seuraa sähköpostitse

lauantai 31. elokuuta 2013

Ompelijan apu uniapneaan ja kuorsaukseen

Tilaustöistä ehkä hauskin ja kummallisin tuli eteeni.

Asiakas oli aikoinaan käynyt lääkärissä ja saanut ohjeet uniapnean hoitoon. Tai no, en muista ihan varmasti tuliko ohje nimenomaan lääkäriltä. Hänelle oli annettu paperilla ohjeet pallopaidan tekemiseksi. Minun luokseni tullessaan hänellä oli jo ollut yksi pusero käytössä, mutta nyt se oli kulunut ja tarvittiin uusi.

Minulla oli siis käytössäni ohje paperilla ja vanha pusero, josta sain tarkat mitat. Asiakkaan tavalliseen t-paitaan tein tarvittavat lisäykset ja tällainen siitä tuli:





 Ideana tässä on se, että selkäpuolella on kaksi tennispalloa omissa pusseissaan. Kun ihminen nukkuessaan yrittää kääntyä selälleen, nuo pallot estävät yrityksen.

Asiakkaani kertoi, että hänelle oli annettu kaksi vaihtoehtoa, joko sellainen happea antava masiina tai sitten tämä. Hän kertoi, että tästä on ollut hänelle iso ja auttava apu. Henki kulkee paljon paremmin ja keho saa siten riittävästi happea. Useinhan kuorsauskin liittyy nimenomaan selällään makaamiseen, joten sekin saattaa jäädä pois pallopaidan avulla.

Netistä löysin ainakin yhden maininnan tästä ideasta:
Opettele nukkumaan kyljelläsi
Kuorsaus ja hengityskatkokset pahenevat usein selällään nukuttaessa. Hengityskatkosten määrä vähenee monilla uniapneapotilailla, kun he nukkuvat kyljellään tai mahallaan. Selällään nukkumista voidaan estää esim. ompelemalla tennispallo pieneen taskuun pyjaman selkäpuolelle tai yrittämällä nukkua pieni, pehmeällä materiaalilla täytetty reppu selässä.

Oletkos kuullut moista? 
Onko sinulla ehkä kokemustakin tällaisesta pallopaidasta? 
Kiinnostaako tarkemmat ohjeet?

 Pellavasydämen Mervi







Kuva-arvoitus

Kuka arvaa, mikä tämä on? Mihin arvelet tällaista käytettävän? Vastaus tulee vielä tämän illan aikana.



Mervi

Syksyllä alkaa opiskelut

No ei vaiskaan. Ei mitään sellaista oikeaa opiskelua. Sellaista, mitä toiset tekee tullakseen joksikin. Aikoinaan päätin, etten ikinä milloinkaan enää aloita mitään sellaista opiskelua, missä pitää päntätä päähänsä teoriatietoa. Muistini on niin huono, etten saa mitään jäämään pääkoppaan. Tai sitten en osaa edelleenkään oikeanlaista oppimistapaa.

Mutta minä menen kansalaisopistoon. Olin niin innoissani odottaessani Vakka-Opiston syksyn ohjelmaa. Nythän minulla on pitkästä aikaa AIKAA. Sitten tuli "kaavas pöppönen" pikkuveljeäni matkien. Karvas pettymys. Ei siellä ollutkaan oikein mitään sellaista, mistä olisin ihan hirveästi innostunut.

Mutta nämä kuitenkin:


MOLLAMAIJA    27 €
Tule tekemään perinteinen, kestävä, pestävä, leikittävä ja halattava mollamaija. Alkuneuvottelussa tutustutaan mollamaijaan ja hänen vaatteisiinsa - kaavoitukseen, materiaaleihin ja ompelemiseen (osittain käsin, osittain koneella) sekä tehdään materiaalien yhteistilaus.

KORUKURSSI   17 €
Opetellaan koruntekemisen niksejä. Tutustutaan työvälineisiin sekä erilaisiin helmiin ja muihin korutarvikkeisiin.. Valmistetaan eri materiaaleja käyttäen helmiä, ketjuja, korvakoruja, rannekoruja, kirjanmerkkejä jne.

MARTTA-NUKKE    42 €
Martta-nukkeja valmistettiin Suomessa vuosina 1908-1974. Näitä nukkeja, joilla pää on tehty paperimassasta ja vartalo kankaasta sahanpurutäyttein, oli sodan jälkeen lähes joka kodissa
(Marja, Matti, Pipsa, Pula-bebee, Pikkusisko tai Äkäpoika; www.
nukkekamari.fi). Kurssilla valmistetaan uudelleenotos nostalgisesta Martta-nukesta. Nuken pää hiotaan ja maalataan. Vartalovalmistetaan perinteisin menetelmin ja täytetään sahanpurulla.

HUOPAPAJA  30 €
Huovutetaan villasta levytöitä (esim. taulu, istuinalusta) ja kolmiulotteisia töitä (esim. hattu, tossut, hahmot) oman mieltymyksen mukaan. Mahdollisuus kokeilla myös neulahuovutusta. Alkuneuvottelussa kerrotaan villan huovutuksesta yleensä,
materiaaleista ja työvälineistä sekä huovutetaan pannulappu.

Näyttävätkö nämä kurssit sinun mielestäsi kiinnostavilta?
Mervi

 

torstai 29. elokuuta 2013

Säilyttääkö vaiko eikö?

Loppuunmyynti on iso operaatio ja hinnoittelu hankalaa. Pitäisi löytää hinta, jolla tavarat eivät jää hyllyyn, mutta hirveästi ei kannattaisi miinuksellakaan myydä. Paljon tavaraa lähtee tukkuhintaan ja toki allekin. Joudun pohtimaan myös sitä, että raaskinko joistain tavaroista luopua vai pidänkö itselläni. Ompelutarvikkeita tulen tarvitsemaan myöhemminkin, joten ei niitä kannata myydä halvalla pois. Kuinka paljon kankaita kannattaa jättää itselle?

