäjä perustelee valintaansa sillä, että on mukava itse valita työnsä ja aikataulunsa. Aina ei voi siltikään.

En ole oikeastaan valinnut käsityöläisyyttä, yrittäjyyttä ainakaan. Sattumalta ajauduin tähän.

- Käsityöyrittäjän arjessa MINUN MIELESTÄNI mukavinta on, kun saa istua ja tehdä käsitöitä. Voi olla, että jaottelu olisi erilainen, jos liikkumiseni ei olisi niin vaikeaa. Mutta näissä olosuhteissa nautin kaikkein eniten virkkaamisesta ja neulomisesta telkkarin ääressä.

- Seuraavaksi hauskinta on ihmisten tapaaminen, asiakaspalvelu.  Mielestäni olen paljon kehittynyt sosiaalisilta taidoiltani. Joskus kaupanpidon alussa jopa arkailin kohdata asiakkaita ja varsinkin esitellä omia tuotteitani. Nykyään olen rohkeampi. Ei ole tilannetta, että en keksisi jotain keskusteltavaa. Olen oikeassa elementissäni kun saan kertoa asiakkaille uusia käsityöideoita. Luulenpa, että alankin enenevässä määrin järjestää erilaisia kursseja.

- Hauskaa on myöskin kehitellä uusia tuotteita. Kovin paljon en pidä ompelukoneen ääressä istumisesta, mikä taas johtuu kivuista, joita se aiheuttaa. Ompelu sinänsä on kivaa.

- Kaupanpito on kivaa. On ihanaa somistaa ikkunoita ja suunnitella erilaisia asetelmia ja esittelyjä putiikkiin. Vielä kivampaa se olisi, jos pääsisin liikkumaan niin kuin tahtoisin. Nykyisellään tarvitsen aina apua.

Kivoja asioita on siis paljon, mutta on myös niitä vähemmän kivoja.
- Yhtään en tykkää paperihommista. Vaikka olen koulutukseltani merkonomi, en voi sietää kirjanpitoa. Kaikki kuittien järjestely ja laskujen maksaminen on ikävää puuhaa.

 - Rahan käsittely ja miettiminen ei ole kivaa. En haluaisi hinnoitella tuotteita. Ikävintä kaupassa on kassatyöskentely, rahan ja kuittien kanssa plärääminen.

- Järjestyksen ylläpitäminen tuottaa minulle tuskaa.



Tänään on edessä työ, jota inhoan. Osan siitä kävin jo putiikissa tekemässä. Laitoin joulukuun kuitit järjestykseen. Meillähän kirjoitetaan jokainen kuitti käsin ja se kyllä on  työlästä, mutta huvittaa aika monia asiakkaita. Pankkikorttikuittien ja käteiskuittien täsmääminen ja kirjaaminen ei ole vahvoja puoliani. Yleensä alan tätä työtä tehdä kesken työpäivän ja senhän tietää  millainen show siitä tulee, kun välillä tulee asiakkaita ja loppupäivästä kaikki on yhdessä kaaoksessa.

No, tänään on vuoden viimeinen päivä ja kaikki laskut pitää olla maksettuna, myyntitiliasiakkaille tilitykset hoidettuna ja kuitit ja laskut järjestyksessä. Yök! Yhtään en ole viisastunut viime vuodesta. Silloinkin ihan viimeisillä minuuteilla yritin saada pankkiasiat hoidettua.

Lähdenpä tästä siis hoitamaan ikävät asiat pois, sitten saan taas istahtaa nojatuoliin, ottaa palmikkopiponeulomuksen esille ja katsella jotain mukavaa tallentamaani telkkariohjelmaa, Sydämen asialla vaikkapa?

Mervi

Sekametelisoppaa ja livekalakeittoa!


Tämä minun blogini hyppii ja pomppii aiheesta toiseen. Sujuvasti jouluun ja takaisin tähän päivään. En vaan malta olla selittämättä näitä muutamia juttuja, joista otin jouluna kuvat.

Meidän joulumme oli perinteinen tarkoituksella ja nimenomaan haluttuna. Jo useaan kertaan olen selittänyt, että itse en sen valmisteluun osallistunut. Sen sijaan tyttäreni teki kaikki siivoukset ja leipomukset. Mieheni hommasi kuusen ja huolehti ruokapuolesta. Hän on hyvin järjestelmällinen ja aloittaa valmistautumisen jo ajoissa. Listan mukaan hän ostaa tarvittavat aineet aina silloin ja sieltä kun saa edullisimmin.

Ajoituksellisesti emme osallistu yhtä paljon. Ensin on tyttärelläni kova duuni, sitten minä touhuan hetken, kun suunnittelen, hankin ja paketoin lahjat, mutta mieheni huilaa kaiken tämän ajan, sillä hänen vuoronsa alkaa vasta aattona. Joulupuuro, sekahedelmäsoppa ja sitten jouluateria kaljaa unohtamatta.

Joulupäivänä isä ja tytär menevät Kustaviin,mieheni lapsuuskotiin, jonne kokoontuu heidän sukunsa. Se on minulle aivan liian rankkaa, en millään jaksa heti aattoillan jälkeen nousta aikaisin ja lähteä sukuloimaan. Kaikki tietää, että minä tapaan jäädä kotiin nukkumaan pois univelkaani. Huvittavaa on huomata, miten samanlaiseksi tulen vuosi vuodelta aina enemmän muistutan omaa äitiäni. Äiti olisi myös aina jäänyt kotiin ja olisi halunnut nukkua paljon enemmän, kuin perhe olisi sallinnut. (Olemme kokolailla itsekkäitä ei-emoihmisiä molemmat ja olen havainnut että samaa luonteenpiirrettä on havaittavissa muissakin suvun naisissa, omissa tyttärissänikin...)

No tämän pitkän alustuksen jälkeen päästään varsinaiseen asiaan. Äitini on kotoisin pienestä torpasta Kalannin Pyrrilästä. Siellä oli tapana syödä livekala keittona. Vaikka meillä kotona joskus muistan syödyn livekalaa myös uunissa paistettuna, jolloin se kiedottiin sideharsokankaaseen. Ei mutta....paistettiinko se sentään uunissa vai keitettiinkö kattilassa. Enpä muistakaan muuta kuin tuon sideharson kalan ympärillä. Hm...täytyypä tarkistaa.
  

