lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ei koskaan enää

Tässä kirjoituksessa on aika paljon vanhan toistoa, mutta koita kestää!
Koska joku ei ehkä ole aiempia kirjoituksiani lukenut, niin aloitan "sairauskertomukseni" alusta.

Synnynnäisen lonkkavikani vuoksi minulle on tehty noin 15 leikkausta. "Noin" siksi, että lapsuudessa tehdyt leikkaukset olen arvioinut arpien perusteella. Aikuisiällä ensimmäinen leikkaus tehtiin vuonna -84 kun lonkkaan laitettiin keinonivel. Sittemmin siihen samaan lonkkaan on vaihdettu uusi proteesi jo 3 kertaa. Toiseen lonkkaan keinonivel on laitettu vasta kaksi kertaa ja polveen myös kerran. Lisää leikkauksia on vielä tulossa...

Kolme viimeisintä leikkausta on epäonnistunut. Viimeisimmästä on reilu vuosi aikaa, tammikuussa 2012. Teini-iästä asti olen jatkuvasti syönyt särkylääkkeitä ja kulkenut vaihtelevasti yhden tai kahden kyynärsauvan kanssa.

Kaksi vuotta kävelyni on ollut täysin kyynärsauvojen varassa. Kävin viime viikolla kaksi viimeistä leikkausta tehneen ortopedin luona  ja sain kuulla tuomioni: koskaan enää en kykene kävelemään ilman sauvoja! Viimeisessä leikkauksessa lääkärit "sössivät" lihaksen siirron ja sen seurauksena lonkkanivelessä ei ole lihasta, jonka avulla kävely onnistuu. En voi askeltakaan ottaa, eivätkä lääkärit voi mitenkään asiaa auttaa.

Jos lukijoissa on joku, joka on menossa lonkkaleikkaukseen niin lohdutan, että ensimmäinen kerta on lähes poikkeuksetta rutiinileikkaus ja onnistuu kaikin puolin hyvin. Minun ongelmani on se, että luusto on jo kovin heikko aiemmista leikkauksista johtuen ja uusinnat ovat aina hankalampia. Lääkärin mukaan olen "paras esimerkki siitä, miten huonosti näissä uusintaleikkauksissa voi käydä". Lohduttavaa, eikö totta? Sen lisäksi hän vielä yritti lievittää harmistustani sanomalla: "Pitää muistaa, ettei näissä operaatioissa ole sentään tullut tulehduksia. Saat olla iloinen, että on vielä jalka. Toisilta on jouduttu nivel poistamaan ja joiltakin ambutoimaan koko jalka!"

En tiedä, osaatko kuvitella, miltä tuollainen lausunto tuntuu. Eihän se mikään elämän ja kuoleman kysymys ole, monet ovat saaneet paaaljon ikävämpiä uutisia lääkäreiltään. Mutta kyllä se laittaa elämän uusiin puihin.
Kotimatkalla ehdin kyllä ajattelemaan asiaa hyvin monelta kantilta. Mutta ensimmäisen kerran vuodatin kyyneleitä, kun tajusin, etten koskaan enää voi käyttää käsilaukkua! Kyynärsauvojen kansssa se on mahdotonta. Kuvitelkaa naista, jolla ei ole käsilaukkua, eikä siis lompakkoa, huulirasvaa, kampaa, nenäliinaa ym.ym. mukanaan. Epätoivoista!

Alkoi surutyö. Kävin läpi ison korillisen laukkujani. Kaikki olkahihnattomat kokosin olohuoneen lattialle.
Nyt olen näitä tuijotellut muutaman päivän ja yrittänyt hyväksyä asian. Ei koskaan enää käsilaukkua.

Näitä laukkuja en voi enää käyttää, no aika vanhanaikaisiahan nuo ovatkin...
Halusin lohduttaa itseäni ja kävin etsimässä sellaista olkalaukkua, jonka saa heitettyä pään yli. No, kaikissa oli liian lyhyt hihna, kun laukku jäi juuri tuohon massun päälle pönköttämään. Halusin jotain erikoista ja todella kaunista. Niinpä tein tilauksen Ellikseltä (klik) 
Jännityksellä odotan, millaisen ihanuuden tulen saamaan...