Usein huomaan piteleväni näitä "rekvisiittatavaroita" käsissäni ja laitan hintalapun, otan pois enkä osaa päätää - itselle, myyntiin, itselle vai myyntiin?

Mitä näillekin tekisi? Helmitaulu olisi kyllä kiva sisustuselementti erilaisissa asetelmissa, mutta toisaalta ei ollenkaan välttämätön säilytettävä? Tuo Aale Tynnin Satuaapinen on säväyttänyt minua erityisesti lapsena sitä katsellessani. Tämä kirja ei ole juuri se, jota olen lapsena katsellut ja lukenut, mutta samanlainen. Tämä on 5. painos vuodelta 1969. Mielestäni tästä otetaan vieläkin uusia painoksia.



Aapinen on kannestaan rikkoontunut, joten sen arvo ei liene suuren suuri. Tuosta helmitaulusta en tiedä historiaa, onko "antiikkia"  vain uustuotantoa "made in China"? Näyttää kyllä vanhalta.

Mervi



Muistona pikkumaljakko

Lapsuusperheeni kanssa muutimme vuonna 1974 Kainuusta - Hyrynsalmelta - keskelle Suomea Kuorevedelle. Isäni lähti Jyväskylän Yliopistoon jatko-opiskelemaan. Hän halusi siirtyä kansalaiskoulun kaupallisten aineiden opettajan hommasta matematiikan opettajaksi. Äitini oli enimmäkseen kotiäitiniä, mutta teki myös opettajien sijaisuuksia, jolloin meillä oli kotiapulainen. Isän opiskelun ajaksi äidin piti lähteä tienaamaan perheelle leipää. Nuoruudessaan hän oli saanut koulutuksen 4H-kerhoneuvojaksi ja Varsinais-Suomessa oli tuota työtä tehnytkin. Nyt kolmen lapsen äitinä hän haki samaan tehtävään ja saikin paikan.

Harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi ovat nuo 4 H:ta. Kuorevedellä oli maataloutta ja siten myös maatalouskerhoja. Kerholaisilla oli kerhopalstoja ja -eläimiä. Pääsimme vähän näkemään äidin työtä ja myös osallistumaan niihin ei-maatalouskerhoihin. Kerhoillat saattoivat olla myös lentopalloa tai muuta liikunnallista harrastusta.


Meillä kotona äiti piti ruoanlaittokerhoa. Olin tuolloin 15-vuotias ja muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun opettelimme tekemään salaatteja. Minulla on nuo reseptit vieläkin tallella ja joskus jopa kaivan esille tonnikalasalaatin ohjeen. Se on niin tosi hyvää...majoneesikin opeteltiin tekemään itse.

Kyläkaupasta kävimme äidin kanssa ostamassa kerholaisille palkintoja ja mekin sisareni kanssa saimme omamme. Taisin saada itse valita tämän palkintoni:

Pieni, pullea maljakko, korkeus 10 cm
Kaikki nämä vuodet ja 14 muuttoa tämä maljakko on mukanani kulkenut. Välillä ollut esillä ja toisinaan laitettu syrjään. Nyt on tullut aika luopua siitä. Väri on minun huushollissani väärä.

Kun putiikista tulee joka tapauksessa tavaraa, joka pitää sijoittaa kotiin, on pakko alkaa raa`alla kädellä tehdä karsintaa. Osan myyn putiikin kirppiksellä, osan laitan netissä myyntiin. Olen löytänyt paitsi jo aiemmin esittelemäni vaatekirppikset, myös retro-kirppiksen, missä juuri tällaiset tavarat ovat haluttuja. Laitan maljakon sinne myyntiin, paitsi jos joku lukijoistani välttämättä tämän kestävän maljakon haluaa.

Mervi

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pelkkiä kuvia

Pystynköhän tekemään postauksen ilman selittelyjä?

 
Vrt. tämä
Mervi

Ei aivan normipäivä

Tiistaina 
Ajttelin matkia bloggaajia, jotka kuvaavat päivän tapahtumat. Ei siitä mitään tullut, kun kamerasta loppui virta. Itselläni sitä sen sijaan ihmeen hyvin riitti. Yleensä en jaksa illalla lähteä mihinkään.

Kännykkä herätti klo 8 lääkkeiden ottoon. Jatkoin uniani ja toinen herätys oli 9.30. Kävin suihkussa ja tukka märkänä ja täysin laittamattomana lähdin putiikkiin vain vähän vaille ovien aukaisuajan. Tyttäreni lähti mukaan auttamaan.

 Tässä kuvassa näkyy uusin ostokseni. Ostin torilta  käsitöidensä myyjältä tuollaisen olkalaukun. Siinä on tarpeeksi pitkä hihna, jolloin saan sitä pidettyä noin, yli olan heitettynä. Laukussa on kätevä nipsulukitus.


Harmi kun tähän kuvaan ei saa yhdistettyä ääntä. Juuri kun olen ovea avaamassa, yleensä aina, kirkonkellot tuossa takanani alkavat soida. Ne kuulemma soivat joka tunti, mutta minä kuulen ne vain aamulla klo 11, juuri tässä kohtaa kun avaan oven. Olen täsmällinen, ei minuuttiakaan turhan aikaisin.