Jo lähes perinteeksi on muodostunut, että Tapaninpäivänä kutsutaan isäni, Pappa, meillä syömään livekalakeittoa. Hän ei ole aivan varma sen valmistamisesta ja onhan se nyt seurassa paljon mukavampaa. Ketään muita vieraita meillä ei sitten pyhien aikaan käykään. Tykkäämme olla omissa oloissamme. Pappa on vanhankansan mies, jonka mielestä juhlaan pukeudutaan juhlan arvoisesti. Stefanuksen kunniaksi siis hänellä oli musta puku päällä tullessaan syömään livekalakeittoa. Jalassa oli sen sijaan (voisi varmaan nimittää tyylirikoksi) hauskat tossut.

En ole tuon mallisia tossuja nähnytkään. Tosi paksut ja lämpimät, kun lankajuoksut kulkevat nurjalla puolella. Napakat ja mallinsapitävät näyttivät olevan. Tarttis kokeilla.


   Onko teistä lukijoistani kukaan tehnyt livekalakeittoa?
 Ensimmäisinä yhteisinä vuosinamme minä olin se, joka tuon harvinaisen herkun valmisti, mutta nykyään se on mieheni vastuulla. Ai, että on herkkua! Onneksi myös Mirva pitää tästä. Maku on juuri sellainen, että se jakaa ihmiset niihin, jotka tykkäävät ja toisiin, jotka inhoavat pelkkää hajuakin. Itse söisin paljon useammin. Eiköhän tuo liene aika kevyttäkin syötävää?

Ruoan päälle tietysti juodaan joulukahvit. Saimme nautiskella Mirva-tyttäreni leipomuksista. Nam,nam. Se, että kaikki tapahtuu "vanhan kaavan" mukaan helpottaa toisaalta valmisteluja. Reseptit on vanhoja, hyviksi koettuja, joiden onnistumista ei tarvitse jännittää. Ei tarvitse etsiä uusia, tehdään vaan niitä, mistä varmasti pidetään ja jotka tulevat kanssa syödyksi. Suloista on, että Mirva tekee joka vuosi äidille taatelikaakun, vaikka sitä ei sitten kukaan muu syökään.


Näitä kaikkia ihanuuksia tässä nyt sitten yritetään "tehdä tyhjäksi".  Jos vaa'alle uskaltautuu, pelästyy ja jonkinlainen suunnitelma on pakko tehdä, miten ylimääräisistä kiloista selvitään... Mervi

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

vanhoja saumasukkia

Eilen ja tänään olen siivonnut kaappeja. Aloitin pahimmasta päästä, kodinhoitohuoneesta. Siellä on kaikki kaapit ihan ääriään myöten täynnä! Ihan hullua on se, että huone on täysinäinen varasto, mutta samalla minun vaatehuoneeni ja peseytymistila. Työskentelytilani on koko ajan pienentynyt ja pienentynyt, ja viimeaikoina tilaa on ollut enää hiukan oven luona. Jouluksi sain jo hiukan pöytiä raivatuksi, mutta nyt siis otin käsittelyyn kaapit. Työ on erittäin rasittavaa ja hidasta, kun en askeltakaan voi ottaa ilman keppejä. Teen pienen urakan kerrallaan, sitten huilaan (=istun telkkarin ääreen neulomaan pipoa) välillä käyn kahvilla ja sitten taas pieni erä.

Periaate on, että KAIKKI TURHA pois: roskiin, kierrätykseen tai putiikkiin. Toi viimeinen on kyllä paha, sillä siellä on myös edessä tavaroiden raivaus. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää....

Uskon, että lukijoissani on paljon samiksia, jotka säilövät ASKARTELUTARKOITUKSIIN monenmoista turhaa ja tarpeellistakin. Vanhoja Valittuja Paloja ja Helsingin Sanomat vuodelta 1956 ovat tallessa sitä varten, että jos niistä jotain kivoja mainoksia löytäisi ja sitten "muka" tekisi niistä jotain tuotteita. Sellaisia olen jossain käsityömessuilla nähnyt ja ihastunut niihin. Erittäin epätodennäköistä kuitenkin on, että koskaan tuollaiseen työhön ryhdyn. Miksi siis niitä säästää? Vanhoja Pellervo-lehtiä on pinkka sen vuoksi, että niissä on aikas kivat kansikuvat. Kyllä ihminen on sitten ty.......ä. Ai niin ja sitten siellä on monta pussillista kanelitankoja ja hirveä määrä paahtamattomia kahvipapuja. No, kanelitangot voin viedä Pellavasydämeen, joku voi niitä käyttää kranssien koristeluun, mutta että kahvipapuja...

Viimeinen löytö tämän kaapin perältä on...ette ikinä arvaisi, mutta otsikkohan se jo paljasti...vanhoja sukkia!

Tässä kuvassa on osa näistä arvattavasti 60-luvun sukista. Kreppisukkaa, saumasukkaa, nailonsukkaa. Ohuenohutta ja paksumpaakin neulosta. Osa on vielä alkuperäisessä paketissaan avaamattomana, mutta osa on ilman minkäänlaista pussia.

Etsiessäni netistä tietoa tällaisista aarteista löysin kaksi verkkokauppaa, jotka myyvät nimenomaan vanhoja sukkia. Lähetin sähköpostia, josko ovat kiinnostuneita. Laitan ne myös tänne omaan "verkkokauppaani" - eli lisään tuonne ylös vielä yhden sivun,  jonne laitan kaappien kätköistä löytyneitä turhakkeita.

