seuraa sähköpostitse

perjantai 7. helmikuuta 2014

Raivostuttavaa avuttomuutta

Ei auta kuin myöntää, että olen entistä huonommassa kunnossa. Enkä uskalla edes toivoa, että se tästä sen kummemmaksi muuttuisikaan. Toki nämä liukkaat kelit tekevät oman lisänsä hankaluuteen. Kauppoihin on hankala mennä ja sisälläkin pelottaa kulkea, kun kepit on märät ja lattioilla on vettä. Jokaikinen askel on otettava kieli keskellä suuta. Niinkuin mikäkin mummo - ei silti, että mummoissa mitää vikaa olisi....

Tänään pitäisi palauttaa iso kassi kirjoja kirjastoon. Pyysin mieheni jo nostamaan sen autoon, mutta entä siellä toisessa päässä? Soitan kirjastoon ja kysyn, että voiko kirjaston tädit tulla kantamaan sen autosta sisälle. No, tästä voisi tietysti oppia sen, että lainaa vaan niin vähän, että pystyy itse kantamaan. Tällä hetkellä on sellainen painorajoitus, ettei maitopurkkia painavampaa saa kantaa. Yllätyksekseni S-Marketin kassa tuli kantamaan ostokseni autolle, kun asiasta mainitsin. Kyllä apua saa kun vaan kehtaa pyytää.

Kivaa se ei ole - olla toisen avun varassa. Piti näyttää teille sisustuskuva, mutta ei siitäkään tullut mitään. Pitää siirtää hommaa siihen kunnes mieheni tulee kotiin. Mutta tässä vähän esimakua. Arvaa mikä tämä on?

En kehtaa kirjoittaa sitä, mikä minun tuli ensimmäiseksi mieleen...

Tämä on amppeli. Yritin saada sitä kattokoukkuun. Meillä on kaikki amppelikukat otettu kauan sitten pois, joten vaihtoehtoja olisi ollut monta, joka huoneessa ainakin yksi. Mutta ei. Vaikka yritin minkälaista porrassysteemiä, en uskaltanut kiivetä. Yleensä sisukkuuteni ei anna periksi, mutta nyt oli pakko, en uskalla riskeerata. Avuton, mikä avuton.

Illalla sitten näytän, minkä kukan tähän ostin ja millaiselta kokonaisuus näyttää. Ja sitten on vielä yksi toinenkin sisutusjuttu. Paikallinen taide/kukkakauppias Hanna Kontturi vaihtaa liikeideaa ja loppuunmyy monenlaista kukkaa ja sisustusjuttua. Olen jo pari kertaa siellä käynyt ostoksilla. Tämä on taas yksi periaatteistani. Kun niin monet "kannattivat" minua loppuunmyydessäni Pellavasydämen varastoa, haluan itsekin olla auttamassa kollegaa. Meillä on hyvin samanlaiset kokemukset yrittämisestä, itse tekemisestä ja kaikkensa antamisesta. Hanna on todellinen taituri. Käykääpä paikalliset ihmiset ihastelemassa (ehkä et olekaan vielä käynyt?) ja tekemässä edullisia löytöjä.

Eilen taas istuin neljä tuntia teatterin harjoituksia seuraamassa. Sain sinä aikana toisen säärystimen valmiiksi. Sekin tulee puvustukseen. Itku kurkussa totesin ohjaajalle, että onneksi minulla on tämä proggis. Melkein osaan kuvitella, mitä olemiseni olisi ilman sitä. Se siitä uudesta, ihanasta elämästä.

Aamulla heräsin puhelimensoittoon. Minun pyydettiin tekemään monta pellavatunikaa erään yhteisön kaikille työntekijöille. Aiemmat työni olivat kuulemma vakuuttaneet hyvin tehdystä työstä. Onneksi projekteja riittää.

Mervi

7 kommenttia:

  1. Kuinkas tää nyt näin voi mennä? Eikös leikkauksen olisi jollakin aikavälillä pitänyt parantaa toimintakykyä ja oloa...Siis paraneminenhan voi tietysti alkaa vasta operaation jälkeen, mutta kirjoitit:"Ei auta kuin myöntää, että olen entistä huonommassa kunnossa."

    Kyllä mä keraamikkona amppelin tunnistan.
    Itse asun talossa, jonka ekassa kerroksessa on katto kolmessa metrissä. Aika moni asia on sen ansiosta voitu (pitänyt) nostaa korkealle. Vaan mullapa on apuna sellainen pitkävartinen keppi (n. 1,7 m ), jonka toisessa päässä on metallinen "haarukka". Sen avulla saan nostettua ylös ja laskettua alas monia asioita, ilman että kiipeilen. Kyllähän säkin sellaisen tarttisit. Ja tietysti ihan sen virallisen tarttumanostimen, joka on siis apuväline ja varmaankin sulle sellaisen kunta/tk tai joku muu instanssi hommaa ihan verovaroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Mulla oli sellainen varrellinen koukku putiikissa, mutta laitoin pois, kun kuvittelin, etten enää tarvii....pöh! Nyt se olisi ollu just passeli. Ei kun taas pyytämään että joku tekee....

      Poista
  2. Mitenkäs se luostarisukkien ohje? Onko tulossa ollenkaan vai pitääkö alkaa kuvista tihrustaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on tulossa, mutta jäin odottamaan Nunna Nektarian vastausta.... hän siis lupasi ottaa yhteyttä sukkien kutojaan ja sitten kertoo minulle, miten menetellään. Mutta ohje on tulossa.

      Poista
  3. Voimia! Onneksi sinulla on projekteja ja kannustajia. Toivottavasti kunto kuitenkin alkaa kohentua tuosta. Leikkauksesta on vasta vähän aikaa.
    Muista sekin, että monista ihmisistä on mukava auttaa, ei se ole mikään vaiva vaan ilo, oikeasti. Minäkin kun olen ollut kaupoissa töissä, niin todella mielelläni olen auttanut jos vain olen päässyt muilta töiltäni. Turha avuntarvetta on nolostella, jos auttaja kerran ilahtuu! Kaikki me tarvitsemme apua vuorollamme, ja sinun apusi ovat nuo puvustukset ja tunikat, esimerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih. Se vaan on niin kiusallista. Kyllä tänäänkin tapasin niin kohteliaan herrasmiehen, joka aukoi minulle ovia - kun taas joskus saa itse selvitä köppiensä kanssa ja toinen vaan katsoo vierestä.

      Poista
  4. Arkielämässä tulee usein mutkia matkaan. Minullakin näkö asettaa rajoituksia kaupassa käyntiin kaikkea ei näe lukea. Välillä tietysti kiukuttaa... Mukavaa on kuitenkin, että sinä saat noita ompeluprojekteja ei aika käy pitkäksi.

    VastaaPoista