Tässä minä sitten nökötän tiskin takana. Noh, itse asiassa aika vähän kylläkin - yleensä on aina jotain muuta hommaa ja tulen tähän vain rahastamaan.
Tänään tyhjensimme Mirvan kanssa "rekvisiittakaapin". Se on pieni komero, johon sysätään kaikki rekvisiittana käytetty roju. Näistä ja monista "tästä teen sitä ja sitä" -tavaroista keräsimme kirppisnurkkauksen. Oikein sekalaista roinaa pottatuolista alkaen. Kummasti vaan tuoltakin joku tekee euron löytöjä.


Rekvisiitassa on joitain aarteitakin. Moni on noita monoja katsellessaan intoutunut muistelemaan omiaan. Vanha matkalaukku. Nuken kehto, jolla oma äitini on aikoinaan leikkinyt. Vanha tuoli ym...

Nokipannua on käytetty ikkunasomistuksessa, tuo vanha kaunis pöytä on korjauksen tarpeessa ja myynnissä 5 eurolla. Kaikki sulassa sovussa, huovutetut tossut ja lyhdyt...

Putiikin suljettuani käväisin nopeasti kotona ja sitten lähdin paikalliseen rantaravintolaan Mielenterveysseuran tukihenkilöiden tapaamiseen. Ei meitä montaa ollut, mutta ruoka oli hyvää ja ilta mitä ihanin auringonpaisteineen.

Tänään en ehtinyt mitään ompeluksia tehdä, huomenna on pakko saada muutama tilaustyö valmiiksi. Juuri ennen kameran sippaamista otin kuvia sieltä täältä putiikista, mutta niitä on liikaa yhteen juttuun, joten jatkan huomenissa.

Mervi

maanantai 26. elokuuta 2013

Riippuu näkökulmasta



Mitäs tykkäsit omakehu-kirjoituksestani?
Ennen vanhaan opetettiin, että omakehu haisee, eikä meillä lapsuuskodissani kyllä suvaittu moista. Vieläkin, jos innostun jostain itseäni hiukankaan kehumaan, saattaa vanha isäni nyrpistää nenäänsä.

Uskoitko muuten kaiken, mistä itseäni kehuin?
Kumpaa on helpompi uskoa: jos toinen kehuu itseään vai jos hän soimaa itseään?

EI AINA VOI ONNISTUA
Omakehu aiheena tuli yht´äkkiä mieleeni, kun luin kommenttia, jonka kirjoittaja ihmetteli, että kovin usein joudun hankauksiin toisten ihmisten kanssa. Toisenkin kerran ajatus pulpahti pintaan, kun luin erästä sisustusblogia. Kirjoittaja valotti, miten paljon aikaa yhden postauksen tekemiseen menee. Ensin pitää siivota, järjestellä huonekalut uudelleen, hankkia uusia tavaroita ja sitten vasta alkaa kuvaaminen ja kirjoittaminen. Luin hänen kirjoituksensa toteamalla, että kaikki on niin hyvää ja kaunista. Tunsin itseni kovin erilaiseksi. Usein meillä on sotkuista ja se varmasti välittyy myös stailaamattomista kuvistani. Esitän myös itseni ja tekemiseni "huonossa valossa". Aloin miettiä, että olenko jotenkin korostanut sitä puolta käyttäytymisessäni, antanut liiankin negatiivisen kuvan?

Toisaalta, kun elämä ON sellaista - aina ei kaikki ole hyvää ja kaunista, tulee epäonnistumisiakin, kuten tämä lukija on kauniisti kirjoittanut kommenttiinsa:
Olet tietämättäsi eläväisillä kirjoituksillasi auttanut minut läpi monen vaikean päivän. Kuulostaa hullulta, mutta monesti olet auttanut parhaiten silloin kun olet kertonut elämän varjopuolista. On helpottavaa tietää ettei se elämä kaikilla muillakaan ole sitä iloista pumpulihöttöä. Iso kiitos sinulle siitä että olet olemassa ja kirjoitat tätä blogia. Olet yksi harvoista netin kautta "tuntemistani" ihmisistä, jonka haluaisin tavata ihan oikeassakin elämässä.
ITSEIRONIA
Kyllä, minun on kovin helppo nauraa itselleni. Omia kommelluksiani kerron paljon mieluummin kuin kehun itseäni. Pysähdyin miettimään, että voisin jopa menestyä stand up -koomikkona, jos saisin naurattaa ihmisiä pelkästään itseäni ironisoimalla. (Huomaatko: samassa lauseessa sekä positiivista että negatiivista itsetutkistelua)

Blogia lukemalla on "vaarallista" muodostaa kuvaa kirjoittajasta. Tai siis, jokaiselle varmasti väkisinkin tulee jokin mielikuva, mutta onko se oikea ja vastaako todellisuutta? Kirjoittajan vastuulla on, minkälaisen kuvan hän itsestään haluaa antaa, tai tahtomattaan antaa. Mietinkin, että olenko antanut itsestäni liian ilkeän kuvan. Olisipa kiva kuulla, mitä te lukijani, jotka olette poikenneet putiikissa minua katsomassa, olette ajatelleet - olenko samanlainen livenä kuin kirjoituksissani? Ei silti, kyllähän minä puotipuksunakin vedän roolia. Kotona olen erilainen.

Minua on moitittu joistain yrittäjänäkökulmaisista kirjoituksistani. Toisaalta tiedän myös, että lukijoissani on käsityöyrittäjiä, jotka nimenomaan haluavat lukea siihen liittyviä postauksia. Ne ovat kuitenkin jotenkin sisäpiirijuttuja, joista näköjään asiakaslukijat saattavat loukkaantua. So, what to do? Vertaan usein itseäni toiseen käsityöyrittäjään, Susannaan. Kirjoittaessani jotain raflaavaa, tulee väistämättä mieleeni, että Susanna ei ikimaailmassa varmaan kirjoittaisi tällaista. Sitten pysäytän ajatusketjun toteamalla itselleni, että minä olen minä ja minä kirjoitan niinkuin minä kirjoitan. Sitä paitsi Susanna osaa ottaa upeita kuvia.