Keskustelimme äsken kahvipöydässä siitä, että mistä ihmeestä tällaiset sukkavarastot on meille tulleet. Itse en ihan varmasti ole niitä mistään hankkinut ja sitten ihmettelemään, että mitä varten mieheni on ollut tällaisista kiinnostunut. Hänen selityksensä (olisi ollut varteenotettava) oli seuraavanlainen. Asuessamme Ähtärissä siellä oli ikivanha kauppa, sellainen sekatavarakauppa ja toooosi vanha, jossa myytiin kaikenlaista laidasta laitaan. Tuo kauppa purettiin siellä asuessamme ja mieheni muistaa haalineensa sieltä kätköistä muka myös näitä sukkia. No, tuo selitys ei kuitenkaan ollut oikea, sillä näissä sukissa on hintalaputkin vielä osassa jäljellä. Ostopaikka on ollut aika usein Sokos. Arvoitukseksi jää, mutta toivon, että tämän huomaa joku, joka osaa antaa arvon vanhoille hienon naisen sukille!


Jouluruokia

Olen perinteisten jouluruokien kannalla. Kinkkua pitää olla paljon, rosollia, laatikoita - siinäpä ne tärkeimmät. Yksissä pikkujouluissa olin, mutta siellä ei ruoka kovin kummosta ollut. Halusin maistaa erilaisia perunalaatikoita ja vein myyjä-Pirkon yhteen paikkakunnan ruokapaikoista maistamaan jouluruokaa. Se vasta pettymys olikin. Emme edes tunnistaneet laatikoita, vaan piti pyytää henkilökunnasta kertomaan, mitä laatikot olivat. Ihan kummallisia, hirveen väkeviä ja alkuperäinen maku peitetty mausteilla, imellyttämällä, siirapilla tai jollain.

Vielä tilasimme toisesta ruokapaikasta viimeisenä yhteisenä työpäivänämme putiikkiin  perunalaatikon ja vähän kinkkua. Emme pitäneet senkään imelletyn perunalaatikon mausta. Jäimme jännityksellä odottamaan omia laatikoitamme.

Oma äitini teki aikoinaan prossakkaa. "Niin hyvää prossakkaa, ettei joka äm tehdä ossakkaa" tapasi äitini mainostaa. Sitä oli usein muulloinkin kuin jouluna eikä pöydässä sitten muuta ollutkaan, arkena siis. En ole tuota perunalaatikkoa koskaan tehnyt. Sen sijaan aikoinaan monena jouluna valmistin perunalaatikon mieheni kodin perinnön mukaan. Nyttemmin meillä on roolit vaihtuneet ja mieheni tekee ruoan, aina. Heidän perunalaatikkoaan sanotaan uunipuuroksi eli uunpuuro, vaikka siis on perunasta tehty. Tyttäreni kertoi tänä jouluna, että hänelle tuota sanaa ovat monet hämmästelleet. Mutta se ei olekaan ihme, sillä tätä uunpuuroa tehdään hyvin pienellä alueella Kustavi-Taivassalo. Siihen tulee enemmän jauhoja, eikä sitä imellytetä niin paljon. Ja on hyvää. Tätä meillä syödään jouluna.

Tyttäreni kattama joulupöytä, meille kolmelle.
"On iskä laittanut kystä kyllä..." Tänä jouluna oli paljon kalaa.
 

Ja tässä se "uunpuuro" on, perunalaatikko siis.




Niinkuin jokaisella perheellä on omat joulutraditionsa, niin on meilläkin ja hyvin tarkat ovatkin. Olemme kotona kolmistaan. Melkeinpä kellonlyömälleen kaikki tapahtuu jokajouluisen tavan mukaan. Telkkarista katsotaan joulurauhan julistus. Koti koristellaan jouluiseksi. Käydään joulusaunassa, minäkin, vaikken muuten koskaan saunassa käykään. Saunan jälkeen syödään. Ennen lahjojen avaamista kuuluu lukea jouluevankeliumi. Perheenpää sen suorittaa, vaikka aikoinaan se olikin sen tyttären tehtävä, joka oli viimeksi oppinut lukemaan. Tässä hetkessä muistamme myös omaisiamme ja sukulaisia, jotka eivät kanssamme ole. Esikoistani olen muuten nähnyt viimeksi 6 vuotta sitten!

Seuraavaksi kerron toisesta harvinaisesta jouluruoastamme. Oijoi, tulee vesi kielelle...
Mervi

lauantai 29. joulukuuta 2012

Takaisin jouluun

Toiset ovat jo "päässeet joulusta" mutta minäpä vielä kerron miten meillä joulua valmisteltiin. Itse olin putiikissa vielä sunnuntainakin, enkä ihan yksin joutunut olemaankaan. Mattimyöhäiset vielä lahjoja etsiskelivät. Yksikin mummo oli lähtenyt ostoksille, kun oli saanut poikansa kyytiin. Lapsenlapselle ostettiin mollamaija.

Tämä oli juuri se mollamaija, josta jouduin muistuttamaan, että sille pitää vaihtaa silmät jos tulee leikkiin.  Mummo valitti, ettei hän kyllä näe ommella silmiä, joten lupasin ne vaihtaa vielä ennen liikkeen sulkemista. Kun vielä vetäisin varmuuden vuoksi helmisilmistä, ne lähtivät kyllä yhdellä nykäisyllä irti! Harmittaa, että joku tuollaisia edes tekee, kun on päivänselvää, että eivät leikissä kestä. No, olisin minä tietysti voinut ne ajan kanssa vaihtaa jo aiemmin, kun asian kyllä tiedostin!

Aattona en enää ollut kaupassa. Muistutin itselleni aikaisempia vuosia, että aattona ei enää ketään käy tällaisessa pikkuliikkeessä. Meillä alettiin siis jouluvalmistelut. Ei vaiskaan -tytär on koko viikon niitä tehnyt: leiponut ja siivonnut. Suurin homma oli varmaankin äitin tavaroitten raivaamisessa. (Ne työnnettiin minun työhuoneeseeni ja ovi kiinni)


 Piparkakkutalo kuuluu perinteisiin, joita ilman Mirva ei voi olla....



 Olen joulun jälkeen etsinyt tälle piparkakkutalolle lasikupua, mutta meidän kaupungista ei kyllä sopivaa löydy. Ikeassa näyttäisi yksi tarpeeksi iso olevan, mutta sinnehän MINÄ en lähde keppeineni!

