seuraa sähköpostitse

maanantai 30. syyskuuta 2013

Huovutettu aamuaurinko

Kuten jo kerroinkin, ilmoittauduin useammalle kansalaisopiston käsityökurssille. Ensimmäinen, korukurssi, jo peruttiinkin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Huovutuskurssi alkoi tutustumisjaksolla tällä viikolla. Varsinainen työ tehdään tulevana viikonloppuna, mutta nyt jo pääsimme vähän harjoittelemaan.

Olen kyllä tämän peruskurssin jo ainakin kertaalleen käynyt, mutta kun ei harvaan päähän tahdo oppi sulautua, niin useampi kerta ei ole pahitteeksi. Otin mukaani oranssia ja keltaista villaa, kun halusin tehdä "Aamuaurinko"- pannunalusen. Opettaja Terhi Laitila on myös yrittäjä ja hänen töitään on ollut Pellavasydämessä myynnissä. Pyynnöstäni hän valmisti juuri tällaista pirteää Aamuaurinko -sarjaa, johon kuului pannunalunen, patalappu, patakinnas, lasinaluset jne... Esittelin tuotteet asiakkaalle, että ideana on aamulla herätä pirteänä aamupalapöytään, kun edessä on hehkuva aurinko! Aika moneen lahjapakettiin näitä sitten kääräistiinkin.

Eihän oppilaan työstä tietysti voi läheskään yhtä hieno tulla kuin opettajan, mutta sinne päin. En millään tahtonut saanut kameralla taltioitua oikeaa värisävyä, vaikka monen monta kokeilua teinkin.

virkattu kori on ensimmäisiä kokeiluja 5 vuoden takaa ja aika lerppu, mutta oikean värinen



Ikkunalle teipattuna









En viitsi ollenkaan alkaa tätä selitellä, minkälainen oli tarkoitus ja mikä meni vikaan. Tämmöinen tuli ja sitä ei tiedä, mitä ensi kerralla....

Mervi

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Keski-aika puvun valmistus: aluspuku

Sain tehtävän tutulta nukketeatteri-ihmiseltä. Nyt pitäisi valmistaa keski-aikainen puku hänelle. Puku tulee kertojalle. Tokikaan tämä ei täytä keski-aikaisen puvun "sääntöjä" - aika paljon sovelletaan, mutta näin se menee:
1) Ensin tyhjennetään ja puhdistetaan keittiön pöytä.

2) Tässä tapauksessa olen saanut valmiita ohjeita, jotka tilaaja on etsinyt netistä. Mukana on jopa pienoiskaavat.
3) Kovin kummoinen ei ole muistilappuni, johon olen merkinnyt strategiset mitat. Ei ole ihme, että näitä lippusia välillä joudun etsimään...

4) Vertaan mittoja neiteihini ja totean, että kumpikaan ei käy. Neito on auttamatta liian pieni ja matami taas liian iso - on siis sovellettava siltä väliltä.

5) Etsin vanhoista kaavoista lähinnä - itse asiassa aivan tarkastikin - sopivat. Mittanauhaa etsitään tovi.

6) Kangas levitetään pöydälle. Koska tämä kangas kutistuu voimakkaasti, olen sen jo pessyt valmiiksi.

7) Lähdetään etsimään neulatyynyä ja saksia. Yleensä ne ovat hukassa. Kaavat asetellaan kankaalle. Helmaa pidennetään ja kellotetaan aika voimakkaasti. Keski-ajalla puku olisi tehty kiiloista, mutta meillä on kun on tarpeeksi leveää kangasta, voi tehdä yhtenäisen.

8) Leikkaamisen jälkeen seuraa kriittinen vaihe. Tässä on tulokset sivupöydällä. Kaaos on valmis syntymään. Mutta koska taas on menossa "uuden elämän" opettelu, palataan kohtaan 1) eli keittiö siivotaan ennalleen. Jippii! Eipä arvaa mies kotiin tullessaan, että täällä on tehty töitä...