VERTAISTUKEA
Yhtenä iltana alkoi ahistaa. (Hämmästelen kovin tätä nykynuorten usein käyttämää termiä, mutta olen huomannut itsekin alkaneeni sitä viljellä). Otin riskin ja kirjoitin sähköpostia eräälle lukijalleni hakeakseni vertaistukea, hän kun itsekin kirjoittaa blogia. Alkoi jotenkin tuntua, että olen ihan hukassa kirjoittamiseni kanssa. Olin jo aikeissa pistää pillit pussiin ja aloittaa kokonaan uuden blogin, jota ehkä kirjoittaisin täysin anonyyminä. (Saisin ainakin karistettua kannoiltani nämä oman paikkakunnan ilkeilevät tirkistelijät. Sorry, en kylläkään tarkoita, että KAIKKI ukilaiset olisivat...) Sain kuitenkin mieltäni rauhoittavan vastauksen. Havahduin siihen tosiasiaan, jonka kyllä TIESIN, mutta en ollut sisäistänyt, etten voi miellyttää jokaista lukijaa.

Tämä henkilö analysoi tyyliäni paikka paikoin IRONIAKSI.  Toden totta, sitähän minä viljelen aika mieluusti. Kaikki eivät sitä kylläkään lukiessaan ymmärrä, vaan ottavat kaiken kirjaimellisesti ja sitten ihmettelevät. Mutta sillehän minä en kaiketi voi mitään?


Käymässämme kirjeenvaihdossa tuli todistettua se ilmeinen tosiasia, josta läheisenikin minua syyttävät. En osaa ottaa kehuja vastaan. "Vertaistukijani" kirjoituksestakin yritin etsiä rivien välistä jotain moitetta, kun ei sitä suoraan löytynyt!

Mutta siis. Riippuu näkökulmasta. Voin näyttäytyä ilkeänä ihmisenä tai kertoa tavallisenkin jutun höystäen sitä ironialla. Mutta voisin myös kertoa kaiken hyvänä ja kauniina. Toiset tykkäisivät toisesta tyylistä, mutta varmasti myös toisinpäin.

HANKKIUDUNKO HANKALUUKSIIN?
Draamakuningatarrooli istuu minulle kuin nakutettu. Voi miten nautinkaan älykkäästä väittelystä. Mutta vain sivistyneessä seurassa (huomasitko?). En siedä väärinkäytöksiä, puutun niihin ja sehän on sama kuin kaivaisi verta nenästään. Torimyyjälle, joka myy valmistamiaan Marimekko-feikkejä todennäköisesti huomautan siitä. Arvaa, minkälaisia vastauksia saan? En suostu myöskään kynnysmatoksi, mikä helposti johtaa konfliktiin. Isäni oli opettaja. Arvaa hävettikö kulkea isän kanssa kadulla, kun joku edelläkulkija pudotti roskia maahan. Isäni nosti sen, ojensi pudottajalle ja sanoi maireasti: "Anteeksi, sinulta putosi tämä!" Jotain samantyyppistä käytöstä olen huomannut itsessäni.


Viime viikolla pysäköin autoni postin eteen, mutten laittanut inva-paikalle, kun totesin, että voin köppeineni kyllä kävellä normipaikaltakin. Sillä seurauksella että invapaikalle pysäköi nuori pari, joka ei edes noussut autosta. Kuljettaja taisi huomata, että minä jäin seisten odottamaan, eikä katsonut minuun päin. Siihen pysähtyi kuljettajan kaveri viereen seurustelemaan (se paikka ei ollut parkkipaikka ollenkaan). Minä huusin niin, että jokainen lähitienoolla kuuli:  "Sano sille kaverillesi, että jos ei hänellä ole mikään paikka pipi, niin siirtää autonsa!"
Arvaa, tykkääkö nuo nuoret minusta ja ruskeasta Note-autostani?

Muutama vuosi sitten invapaikkojen käyttö oli meidän kaupungissa aivan tolkutonta, lähes aina niihin oli pysäköinyt joku muu kuin vammainen. Järjestin invalidiyhdistyksessä tempauksen. Vammaisten päivänä päivystimme jokaisen tuollaisen tolpan juurella, kirjasimme ylös laittomat pysäköinnit, huomautimme siitä tai jätimme muistutuslapun. Toimittaja teki aiheesta jutun ja pikkuhiljaa - syystä tai toisesta - tilanne on korjaantunut.

Mikään asia ei muutu, ellei siihen joku puutu!

Kuva
Todella toivon saavani tähän aiheeseen liittyviä kommentteja.
Kyllä, kestän myös kritiikin ja lupaan suhtautua siihen avoimesti.

Mervi

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Loppua kohti tunnelma senkun tiivistyy

Eilen ja tänään, eli lauantaina ja sunnuntaina, meillä oli loppuunmyynnin kohokohta. Aikoinaan, kun lopun alkua sunnittelin, juuri näin toivoinkin ja tähän viikonloppuun ajoitin sen. Uudessakaupungissa vietettiin Pytinkien Paris -tapahtumaa, joka taisi onnistua huiman hyvin? Kaupunki kuulemma kuhisi ihmisiä.... En ole vielä kuullut kuulumisia kodeista, jotka ovensa vieraille avasivat, mutta meillä poikenneet olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä ja kuulemaansa. Koteja oli aivan liian paljon yhdessä päivässä kierrettäväksi, mutta jokaiselle taisi olla mieluisia kohteita.