Pölyjen pyyhkimistä








Miehen vastuulla on kuusi kynttilöihin asti
Tunsin itseni täysin turhakkeeksi näissä valmisteluissa. En pysty, en kykene. Mutta kaikki tuli tehtyä. Toisaalta se on helppoa, koska tyttäreni mielestä kaikki pitää olla kuten aina ennenkin pienintä yksityiskohtaa myöten. Helpoimmin se käy niin, että hän myös toteuttaa. Kuusen koristelunkin hän suoritti tänä jouluna aivan yksin. Yleensä minä olen ollut avustamassa, mutta nyt ei sekään onnistunut. Saipa tyttö koristella juuri mieleisekseen ja hieno siitä tulikin! Kuva on näköjään vielä ottamatta, mutta ei hätää....meillä kuusi on vähintään loppiaiseen asti.


Yllätyin kovasti kun sain muhkean joulukorin vuokranantajaltani, eli paikalliselta vpk:lta.

Tämä "seimiasetelma" minun on saatava joka joulu esille. Ostin tämän joskus Tampereen käsityömessuilta ihan halvalla. Sen on joku harrastajakäsityöläinen käsin maalannut ja hahmot muotoillut.
 


Meillä kotona ei tontut jouluun kuuluneet. Eikä juuri mitään muutakaan punaista. Onhan se hyvä itseäänkin muistuttaa joulun perimmäisestä tarkoituksesta. Minun jouluni näyttää kyllä vuosi vuodelta yhä enemmän kaupallistuvan. Pellavasydän vie sydämeni, ajatukseni, aikani ja tarmoni viimeiseen pisaraan asti.

No, nyt olen 6 päivää etupäässä nukkunut ja hiukan tehnyt käsitöitä telkkaria katsellessani. Ajatuskin on lähtenyt lentämään, eikä se ole ollut yhtään kivaa...mutta siitä joku toinen kerta.

Mervi

perjantai 28. joulukuuta 2012

Katastrofin aineksia

Koko joulu on vielä kertomatta, mutta hyppään tässä kohtaa sen yli - palaan siihen kyllä.... Sen sijaan kerron tämän päivän yllätyksestä. Se ei ollut mukava.

Heräsin puolen päivän aikaan. Juu-u, olen nukkunut ilmeistä univelkaani pois. Nukkuisin aina, aina ja aina. No mutta siis, heräsin ja muistin, että kännykkäni on mennyt pois päältä ja minullahan on putiikin ovessa lappu, että olen lomalla, mutta että minulle voi soittaa.



Sydämellinen kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta!

                                                      Loppuvuoden Pellavasydän pitää lomaa…

ke 2.1.      10 - 17
to ja pe     11 - 17
la              10 - 13

Toki, jos sinulla on työ kesken ja tarvikkeet loppu
- tai  jotain muuta - tulen mielelläni avaamaan oven.
Mervi p. 050 - 3283265

Lähdin siis hakemaan kännykkääni, se oli takin taskussa ja pimeänä. Avattuani huomasin, että 8 puhelua on tullut. Soitin ensimmäiseen numeroon, toiseen ja kolmanteen ja pikkuhiljaa alkoi tapahtumat selvetä.

Olin käynyt Tapaninpäivän illalla laittamassa em. ilmoituksen aukioloajoista putiikin oveen ja jättänyt oven huolimattomasti kiinni - tai siis auki. Ovi on tosi tiukka ja hankala avata ja lukita ja välillä se tuntuu olevan lukossa vaikka onkin auki. Sen kanssa täytyy siis olla tarkkana. No, se oli kaikesta päätellen jäänyt auki.

Aamulla kävin lääkärissä ja ajoin kaupan ohi, silloin kaikki näytti hyvältä. Puolen päivän aikaan oli käynyt joku ja tietysti "rynkyttänyt" ovea, vaikka lapussa sanotaankin, että kauppa on kiinni. Jännä juttu muuten, noin siinä yleensä käy. Usein kun maanantaisin on kauppa kiinni, asiakkaat tulevat tiistaina kertomaan, että ovat olleet oven takana ovea koittamassa. Ensin koitetaan ovea ja sitten vasta huomataan lappu....

Noh, ihan varmasti ei kukaan tiedä, kuinka monta asiakasta siellä on käynyt, mutta ainakin kaksi. Nämä olivat kiertäneet kaupan ja kun totesivat sen tyhjäksi (ja pimeäksi) olivat menneet huolissaan naapurikauppiaalle valittamaan. Tämä oli sitten toisen kanssa kiertänyt myös koko liikkeen. Hän oli pelännyt, että jos Pirkko-myyjäni, joka on vähän iäkkäämpi, on saanut jonkun kohtauksen. No, kun ei mitään selvinnyt, tämä kauppias oli soittanut huoltomiehelle, mutta tällä ei ole avaimia putiikkiini. Niin ja nämä asiakkaat olivat yrittäneet soittaa myös minulle, mutta kun se kännykkä....

On se hyvä, kun näin pienessä kaupungissa aina joku tuntee jonkun, joka sitten taas tietää.... loppujen lopuksi yrittäjäkollega/sukulainen oli yrittänyt soittaa minulle ja miehelleni, joka ei tietysti myöskään vastannut puhelimeensa (niinkuin aika usein käykin...) mutta hänpä osasi soittaa tälle Pirkolle. Pirkko sitten kävi sulkemassa kaupan ja oli samalla tarkistanut, että KASSASSA OLI RAHAA. Varashan olisi vienyt kaikki. Vielä piti Pirkon olla huolissaan, että mitä minulle on tapahtunut, kun en vastaa. Vasta illalla siis putiikin ovet lukittiin ja vasta tänä aamuna kaikki saivat rauhan, kun palattiin normaaliin päiväjärjestykseen.

Mitä tästä opittiin? Kännykkä pitää olla AINA mukana ja latauksessa - myös lomalla! Ovi pitää tarkistaa vielä tarkemmin. Minulla on kauhuskenaario (nyt olen sen jo melkein unohtanut) että aamulla tulen kauppaan, siellä on ovet auki ja kansaa oven ympärillä. No, nyt se melkein toteutui.  
Vara-avain on syytä olla jossain lähistöllä, jos jotain oikein kamalaa tapahtuisi, vesivahinko, tulipalo tms.