9) Sitten seuraa ompelu ja jännittävä hetki, sovitus. Oi, kuinka sopiva siitä tulikaan!

En näyttänyt sitä, kuinka summanmutikassa (mikä se on?) leikkasin hihat. Ilman kaavaa onnistui näin hyvin.
Ja takaakin istuu kuin pörö suojalumessa...

Seuraavana päivänä sovitettiin pukua tilaajalle ja se näytti ihan yhtä hyvältä. Nyt sitten ompelen saumat valmiiksi. Pääntiestä tuli kylläkin vähän liian avara, joten siihen teen kaitaleen ja sen sisään nauhan, jolla väljyyttä voi säädellä. Muutama koristenauha tähän lisätään myös. Sitten pääsen päällyspuvun kimppuun.

Pellavasydämen Mervi


perjantai 27. syyskuuta 2013

Pakko kertoa, vaikka onkin ihan asian vierestä!

Tämä juttu pitää aloittaa kauempaa historiasta. Ihan syntymästä alkaen, vuodesta 1959.

Ennen 60-lukua syntyneiden vauvojen lonkkia ei tarkastettu niinkuin sittemmin on tehty. Niinpä minunkin lonkkieni synnynnäinen  sijoiltaanmeno ei tullut laitoksella huomioiduksi. Opettelin jo kävelemään, kun huomattiin, ettei se oikein sujunut. Vammalan kunnanlääkäri lähetti lapsen loppujen lopuksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan tutkittavaksi. Kun lonkkavika todettiin, minut lähetettiin edelleen Helsinkiin Invalidisäätiölle hoidettavaksi.


Lapsuudestani vietin pitkiä aikoja Invalidisäätiöllä. Muiden toimenpiteiden lisäksi tehtiin seitsemän leikkausta, joista on isot arvet muistona. (Jos kiinnostaa, voit myöhemmin käydä lukemassa näistä vaiheista toisesta blogistani "lonkkaleikkaus" - nyt se on vielä keskeneräinen juuri noiden lapsuusajan toimenpiteiden osalta.)

Teini-ikäiseksi asti pärjäsin liikkumisen puolesta kaiketi kohtalaisen hyvin, mutta sitten alkoivat kivut, jotka yltyivät sietämättömiksi. 17-vuotiaasta asti olen vaihtelevasti käyttänyt kyynärsauvaa ja särkylääkkeitä päivittäin. Jos ne kaikki jättävät jotain ruumiiseen, on minussa aikamoiset määrät myrkkyjä varastoituneena! Menin naimisiin, mutta lastenhankintaa oli lykättävä juuri säännöllisten särkylääkkeiden vuoksi. Muutos tapahtui vuonna 1984, jolloin minulle laitettiin ensimmäinen proteesi lonkkaan ja toiseen vuonna 1989. Pärjäsin miten kuten, kunnes molemmat proteesit todettiiin irronneeksi ja alkoi toinen kierros. Ensimmäinen korjattiin vuonna 1994 ja heti perään toinen 1995. Särkylääkkeistä en ole koskaan päässyt eroon ja ilman keppiäkin kävellyt vain lyhyitä aikoja.


Eläkkeelle pääsin ilman minkäälaisia vaikeuksia - saattaa olla, että olisin päässyt jo aikaisemminkin? Seurasi polven proteesileikkaus ja sen jälkeen lonkkien kolmas korjauskierros. Reisiosa on kestänyt kaikki nämä vuosikymmenet, vain kuppiosa on vaihdettu. Vasempaan lonkkaan laitettiin kolmannen kerran proteesin kuppiosa 2011.  Tämä leikkaus epäonnistui, tunsin sen heti ensimmäisen kerran istumaan noustessani. Minut kotiutetiin ja yritettiin kuntouttaa, mutta toipuminen ei edistynyt ja jouluna 2011 lääkäri lopulta totesi, että proteesi on taas/edelleen irti. Määrättiin uusintaleikkaus vuodelle 2012.


