seuraa sähköpostitse

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Virallista asiaa kuitista

Tämä kirjoitus koskee välittäjäkauppaa ja kuitin kirjoittamista.

Hetken mielijohteesta kuvasin lauantaina putiikissa tiskin ääressä istuessani kuitteja. Ajatella, mikä loistava idea! Mutta siitä tulikin sitten mieleeni ihan asiallinen asia, joka ihan varmasti on uutta joillekin yrittäjille.

Käsitöitä myydään käsittääkseni paljonkin myyntitiliperiaatteella. Tästä olen kirjoitellut jo useammankin kerran, joten siihen en nyt puutu kuittia syvällisemmin. Pellavasydämessä on lähes 50 käsityöläistä - osa yrittäjiä, osa harrastajia - joiden tuotteita on meillä myynnissä. Osalla vain yksi tuote, mutta joillakin kokonainen repertuaari.

Aloittaessani tämän VÄLITTÄJÄKAUPAN soitin verotoimiston yrittäjien palvelunumeroon ja kysyin neuvoa, mitä vaatimuksia kuitille on välittäjäkaupassa. Kirjoitan nyt koko ajan kirjoittamisesta, koska minulla ei ole käytössä kassakonetta. Periaate on kuitenkin molemmissa sama. No, tuo soitto ei tuonut mitään uutta. Lieneekö vastaaja koskaan joutunut edes miettimään moista asiaa?

Meille käyttökelpoisin kuitti on tällainen pystymallinen. Näitä olen löytänyt kahdenlaisia ja tämä kuvassa oleva ei ole se paras. Tässä on aivan turhaan tuolla yläosassa ostajalle oma lokeronsa, sitä ei tarvita koskaan.

Koska välittäjäkaupassa myyjänä on tuotteen valmistaja (käsitöiden ollessa kyseessä) ja minä olen VAIN VÄLITTÄJÄ, en siis myyjä. Tämän perusteella myös kuitti on kirjoitettava myyjän nimissä. Mutta jos kuvitellaan, että asiakas ostaa vaikka kolmelta eri valmistajalta jonkun tuotteen ja vielä Pellavasydämen omista valikoimistakin, joutuisin kirjoittamaan 4 erillistä kuittia! Tämä olisi mielestäni aivan hölmöä ja aiheuttaisi asiakkaille kovasti hämmästelyä. Heitä tuskin kiinnostaa nämä eri kaupankäynnin muodolliset vaihtoehdot.

Olen päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että kirjoitan kuittiin myyjäksi Pellavasydän, mutta jokaisen tuotteen kohdalle tavalla tai toisella maininnan siitä, kuka sen tuotteen oikea myyjä on. Allaolevassa tapauksessa asiakas on ostanut Heli Niemen valmistamat keraamiset sammuttajatontut ja minun omaan valikoimaani kuuluvan metallisen koukun.


Jos kysyisin joka asiakkaalta, että haluaako hän kuitin, tuskin kukaan haluaisi. Mutta kun se ensi vuoden alusta tulee joka tapauksessa pakolliseksi (asiakas velvoitetaan sitä jopa pyytämään) olen totutellut asiakkaani tähän. Itse kirjoitan kuitin joka tapauksessa, koska kuitti on välttämätön siinä vaiheessa kun alan tilittää myyjille heidän osuuksiaan.

Kuiteista tehdään myös kuukausierittely vai miksi sitä sanotaan. Kuukausittain teen erittelyn joka päivästä, kuinka paljon on ollut omaa myyntiä ja erittelyn myös varsinaisien myyjien myynneistä. Ja kaikki tämä käsipelillä! Yritimme löytää sopivaa kassakonetta, mutta jotenkin se ei vaan kolahtanut. En luota omaan taitooni koneiden kanssa - pelkäsin, että jos tilitykset eivät kuitenkaan näy tai jostain syystä onnistu. Jälkeenpäin ei olisi mitään mahdollisuutta tarkistaa asiaa. No, varmasti löytyisi nykyaikaisia hienoja kassakoneita, joihin saisi ohjelmoitua mitä vaan ja tulisi asiat kerralla kuntoon ilman noin monia välivaiheita.

Tämä systeemi on meillä toiminut tähän asti ja nythän tätä on enää kaksi-kolme kuukautta jäljellä ja sitten ei enää tarvita kassakuitteja...

Pellavasydämen Mervi

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ei tarvii kärsiä vilua ei nälkää, mutta narinari silti!

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Se jatkuu vieläkin ja toivon, että vastaat, jos et sitä ole vielä tehnyt. Tuossa oikealla voit valita, minkälaisia asioita toivot blogiltani tulevaisuudessa. Mielelläni yrittäisin tuottaa sellaista sisältöä, mitä lukijat toivovat. Arvostan mielipidettäsi samoin kuin myös jokaista kommenttia (vaikka niistä "yksi" aina verenpaineeni saakin kohoamaan).


Olipa rasittava päivä tänään. Vain kolme tuntia, mutta silti. Oikeastaan se rasittavuus alkoi vasta poislähtiessä. Oli niin paljon kotiin raahattavaa, että olin aivan "katkeamispisteessä". Kannoin kasseja ja pusseja autoon ja tuntui ihan siltä, että pienikin vastoinkäyminen vielä, niin alan vähintäinkin itkeä. Joskus mietin, että mitähän terveen ihmisen pitäisi tehdä, että olisi samanlainen fiilis. En tiedä, osunko oikeaan, kun kuvittelen, että ehkä 20 km juosten, huonokuntoisen tunti kuntosalipiirissä, koko päivä matonpesua tai....

Silti käytiin tänään tällainen keskustelu asiakkaan kanssa:
- Kauan sitten toin tänne sellaisen hirvennahan - josta oli aloitettu tehdä takkia - askartelumateriaaliksi. Onkohan se jollekin kelvannut?
- Voi voi, nyt en edes muista koko asiaa, oliko....käynpä katsomassa....
- Ei sitä tarvitse etsiä, ajattelin vaan kysäistä. Olisi kiva tietää, jos siitä on ollut jollekin iloa!
- Olinko minä täällä silloin kun toit sen?
- En ihan varmaksi muista, mutta kyllä se samanlainen iloinen ihminen oli!

