torstai 13. helmikuuta 2014

Romuhankintoja kesäksi

Ensin kirjoitin otsikkoon romuostoksia, mutta muutin sen, koska en ole näistä mitään maksanut. Olenhan kertonutkin, että meidän kierrätyskeskuksessa on sekä ilmaisia että maksavia tavaroita. Nämä olivat ilmaisia.
En kertakaikkiaan voi vastustaa näin klohmoisia tavaroita.


 Kastelukannuun tod.näk. istutetaan joku oikein värikäs ja rönsyilevä kukka. 
Puinen laatikko taitaa olla joku työkalupakki. Kesällä sitten mietitään,
josko se kannattaisi maalata iloisen väriseksi.

Kukkia tähänkin suunnittelen. Sellaisia roikkuvia.

Joku saattaa muistaa senkin, että meillä on tällainen sääntö "minä saan määrätä sisällä ja mieheni ulkona". Tässä nyt vähän mentiin yli rajan. Minä siirryin puutarhan puolelle. Saa nähdä kuinka näitten kanssa käy - mieheni ei aina ymmärrä kaikkia minun mielestäni ihania juttuja...

Mervi

Jälkeenpäin aloin ajatella (ajatella, että nykyään saa jo kirjoittaa "aloin ajattelemaan") että ehkäpä tuolle työkalupakille keksisi jotain muutakin käyttöä. Jos sen laittaisikin niin siistiksi, että voisi tuoda sisälle. Mitä siihen sitten laittaisi? Pitkät lahjapaperirullat tuottavat aina säilytysongelmia - mitä muuta...?

4 kommenttia:

  1. Pakki on just sen mallinen, että siihen saisi istutettua yrttejä nätisti riviin. Oma pieni yrttitarha olis niin unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikäli toi on kiva, että siinä on kahva - helppo siirtää vaikka auringonpaisteen mukaan.

      Poista
  2. Ihanat! Keksit kyllä käyttöä niin että niitä saisi olla useampikin eri ideoille! ;)

    terveisin
    Terja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai joku muukin tykkää "romusta", Vähän alkaa näyttää sellaiselta kuin muutama vuosi sitten jolloin kävin säännöllisesti kierrätyksessä - kertyy liikaa tavaraa. Tarttis joka käynnillä viedä sama määrä pois.

      Poista