seuraa sähköpostitse

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kutsu muotinäytökseen

Joka kevät toukokuulla pidetään Pyhämaassa muotinäytös. Kyseessä ei suurten väkimäärien tilaisuus, vaan maaseudulla nuorisoseurantalolla, sen kannattamiseksi. Olen kerran osallistunut ja taas kävi kutsu. Ensin vähän estelin syystä että ei ole mitään uutta esiteltävää. Kun kenkäkauppa Alinan Outi vaan jatkoi suostutteluaan, lupasin kuitenkin. Mikä tarkoittaa sitä, että jotain uutta on pakko kehitellä 5.5. mennessä!
Täältä löydät aikaisemman osallistumisen kuvamateriaalia 

Pellavasydämen pellavamallisto on ajaton, eikä vaihdu sesonkien mukaan. Mikään malli ei ole vielä poistunut kuvioista,  mutta toki mukaan mahtuu jotain uuttakin.

Mietin valkoistakin vaihtoehtoa. Kesällä toki valkoinen pellavavaate voisi olla kiva, mutta itse karsastan sitä sentähden, että siinä näkyy kaikki läpi ja on tietysti myös arka likastumaan. Toisaalta turkoosi näyttää nyt olevan kaikkein suosituin meidän väreistämme, mutta kun viimeksi juuri oli turkoosi mekko, niin ei nyt ihan samaa viitsisi....

Pohdin sellaistakin vaihtoehtoa, että jos koristelisi liivihameen tai tunikan virkatuilla pikkupöytäliinoilla. Olisko ne värjätty kaikki saman värisiksi, vai olisiko kaikki eri värisiä? Hupun laittaisin tod. näk. joka tapauksessa.
Aika pian pitäisi päättää, viikko aikaa ja pitäisi sentään mallin päällekin sovittaa. Niin ja sikstoiseks, puseronkin voisi tehdä ja hatun tietysti.

Mutta nyt just ei jaksa. Olen yksin kotona ja vietän omaa laatuaikaa (lue: syön ja nukun).


1 kommentti:

  1. Ajatus samanvärisillä pitsiliinoilla koristellusta tunikasta on kiva :)

    VastaaPoista