Nyt alkaa itsensä kehuminen. Jos et kestä sitä, älä lue enempää...

Siitä huolimatta, että oloni on kehno, enkä millään jaksaisi edes olla, pystyn olemaan iloinen asiakkaiden kanssa. Eikä se edes vaadi ponnisteluja. Mietin sitä tänään. Ilmeisesti saan niin paljon iloa asiakkaistani. Niin nautin heidän kanssaan keskustelemisesta. Ja tottahan toki on ihanaa kuulla kehuja "kylläpä täällä on PALJON tavaraa" tai "onpa täällä IHANIA tavaroita" tai "tulin vaan töiden jälkeen nauttimaan tämän kaiken näkemisestä"....

Kesällä olemistani tuskastuttaa entisestään kuumuus. Vaikka minulla on tehokas tuuletin, tunnen oloni tosi tukalaksi: miksi ihmeessä ihmisen pitää just päästä hiota? Ei ole kivaa, kun hiki valuu silmille... Useamman kerran olen tänään muistuttanut itselleni, että "kohta tämä loppuu, jaksa vielä vähän aikaa!"

No mutta, nyt on pitkä vapaa, kun vasta tiistaina menen putiikkiin. Ruuanlaittajani on aloittanut kesälomansa ja on tämänkin viikonlopun mökillä Kustavissa. Minulla ei siis ollut valmis ruoka odottamassa, vaan tällaisen kyhäelmän nostin pöydälle.

Eipä ole mieltä ylentävää! Meillä on vaivuttu näin alas. Leipäpussit vaan nostetaan pöydälle. Ei minkäänlaista kattamista tai kaunistusta. Paitsi nyt oli kyllä nuo pioninuput maljakossaan.

Kuinka moni kattaa arkipäivänäkin pöydän kauniisti - vaikka vain itselleen?


Viikonlopun tavoitetyöt liittyvät kaikki sanaan "Uusikaupunki". Arvaatko, mitä näistä on tarkoitus valmistaa? En usko, että arvaat, hyvä jos saat kuvasta selvää, mitä nämä edes on!




Saa nähdä, onko mitään näistä käytetty "viikonloppuvapaan" aikana. Paras olisi, sillä turistisesonki on nyt parhaillaan menossa, eikä sitä enää ole jäljelläkään kuin yksi kuukausi. Turha sitten on enää mitään tällaisia tuotteita valmistaa!

Pellavasydämen Mervi

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Punaiset kissat kassissa

Viime päivinä olen väsäillyt kasseja erilaisista kankaista. Erivärisiä, -kokoisia ja -muotoisia.

Aatelkaa että jollain punkerolla on tollanen VAALEANPUNAINEN mekko!

Pikkukassi
Tämän pikkukassin kanssa kävi pieni vipaus. Niin paljon kun näitä kasseja olenkin tehnyt, tämän kassin SISÄTASKUSTA tulikin ULKOTASKU. Se siis jostain kumman syystä lipsahtikin ulkopuolelle. Minähän en turhanpäiten pura, joten se sai jäädä siihen...ehkä joku haluaa juuri tällaisen kassin?



Osan kasseista olen tehnyt ylijäämäkankaista ja silloin niistä tulee mitä sattuu kokoisia. Tähän kassiin mahtuu juuri ja juuri yksi mappi. Ainakin, jos se on punainen....

Ja tässä se tasku on nyt niinkuin sen "kuuluu" olla - sisäpuolella.

Mites te muut ompelijat, puratteko virheet, vai onko se yhtä vastenmielistä kuin minulle?

Mervi

torstai 27. kesäkuuta 2013

Entä sitten?

Nonnih! Nyt se kamera löytyi. Se oli mun jokapäiväisessä työkassissani. Siinä, mitä kuljetan mennen tullen ja palatessa mukanani. Ja kuinka monta kertaa jo olinkaan sen penkonut. Viime yönä nostelin kaikki tavarat pöydälle ja sieltähän se sitten löytyi!


Nyt siis saan taas otettua uusia kuvia. Aasinsiltana kameran löytymisen ja eilisen postauksen kanssa haluaisin tehdä gallupin: Mitä sinä toivot Pellavasydän-blogilta tulevaisuudessa?

 Kun nyt on kaikkein todennäköisintä, että minä en syyskuun jälkeen jatka Pellavasydän-puodin pitämistä, vaan siirryn sivutoimiseksi käsityöyrittäjä/harrastajaksi, suunta muuttuu koko elämälleni. Myös tämän blogin sisältö tulee väistämättä muuttumaan. Mutta mihin suuntaan? Vaikka tietysti itse päätän, mitä tänne kirjoitan, haluaisin kovasti tietää, MITÄ TE LUKIJOINA TOIVOTTE...

Voin hyvin kuvitella, että joitain blogin seuraajia jää poiskin, kun kivijalkamyymälän asiat jäävät pois. Tottakai tavoitteeni on, että pystyisin silti tarjoamaan sisältöä, joka kiinnostaisi jatkossakin. Tähän toivon saavani teiltä vinkkejä. Sitä varten laitoin tuohon oikeaan laitaan kyselyn, johon toivon mahdollisimman monen vastaavan. Siinä on useampia vaihtoehtoja, mitä itselleni tulee mieleen, mutta myös vaihtoehto "jotain muuta". Sen vaihtoehdon rastittaminen vaatisi tietysti lisäselvityksen - mitä se muu sitten olisi? Kommenttina voit toki lisätä toiveita tai muuten kommentoida blogin jatkoa.

Kiitän jo etukäteen hyödyllisistä vastauksistanne!
Mervi

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Voiko blogin myydä?

Aiemmmin tässä tekstissä pohdin sitä, mitä kaikkea voi myydä firman mukana Tai toisin sanoen, mitä kaikkea sisältyy liikkeen myyntiin. Tai ei sisälly. Tuosta listasta taisi kirvota vain yksi kommentti. Kirjoittajan mielestä blogi ja verkostot eivät voi kuulua kaupan myyntiin. Olen toista mieltä. Tässä pohdintaa tuosta ensimmäisestä kohdasta.

Jos toisessa ääripäässä on aloittaa liikkeen pitäminen aivan alusta, niin toisessa voisi sitten olla ostaa firma täysin valmiina. Siltä väliltä löytyy paljon vaihtoehtoja. On täysin sopimuskysymys, mitä kaikkea kauppaan sisällytetään.