Kaikesta tästä huolimatta aion jatkaa lomaani. Ehkä olen saanut univelat jo pois ja voin ryhtyä jotain tekemään, mutta en vielä tänään. Vasta uudenvuoden jälkeen 2.1. menen putiikkiin kuuntelemaan kuinka moni on käynyt ja turhautunut, kun ei ole päässyt asioitaan toimittamaan....

Mervi 
Lisään tähän kuvia, jotka eivät millään tavalla liity mihinkään. Sattumanvaraisia otoksia, joita ehkä en ole vielä esitellyt? 




     

perjantai 21. joulukuuta 2012

Esittely ratkaisee?

Onhan siitä tehty tutkimuksiakin, miten tuotteet kannattaa kaupoissa sijoittaa, jotta saadaan mahdollisimman paljon myytyä. Tulee nyt mieleen sellainen asia, että kosmetiikkahyllyillä halvat tuotteet sijoitetaan alahyllylle ja kalliimmat silmien korkeudelle. Maitokaappi laitetaan kaupan peräseinälle, jotta asiakkaat joutuvat kulkemaan mahdollisimman pitkän matkan hakeakseen maitopurkin ja samalla ehkä innostuvat ostamaan muutakin....

En ole suorittanut markkinointitutkintoa (?) joten en ole tietoinen kaikista nikseistä. Eikä tietysti pikku-/erikoisliikkeessä päde samat lainalaisuudet kuin supermarketeissa.

Hiukan olen omassa putiikissanikin kiinnittänyt huomiota siihen, mikä asiakkaan silmiin osuu. Tai siihen, miten asiakkaat yleensä liikkuvat liikkeessä. Yleensä kuljetaan samaa polkua. Kun tavaroita siirretään paikasta toiseen, oppii huomaamaan, mihin kannattaa esim. uutuudet sijoittaa.

Tässä on yksi esimerkki, miten sama tuote huomataan tai ei huomata - riippuen sen sijoittelusta. Näppipyyhkeitä olen myynyt aina ja kokeillut erilaisia ripustustapoja. Kerran jo täällä blogissakin kerroin tai paremminkin pohdiskelin niiden myyntiä. Erehdyin siirtämään näppipyyhkeet hyllylle, kun jotenkin näytti niin "oikealta kaupalta" kun on samaa tuotetta "hyllykaupalla".

Ei, ei...hyvin pian totesin, ettei tämä systeemi toimi ollenkaan! Apulaiseni Mervi näki heti tullessaan paremman esittelytavan. Tuollainen puinen teline oli silloin käytössä poppanaliinoille, jotka taas eivät siitä liikkuneet minnekään. Mervi siis vaihtoi näppipyyhkeet tankoihin.


Ja heti alkoi näppipyyhe-kauppa käydä! No totuus ei ole ihan noin yksiselitteinen. Mutta periaatteessa. Tässä telineessä näkyy heti, miten pyyhettä voi käyttää ja yhdellä silmäyksellä näkee valikoiman. Nämä ovat joulun yksi suosituimmista lahjaideoista.

Oletteko huomanneet itsestänne, minkälainen esittely kaupoissa teitä "puhuttelee". Mikä tarttuu silmään, osuu käteen tai kiinnittää huomion?

Tuosta asiasta tuli juuri nyt mieleen, kun tänään huomautin apulaiselle, että tarttis pestä lattia. Kas kun itse kuljen kahdella kepillä ja pelkään koko ajan liukastuvani märällä lattialla. Katseeni on siis koko ajan suunnattu tiiviisti lattiaan. Tuskin kukaan muu huomaa lattiaa (ei se oikeastaan ole likainen, mutta märkä lumi jättää kuivuessaan ikävät läntit laminaattilattiaan) - toivottavasti!

Mervi

torstai 20. joulukuuta 2012

Joululahja lapselle tai lapsenmieliselle

En enää muista, mistä tuo oiva idea pälkähti päähäni. Itse olen aivan innoissani hernepusseista. Juuri kun ne olivat valmistuneet, yksi asiakas kertoi heidän eilisestä päivästään. Olivat olleet lasten joulujuhlassa ja siellä oli ollut esitys, jossa käytettiin hernepusseja. Lapset olivat niin innostuneita, että vielä kotonakin jatkoivat leikkiä.

Valitsin lapsellisia kangastilkkuja varastoista. Tein sisäpussin, johon herneet sujautettiin (paitsi että aika monta vieri pitkin lattioita). Saumat huolellisesti kiinni ja mielestäni ovat nyt turvallisia vaikka retuutettaviksi.


Aika upeita hernepusseja olisi tullut näistä ihkuista kankaista, mutta hintakin olisi ollut suurempi ja sitä paitsi nämä ovat ehkä hiukkasen ohuita tähän tarkoitukseen.

Näihin kankaisiin on muuten tullut lisääkin valikoimaa, mm. maatuska-kangas. Yksi kuosi on myös vahapintainen. Siitä teen ruokalappuja, jahka kiireet menee ohi.

Keräilin noihin hernepusseihin ohjeetkin, mitä nyt tuli mieleen erilaisia pelejä, leikkejä ja kilpailuja. Hernepussit sopivat kaikenikäisille, myös vanhainkodin dementia-osasto voisi ottaa ohjelmistoonsa hernepussi-leikkejä. Varmaan tulisi monelle mummolle ja vaarille lapsuus mieleen? Joulunpyhinä hernepusseilla saisi koko suvun yhdessä leikkimään. "Ja vanhakin nyt nuortuu, kuin lapsi leikkimään..."
Tällaiset ohjeet saa hernepussin ostaja mukaansa:



Hernepussit -  mitä niillä tehdään?          Pellavasydän, Mervi Lamminen

- Tarkkuusheitto: tarvitaan useampi pussi. Keskelle lattiaa laitetaan esim. vati. Kukin kilpailija  heittää hernepussia vuorollaan ja yrittää osua vatiin. Peliä voidaan vaikeuttaa – heitetäänkin selän takaa tai selin jalkojen välistä. Vadin sijasta heittämistä voidaan kokeilla myös vanteen läpi. Voittaja on se, joka saa eniten osumia!

