maanantai 15. huhtikuuta 2013

apatiaa ja muita sairauksia ja valivali

Laitoin otsikoksi APATIAA vaikka en oikeastaan edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Mitäs Google tästä sanoo, katsotaanpa...."Apatia on psykologinen termi jolla tarkoitetaan välinpitämättömyyden tilaa. Apaattinen henkilö kärsii tunteiden, motivaation, aloitekyvyn tai innostuneisuuden puutteesta."

No juu, vähän tuollaistakin, mutta etupäässä tänään on ongelmana fibromyalgia. Tästä taas Terveyskirjasto sanoo:

Fibromyalgian oireet

Fibromyalgiassa jatkuvaa kipua tuntuu laajasti. Taudin määritelmään kuuluu, että kipua tuntuu molemmilla puolilla kehoa ja sekä vyötärön ylä- että alapuolella. Kivun paikka ja laatu voivat muuttua selittämättömästi. Kipu on usein kolottavaa, mutta tuntuu ajoittain repivänä, polttavana tai vihlovana.
Sairauteen kuuluvat painoarat kohdat eri puolilla kehoa, esimerkiksi niskassa, selässä, pakaroissa ja lantion alueella. Sairauteen liittyy aamulla alkava ja koko päivän kestävä uupumus. Oireet voivat vaihdella ulkoisten tekijöiden, esimerkiksi säätilan, saunomisen tai stressin, vaikutuksesta.
Lisäksi voi esiintyä vaihtelevasti monia muita oireita, kuten turvotuksen tunnetta, puutumista ja pistelyä, päänsärkyä, vatsaoireita, sydänoireita, keskittymisvaikeutta ja masentuneisuutta. Sairaus on pitkäaikainen eli krooninen, mutta sen oireita voidaan hoidolla lievittää.
Fibromyalgian toteamiseksi ei ole mitään laboratoriokoetta. Diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin ja siihen, ettei muita sairauksia löydy oireiden aiheuttajaksi.

Olen melko varma, että lukijoiden joukostakin löytyy tätä tautia sairastavia, eikö vain?

Aamulla herätessäni tiesin heti, että tästä tulee paha päivä. Jokaista lihasta repii ja raastaa. Ymmärrän, että matalapaineella, harmaalla ilmalla ja sateellakin on oma osuutensa. Lisäannos särkylääkitystäkään ei auttanut, sen sijaan alkoi jo näköä haitata. Totesin siis, että tästä tulee todella vapaapäivä, putiikkikin on maanantaisin suljettu.

Tänään yksi ihminen kysyikin minulta, että onko minulla vapaapäiviä. Kerroin, että eilenkin pidin sellaisen. Nukuin enimmäkseen. Mutta. Eihän se mikään vapaapäivä ollut, kun koko ajan takaraivossa jyllää tekemättömät työt ja nukkuminen on kuin varastetun ajan käyttämistä. Pitäisi siis oikeasti alkaa suunnitella ohjelmansa niin, että viikkoon sisältyisi ihan oikeita vapaapäiviä, jolloin ei olisi lupa ollenkaan ajatella töitä. Ja ehkä olisi syytä järjestää itselleen jotain KIVAA. Mikä sinun mielestäsi tekee vapaapäivästä vapaapäivän?

Annan itselleni pisteitä siitä, että olen ollut sisukas. Pellavasydämen pitäminen on ollut ajoittain aivan ylivoimaista, mutta sisukkuudellani olen sitä perässäni vetänyt (vai kumpi siinä menee edeltä ja kumpi perässä menejatiedä). Aika ajoin ja niin myös tänään tuntuu siltä, että ei taida sisukkuus riittää?

Ja sitten siitä apatiasta - tunteiden ja motivaation puutteesta ei ole kysymys. Tunteita olis vaikka muille jakaa, sekä positiivisia että negatiivisia ja motivaatiotakin luulisi löytyvän, kun asiakkaat odottavat tilauksiaan. Sen sijaan aloitekyky ja innostuneisuus on tänään täydellisesti hukassa. Mutta kyllähän aikuisen ihmisen pitäisi se ymmärtää, että välillä on vaan PAKKO, vaikkei yhtään haluttaisi. Eiksniin?

Mervi,
käpertyy takaisin peiton alle

2 kommenttia:

  1. Löytyy näitä fibron sairastajia täältä ainakin! Kyllä taas säiden vaihtelut tuntuu. Ja kun tulee tarpeeksi monta huonosti nukuttua yötä näiden särkyjen kanssa, niin tuntuu vielä enemmän.
    Tämän taudin kanssa on yhtä huopaamista - välillä päätän, että jukolauta, tämä ei mua lannista, mutta on niitäkin hetkiä, että miettii yön pimeydessä, että tällaistako tämä sitten loppuelämän on. Mutta pitää vaan pitää kirkkaana mielessä se, että vaikka sattuukin, niin tämä ei tapa!
    Ja kyllä - sinnikäs olet.
    Voimia - ja valoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Älä ole liian ankara itsellesi. Kerran täällä vain eletään -otetaan ilo irti pieneistä asioista. ;)

    VastaaPoista