Pellavasydän pääsi mukaan kartalle. Olimme yhtenä julkisista kohteista ja toki sijaintimme torin kulmalla oli eduksi. Meillä ei ollut käytössä vierailijoiden vihkoa, mihin siis yleensä laitetaan jokaisen vierailijan nimi. Ei sitä oikein kaupassa voi pyytää asiakkaita kuittaamaan vierailunsa. Tämän takia emme voi edes varovaista arviota esittää kävijöistä, mutta huisin paljon heitä oli.

Tämä oli samanlaista kuin 4 vuotta sitten Mäyhälänkadulla. Silloin meillä oli muuttomyynti ja myimme samalla lailla sekä tuotteita että rekvisiittaa. Silloin se tuntui aivan uskomattomalta - muistaakseni meillä oli yli 1000 nimensä kirjoittanutta asiakasta.

Onneksi minulla oli taas Pirkko apuna, en olisi missään tapauksessa pärjännyt yksin. Asiakkaita tuli ja meni ihan koko ajan ja kassajono oli jatkuvaa... Aivan huikeaa meidän pienessä maailmassamme!

Eilen meni kaksi tuntia ylitöiksi ja tänäänkin tunti. Mutta ei se haitannut, eikä tuntunut edes rankalta, niin hauskaa oli. Taas saimme kuulla ihania ihastelevia kommentteja ja harmitteluja loppuunmyynnin vuoksi. Ihmettelen itseäni, etten edelleenkään tunne edes haikeutta lopettamisesta. Niin hyvin olen tainnut asiaan sopeutua ja luopumisen tuskan läpikäydä.

Siitä huolimatta, että kauppa kävi huikean hyvin, tuntuu, ettei hyllyt ja pöydät vajene juurikaan. Kummallista. Eilen lisäsimme kaikki kankaat alennukseen. Palakankaat alkaen 3 euroa kilolta ja kaikki pakkakankaat puoleen hintaan.

Tänään pari asiakasta "pääsivät hajulle" pitsien kätköstäni. Niitä ei ollut vielä, eikä ehkä ollenkaan, tarkoitus laittaa myyntiin. Innostuin sitten käymään kaikki nauhatkin läpi ja nyt ovat nekin myynnissä. Tässä kävi hinnoittelun kanssa vähän köpelösti. Koska on paljolti kyseessä muutaman metrin pätkiä, laitoin ne pieneen muovipussiin ja päälle hinnaksi esim. 1.- /m. Lähes järjestään asiakkaat luulivat, että koko pussin hinta on tuo 1 euro. Harmillista. Yritin auttaa asiaa laittamalla yleisselvityksen, että hinnat ovat /m.

Nyt on olo aika tyhjä. Energiaa ei tunnu olevan jäljellä. Paitsi Pirkolla, joka lähti vielä mustikkametsään, kylään ja uimaan. Ja minä nukkumaan.

Huomenna jatketaan. Emme ole osanneet asiakkaillekaan täsmällisesti kertoa, miten loppuunmyynti etenee. Ensi viikko on enää elokuuta, joten kyllä näyttää siltä, että syyskuussa vielä jatketaan. Kai sitä jaksaa, kun on pakko?

Mervi

perjantai 23. elokuuta 2013

Pistetään päiväksi omakehu haisemaan...

Heräsin tänä aamuna iloisena ja virkeänä. Ihanaa juoda aamukahvi kaikessa rauhassa lehteä lukien ja auringonpaisteesta nauttien! Kiva, kun ei ole kiire.

Ajaessani töihin päin lauleskelin radion soiton tahdissa. Mietin siinä, miten kätevää on, kun on oma auto. Olisi tosi ikävää kävellen tai pyöräillen joutua raahamaan kantamuksiaan. Olen etuoikeutetussa asemassa, sillä minulla on aina uusi auto alla. Se on siitäkin hyvä, etten osaisi tehdä mitään, jos auto ei käynnistyisikään tai siihen tulisi joku vika. Tuskin osaan edes konepeltiä avata.

Halutessani voin vaihtaa auton uuteen kolmen vuoden välein. Autot ovat minulle tosi edullisia, sillä saan autoveronpalautuksen. Uuden auton hinnasta veron osuus on kohtalaisen iso. Olen varmaan saanut jo yhden uuden auton ilmaiseksi, sillä niin monta uutta autoa olen elämässäni ostanut. Jotain hyötyä tuosta invaliditeetistäkin on! Nyt, kun olen eläkkeellä, en enää saa invalidirahaa, mutta aikoinaan se oli tosi hyvä lisä tienesteihin. Niinkuin sekin, että kun muut lukiolaiset ostivat itse koulukirjansa, Kela maksoi minun kuluni. Jos olisin mennyt keskiasteen oppilaitokseen, olisin saanut kaiken ilmaiseksi, mutta kun halusin mennä yliopistoon, siitä maksettiin vain tietty kiinteä summa kuukausittain.

Olenko muuten kertonut, että olen aina ollut hyvä koulussa? Varsinkin matematiikka on ollut minulle älyttömän helppoa ja minustahan pitikin tulla matematiikan opettaja. Viisi vuotta opiskelin luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Keskiarvoni oli 9,7 siirtyessäni keskikoulusta lukioon. En muista, mistä sitten en kymppiä saanut - no liikunta ainakin oli vähän huonompi.