- Jonglööraus:  Hernepusseja heitellään esim. kahta pussia kerrallaan, pussit pitää saada pysymään ilmassa. Voidaan keksiä erilaisia temppuja: heitä pussi ilmaan, pyörähdä ympäri ja ota pussi kiinni. Heitellään piirissä toiselta toiselle.

- Tasapainoilua: Tätä voidaan leikkiä samoin kuin ”johtaja käskee”. Yksi on määrääjä ja muilla pelaajilla on hernepussi kullakin. Johtaja käskee esim.
-          Laita pussi pään päälle ja kävele huoneen ympäri, pussi ei saa pudota. Jos se kuitenkin putoaa, joudut aloittamaan alusta.
-          Laita pussi pään päälle ja hypi vasemmalla / oikealla jalalla, pussi ei saa pudota.
-          Laita pussi pään päälle ja mene kyykkyyn, nouse ylös, kyykkyyn, ylös. Pussi ei saa pudota.
-          Pussi pään päällä kosketa sormenpäillä varpaita, mutta älä pudota pussia.
-          Pussi pään päällä lue lorua ”pää, olkapää, peppu, varpaat, polvet….” kosketa aina sormilla sitä ruumiinosaa, mutta älä pudota pussia.
-          Laita pussi olkapäälle ja hyppää ”haara, perus, haara, perus” – älä anna pussin pudota.
-          Nyt laitakin pussi varpaiden päälle ja nosta vuorotellen kumpaakin jalkaa ylös, niin että pussi pysyy mukana.
-          Tämä on vaikea: laita pussi nenän päälle ja pyöri ympäri.
Näitä temppuja voi keksiä aina lisää. Ne voisi myös kirjoittaa korteille (lapset voivat itsekin keksiä hassun hauskoja juttuja) jokainen saa vuorollaan olla johtaja ja nostaa kortin pussista. Sitten tehdään kuten kortissa määrätään. Varminta on tietysti, että aikuinen keksii temput, että ne ovat osallistujien tasoisia ja kaikki pystyvät ne tekemään. Näin säilyy onnistumisen ilo!
 
Pusseissa on sisäpussi, jonka sisällä on oikeita ruokaherneitä. Herneet ovat siis turvallisesti piilossa ja maatuvana pussi on ekologinen tuote.


Tässä siis yksi idea joululahjaksi lapselle, jolla on jo kaikenlaisia leluja...
Mervi

tiistai 18. joulukuuta 2012

Jouluvalmisteluja

En tee mitään jouluvalmisteluja - kotona. Tyttäreni haluaa perinteisen joulun, kaikki pitää olla juuri sillä lailla kuin aina ennenkin. Hän haluaa, että jokaikinen keittiön kaappi on siivottu, perinteiset joululeivonnaiset pöydässä ja joka nurkka nuohottu. Saa, mitä haluaa, kun itse tekee....

 Kaikki piparkakut laitettu piiloon, ettei äiti löydä. Vain tuo yksi jaloistaan tummunut on jätetty maistiaiseksi. Taikinakulho oli jääkaapissa peitettynä kelmulla ja siinä oli lappu: "Näpit irti!" Tänään sain töihin tekstiviestin: "Piti sitten mennä yöllä syömään piparkakkutalon koristeet..." Onkohan meillä jotenkin roolit vaihtuneet?

Siinä ne on suloisessa sekamelskassa joulukortit, koristeet ja leipomukset. Katsos Susanna, mitkä jouluvalot!

 Uuni on pestävä joka joulu, tottakai, kun äiti on niin opettanut!
Minä vaan keskityn puodin pitämiseen. Tai oikeastaan pelkästään ompelemiseen, sillä puodissa myyntipuolesta vastaa iki-ihana Pirkko apulaiseni.

Mervi

maanantai 17. joulukuuta 2012

Käsityöläisen kauneudenhoitoa osa2

Silmät ovat sielun peili, mutta kyllä kädetkin aika paljon ihmisestä kertoo, eikö totta? Vauvan pulleat sormet, miehen isot vahvat kädet, työmiehen likaiset kädet, pianistin pitkät sormet, kylmät kädet, hikiset kädet... Minun käteni ovat paljon huonompikuntoiset kuin mieheni kädet - no, hän tekeekin toimistossa paperitöitä.

Käsiä pitää hoitaa. Paras tapa lienee rasvaaminen tai ainakin kosteuttaminen. Äitini oli bakteerikammoinen ja opetti meidät lapset pesemään käsiä. Aina ulkoa tultaessa, syömään mennessä, vessasta tullessa, rahaa käsiteltyä, usein, monta kertaa päivässä. Sellainen veden kanssa läträäminen kuivattaa käsiä ja ne kaipaavat kosteutta. Sopivan käsirasvan löytäminen onkin joskus hankalaa. Äidin muistan käyttäneen Emännän käsivoidetta tai Lemon Juice and Clyserine, muistatteko sen musta-keltaisen tuubin?

Sattumalta löysin ihanan rasvan. Ostin viallisen hiuslakan, lähetin siitä reklamaation maahantuojalle ja koska suihkepulloa ei voi postissa lähettää sain toivoa jonkin muun tuotteen. Toivoin käsirasvaa ja sainkin oikein mainion.

Garnier Hydralock, 24 H kosteuttava käsivoide

Tässä on niiiiin ihana tuoksu, että! Koska en ole allerginen oikein millekään, tykkään että rasvoissa on hyvä tuoksu. Tämä on sellainen yöksi laitettava rasva - päiväkäyttöön liian runsas. Vahinko vaan, etten löydä tätä lähikaupoista.

Voin suositella! (Tämä ei ole maksettu mainos. No totta puhuakseni: kerroin heille tyytyväisyyteni ja kysyin, onko tätä olemassa isompaa purtiloa ja löytyykö myös päiväkäyttöön soveltuva versio. Paluupostissa sain päivärasvan, mutta siihen en ole yhtä tyytyväinen. Että sen verran "blogiyhteistyötä" - niinkuin olen nähnyt mainittavan...)

Mervi
joka aikoo joululomalla hankkia silkinpehmeät kädet. Kun ei ole ihan pakko tehdä käsitöitä, voisi rasvata useammin..

