seuraa sähköpostitse

lauantai 7. joulukuuta 2013

Taidan tyytyä keskeneräisyyteen

Yhtenä ohikiitävänä hetkenä sen tajusin: minulle sopii keskeneräisyys!

Nuoruudestani muistan, että ideat piti saada toteuttaa heti. Sitä mentiin kauppaan välittömästi, kun jotain uutta alkoi tehdä mieli. Perustelin jopa liian isoja kangas- ja lankavarastojani sillä, että aina pitää olla jemmassa materiaalia, jos vaikka illalla myöhään tulee inspiraatio. Tämä malttamattomuus on iän myötä ainakin lieventynyt. Kykenen jo odottamaan huomiseen. Isompia projekteja pystyn "muhittelemaan" pitkiäkin aikoja.

En myönnä eläväni sitku-elämää. Oikeastaan ainut odotus on se, että jonain päivänä kotini olisi ja pysyisi järjestyksessä. Ja se, että kaikki tekemättömät työt olisi tullut tehtyä. Ja se, että olisi aikaa tehdä asiat kiireettä ja huolellisesti. Ja se, että alkaisin huolehtia itsestäni, omasta hyvinvoinnistani ja kunnostani. Ja se ja se...

Vain muutaman kerran elämässäni (huom. yli 50 vuotta!) olen joutunut miettimään, että mitä alkaisin tehdä. Yhden tällaisen kerran muistan 10 vuoden takaa. Olin pidemmällä sairaslomalla, enkä kuitenkaan ollut täysin toimintakyvytön. Olin siivonnut huushollin, jopa kaikki kaapit. Menin kirjastoon, lainasin askartelukirjoja ja aloin harjoitella KIVIEN MAALAUSTA! En ollenkaan käsitä ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä. Minulla ei vaan ole siitä mitään kokemusta.


Mutta nyt siis olen tajunnut, että ei minun kannatakaan odottaa kaiken valmistumista. Olen lähes vakuuttunut siitä, etten olisi silloin tyytyväinen. Olen parhaimmillani paineen alla. Saan eniten aikaiseksi, kun on kiire. (Ehkä juuri siksi jätänkin kaikki työt viimetinkaan.) Tässä tilanteessa, kun ei enää olekaan koko ajan pakko tehdä uutta myytävää putiikkiin, alan turhautua. En osaa tarttua muihin tehtäviin, joita kyllä olisi riittämiin.

Varmasti yhden päivän - no, ehkä kaksikin - nauttisin olostani, jos kaikki olisi tehty valmiiksi. Istuisin nojatuolissa, kaikki olisi siistiä, kaapit järjestyksessä, kynttilä palamassa, musiikki soimassa, mieli harmooninen. Mutta luultavasti hyvin pian alkaisin voida huonosti. Saan kyllä päiväni kulumaan kaupungilla, lehteä lukien, netissä roikkuen, sukkaa kutoen, sohvalla maaten. Mutta että ei olisi mitään työtä odottamassa, ei, se ei sopisi minulle. En siis osaa nauttia luvallisesta joutilaisuudesta. Luultavasti. Ehkä. Vai mistä sen voin tietää? Toivottavasti saan lähiaikoina siihen tuntumaa.

Onko lukijoissa niitä, joiden kaikki rästityöt on tehty? Miltä se tuntuu?

Mervi

7 kommenttia:

  1. Heh, no ei kyllä ole rästityöt tehty. Tänään sain yhden isomman artikkelin valmiiksi ja tajusin, että tässähän täytyy heti alkaa kirjoittaa seuraavaa, jonka deadline on maanantaina. Onneksi se ei ole laaja juttu! Mutta kun menen maanantaina töihin kodin ulkopuolelle, niin sitä ei voi siksi päiväksi millään jättää.
    Toive olisi, että osaisin aloittaa ajoissa ja joskus se onnistuukin. Kun deadlinet uhkaavasti lähestyvät, sitä on kiitollinen jokaisesta pienestä murusesta, joka on tullut tehtyä jo valmiiksi.
    Varmaan itsekin pidän siitä, että on hommia, en kai muuten olisi niitä niin paljon haalinut. Mutta olisipa joskus mahdollista pitää vaikka kahden päivän viikonloppu. Tosin en ehkä tiedä, mitä sen aikana sitten tekisin :-D Eli varmaan olen hyvin samanlainen kuin sinä tässä asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...siis meitä on muitakin, kiva! Olisipa kiva tietää, minkä tyyppisiä juttuja kirjoitat? Oletko ehkä kolumnistina jossain lehdessä vai asiantuntijajuttujako väsäät?

      Poista
    2. Kirjoitan puutarha-asioita, puutarhalehtiin ja sitten kirjoja, tällä hetkellä lehtijuttujen ohessa seuraavaa kirjaani, joka ilmestyy keväällä. Maalla-lehti kyllä tilasi joskus kolumninkin, mutta puutarha on ammattialani, muuten en olisi ammattikirjoittaja.

      Poista
  2. No,ei tosiaankaan ole kaikki rästityöt tehty. Ei varmaan tule olemaankaan,koska mä keksin koko ajan uusia hommia lisää. Käsityötkin,niin ei edes koko elämä riitä kaiken kivan tekemiseen mitä haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii-ih. Olenkin usein huokaissut, että suurin stressi tulee siitä, ettei ehdi toteuttaa kaikkia ideoitaan. Vaikkei niitä siis kukaan odotakaan, mutta olisi vaan niin kiva päästä kokeilemaan kaikkea.

      Poista
  3. Voi, keskeneräisiä töitä on vaikka kuinka paljon. Oikeastaan suurin stressi tulee siitä, kun käsityömateriaalia on liikaa.. Miten saa ne kaikki toteutettua valmiiksi asti.

    VastaaPoista
  4. Meillä on omakotitalo ja hehtaari maata sen ympärillä. Ei tule elämäni aikana koskaan sitä,päivää, että kaikki olisi tehty. Siihen tarvittaisiin entisaikojen rikkaan talon henkilökunta (kokki, sisäkkö, apulainen, ja ainakin kolme puutarhuria) mut kahden työssäkäyvän ihmisen voimin aina joku paikka on siivoamatta, sotkussa, rempallaan sekä sisällä että puutarhassa.

    VastaaPoista