Mutta takaisin tähän päivään. Oli niin kiva mennä putiikkiin, kun ensimmäinen asiakas oli jo ovella odottamassa. Hän kovasti pahoitteli, että olen lopettamassa, ja totesi, että mistä hän sitten näitä m....a ostaa, kun nämä ovat kaupungin parhaat. Asiakkaita kävi tänään tosi paljon ja kyllä oli myyntikin hyvä! Niin mukavia asiakkaita että. Yksikin pariskunta Helsingistä kertoi, että tämä oli jo kolmas samanlainen tuote, minkä ostivat lahjaksi. Ovat kuulemma lahjansaajat olleet niin tyytyväisiä. Hekin pahoittelivat, että minä nyt lopetan, kun he vasta "löysivät" kauppani. Oikein hyvä mieli jäi heidän käynnistään.

Pyrin kaikkien asiakkaiden kanssa jonkunnäköistä "small talkia" käymään ja aina joskus asiakaskin aloittaa jutustelun. Sanonkin Pirkolle, että miten ihmeessä pärjään sitten kotona yksin, kun ei ole näitä ihania keskusteluja asiakkaiden kanssa. Tänään oli iloisten keskustelujen vuoro, eilen taas käytiin enimmäkseen sairaus- ja jopa muutama kuolemantapauskin läpi. Olen hyvä kuuntelemaan ja saan keskustelukumppanin yleensä kanssani vuorovaikutukseen. Yhdenkin keskustelun jälkeen Pirkko kysyi, että kuka se oli...ja ihmetteli, kun kerroin, että en tuntenut. "Kun niin tuttavallisesti juttelit". Mä vaan oon niin hyvä! Tästä keskustelutaidosta oli paljon hyötyä yhdessä vaiheessa, kun tein henkilöhaastatteluja lehtiin.

Olimme molemmat koko päivän kaupassa, Pirkko ja minä. Saimme tosi paljon aikaiseksi. Nyt on putiikki hienossa kunnossa huomista Pytinkien Paris -tapahtumaa varten. Odotamme paljon asiakkaita. Putiikki on auki lauantaina ja sunnuntaina 10-16. Kyllä Pirkko on sitten niin ihana työkaveri! Meillä on niin mukavaa yhdessä. Olemme enemmän kuin työtoverit, ystäviksi olemme tulleet. Pirkon kanssa voin puhua melkeinpä mistä tahansa. Tänään Pirkko kävi ostamassa meille muna-anjovisleivät viereisestä kahvilasta ja nautiskelimme ne päiväkahvilla. Meille ei ole koskaan tullut mitään riitaa keskenämme. Kunnioitamme toinen toistamme, vaikka varmaan olemme erimieltäkin asioista olleet. Monta kertaa sanon Pirkolle, kuinka iloinen olen hänestä. Tänäänkin sanoin, etten olisi mitenkään tullut tätä kesää toimeen ilman häntä. Ja se on niin totta!

Aina joskus joku Pirkon tuttu tulee putiikkiin katsomaan, että "minkälainen paikka tämä oikein on, kun Pirkko aina hehkuttaa, miten kiva työpaikka hänellä on."  Ja kyllä me muutenkin saamme kehuja. Yksi käsityötarvikkeita säännöllisesti hakeva asiakas oli melkein itku silmässä ja sanoi :"Minusta se on NIIN VÄÄRIN, että tämä liike lopettaa, täällä on aina niin kiva käydä."

Tänään meni vähän ylitöiksi, kun asiakkaita vaan tuli vielä viiden jälkeen, vaikka olimme jo valotkin sammuttaneet. Hyvillä mielin palasin kotiin. Tytär oli tullut kotiin. On varmaan tosi iloinen, kun pääsee pitkästä aikaa äitiään katsomaan.

Olen niin onnellinen, kun minulla on mukavia harrastuksia. Blogin kirjoittaminen on yksi niistä. Nautin ylipäätään kirjoittamisesta. Sain äidinkielestä sen ainoan älläni. Oikeinkirjoitus on vahva puoleni. Jos kirjoitusvirheitä löydät, voit olla varma, että olen ne tahallani jättänyt tehokeinoksi. Minulla on paljon ihania lukijoita, jotka ilahduttavat minua kommenteillaan. Saan aina niin ihanaa palautetta kirjoituksistani. Usein saan kehuja siitä, miten ihana ihminen olen ja miten hyvin osaan hoitaa työni ja miten hyvä asiakaspalvelija olen. Varsinkin siitä, miten arvostan asiakkaitani.



Kaunis kukka meidän kauniista puutarhasta

Huomaatko tässä mitään eroa aiempiin kirjoituksiini? Lukisitko blogiani, jos tekstit olisivat aina tällaisia? No, älä huoli, tämä oli ainutkertainen kokeilu, mutta aiheeseen tulen palaamaan vielä seuraavassa postauksessa.

Mervi

Tämä sen sijaan kasvaa varmaankin jossain muualla?

torstai 22. elokuuta 2013

Voi meitä lonkkavammaisia!

Eräs asiakkaani oli tyhjentämässä äitinsä jäämistöä ja tarjosi minulle näitä vanhoja nukkeja ostettavaksi. Minähän en hennonnut kieltäytyä ja nyt nämä ovat minun. Tämä noin 70-vuotias rouva on näillä itse leikkinyt. Tuon pienemmän hän muistelee saaneensa Amerikan tuliaisina.


Pienempi nukke mahtuu tuohon vanhaan laatikkoon, vaikkei se alkuperäinen olekaan. Nukkien vaatteet on vaatimattomia, itse tehtyjä.


Katsokaa nyt tätä rehveliä! Sillä on lonkkavika. Ei ehkä synnynnäinen, niinkuin minulla itselläni. Eikä molemminpuolinenkaan. Toinen lonkka on kuminauhalla kiinni jossain sisuksissa, mutta tämä toinen on pudonnut kiinnityksestään. Lienee helposti korjattavissa.