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Käsityöläisen kauneudenhoitoa osa 1

Tämä ei ole kauneusblogi. Ihan pikkasen voin silti sitäkin aihetta raapaista...

Olen käsityöläinen ja käteni näyttävät juuri siltä. Ne ovat rumat ja "työn raskaan raatamat". Aina huonossa kunnossa. No jaa, saattaa se johtua pikemminkin laiskuudesta tai huolimattomuudesta.

Haikeudella muistelen aikaa, kun oli pitkät, hyväkuntoiset kynnet.

En pureskele kynsiäni, ne vaan kuluvat, katkeavat, lohkeilevat ja liuskoittuvat. 

Häpeän käsiäni - aina silloin kun huomaan, kuinka surkeassa kunnossa ne ovat. Yleensä en edes huomaa. Joka päivä - asiakaspalvelussa - käteni ovat nähtävillä... Nyt täytyy sanoa, että onneksi nuo kuvat ovat epätarkkoja, niin ei ihan koko kaameus ehkä edes paljastu.



Reilu kuukausi sitten kävin Tallinnassa Kalev Span kauneushoitolassa teettämässä manikyyrin. Käteni hoidettiin kuntoon. Kauan ei se hoito kestänyt.

Yhtenä päivänä viime viikolla sain tarpeekseni. Päätin hakea apua. Menin "kauneushoitolaan", näytin käsiäni ja vähän arkaillen kysyin, että voiko näille tehdä mitään. Osa kynsistä oli pitkälle liuskoittuneet. Kynsienlaittaja vastasi, että "minä olen ihmeidentekijä"....

En tässä kerro, missä firmassa kävin. Kerron sen sijaan sen, minkä omistaja itsekin totesi. Siinä toteutui sanonta "suutarin lapset ovat ilman kenkiä". Rouvan kynnet olivat lähes yhtä kaameassa kunnossa kuin minunkin, meikki oli jäänyt aamulla laittamatta ja hiuksetkin olisivat kaivanneet laittoa. Toisaalta huojentavaa, mutta vähän hämmentävää. Ei silti, voin mennä itseeni ja miettiä, millainen käyntikortti olen firmalleni. Mitä viestin olemuksellani, käytökselläni, asullani jne...?

Te, jotka laitatte kynsiänne, tiedätte paremmin, mitä kaikkia vaihtoehtoja on: rakennekynnet, geelikynnet jne. En ollut niihin perehtynyt, joten yhdessä laittajan kanssa päädyimme kevytversioon. Minulle tehtiin KESTOLAKKAUS. Omiin kynsiin laitettiin lakkaa, joka kovetettiin jonkinlaisessa uunissa. Pituutta ei kynsiin siis saatu, koska niihin ei lisätty mitään ylimääräistä. Tällainen on lopputulos.


 Innostuinkin sitten vähän enemmän - laitettiin myös tuollaiset timantit molempiin nimettömiin. On ne nyt aika mageet. Värivaihtoehdot olivat vähän liian tummia minun makuuni. Olisin halunnut hiukan vaatimattomammat.

Nyt kun yritän saada näitä kynsiä säilymään pitkään hyvinä, huomaan miten paljon niitä tuleekaan väärinkäytettyä. Milloin kynsillä putsataan hampaita, milloin niillä irroitetaan jotain, tai raaputetaan ja ylipäätään käytetään työvälineenä. Ei siis ihme, että kärsivät.

Ai jai, kun on kiva tehdä käsillä töitä. Näitä jo ihan mielikseen esittelee... Toivottavasti säilyvät ainakin yli joulun. Omien kynsien pitäisi nyt kuulemma tuon lakan alla vahvistua ja kasvaa. Ehkä minulla vielä joskus on pitkät, kauniit kynnet?

Enhän ole turhamainen, enhän?
Mervi

lauantai 15. joulukuuta 2012

Turvallisia lasten leluja

Toissapäivänä kympin uutisissa ja eilen sanomalehdissä kerrottiin Tukesin tekemistä lelutarkastuksista.

Viisi lelua oli vedetty kokonaan markkinoilta niiden turvallisuuspuutteiden vuoksi. Oli liikaa jotain vaarallisia aineita tai irtoavia osia tms. Yksi traktori oli kyllä äkkiseltään niin tutun näköinen, että aivan säikäytti!

Mutta kyseessä ei siis ole nämä meilläkin myynnissä olevat lelut, vaan samantyyppinen, maalaamaton, mutta kuitenkin erimallinen traktori. Tänään vielä putiikissa repelin tuota traktorin rattia, josko se olisi jotenkin irroitettavissa. Mutta ei, ei sitä millään saanut irti!

Ostaessani nämä varmistin myyjältä, että ovat varmasti turvallisia ja hän kyllä niin vakuuttikin. Juuri tämä on syy, miksi en juurikaan myy käsintehtyjä lasten leluja. Tiedän, miten tarkat ja tiukat turvallisuussäännökset niitä koskevat.

Jos itse valmistaisin leluja, pitäisi vielä enemmän olla tietoinen näistä säännöksistä. Lelut tulisi varmasti TARKASTUTTAA ja varustaa asianmukaisilla merkinnöillä. Mutta nythän en leluja valmista - tai no, joitain yksittäiskappaleita. Myyntitapahtumassa meillä on AINA puhetta näistä turvallisuusasioista.

Mervi

perjantai 14. joulukuuta 2012

Vanhat joulupallot

En edes muista, montako vuotta siitä on aikaa, kun löysin kierrätyskeskuksestä vanhoja joulujuttuja. Luulenpa, että kyseessä oli jonkun liikkeen vanhoja varastoja. Pakka jouluista lahjapaperia, paaaaaljon sellofaaniarkkeja, kuivakukka-asetelmia ja sellaisia puoli metriä korkeita pahvikoristeita kattoon ripustettavaksi. Taisi siinä olla vielä jotain muutakin.

Oli myös joulupalloja.

En osannut päättää mitä niille teen. En tiennyt, ovatko vanhoja vai uusia. Mutta nyt olen viisaampi.