Tähän liittyy vielä tällainen "taistelu": olen koko elämäni ollut Invalidisäätiön, sittemmin Ortonin potilaana. Missä tahansa eri puolilla Suomea olemme asuneetkaan, aina olen saanut lähetteen ja maksusitoumuksen Ortoniin. Paitsi täältä Uudestakaupungista. Tyks haluaa ITSE leikata. Kävin pienoisen kädenväännönkin asian tiimoilta, muttei se auttanut. Sanoin suoraan lääkärille, etten luota heidän ammattitaitoonsa, haluan Ortoniin. Periksi oli annettava ja nyt Tyks on leikannut kolme kertaa ja jokainen niistä on epäonnistunut!


Viimeisen leikkauksen jälkeen minusta tuli lopullisesti ja vakituisesti kyynärsauvojen käyttäjä. Leikkauksessa yritettiin (varmasti ihan oikeasti) parantaa liikkumistani niin, etten ontuisi, siirtämällä jonkin lihaksen paikkaa. Seuraus olikin päinvastainen: nyt en kykene ollenkaan kävelemään tuolla jalalla. Lihas ovat pois pelistä.
Soitin vielä Tyksin ortopedian ylilääkärillekin vain kuullakseni, etteivät he todellakaan voi enää mitään tehdä. Peli on menetetty. Tulen koko loppuelämäni kulkemaan kyynärsauvojen avustamana.

En  oppinut ajamaan tätä Fordia

Olenkin jo täällä blogissa valittanut, että huomaan kuntoni ja liikkumiseni huonontuvan koko ajan. Tätä menoa minusta tulee alle eläkeiässä käppyräinen mummo, joka on toisten avun varassa ja kykenemätön itse liikkumaan. Tarvitsen nytkin jatkuvasti muiden apua. Kodinhoito ei minulta onnistu, ei kaupassakäynti, ei tavaran kantaminen, ei kiipeäminen eikä paljon mikään... Sitten on asioita, mitkä PYSTYN tekemään, mutta se vaatii KOHTUUTTOMASTI ponnistuksia.

Pahin, mihin tämä tilanne on johtanut, on se, että joudun lopettamaan Pellavasydämen. Se prosessi on nyt menossa. Niinkuin olen kertonut, sen jälkeen aloitan uuden elämän, johon kuuluu kaikkein tärkeimpänä itsestäni huolehtiminen: kuntoutus ja avun hakeminen varmaan ihan ensimmäisinä. Jotain sopeutusvalmennusta saattaisin myös tarvita, uskon, etten ole vielä käsitellyt ongelmia ja tulevaisuutta riittävästi.

Elämäni on hankalaa, joskus oikein tosi hankalaakin. Mutta toki voin olla paljosta kiitollinen, monella on asiat vielä paljon huonommin. Eikä tarvitse edes kaukaa lähteä hakemaan esimerkkiä.... Sopeutumista edesauttaa se, etten ole koskaan ollut päivääkään terve, enkä edes kivuton. Tähän on tottunut. Ja toisaalta tiedän, että tämä ei ole vielä matkan pää. Ainakin kolme leikkausta on vielä odottamassa, ihan lähitulevaisuudessa.

Nyt kuitenkin on tapahtunut jotain odottamatonta!

Tein kaikesta tästä kokemastani potilasvahinkoilmoituksen. Olen kyynikko ja kuvittelin jo mielessäni kaikkia niitä puolusteluja, millä lääkäreiden toimintaa tullaan selittämään. Kuitenkin, eilen sain kirjeen Potilasvahinkokeskuksesta ja päätös on tässä vaiheessa POSITIIVINEN. Minulle tullaan korvaamaan toimenpiteistä aiheutuneita vahinkoja! Uskomatonta!.