Eikös olekin kauniit kasvot! Ei ole omistaja kokeillut tusseilla meikkaamista. Sen sijaan parturia on kyllä leikitty, niinkuin yleensä aina nukeilla.

Muutama vuosi sitten toinen vanhempi rouva toi alastoman nukkensa minulle vaatetettavaksi. Hänellä oli kuulemma iso nukkekokoelma ja nyt hän halusi tälle isokokoiselle nukelle sodanaikaiset vaatteet. Olipa se kiva projekti - aikaavievä kylläkin. Tutkin netistä ja kirjastosta 40-luvun tyttöjen vaatetuksia ja tein kaikki alusvaatteista lähtien mahdollisimman autenttisiksi. Sukkanauhatkin muistan värkänneeni. Hmm...mahtaako nukesta otettu valokuva olla jossain tallessa?

------ Onneksi olen tallentanut viisi vuotta vanhat putiikin alkuajan kuvat cd-levylle. Ja vaikka ensimmäisessä olikin tyhjä nukkealbumi, lopulta löysin kuin löysinkin!


Sukkanauhat ja aidot pässinpökkimästä langasta neulotut sukat. Auts, miten ne pisteleekin - melkein tunnen sen nahoissani.



Eikös olekin aika aidon näköistä mekkokangasta?! Tästä olen tehnyt röyhelöessuja myyntiinkin. Vieläkin on tuota kangasta jäljellä. Essuun olen kukat kirjonut ihan itse ja tuo on kyllä minun kärsivällisyydelläni aikamoinen saavutus.
 
 Villatakin neuloin vanhasta langasta, samoin tupsupipon.

Olin silloin ja olen vieläkin oikein ylpeä tästä saavutuksestani!

Nyt mietin, mitä noille uusille nukeilleni tekisin. Tuo isompi taitaa olla saman kokoinen, kuin tämä sota-ajan tyttö. Voisin sillekin väsätä samanlaiset vaatteet. Mutta entä tuo pienempi? En ole edes omia nukkiani tallettanut, joten en taida näistäkään sen kummemmin innostua. 

Olisko joku lukijoista kiinnostunut?
Mitä sinä näille/näillä tekisit?

Mervi

Vertaistuki Turun Sanomissa

Tiistain Turun Sanomissa kirjoitti Reima Suomi minua kiinnostavan artikkelin. Suomi on tietojärjestelmätieteen professori Turun Yliopiston kauppakorkeakoulussa. Otsikkona oli "Vertaistuki terveyshuollon käyttämätön voimavara". Kirjoituksessaan professori käsittelee juuri  sitä facebookin vertaistukiasiaa, josta minä olen vime päivinä niin tohkeissani ollut. Näkökulma on toki eri kuin minun mietelmissäni.

Sattumaa kai  - viikonloppuna lähetin Turun Sanomiin juttuvinkin aiheesta. Esitin toiveeni kylläkin siinä muodossa, että onko jotain tutkimusta sosiaalisen median, erityisesti facebookin, vertaitukiryhmien negatiivisista vaikutteista.

Jahka tästä akuutein kiire menee ohi, kirjoitan oman näkökulmani vaikkapa mielipidepalstalle. Siinä mielessä tuollaiseen ryhtyminen on vähän turhauttavaa, kun ei voi olla mitenkään varma sen julkaisemisesta. No, ei kai se ole toimittajillekaan aina päivänselvää. En kaipaa julkisuutta, mutta olen kiinnostunut.

Mervi

Lisäys  myöhemmin päivällä: Tällaisen vastauksen sain Turun Sanomien mielipide-osastolta, kun kyselin, että kannattaako nähdä vaivaa;

lähetä toki mielipidekirjoitus. Aihe on kiinnostava ja ajankohtainen.
 
Illalla tää siis alkaa väsätä (vaihteeksi) fiksulta näyttävää tekstiä...
Tuli mieleen se mainio telkkarimainos, jossa pikkutyttö katselee äitinsä meikkaamista:
"Miksi ihmisen pitää yrittää näyttää kauniimmalta kuin oikeasti on?"

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ihan uskomatonta

Tää on nyt pakko kirjoittaa just nyt, kun on tää fiilis päällä. Tällainen mielenpurkamispostaus. Olis kyllä mentävä putiikkiin, mutta tää nyt nopeesti.

Pirkko on siis putiikissa ja minä puhelimen päässä. Pirkko soittaa ja kysyy, että "täällä on nyt asikas, joka kysyy, että ehditkö tehdä tällaisen .... lauantaiksi." Selviää, että kyseessä on yksittäinen loppuunmyyntituote, joka myydään vitosella. Sen alkuperäinen ( sekin liian halpa) hinta on 12 euroa. "Niin ja sitten vielä, että onko hinta sama?", jatkaa Pirkko.

Ymmärrätkö? Asiakas tekee löydön alle puoleen hintaan ja KUVITTELEE että minä teen LAUANTAIKSI kaksi sellaista lisää SAMAAN ALENNETTUUN HINTAAN !!!!!!!!!!

Jos hiukan rauhoittuisin tältä nauru/kiukultani niin ymmärtäisin kyllä, että jokainen ajattelee vain omaa kukkaroaan. Mutta silti. Alennusmyynti tarkoittaa tässä tapauksessa, että kauppias tekee tappiota ja joku tahtoo, että hän tekisi vielä enemmän tappiota. Vain minä (ja lähipiiri) käsittää sen, että lisäksi on aivan ylivoimainen vaatimus tässä kiireessä ottaa lisää tekemistä.

Ei silti, olisin suostunut. Jos asiakas olisi suostunut maksamaan sen alkuperäisen 12 euroa, mutta ei suostunut. Huoh! Nyt ei tarvitse venyä tuohon suoritukseen.