Lähetin sähköpostia ainoaan suomalaiseen joulukoristetehtaaseen  - Weiste Oy Helsinki. Kerroin palloistani ja sain tällaisen vastauksen:

"Hei täältä Weisteeltä!
Kiitos mielenkiinnosta vanhoihin joulukoristeisiin. Pahoittelen vastauksen viivästymistä, olen laittanut Porvoon Taidetehtaalle näyttelyä Weisteen joulukoristeista ja se on vienyt aikani. Pienehkö näyttely on siellä auki yli joulun.
Hauska, että olet onnistunut hankkimaan vanhoja koristeita, niitä enää harvoin löytyy. Sinun pallosi ovat muovipalloja, joiden päälle on kutistettu nelivärinen kuvakalvo. Pakkaus on meidän ensimmäinen tällainen pitkä pallopakkaus. Se tuli käyttöön 60-luvun lopussa. On kyllä jo viitisenkymmentä vuotta vanha. Millaisia muut ostamasi olivat, aika harvoin löytyy näitä pakkauksia?
"

Yli viisikymmentä vuotta vanhoja ja vielä alkuperäisessä pakkauksessaan! Joku keräilijä voisi olla jopa kiinnostunut näistä.

Saavat jäädä odottelemaan....

Mervi

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kumpi parempi?

Innostuinpa eilen tekemään kollaasin. Innostuin, mutta kiukustuin. Miten se on mahdollista, että joka ainoa kerta se pitää opetella alusta pitäen uudestaan. Vaikka aika monta olen jo tehnyt, niin en taaskaan osannut. Yritystä ja erehdystä, kiukkua ja harmistusta roppakaupalla, mutta tällaiset sain aikaiseksi. Ihan vaan niistä kuvista, mitkä olin juuri kamerasta ottanut. Niitä satunnaisotoksia...

Kaksi kovin erilaista tyyliä. Kumpi teistä on kivampi? Kumpi sopii Pellavasydän-putiikin tyyliin paremmin?
Saa olla kriittinen. Mutta siis nyt vain näistä kahdesta keskustellaan...joku kolmas ja neljäs olisi ollut varmaankin kauniimpi.







Usein katselen blogien  - miksi sitä sanotaan? - sitä yläreunan kuvaa. Monet käyttävät juuri kollaasia. Ehkäpä minun pitäisi enemmän suunnitella ja ottaa kuvia sitä silmällä pitäen, että kollaasista tulisi rauhallinen ja selkeä.

Nooooh, joulun jälkeenhän ehtii tehdä kaikenlaista sellaista, mitä on koko vuoden suunnitellut, muttei ehtinyt - eikö vain?
Mervi

tiistai 11. joulukuuta 2012

Jouluisia kuvia

Tässäpä teille pläjäys kuvia putiikista. Nämä on otettu hätäisesti suunnittelematta, asettelematta ja sommittelematta. Sieltä täältä.


Olen saattanut jo kertoakin näiden himmeleiden tekijästä. Reima Patokoski kasvattaa itse rukiin, valmistaa niistä oljet ja kokoaa himmelit. Sen lisäksi hän vielä tekee kartongista säilytyslaatikot kuhunkin himmeliin juuri sopivan. Nämä ovat hänen mukaansa "cityhimmeleitä" sillä ovat sopivan pienikokoisia nykyasuntoihin.

 Tämän adventtikalenterin olen itse valmistanut. Tai no, nuo kuvat olivat kankaassa valmiiksi painettuina. Mutta siis leikkelin ja tein taskuiksi. Ikikalenteri käy vuodesta toiseen ja taskuihin mahtuu aika kivasti monenmoista jouluyllätystä.

 
Jouluisia näppipyyhkeitä olemme valmistaneet lähes liukuhihnalta. Aikaisempina vuosina nämä ovat ainakin olleet tosi suosittuja pikkulahjoja ja tuliaisviemisiä.

 Jouluinen näyteikkuna sisältäpäin katsottuna. Harmi kun kuvassa ei erotu nuo upeat vanhasta laudasta tehdyt pikkutalot.

 Jouluisia pöytäliinoja.


Seimiasetelma paperimassasta ja kankaasta. Upea.


 Seimiasetelmia keramiikasta

Tässä kuvassa esittäytyy kaksi paikkakuntalaista taiteilijaa, ei kun kolmekin... Keramiikkaenkelit on valmistanut Ann-Maj Helpiö ja mukit ovat naivisti-taitelija Raija Nokkalan kuvittamia. Niitä on kylläkin jäljellä vain nuo kolme. Eikä niitä taida saada enää mistään muualtakaan? Kolmas taiteilija on mieheni sisar Tarja Lamminen, jonka maalaamia tauluja putiikissa on muutama. Tässä upea "sininen hetki". 


Joulupussukoita kestolahjakääreeksi ja monenmoisten tavaroiden säilytykseen. Käyvät muulloinkin kuin jouluna.

 
 Joulutarjotin: vanhalla peltitarjottimella lasipurkin päälle virkattu lyhty. Pidämme tässä tuikkua palamassa pitkin päivää ja se luokin kodikasta tunnelmaa. Virkatut enkelit taustalla ovat myös itse tekemiäni. Niiden ohjetta joku kyseli jo aika päiviä sitten. Olen sitä edelleen väsäämässä - siinä ohjetta suunnitellessa tuli muuten 15 enkeliä valmiiksi, kun piti itse kokeilla joka vaihe uudelleen. Etualalla on Maija Peltosen lumipallokynttilät.
Hauskoja nämä tontut, kun niiden ilmeet on niin erilaisia. Jokainen tonttu on omanlaisensa persoona. Tontut on käsin huovuttanut Riitta Wahlman. Taustalla näkyy myös muita huovutettuja tuotteita.

Voi voi kun olisi taas paljon kerrottavaa. Tänään sain ensimmäiset oikein kunnon moitteet asiakkaaltani. Viime postauksessa kerroinkin niistä kehuista ja nyt sain siis vastapainoksi sitä kritiikkiä, joka tässä tapauksessa oli mielestäni täysin aiheetonta. Palaan siihen ehkä toisen kerran. Nyt on niin kova kiire - lupasin asiakkaalle huomiseksi lyhentää hänen villakangas takkinsa. Töihin siis!

Mervi