Mikään rahamäärä ei ikinä tule korvaamaan menetettyä liikuntakykyä eikä menetettyä itsenäistä elämää. Vaikka saisin kuinka paljon apua, se ei ole sama asia, että kykenisin ITSE huolehtimaan itsestäni, läheisistäni ja kodistamme.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että myönteinen päätös on tehty, mutta mistään korvauksista ei vielä puhuta. Nyt minun tehtäväni on täyttää korvaushakemus. Siinä on paljon ongelmia, eikä vähiten sen vuoksi, että epäilen hävittäneeni tarvittavia kuitteja. Kukapa sitä olisi silloin osannut kuvitella, että esim. lääke- ja taksikuitit pitää laittaa säilöön.

Tästä tulikin oikein maratonjuttu. Tuo potilasvahinkoasia on mielenkiintoinen ja vaikka se ei millään tavalla läheltäkään liippaa tämän blogin aihealueita, aion siihen vielä palata.

Onko teillä kenelläkään kokemusta hoitovirheista, potilasvahinkoasioista tai korvauksista? Olisi mielenkiintoista lukea sinun tarinasi. Voit lähettää myös sähköpostia mervi.lamminen@uusikaupunki.fi.


torstai 26. syyskuuta 2013

Ja helemat paukkuu...

Esittelin muutama päivä sitten tunikan, mutta kuvaus jäi yhteen otokseen, kun kameran akku loppui. Tässä seuraa jatkoa.

Olen ostanut tämän värikkään vaatteen muutama vuosi sitten Turun Isosiskosta. Se on ohutta puuvillan tyyppistä kangasta, voisi olla myös viskoosia. Runsaan kuvioinnin lisäksi tässä herättää huomiota myös helman erikoinen rakenne.

Koska helmaosilla on noinkin suuri pituusero, teen joskus ison solmun pidempään "fliittiin", jolloin ero vähän tasoittuu. Älä katso kyynärpäätä, hyi olkoon...



Ja koko komeus takaa katsottuna näyttää tältä.
Seuraavana yönä hortensiat olivatkin muuttuneet ruskeiksi, syksy on saapunut! Eipä ole Mervillä enää hiki, nyt on ihan hirveä vilu! Kaipasin jopa saunan lämpöä....
Posti toi tänään erittäin mukavan kirjeen. Toivoa herättävän. Siitä seuraavassa lähetyksessä.

Mervi










Enteileekö tämä kranssi lunta - ei kai?



Asiakkaan esimerkin mukaan Pellavasydämessä on väsätty kransseja styrox-pohjaan. Näytin tämän työn jo aiemmin, täällä.
Väliaikatyönä tein valkoisen kranssin. Tarvikkeet nappasin taas siitä käden ulottuvilta. Kankaaksi valitsin valkoisen sintsityyppisen, toiselta puolelta kiiltävän kankaan. Ensin revin pitkiä suikaleita, jotka leikkelin  epämääräisiksi paloiksi. Pääsääntöisesti ehkä tuollaisia 8 cm x 8 cm palasia.
Tällainen on lopputulos, kuvattuna putiikin lattialla. Olisin tahtonut tälle mustan tai harmaan taustan, muttei sellaista ollut helposti järjestettävissä, joten näin nyt:







Työ on tehty 35 cm halkaisijaltaan olevan styrox-renkaan päälle. Näköjään meillä tuo maksaa 7,50 euroa. Rengas on puolipyöreä, alapuoleltaan tasainen.


Näytän tässä kuvassa, miten kangas vain painetaan sopivalla puikolla styroxin sisään. Joissain tapauksessa on hyvä laittaa tippa liimaa joukkoon. Varsinkin, jos kranssiin kovasti kosketaan. Jos leikkelee isompia paloja, niitä voi pistellä useamman kerrankin, jolloin tuloksena syntyy ruusuke, kuten alakuvassa. Nuo on tehty näytösluontoisesti styroxrenkaan alapuolelle. Sinne ne eivät tietystikään kuulu.