Kaikki me tiedetään, että  blogeja on hirveän monenlaisia. On täysin myyntiblogeja, joiden sisältö on pelkästään markkinointia ja myynninedistämistä ja ohjaa asiakkaan tekemään ostoksia. Blogi voi olla myös liikkeen myyntiä tukeva, mutta sisältö on laajempaa. Tai sitten voidaan jättää koko myyntiajatus pois ja blogi keskittyy kertomaan "kaikkea muuta" yrityksestä. Jotenkin tähän malliin alunperin suunnittelin Pellavasydän-blogiani. Koskaan en suunnitellut blogia myyntikanavaksi, koska Pellavasydämellä on erikseen kotisivut.  Tosin nekään eivät ole varsinainen myyntikanava, koska suoraa ostosmahdollisuutta sieltä ei löydy. Pitäisi olla vielä verkkokauppa.

Varmaan kaikki blogit muuttuvat ajan kuluessa. Niin tämä minunkin. Aloittaessani en koskaan olisi kuvitellut esitteleväni omia asujani blogissani. En myöskään silloin tarkoittanut blogia yksityiselämäni valottamiseen. Saati perheeni mukaan ottamiseen. Pellavasydän-blogi on siis laajentunut yritysblogista henkilökohtaiseksi kuitenkin säilyttäen yritysteeman pohjavireenä.

Samoin kuin yrityksen voi aloittaa aivan alusta tai ostaa se valmiina, mielestäni myös blogin voi aloittaa aivan alusta, mutta voi myös jatkaa toisen perustamalta pohjalta. JOS Pellavasydän-blogi olisi puhdas yritysblogi, en näe mitään estettä sille, että uusi yrittäjä jatkaisi blogin kirjoittamista. Hänellä olisi valmis lukijakunta, vaikkakin tyyli saattaisi muuttua enemmän tai vähemmän. Siihen en ota kantaa, voiko blogi varsinaisesti olla kauppatavaraa, miten se hinnoiteltaisiin jne. Mutta yrityskauppaan se voi mielestäni kuulua. Tätä ajatusta en ole hionut valmiiksi, mutta olisiko niin, että kaikki, minkä eteen on tehty työtä, on myös rahallisesti mitattavaa? Ainakin bisneksessä?

Mitä mieltä sinä olet, voiko blogi siirtyä firman uudelle omistajalle? Kysymys ei ole ajankohtainen tai relevantti, mutta jos hiukan leikitellään ajatuksella....

Mervi






Minua on huijattu!

En helposti enää höynähdä kaikenmaailman tarjouksiin, joita puhelimessa tarjotaan. Uskallan ja osaan sanoa ei. Mutta ei sekään aina onnistu.

Joku soitti ja tarjosi sukkanäytettä. Vaikka tiesin, että näissä piilee vaara, menin lankaan. Varmistin, että on todella ilmainen ja että todellakaan en sitoudu mihinkään muuhun. "Ei tule muuta kuin se näytepaketti".

Näyte tuli ja tuli toinenkin, jotain teriä - en ole edes avannut. Nämä olivat kylläkin ilmaisia, mutta. Vähän ajan päästä tuli seuraavat paketit ja laskut tietysti molemmista. Ai että se kismittää, kun aikuiselle ihmiselle aikuinen ihminen noin valehtelee päin naamaa! Että jonkun täytyy tienata elantonsa toisia höytäyttämällä.

Sitten se vanha vitsi: mistään ei saa ketään kiinni. Paketit on lähetetty ulkomailta ja vaikka suomalainen asiakaspalvelun puhelinnumero ilmoitetaankin, eihän sieltä tietenkään kukaan vastaa. Varmaan maksaa maltaita koko odotusaika. En uskalla ottaa sitä riskiä, etten maksa enkä palauta, koska tod.näk. menevät perintään. Vaikka minun oikeustajuni sanookin, etten ole tilannut - ei tarvitse siis mitään tehdäkään.

No, minä siis lähetän asiakaspalautuksena sinne, mistä ovat tulleetkin.

TOISAALTA, jos HALUAA tuollaisia teriä ja tuollaisia sukkia, niin voihan olla, että tarjous on aivan hyvä ja kannattava ostos. Tässä vaan käy niin, että tulee suunnaton kiukku, eikä periaatteessa halua yhtään mitään!

Ei, kameraa ei ole löytynyt vieläkään. Pitää varmaan alkaa siivota tätä lähiympäristöä. Sitten voisi valokuvata sen paikan, missä se kamera piilottelee, mutta milläs se kuvataan?

Mervi,
joka pitää tänään yhdenlaista vapaapäivää.
Lähden käymään Tyksissä. Sydän vavisten, haukkumisia peläten....

Haluatko nähdä vielä vanhoja kuvia?
Noh, ei se haittaa - näytän kuitenkin:


Jos näitä kuvia katselemalla saisi itsensä psyykattua tavoittelemaan hoikempaa olemusta?

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Blondi vaikkei ookkaan!

En ikinä kerro blondivitsejä, meillä kaikki on tummatukkaisia. Olis niin väärin. Itselleen voi kyllä nauraa!

Ei sitten kukaan huomannu? Sitä kameraa kun ihmettelin. Että minne se on joutunut. Kerroin, että otin kuvia putiikin kukkasista ja sen jälkeen en ole sitä nähnyt, että jos vaikka auton katolle olisin jättänyt....

Höh! Jos kerran olen ne kuvat siirtänyt koneelle ja esitellytkin täällä blogissa, niin ei se kamera voi olla sille reissulle jäänyt. Täällä se jossain luuraa ja "nauraa partaansa".  Taas yksi sanonta, kai tämä on kaikille tuttu?

Jos joku tietää sen laitteen, millä voi etsiä tuollaisia esineitä, niin ilmoittautukoon! Sellainen, joka alkaisi piipittää, kun painan jotain nappia....

Mervi
lähtee nyt putiikkiin. Ei millään kykenis, kun niinpali sattuu joka paikasta. On taas eilen istuttu ompelukoneen ääressä, seuraavana päivänä sen kyllä muistaa!


