seuraa sähköpostitse

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sukankutojan "raamattu"

Kävin kirjakaupassa työasioissa, enkä voinut välttyä näkemästä heti oven suuhun sijoitettuja harrastuskirjoja. Pitihän ne tutkailla, vaikka kiire olikin. Sattui sitten silmääni muutama sukankutomiskirja, joista valitsin yhden.

sukkia.rakkaudella. Minerva-kustannuksen kirja, 
jonka suomennos on ilmestynyt vuonna 2012. 
Alkuperäinen tekijä on Cookie A.

Innostuneena kävelin tien toiselle puolelle lankakauppaan. Näytin ostamaani kirjaa ja lankakauppias oli innoissaan - se on kuulemma sukankutojan raamattu. Mielialani kuitenkin hiukan laski, kun hän kertoi pitävänsä kirjan graafisista ohjeista, kun ei tykkää pitsisukista. Mutta kun minä rrrrrakastan pitsisukkia.

Regia Iglu Color, 2 kerää, kummassakin 150 g.


Ostin tällaiset sukkalangat. Näistä tulee varmaankin polvisukat itselleni. Näin kalliista langoista ei Pellavasydämeen kannata sukkia tehdä, hinta nousisi niin korkeaksi, ettei siellä kukaan ostaisi. Pitää tyytyä halvempiin lankoihin. Vai? Olenko väärässä? Maksaisiko joku sukista enemmän, kun kerron, että lanka on parempaa kuin tavallinen hmmm....merkkinen? Ehkäpä voisin tehdä testin...


Selailin kirjaa ja nostin pari mieleisintä mallia esimerkiksi. Sattumalta molemmat ovat keltaisia. Minulla on juurikin keltaista lankaa varastossa vaikka kuinka paljon, kun olen ajatellut, ettei kukaan osta keltaisia sukkia. Tykkäätkö sinä keltaisista villasukista?

German Stockings- malliset polvisukat

Pointelle-malli

Kuinka monella lukijalla on tämä kirja? Oletko tehnyt kirjan ohjeilla monetkin sukat? Oletko samaa mieltä, että aika vaativilta jotkut ohjeet näyttävät? Minun mielestäni aika moni näistä malleista on sikäli vaativa, ettei näillä ohjeilla voi neuloa telkkaria katsoessa, vaan pitää oikein keskittyä silmukoiden laskemiseen.

Aika ihana omistuskirjoitus tässä kirjassa "Aviomiehelleni, joka on mahtava."
Ehkä sielläkin on aviomies joutunut vähän joustamaan, kun rouva väsää sukkia, ja huusholli on sekaisin langoista, puikoista ja neuloista.

Ja pysyäkseni tiukasti keltaisessa värissä. laitan tänne kuvan olohuoneen kukkivasta kukasta, vaikka hän on kyllä jo ennenkin täällä esiintynyt.


4 kommenttia:

  1. Nettisurfailun kautta eksyin blogiisi.
    Mielenkiintoisen kirjan olet löytänyt. ei todellakaan vaikuta television katseluneulottavilta. En ole vielä itse päässyt tutustumaan, mutta pitääpä kirjastosta ensin etsiskellä.
    Kysymykseen keltaisista sukista, vastaanpa että ainakin itse tykkään keltaisesta väristä sukissa, muutoin se on minulle vähemmän käytetty vaateväri.

    VastaaPoista
  2. Minulla ei ole tätä kirjaa, mutta monta muuta sukkakirjaa...
    Minä en osaisi käyttää keltaisia sukkia itselläni, mutta on paljon ihmisiä, jotka käyttävät.

    VastaaPoista
  3. Onneksi meillä kirjastossa on tämä kirja ja olenkin lainannut sen jo monta kertaa. Keltaiset sukat olis kyllä oikea piristysruiske, ei vaan ole tullut vielä tehtyä. Ja tuo kukka, se on aivan ihmeellisen kaunis ♥

    VastaaPoista
  4. Minulla on tuo kirja :) Minä en yleensä neulekirjoja osta, mutta tuo oli pakko ostaa....siinä on todella monta hyvää ohjetta. Olen neulonut jo monet ja kauniita ovat :)

    VastaaPoista