Joskus pieni asia muuttuu isoksi ongelmaksi. Luulenpa että minulle on käynyt tässä niin, että sen sijaan, että murehtisin isoa ongelmaa, muutan sen pieneksi. On helpompi olla. Mutta ei sille mitään voi, että aina kun näen jollain kivan ja muodinmukaisen käsilaukun, tunnen kateutta. Ainakin hiukan.

 Pellavasydämen Mervi

6 kommenttia:

  1. :( En osaa mitään kovin järkevää sanoa... Kävin kuitenkin lukemassa.

    VastaaPoista
  2. Raskainta tuossa on varmasti juuri tuo lopullisuus, ei koskaan enää ilman sauvoja :( Jaksamista sinulle! Kyllä tuollainen tieto on aina kriisin paikka ja vaatii sulattelemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Tähän asti on saanut elätellä toiveita, että joskus vielä..sitä ja tätä. Kiitos myötätunnosta.

      Poista
  3. Hei Mervi, luin kirjoituksesi jo eilen, mutten heti osannut mitään siihen vastata. Nyt luin sen uudestaan ja tarkististin kohdan: Viimeisessä leikkauksessa lääkärit "sössivät". Jos näin todella on,kysymyksessä on hoitovirhe. Siitä pitää tehdä valitus ja sinun saada rahallinen korvaus. Eihän se tietentään poista aiheutettua haittaa, mutta sillä rahalla voit joitain arkielämäsi ongelmia järjestellä helpommaksi.
    Myöskään lääkärit eivät saisi jo valmiiksi työkyvyttömän henkilön kohdalla olla yhtään vähemmän skarppeja toimenpiteitä tehdessään. Eihän tällainen ihminen ole vähäarvoisempi kuin vielä työelämässä oleva. Verot otetaan kyllä vajaakuntoistenkin tuloista.
    Myöskin tulee mieleen, oletko mahdollisesti oikeutettu pysyvän liikuntavammasi vuoksi saamaan autoveronpalautusta uudesta autosta? Varmaankin vähintään automaattivaihteinen auto olisi sinulle helpompi ajettava. Mikäli jossain vaiheessa, et itse pysty autoa ajamaan, ei sekään ole este, sitten autoa kuljettaaa joku läheisesi (miehesi?). Tarvitset liikkelle päästäksesi auton. Otapa näistä asioista selvää, mikäli et ole jo niin tehnyt. (Työskentelin nuorempana yli 30 v sitten tullissa näitten asioitten parissa, siks tuli mieleeni). Rakenteellisia helpotuksia myös kotiin on saatavissa, tiedäthän sen?
    On surullista mitä olet joutunut kokemaan, epäonnistuineita leikkauksia ja jatkuvaa lääkkeiden syömistä.
    Vähäpätöinen ei ole käsilaukkudilemmasikaan.
    Toivottavasti et hukkaa valoisaa mieltäsi, sekin auttaa sinua ja muistuttaa meille muille, ettei osaansa voi valita.
    Kirjoituksesi ovat olleet lukemisen arvoisia, toivottavasti jatkat välittämättä noista "anoista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet nähnyt noin paljon vaivaa! Hoitovirhepaperit on ollut jo kauan valmiina, mutta aina olen siirtänyt kirjoittamista - katsotaan nyt vielä seuraava vaihe jne.. mutta nyt on se aika. Sössimisellä tarkoitan sitä, että minulta kysymättä menivät vaihtamaan lihaksen paikan, vaikka kuulemma sen onnistuminen on hyvin epävarmaa. Jos minulta olisi kysytty ja olisi kerrottu riskit, en olisi suostunut. Jos sitä ei olisi tehty, pysytyisin nyt tod.näk. kävelemään vaikkakin ontuen.

      Kyllä, minulla on automaattivaihteinen auto ja siitä on iso apu. Enpä taitaisi kyetä edes ajamaan tavallista. Ja kyllä mainitsemasi tulliasia on ollut jo vuosia käytössä. Invalidiliiton jäsenenä ja joskus jopa vammaispalvelujen kouluttajana olen tietoinen mahdollisuuksista, joskin laki uudistui sittemmin. Olen menossa selvittämään mahdollisuuksiani (valmiina kädet puuskassa ja vastaväitteet harjoiteltuina) apuvälineet ja henk.koht.avustaja ym.

      Ihanat nuo loppusanat, kiitos myös niistä!

      Poista