Vanhoja kuvia siis.Tämä on otettu Kustavista, nykyisin sen lomapaikan nimi taitaa olla Lootholma.
"Ennen oli laivat puusta..."


Hyvin itsekästä, kyllä. Omia kuvia. Mutta minkäs minä sille teen, että ne mieheni vanhat kuvat on tällaisia?
Mut hei, mitä tossa kuvassa mun päästä kasvaa, joku punkkarikampaus vai?

Nyt on kello 9 minuuttia vaille, hophop!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vanhoja kuvia siis edelleen...

Muistan että viimeksi käytin kameraani, kun veimme kukat putiikin edustalle. Pois lähtiessä otin niistä kuvat. Sen jälkeen en ole sitä kameraani nähnyt. Tuli mieleen sellainenkin, että olisinko ollut niin pöhkö, että olisin laittanut sen auton katolle, kun änkesin itseäni sisälle? Tai sitten se löytyy täältä mun vielä siivoamattomasta työhuoneestani jostain kolosta, mihin SE EI KUULU.

Kommentissaan joku jo kyselikin, että onko kamera löytynyt. Minä heti iloisena kuvittelemaan, että "hei, joku KAIPAA mun kuvia!" Mutta ei, niitä ei nyt ole. Vanhoja vain.

Tänään oli ompelupäivä takahuoneessa. Asiakkaita kävi harvakseltaan, joten ehdin pikkupussukoita ja kasseja ompelemaan. Melkein innostuneena. Sitten kävi putiikin jatkamisesta kiinnostunut henkilö. Sähköpostillakin tuli kaksi kyselyä.


Olen tehnyt käsitöitä "aina". Virkkausta jo kansakoulusta, sukkien kutomista ja ompelemista teini-iästä asti. Mentyäni naimisiin 18-vuotiaana aloin enemmänkin ommella, lähinnä vaatteita itselleni. Joskus tein jopa samanlaiset ulkotakit itselleni ja miehelleni.


Mitähän tässä nyperretään? Tyyli on näköjään säilynyt samana vuodesta toiseen - yöpaita päällä!

Tänään kävi asiakas, joka oli menossa Mikkeliin ja etsi tuliaisia. On se jännä, miten johonkin paikkaan liittyy vahvoja muistoja, vaikka aikaa on kulunut jo yli 30 vuotta. Aina kun joku mainitseekin Mikkelin, muistan kesälomaretkemme. Kiersimme mieheni kanssa Suomea vanhan vaatimattoman asuntovaunun kanssa. Viimeisenä sunnuntaina, kun huomenna piti palata töihin, vanha auto hajosi, kardaani-akseli taijotainsinnepäin poikki. Niinpä vietimme ylimääräisen illan Mikkelissä. Tässä kuva sieltä jostain.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

En kyllä killaa!

Ooottekos muuten kuullu tuollaista huokausta "mä en killaa"? Olisikohan se jotain entisvanhaa nuorison kieltä? Mites ne nykyään sanookaan, jos ei jostain tykkää - "en diggaa" vai?

No, mä en killaa, kun mun kamera on TAAS hukassa! Olen koko juhannuksen siivonnut, mutta oma työhuone on vielä järjestelemättä ja siihen en aio tässä yhteydessä edes kajota. Täällä jossain se varmaan piileskelee.

Jos multa kysyttäis, että "oliko kiva juhannus?" en tiedä, mitä vastaisin. Toisaalta oli, mutta toisaalta ei. Tottahan sitä nyt MONTA KERTAA HAUSKEMMIN voisi juhlapyhiä viettää kuin siivoten, mutta toisaalta tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus korjata useamman vuoden siiivoamattomuus. En voi kuin todeta, että kyllä "ne muut" tekee ton homman sellaisena "keskilattiasiivouksena". Se näkee esim. siitä kun siirtelee lipastoja.

Tuo työrupeama edistyi silleen, että kykenin tekemään noin 10 min. homman ja sitten istumaan ja virkkaamaan. Katsoin nauhalta yhden Sydämeni asialla ja taas töihin. Tästä voitte päätellä, ettei sitä toimeliasta työaikaa nyt niin kauheesti ollut. Mutta hiki valui koko ajan! Syömisiäni olen tarkkaillut jo pitkään ja nyt sainkin painon aikas kivasti putoamaan. Tottakai, kun on enemmän kulutusta! On muuten mentävä tarkkailuun ensi viikolla, mutta ei siitä sen enempää.

Tänään nyt sitten nautin kätteni työn jäljestä. Istuskelen ja virkkaan - on muuten monta pesintä jo valmiina ja uusi mallikin niihin kehiteltynä. Tänään on palattava arkeen, sillä yksi tunika pitää saada huomiseksi valmiiksi. Saattaa olla, että menen hetkeksi aurinkoakin ottamaan. Ruskea läski kun olis kyllä siedettävämpää kuin valkoinen.

Koska en voi uusia kuvia ottaa ja näyttää, esittelen näitä mieheni koneelta löytyneitä vanhoja. Ensimmäinen kuva on vuoden 1978 juhannusjuhlilta.

Mekon on mieheni ostanut minulle lahjaksi seurustellessamme.
SE ON KOKOA 36.
Harmi, kun olen tuon huivin jossain vaiheessa hävittänyt, nythän se olisi ihan muodikas. ainakin siitä saisi mallin - olen sen ihan itse virkannut.


ettei sitten juhlakenkiä muistanut vaihtaa...
Ja sitten uudempi kuva  muutaman vuoden takaa, tyttäremme Mirvan lakkiaisista.
TUO MEKKO ON KOKOA 56.
Hyvin on voitu kaikki nämä vuodet, ei ole kärsitty vilua ei nälkää....
Jos matemaattisesti ajattelee koon muutosta, niin eikös 36 -> 56  tarkoittaisi suunnilleen, että vaatekokoni on suurentunut numero/vuosi.

Nonnih, nyt tämä lähtis naatiskelemaan olostaan! Mervi

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Epä-juhannus

En toivottele kenellekään mitään hyviä juhannuksia, vaan ihan tavallista postausta kirjoittelen. Saatte te tokikin viettää ihan kivaa juhannusta, ei silti. Minäkin nautin olostani, vaikka tässä ei mitään juhannukseen viittavaakaan ole. Eipäs kun onkin....arvatkaas mitä olen tehnyt koko päivän? Juhannussiivousta. Kaksi vuotta meillä on menty silleen, että minä en ole kertaakaan siivonnut. Ja tiedätte kyllä ihan hyvin, ettei siivous silloin ole kunnollista, jos ei sitä ole itse tehnyt.