Ja nyt tää lähtee putiikkiin järjestelemään takahuonetta, jotta saadaan kankaat viikonlopuksi alennukseen.

Mervi
ps. nyt otin riskin. En tiedä, oliko muita asiakkaita seuraamassa tätä tilannetta tai käykö tämä asiakas täällä lukemassa. Mutta. Voin sanoa tämän saman ihmettelyn asiakkaalle suoraankin. Ja jos sinua hyvä paikallinen anonyymi tämä kiukuttaa, niin lauhduta kiukkusi sillä tiedolla, että kohta loppuu asiakkaiden arvostelu, kun loppuu kauppakin. 

Hyi Mervi, taas sinä olet ilkeä!

tiistai 20. elokuuta 2013

Mervin ompelupalvelu on syntynyt!

Uusia facebook-sivuja syntyy kuin sieniä sateella.
Myin Isosisko-vaatekirppiksellä viitan, jota en  voi pitää keppieni takia. Se meni heti kaupaksi ja samaa viittaa olisi halunnut muutama muukin, joten lupasin tehdä halukkaille. Siinä samassa tuli perustetuksi Mervin ompelupalvelu

https://www.facebook.com/Mervinompelupalvelu

Tällä hetkellä siis valikoimissa vain tuo viitta ja esillä kankaat, joita varastostani löytyi. Nyt on ensimmäinen valmistunut ja kyllä siitä tulikin kiva ja käyttökelpoinen.

Kohtaus:  Mies istuu tärkeän näköisenä tietokoneellansa. Minä: "Onko nyt sopimaton hetki pyytää kuvia ottamaan?" "ON", vastaa hän mutta kääntyy kuitenkin. Hätäisesti kamera käteen ja samantien zuumaamaan. Minä vähänniinkuin hermostun, eihän tästä nyt näin tule mitään. "Ei näin iso kuva mahdu näin pieneen kameraan", sanoo hän. "?!"

MINÄ keppeineni siirryn kauemmas, jotta hän saa istua paikallaan ja sitten se jo luonaakin paremmin. Ei siinä sitten paljon kiekoilla, kun pitää olla heti valmis. Tällaiset kuvat siis:

Miten riemullinen ilme!

"Näinks mää nyt poseeraisin?"

Mahtuuks tää kaikki nyt siihen kameraan?

Sit mää laitan tän tälleen...

Näkyyks muuten mun uus kello?

Ja sit mää nostan nää molemmat ylös
Otin putiikista lähtiessäni oikein hatunkin päähän, niin rouvamainen, tätimäinen, kukkahattutäti että. Nämä fleecehatut eivät sitten koskaan oikein ottaneet tuulta, joten nyt ne myydään 5 euroa kappale. Tuo reunaa kiertävä muoviputkikin taisi maksaa enemmän....

Olen tähän viittaan oikein tyytyväinen. Tämän kangas on joustavaa neulosta. Kiva ottaa mukaan teatteriin tai meneehän se lämpimillä keleillä ihan päällysvaatteestakin. Kiinnitys yhdellä napilla.

Nämä kuvat otin putiikissa. Tämä yhteistyökumppani ei juurikaan vastaan hangoitellut, muttei se silti tuskaton offensiivi ollut. 


kuva sivulta (huom. ilman käsiä)

takaa

Viitan voi kiinnittää myös vyöllä
Tämä prototyyppi on muuten aika pitkä. Lyhyemmälle pitäisi ehdottomasti lyhentää ja ehkä muutenkin?

Mitäs pidät? Entä yksivärisestä villakankaasta? Tai ruudullisesta, kuten tämä alkuperäinen oli?

Mervi ompelupalvelusta hei.

maanantai 19. elokuuta 2013

Säälittävää

Must on tulluuuu....nettihullu!
Olen just niin tyhmä, kuin mitä olen joitakuita muita ennen arvostellut: roikutaan kaiket päivät netissä, peppu leviää ja kunto heikkenee. Sellainen minä nyt olen.

Tää on varmaan taas sitä sijaistoimintaa. Tiedän, että olis tehtävänä paljonkin järkeviä juttuja, mutta kun ei, niin ei... Tänäänkin "liitin" itseni ties miten moneen facebookin sisustusryhmään (juu, vertaistukiryhmistä olen saanut toistaiseksi tarpeekseni). Kiva katsella toisten hianoja ideoita ja kotikuvia. Haaveilla - ja ehkä jotain pikkuostoksiakin tehdä?

Mutta kun mun maku on niin vanhanaikainen. Näen kyllä nämä maalaisromanttiset, valkoiset, minimalistiset ja loft-tyyppiset ym. sisustukset kauniina, mutta en kuitenkaan itselleni sellaisia halua. Tällaisissa asetelmissa minun silmäni lepää:

jotenkin nää sopii niin hyvin yhteen

ulkomaanmatkoilta tuotuja tauluja

Ei oo kiva, kun tuolta alimmaisesta hakee jotain

Sisustuselementtinä tämäkin

Viimeisessä kuvassa on kirje, jonka isäni on saanut äidiltään. Silloin, kun ei roikuttu netissä, ei lähetelty sähköpostia eikä tekstiviestejä, edes puhelinta ei käytetty niinkuin nykyään. Silloin KIRJOITETTIIN KIRJEITÄ. Niin kaunis. Ihailin aina mamman koukeroisen koristeellista käsialaa. Eikö olekin harmillista, että nykyään ei enää opeteta KAUNISTA käsialaa?

Mitä sisustustyyliä sinun kotisi on?
Saa ehdottaa blogeja ja linkittää kivoja ideoita....

Mervi