sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ei ruokavieraille

Nyt ei voi järjestää kutsuja isolle porukalle.

Vähän kaukaa haettu otsikko. Ensinnäkään meillä ei juuri koskaan kutsuta "vieraita" syömään. Ja toisekseen keittiön pöydän ääreen mahtuu kyllä.

Tarkoitan, että ruokasaliksi leikillisesti kutsumani huone on nyt aivan muussa käytössä.

Tässä osa Pellavasydämen jäämistöä. Saman verran noita isoja pahvilaatikoita (täynnä palakankaita) on menossa kesätorpalle. Kuvittelen itseni ensi kesänä kauniina aurinkoisena päivänä ulkona  - lajittelemassa niiden sisältöä. Nyt ei jaksanut eikä ehtinyt.

Osa näistä tavaroista on tokikin siirtymässä vinttiin, mikä on minulle hankala vaihtoehto. Sieltä en voi niitä itse hakea vaan aina pitää pyytää miestä. Ja mistä niitä sitten tietää, minkä laatikon tarvitsee...

Huomenna, maanantaina, vielä jatketaan. Paljon tavaraa siirtyy kierrätyskeskuksen väelle lajiteltaviksi ja paljon myös roskikseen.

Pieniä on silakat joulukaloiksi, sanotaan. Aivan mitätöntä on ollut kaappien siivous ja tähänastinen tavaran poislaittaminen tätä tavarapaljoutta ajatellen. Tässä ne nyt saavat olla niin kauan kunnes palaan leikkauksesta. Jos en palaakaan, niin saavat viedä suoraan - jonnekin.

Itse asiassa tämä ruokasali on täysin turha huone. Jos se ei olisi tuollaista avointa tilaa, muuttaisin sen varastohuoneeksi.

Pellavasydämen Mervi

1 kommentti:

  1. Aikamoinen urakka ilmeisesti vielä järjestelyssä ja lajittelussa

    VastaaPoista