No mutta tänään olen siis pyyhkinyt pölyjä, ripustanut tauluja seinälle, siirrellyt lipastoja ja pyyhkinyt niiden takaa pölypalloja, lattialistoja nuoleskellut, kukkia riipinyt ja vienyt niitä vesikraanan alle puhdistumaan.

Niistä tauluista muuten, jotka ripustin makuuhuoneeseen poisotetun posliinikukkasen tilalle - ne tuli rymisten alas. On se onni, että se tapahtui nyt eikä yöllä! Nyt sitten uusi yritys saada ne pysymään seinällä.

Olen ihan yksin kotona. Mies meni Kustaviin mökille, eikä muuten edes kysynyt, että lähdenkö mukaan. Tytär lähti tyttökavereidensa luo ja minä siis naatiskelen täällä yksinäni. Niin kaunis ilma kun tänään onkin ollut, vain sen verran kävin yöpaita päällä ulkona, että hain kimpun kukkia makuuhuoneeseen, kun sain sen siivottua.

Hiki valuu, kun keppien kanssa pesee lattiaa. Osaatko kuvitella miten se tapahtuu. Jaa no, siis en mää niillä kepeillä sitä pese, mutta että ne täytyy kuljettaa koko ajan mukana.

On tämä kuitenkin lomaa, sillä en ole käsitöitä enkä Pellavasydäntä ajatellut "juuri ollenkaan". Nettikin meni hiljaiseksi, joten ei tullut istuttua koneellakaan. Nyt sitten tulin kokeilemaan tätä toista, mieheni konetta, ja täälläpä ei mitään ongelmaa olekaan! Kuvia nyt en saa liitettyä, kun en osaa tämän koneen kanssa muuta touhuta, kuin vain kirjoittaa.

Sain muuten tyttäreltäni tällaisen viestin eilen:
 Rintaliivit blogissa! Piip piip piip piip missäs se raja meneekään....

Muistatteko? Kirjoitin tälleenOlen muuten vannottanut tytärtäni (valokuvaajani, stylistini ja neuvonantajani) että estää kaikin keinoin yritykseni, jos aion blogissani rintaliivejä esitellä. Mutta tämän verran ehkä sallitaan? 

No, eihän ne nytkään näkynyt kuin ehkä 2 cm eikä sentään olleet päälläni. Mutta tarkoituksella pidin kuitenkin matalaa profiilia sen suhteen. Ei silti, yksi toinenkin kikka on vielä tulossa rintaliiveihin liittyen. Käykääpä katsomassa ko. juttuun jätetyt kommentit, siellä oli laajempaakin selvitystä asiasta ja yksi hyvä linkki, mistä voi käydä katsomassa neuvoja oikeanlaisten liivien valintaan.

Tällaista tylsää siis täältä. Voi miten nauttisinkaan, jos voisin liikkua kunnolla. Niiiiiin tykkään siivoamisesta, mutta se on VÄHÄN liian hankalaa... Yksinolostakin nautin - aina joskus - saa nukkua ja valvoa juuri niinkuin huvittaa (no eipä kyllä kukaan estä muulloinkaan) syödä kun huvittaa tai olla syömättä, puhua itsekseen, eikä kukaan kuuntele, kulkea yöpaidassa, tukka hapsottaen ja hiki valuen... että sellaista juhannusta tänään ja sama jatkuu huomenna.

Mervi

Hei, ette ikinä arvaa, mitä löysin täältä koneelta, sydämeni hypähti vähintään 10 cm paikaltaan!!!!!!!
Kuten kerroin, olen mieheni koneella, joten omat kuvani eivät ole saatavilla. Ajattelin, että onhan tämä nyt tosi tylsä postaus, jos ei yhtään kuvaa ole. Jospa täältä mieheni tiedostoista löytyisi joku kukka, kun kukkakuvia hän yleensä kuvaa, ihmisiä tosi harvoin. Vau, minkä arkiston löysin! Kuvia vuosilta 1976-1978. Aivan huippukivoja kuvia, mutta niistä myöhemmin. 

Olenpa osannut ottaa hyvän kuvan, lienee Kustavista. Siinä minun rantaleijonani, Aarre,  nuorna miesnä, vajaa 40 vuotta sitten! Nauttikoon juhannuksesta siellä samoissa lapsuutensa maisemissa yksin, ilman narisevaa vaimoaan....


torstai 20. kesäkuuta 2013

Varastettujen tilalle

Ensimmäiset kukat putiikin edustalta varastettiin Merefestien yhteydessä. Siinä meni sitten viimeiset purkitkin. Nyt lähdin etsimään sellaisia, mitkä olisi mahdollisimman vaikea napata mukaansa. Tällaisiin päädyin:


Tämä ruostunut maitotonkka on täytetty hiekalla, joten ihan kevyesti se ei lähde...

Tätä ei kukaan saa ottaa mukaansa, tykkään tästä niin paljon!


Vanha postilaatikko on ruuvattu kiinni tikkaisiin, joten ainakin siinä joutuu tekemään töitä, että saa mukaansa.

Auttaisikohan se, jos laittaisi lapun "Hymyile, olet valvontakamerassa?"

Näiden kukkien on siis tarkoitus jälleen olla ulkona myös illalla. Yksi juttu näistä kuvista vielä puuttuu, mutta se on sellainen, että nostan yöksi sisälle. Sen kuvaaminen jäi tälle päivälle, joten näytän myöhemmin.

Enhän minä näitä tietysti saanut laitettua, vain kukkaset kävin puutarhalta ostamassa. Mieheni siinä joutui töihin ja ihan kiltisti tekikin. Veimme vielä illalla paikoilleen. Tältä näyttää mun "pakettiauto", juuri ja juuri sai törpöt peräkontiin survottua, niin on auto täynnä tavaraa. Nuo kuteet on kulkeneet joulusta asti mukana!

