seuraa sähköpostitse

torstai 29. elokuuta 2013

Säilyttääkö vaiko eikö?

Loppuunmyynti on iso operaatio ja hinnoittelu hankalaa. Pitäisi löytää hinta, jolla tavarat eivät jää hyllyyn, mutta hirveästi ei kannattaisi miinuksellakaan myydä. Paljon tavaraa lähtee tukkuhintaan ja toki allekin. Joudun pohtimaan myös sitä, että raaskinko joistain tavaroista luopua vai pidänkö itselläni. Ompelutarvikkeita tulen tarvitsemaan myöhemminkin, joten ei niitä kannata myydä halvalla pois. Kuinka paljon kankaita kannattaa jättää itselle?

Usein huomaan piteleväni näitä "rekvisiittatavaroita" käsissäni ja laitan hintalapun, otan pois enkä osaa päätää - itselle, myyntiin, itselle vai myyntiin?

Mitä näillekin tekisi? Helmitaulu olisi kyllä kiva sisustuselementti erilaisissa asetelmissa, mutta toisaalta ei ollenkaan välttämätön säilytettävä? Tuo Aale Tynnin Satuaapinen on säväyttänyt minua erityisesti lapsena sitä katsellessani. Tämä kirja ei ole juuri se, jota olen lapsena katsellut ja lukenut, mutta samanlainen. Tämä on 5. painos vuodelta 1969. Mielestäni tästä otetaan vieläkin uusia painoksia.



Aapinen on kannestaan rikkoontunut, joten sen arvo ei liene suuren suuri. Tuosta helmitaulusta en tiedä historiaa, onko "antiikkia"  vain uustuotantoa "made in China"? Näyttää kyllä vanhalta.

Mervi



4 kommenttia:

  1. Muistan tuon aapisen :) Helmitaulu on ihana, älä vaan hävitä...kirppiksillä pyytävät tuollaisista vanhoista jopa 50€ :)

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä tuon helmitaulun pitämisen kanssa. Jos kuitenkin päätät sen myydä, täällä olisi yksi ostaja valmiina! terkuin Riitta

    VastaaPoista
  3. tuo aapinen on aivan ihana,tiedän joidenkin ottaneen sen sivuja ihan tauluksi lasten huoneeseen:)Ja helmitaulu on kans arvokas aarre,jolle taatusti ostaja löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi voiskin olla kiva idea, tehdä sivut tauluiksi! Itse ainakin tykkäisin niitä katsella. Ai, niin mutta eihän mulla ole lastenhuonetta...enää...vielä...

      Poista