Kuljeskelin putiikissa kranssi kädessä ja ihmettelin, mihin sen ripustaisin. Intouduin sitten ottamaan valokuvia kranssin läpi! Salamalla tuli tällainen:





Himottaisi tehdä näitä monenlaisia. Erilaisista kankaista, erivärisistä, eri tyyppisistä kankaista jne... Mutta mihin niitä sitten ripustaisi pölyä keräämään?

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Yhteydenottoja

Eilen blogini sai ensimmäisen vieraskielisen kommentin!
Käyn aina katsomassa, mistä maista blogiini tulee lukijoita, vaikka tiedänkin, että nuo ulkomaiset tuskin ovat "oikeita lukijoita", koska blogissani on vain kotoista suomen kieltä.

Englanninkielistä roskapostia tokikin tulee, mutta tämä kommentti oli ihan asiaa. Saksan kielellä. Kävin tietenkin katsomassa kirjoittajan blogin ja yllätys, yllätys - se oli pellava-aiheinen! Huomasin senkin, että blogiini oli tultu käännösohjelman kautta. Paljon noista tilastoista selviää mielenkiintoisia asioita.

Jos joku nyt on kiinnostunut pellavan käsittelystä, käypä kurkkaamassa:

http://versponnen-verwebt.blogspot.fi/2013/09/kein-leeres-stroh-heute-gedroschen.html
(kokeilin muuten googlen-käännösohjelmaa, mutta teksti oli niin hullunkurista, ettei siitä mitään selvää saanut.)

En yritäkään kirjoittaa mitään saksaksi, se olisi noloa lukijoille. Kolme vuotta kielen opiskelua lukiossa ei tehnyt minusta taitajaa.

Toinen yhteydenotto koski esittelemääni ruska-raanua. Raanulle olisi kiinnostunut ostaja.
Kävi muuten niin, että tyttäreni tuli kotiin käymään ja olohuoneen kynnyksellä tokaisi: "Ai, äiti on ruvennut sisustamaan!" Varmaan tarkoitti tätä asetelmaa.

Olen laiska liikkumaan. Toivoisin, että tarvitsemani tavarat löytyisivät käden ulottuvilta. Aika usein löytyykin. Eilen istuin putiikissa tiskin takana ja kokosin enkeli-taulua. Lasi kaipasi puhdistamista ja minä keksin ihan uuden puhdistustavan. Virkkaavalle käsityöläiselle sopivan.






Kas, näin se käy!
Matonkuderulla. Niin käteensopiva, naarmuttamaton ja ekologinen!

Tänään on ihana, aurinkoinen ilma. Pirkko on putiikissa (varmaan asiakkaat luulevat, että Pirkko onkin alkanut yrittäjäksi?) ja minä pidän koto-vapaapäivää. Tänään se tarkoittaa sitä, että alan valmistella KESKIAIKAPUKUA. Olin aivan unohtanut tämän tilauksen, mutta onneksi olin sanonut asiakkaalle, että "soittaa, jos ei minusta ala mitään kuulua". Puku tarvitaan lokakuun teatteriesitykseen. Saattaa tulla kiirus.

Mervi

Myönnytys syksylle

Tänään tuntui ilma jo niin kirpaisevan viileältä, että piti miettiä pukeutuminen uusiksi. Annoin periksi ja luovuin trikoocapreistani, joilla olen kulkenut koko kesän! Pitkistä housuista valikoituivat nämä luonnonvalkoiset joustavaa kangasta olevat. Tykkään tuosta puserosta kovasti, mutta kun se on kankainen, sen joutuu aina silittämään, mikä taas ei ole kivaa. Niinpä tänään oli ensimmäinen kerta, kun tuon laitoin päälle. Että tällainen asu. Toki vielä ilman sukkia ja takkia!

Harmi, kun kamerasta loppu akku juuri tätä kuvattaessa! Olisin halunnut näyttää teille  tunikan myös sivulta, sillä helma on hyvin mielenkiintoinen. No, joku toinen kerta...

Mervi