Nyt lähden putiikkiin viimeiseksi työpäiväksi ennen juhannusta. Perjantaina ovet on jo kiinni. Tänään näyttää - eikä pelkästään näytä, vaan on - sateista, joten ehkäpä tästä tulee takahuonepäivä. Kyllä siellä kivaa ommeltavaa onkin, joten eikun aamukahvin kautta töihin, mars!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tyttöjen juttuja - isojen tyttöjen...

Olen aina alitajuisesti ajatellut, että kaikki blogini lukijat ovat naisia. Eihän täällä ketään miehiä käy, eihän? Ilmoittautukoon välittömästi, jos täällä joku mies käy. Siis toki SAA KÄYDÄ, mutta olen vaan ajatellut, ettei nämä jutut kiinnosta miehiä.

Seuraava juttu on tarkoitettu vain ja ainoastaan naisille. Tuleeko teille muuten koskaan mieleen keksittyänne jonkun hienon idean, että "onkohan kaikki muut tämän jo tienneet ja minä vain luulen että jotain uutta bongasin..." Itselleni tuli juuri tuollainen ajatus, kun tänä aamulla löysin uuden idean.

Kyse on rintaliiveistä.

Suurin osa naisista ei varmaan koe rintaliivejä mitenkään ongelmallisiksi, mutta meitäkin on, joille ne ovat ainainen pulma. Mistä löytää sopivat, sovitus ei ole kivaa, isojen tyttöjen mallit on tylsiä, pesussa isotkin liivit menevät kokoon ja kaapissa myöskin...Vaikka ostat muka sopivat, vähän ajan päästä saat heittää pois hyvät liivit.

Olen muuten kertonutkin shoppailevani - ja nykyään myös myyn - facebookin isojen tyttöjen vaatekirppiksillä. Ei siellä kuitenkaan juurikaan kierrätetä liivejä, ilmeisesti se on liian intiimiä. Yhdet urheiluliivit kylläkin meni heti kaupaksi, mutta ne olivatkin ihan uudet, laput vielä kiinni. Ostin sovittamatta ja epäonnistuin. Minun mallisia rintaliivejä ei juurikaan ole myynnissä, sillä ensinnäkin kaikissa tahtoo nykyään olla kaarituet ja toisekseen olkaimet kulkevat jossain kainalon tietämillä. Minä haluan (tai minun kehoni vaatii) kaarituettomat ja sellaiset, missä olkaimet lähtevät mahdollisimman keskeltä.

No mutta tämän pitkän alkupuheen jälkeen pääsen siihen varsinaiseen oivallukseen. Aamulla totesin Tallinnasta ostamieni liivien olevan liian pienet - liian pieni ympärysmitta ja liian pieni kuppikoko. Sitten muistin, että olin ostanut sellaiset jatkokappaleet, joita on saatavilla eri värisinä ja sekä 2- että 3- rivisinä. Ainakin. Siis tällaiset:



toiselta puolelta näyttää tältä


Päätinpä heti kokeilla, vaikken edes tiennyt miten niitä käytetään. Aikani pyörittelin todetakseni, ettei mitään tarvitse edes ommella. Tadaaa! Liiveistä tuli ihan sopivat! Se on siis totta, että vaikka kuppikoko ei muutukaan, mutta jos ympärysmitta suurenee, kuppikokokin riittää. Oletteko te kaikki muut jo tienneet tämän? Minä en ole vaan uskonut, mutta nytpä tiedän ja uskon.

Muutoin olisin joutunut heittämään roskiin nämä uudet liivit, mutta tuolla pienellä ja halvalla kappaleella sain sopivat liivit itselleni. Joskus asiat on niin pienestä kiinni.


Päivän asu

Tämä teksti on kirjoitettu työpäivän päätyttyä tiistaina, mutta näköjään julkaisen sen vasta nyt..
 
Ompelin itselleni useammat trikoiset polvihousut vai olisiko niiden nimi sittenkin vähän hienommin vaikka caprit. Siis nämä tällaiset:

Tein niitä erivärisinä jopa myyntiinkin, kolme eri vaihtoehtoa tällä hetkellä:

Olen näihin niiiiin tyytyväinen! Onnistuin tekemään niin mukavat pöksyt, ei krinnaa, ei putoa - ne vaan on. Päättelin, että pärjään koko kesän tällaisilla, kun lisäksi löytyy useammat mustatkin. Kun on näihin joustaviin trikoisiin tottunut, tuntuu kankaiset jotenkin ahistavilta.

Tänään kuitenkin ajattelin kokeilla oikein kunnon pitkiksiä. Valitsin pellavahousut, jotka olen myös itse ommellut. Ja kyllä oli hankala päivä, koko ajan housut valui ja jos ei valunut niin sitten kiristi. Ei kiva. Halusin ottaa kokonaisuudesta kuvan  - lähinnä itseäni varten, jotta voisin vertailla erilaisia lahkeita. Yritin saada miestäni kuvauspuuhiin, mutta ruohonleikkuri oli koko ajan käynnissä, joten ei onnistunut.

Vaikka meillä on neljässä huoneessa liukuovipeilit, vain tässä yhdessä huoneessa onnistui kuvaaminen ja huomasinpa, ettei paremmin voisi ympäristö väreihin sopiakaan! Violettia, violettia ja violettia - roskakoria myöten...

Oikein hyvin tapettiin sointuva pusero

Pitkikset on hyvin tummaa violettia

Siis minähän en pysty poseeraamaan. Ilman keppejä en voi asentoa muuttaa mihinkään. Siinäpä seistä tökötän jalat suorina. Yritin saada noita leveitä lahkeita erottumaan kuvassa, muttei se nyt oikein onnistunut. Nojaa, hmmm, ei ne nyt ehkä sittenkään ihan kauheat olekaan...Tummana ehkä menettelee? Mutta odottakaas kun kuvaan yhdet vaaleat suht´leveälahkeiset housut. Muistaakseni ihan hirveet.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Jos laskisin hintoja, saisin paremmin myytyä

Olen teillekin jo varmaan useamman kerran kirjoittanut käsitöiden hinnoittelun vaikeudesta. Samoin olen kertonut, että Pellavasydämessä tosi harvat asiakkaat tinkivät hinnoista. Olen myös kertonut salaperäisestä "hintatarkastajasta", joka arvosteli minun myyvän liian halvalla.

Tänään kauppaan tuli asiakas, jonka päättelin olevan turisti. Nopea yleiskatsaus ja pysähtyminen nipsukukkaroiden tykö. Asiakas kysyi hintaa ja kerroin, että hinnat löytyvät kukkaron sisältä. Pienin, se jota hän silloin piti kädessään, maksaa 9 euroa. Asiakas teki uuden pikakierroksen ja palasi taas kukkaroiden luokse. "Jos laskisit vähän hintoja, saisit enemmän myytyä", hän sanoi. "Mutta kun nämä ovat käsityönä tehtyjä ja käsityöläisenkin pitäisi palkkansa saada", tokaisin minä. Asiakas teki tarjouksen kädessään olevasta kukkarosta: "Jos myyt tämän vitosella, niin ostan." Johon minä vastasin: " En voi, sillä maksan itsekin siitä enemmän".


Tämä oli jotenkin niin kornia, etten osannut edes loukkaantua. Mistä ihmeestä tämä ensikertalainen kaupassani päätteli, että kukkaroita PITÄISI myydä enemmän? Ja todentotta, luulenpa, että ne ovatkin paras myyntituotteeni valmistavaroista. Tällä hetkelläkin tilanne on se, etten saa tavaraa lisää valmistajalta, niin kiihkeästi kuin sitä toivoisinkin!

Jos asiakas pyytää 9 euron kukkaron 5 eurolla, se tarkoittaisi 44 %: n alennusta. Aika huimaa, eikö totta? Sitä, mitä se tarkoittaa kukkaron tekijän palkkanauhassa, en pysty edes sanoiksi pukemaan, niin paljon harmittaa. 



Toinen käsityön hinnoitteluesimerkki:  Eräs vakioasiakkaani kertoi tekevänsä "solmusukkia". Pyysin häntä tuomaan sellaiset näytille ja kivat ne olivatkin. Annoin niille solmusukka-nimen, sillä ne oli tehty langanpätkistä ja päät oli vain solmittu ja sitten katkaistu. Solmut ja noin 2 cm:n päät jätettiin sukan sisään. Tämä asiakkaani oli myynyt sukkia kirpputorilla ja nyt niissä oli vielä hintalappu jäljellä. Minä ostin ne, lastensukat, 3 eurolla. Mitäs tykkäätte?

Tähän liitän asiaankuulumattoman kuvan, mutta kun en voi olla esittelemättä pihan kauniita pioneja.




maanantai 17. kesäkuuta 2013

Varoittava esimerkki

Muistatte varmaan tämän uutuusmekon.

Materiaaliksi varmistui ohuehko pellava/viskoosi-kangas. Tämän mekon tein kiireessä muotinäytöstä varten. Toinen tunika valmistui tilaustyönä, mutta siitä ei ole muuta kuvaa kuin tämä taskuista otettu.

Tämän tunikan tein näkemättä henkilöä, jonka tätä käyttää - se on muuten iso ongelma! Mukana oli mallimekko ja rinnanympärys.

Nyt tulee se opetus: Koskaan, milloinkaan ei saa tehdä tuotteita myyntiin testaamatta kangasta ja mallia!

Illalla tunikan jo valmistuttua aloin epäröidä, että entäs jos tuo kangas meneekin kokoon enemmän kuin pellava yleensä. Tein kutistumiskokeen ja totesin, että kyllä menee kokoon ja paljon. Ei muuta kuin koko tunika kastellen. Ja aamulla tarkistamaan se rinnanympärys. Totesin, että on edelleen hyvä. Mekko lähti saajalleen.

Viime viikolla se kylläkin tuli takaisin. Tunsin itseni aivan älyttömän typeräksi. Kutistumisen jälkeen en tehnyt  vertailua mallimekkoon. Arvaattekin siis - minun ompelemani oli joka suunnasta paljon pienempi, tottakai! Asiakas ei kuulemma halunnut minimekkoa...En edelleenkään tavannut mekon kantajaa - se meni lahjaksi toiselle.

En tiedä, miten voisi kankaan oston tehdä viisaasti. Edustajat tulevat paikan päälle ilmoittamatta etukäteen kuin korkeintaan matkaltaan. Et ehdi tehdä inventaariota, mitä tarvitset. Tilaus on tehtävä siinä asiakkaiden palvelemisen lomassa. Et pysty keskittymään, saati harkitsemaan kunnolla. Olen tehnyt onnistuneita ostoksia, mutta myös epäonnisia. Nyt tuntuu, että tämä kangas on yksi niistä hutiostoksista. Hinta oli edullinen, mutta mitäpä siitä on hyötyä, jos kangas menee kokoon 10 %. Lisäksi on käynyt useammankin kerran niin, että olen tilannut kangasta, jota on jo toinen pakka olemassa tai olen tilannut kaksi samaa kuosia, mutta vaan eri väreissä.

Nyt olen ottanut opikseni. Tämä kangas on kasteltu ja seuraavaksi teen siitä mekon itselleni, jotta voin testata sen käyttöominaisuudet. Sitten vasta alan tehdä mekkoja myyntiin. Vanhat hyväksi todetut pellavat saavat riittää siihen asti!

Ai niin, se piti vielä sanomani, että mekon tilaaja ei sitten niin ollenkaan moittinut minua vaan sanoi itse olevansa vastuussa - vaikka mokahan oli vain ja ainoastaan minun. Tunnustan.

Ja nyt, lyötyä ei saa lyödä. Tähän kirjoitukseen en kaipaa sinulta tuttu-anonyymi yhtään ilkeilevää kommenttia. Moitin itse itseäni, sinun ei sitä enää tarvitse tehdä - sovitaanko niin? Koska muuten käyt esittäytymässä putiikissa, olen jo odotellut...

Pellavasydämen Mervi
lähtee huomenna putiikkiin valmiin mekon kanssa ja vähän jännittynein mielin

Punnitusta

Arvatkaas, miks on pitänyt ruveta korejakin punnitsemaan?





No sen takia, että saatais verkkokauppa toimimaan. Jokainen tuote täytyy punnita. Tai en tiedä pitäisikö, mutta niin me nyt ollaan päätelty, kun muuten ei saada postikulujen automaattista laskua onnistumaan?

Tänään on taas vapaapäivä putiikista, olen vasta heräillyt, viimeisen kännykkäherätyksen laitoin klo 10.45 mutta hiukan aikaisemmin ponkaisin aamukahville. Puolet päivästä on siis jo menetetty. Tänään on kiva/ikävä työ tehtävänä. Tunika, mutta kun olen TAAS SÖSSINYT,  niin kivastakin työstä tuli ikävä. Kerron myöhemmin, jos kerronkaan. Kuka nyt haluaa itseään moitittavan...

Mervi


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Sittenkin mekko myyntiin

Tein tämän mekon itselleni. Vain kuvaussession ajaksi puin sen päälleni, mutta näin kauan olen miettinyt. Tänään tein päätöksen: kyllä se sittenkin päätyy myyntiin. Mekko oli alunperin sopivan pitkä, mutta menin sössimään helman, lyhensin ja lyhensin ja viimein liian lyhyeksi. Nyt sieltä vilahtaa leikatun polveni arpi, joka ei ole nätti.

Tässä olisi siis uniikkimekko rohkealle, uhkealle naiselle. Ei takuulla tule toista samanlaista vastaan. Miellyttävän pehmeää trikoota.  Hinta 39 euroa, mikä sisältää postimaksut. Jos kiinnostaa, lähetä sähköpostia mervi.lamminen@uusikaupunki.fi

Viime yönä sain valmiiksi hamoset ja essut, joiden piti tänään lähteä matkaan, mutta eipä niitä kukaan kysellyt...Jonkinlaiseksi roolivaatteeksi oli tarkoitus tulla musta täyspitkä hame ja siihen essu, molemmat vanhaan tyyliin. Näitä molempia tilattiin kahdet kappaleet. Hameet tein pellavasta, toinen paksusta ja toinen pellavasekoitteesta, joka on ohuempi ja kevyempi. Essut ovat vanhoista lakanoista, joissa on käsin virkatut välipitsit.




Nyt jatkamaan tavaroiden järjestelyä tyyliin "tuo tullessas, vie mennessäs" ja ihan kuin huomaamatta alkaa kaaos selkiytyä. Mervi.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Myynkö vai enkö...?


Tänään kävi Pellavasydämen jatkamisesta kiinnostunut henkilö tutustumassa paikan päällä - vahinko etten edes etunimeäsi muista! Yksinyrittäjä myy paljolti myös persoonallaan ja sinulla näyttää olevan juuri sellainen tatsi, jonka toivoisin jatkajalla olevankin. Ehkä meissä on jotain samaa?  Sähköpostitse on myös tullut kyselyjä. Vain muutamia siis.

Minä kun vaan en osaa päättää, että haluanko edes myydä ja jos, niin mitä haluan myydä.

No tottakai, jos olen kerran ilmoituksen laittanut, niin olen VALMIS myymään, mutta se sana "tahdon" on vielä vähän hakusessa...ymmärrättekö?

Tästä asiasta olisi paljonkin pohtimista, enkä ole oikein päässyt edes alkuun. Se, että kiinnostaako nämä ajatukset teitä lukijoita, onkin sitten toinen kysymys. Jotakin tässä ja vielä toisessakin postauksessa aion jakaa kanssanne - tahdotte tai ette. Onneksi on tuo rasti tuolla oikeassa yläkulmassa.

Mitä kaikkea sisältyy liikkeen myyntiin? Tässä joitain äkkiseltään mieleentulevia asioita epäjärjestyksessä, ei siis tärkeysjärjestyksessä

- nimi, logo
- asiakaskunta
- tunnettuus, imago
- valmiit markkinat
- liiketilat
- varasto, materiaalit
- myymälän kalustus, somistus
- koneet ja laitteet
- verkkokauppa
- some: facebook, blogi
- tukkukaupat
- valmistajat
- verkostot
- mainosmateriaalit, painotuotteet
- henkilökunta
- kokemus, tietotaito,...

Jos olisin kokonaan lopettamassa toiminnan tai siirtymässä aivan eri alalle, kokonaisuuden myyminen olisi kaikkein paras ja selvin vaihtoehto. Koska minä kuitenkin  - ainakin nyt - elättelen ajatusta jonkintyyppisestä jatkamisesta, asia monimutkaistuu.

Suunnittelen verkkokauppaa, joka muuten pitäisi aivan lähiaikoina saada avattua, kun on jo ensimmäinen laskukin tullut! Jos myyn Pellavasydän-nimen, millä nimellä jatkuu verkkokauppa? Millä tuotenimellä silloin myyn tuotteitani, en voi tietenkään enää käyttää Pellavasydän-etikettejä jne...

Jos myyn koko varaston, sisällytetäänkö siihen myös kaikki valmistukseen käytettävä materiaali ja koneet? No, onhan kotona muutama ompelukone.

Kun tätä kaikkea alkaa miettiä, menee pää ihan sekaisin! Onneksi olen täysin sisäistänyt ajatuksen "ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ", joten en ole alkanut stressata itseäni tämän takia. Päivä kerrallaan vielä valmistan uusia tuotteita myyntiin. Tänäänkin syntyi jotain  - ei uutta, mutta vanhan kertausta.

Tästä kankaasta teen ainakin kasseja ja tyynyjä

Huomaatko Uusikaupunki-tekstin, ei liian näyttävästi...

Hillittyä merellistä merikaupunkiin

Vielä pitäisi keksiä uusia Uusikaupunki-tuotteita, hmmm....
Nyt kun katson tuota otsikkoa "myynkö vai enkö" tulee tarve selittää. Siis eihän firman myyminen ole vain minusta kiinni, myynkö minä vai enkö myy. Tottakai se on (paljon enemmän ehkä?)  riippuvainen siitä, löytyykö kiinnostunutta ostajaa. Myymisen miettiminen on hukkaan heitettyä aikaa, jos ei kukaan ole edes kiinnostunut.

Pellavasydämen Mervi
jatkanpahan huushollin järjestämistä, kun täällä yksinäni haahuilen sekasotkun keskellä. Paitsi että kaksi hametta pitää tänään vielä ommella, niitä tullaan huomenna hakemaan. Juu-u, kello on 21:24, mutta onhan tässä koko yö välissä ja sitä paitsi ne hameet on sellaisia suoria, kuminauha vain vyötärölle ja kankaat on jo kuivumassa narulla. Pellava nimittäin kutistumassa...