seuraa sähköpostitse

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kosketusta kylliksi - eikä kuitenkaan tarpeeksi

Nautin parturissa käynnistä, samoin jalkahoidosta. Manikyyrit ja kasvohoidot olisi myös ihania. Tiedän ihmisiä, jotka eivät pidä näistä. Minä nautin  toisen ihmisen kosketuksesta.
Ihanaa, kun joku hoitaa!
Hoitamiseni täällä sairaalassa on luonnollisestikin toisella tavalla iholle tulevaa. Nyt olen jo hitusen itsenäisempi, mutta vieläkin minuun "käydään käsiksi". Huono ilmaisu, mutta yhtään parempi ei olisi "kosketellaan". 

Jalat nostetaan sänkyyn, jalat rasvataan. Haava puhdistetaan, suojataan ja sitä tarkkaillaan. Vatsan läskeihin tartutaan, kun on napapiikin aika. Mitataan verenpainetta, otetaan verikokeita (yleensä aamulla, kun en ole vielä herännytkään). Kylvetetään. Pestään ja pyyhitään. Kuusi kertaa päivässä kaulassani olevan kanyylin kautta laitetaan antibiootti. Ensin se laitetaan tippumaan ja ehkä tunnin päästä käydään ottamassa pois. Yöllä se tapahtuu niin, että minä nukun, enkä tiedä mitään niistä neljästä käynnista, kun joku käy kaulallani.  

Sen lisäksi, että hoitajat ovat näin kiinnostuneita kehostani, myös omat ajatukseni pyörivät aamusta iltaan "oman navan ympärillä". Sattuuko, kutiaako, onko parantunut?

Kaikesta tästä saamastani huomiosta huolimatta, joka päivä, kun mieheni tulee käymään, iskee halipula. Ota syliin, pidä kädestä!   mervi



5 kommenttia:

  1. Onhan se ihan erilaista kun läheinen halaa! Kaikki nuo hoitotoimenpiteet ovat kuitenkin sellaisia, no, hoitotoimenpiteitä. Tarpeellisia, mutta eivät henkisellä tasolla.

    VastaaPoista
  2. onhan se todellakin erilaista kun läheinen ja rakas ihminen halaa mutta sairaala elässä se on toisenlaista,tärkeää hoitotyötä.toivotan siulle piristystä päivääsi.

    VastaaPoista
  3. Minä en ole ollut sairaalassa kuin synnyttämässä, mutta muistan miten merkillisen äkkiä tottui siihen, että jokainen valkopukuinen ovesta sisään tullut käveli käsi ojossa kohti tissejäni :) minulla oli runsas ja hankala maidonnousu ja tuntui, että jokainen hoitaja kävi rintoja hieromassa vuorollaan... Siihen saakka rinnat olivat olleet jotenkin henkilökohtaista aluetta, mutta muuttuivat todella ihmetyttävän nopeasti yhtä neutraaliaki alueeksi kuin esim. Tukka, jota kuka tahansa tuntematon kampaaja voi käsitellä.

    VastaaPoista
  4. hei vaan Mervi. olen siis ainaki 100 kertaa aikonu sulle kirjoittaa, mutta kun ei vaan saa aikaseksi. tänään kävin ns. esikäynnillä sairaalassa, koska mulle leikataan lonkkaan proteesi. oon aikas helekkarin kipeenä ollu ja nyt sitte ootan, kuin kokko-mikko joulua, että pääsen leikkuulle. hoitajan kanssa tuli puhe infektioista ja kerroin sinusta ja hän kyllä sitten tähdensiki, että loppu iän pitää olla tarkkana ihon kunnon kanssa. oot sinä vaan sinnikäs nainen Mervi ! nostan hattua ja toivon hyvvää vointia, siis tyhmästi sanottu, mutta kyllä sinä tiiät. muaki on leikattu varmaan jo 40 kertaa ja silti jännittää. ei paljon, mutta tarpeeksi. polveen, kun laitettiin proteesi, luulin, että henki lähtee, ku oli niin kipiä. oon kuullu kerrottava, ettei lonkkleikkaus ole niin paha, no sittepähän senki saa ite nähä. siis, otin äsken 40mg oxycontinin ja pää on pyörällä. jotenkin koen, että ollaan kohtalotovereita ja oot usein mielessä ! halit ja rutistukset sinulle ! rikke

    VastaaPoista
  5. Kiva kun kommentoitte ja mukavaa että Rikkekin sai tekstin syntymään... muista koko ajan että minun tapaukseni on äärimmäinen. Yleensä ens. Kerran leikkaukset onnistuu. Muistan miten ihanaa oli kun säryt jä leikkauspöydälle. Olen samaa mieltä että polven proteesin laitto oli tosi kivulias. Itselläni särky oli lähes sietämätöntä, luulen ettei koskaan ole ollut sellaista kipua. Pyysin ystäviä rukoilemaan ja juuri silloin kun he olivat koolla, särky hävisi! En ole ehkä koskaan kokenut niin selvää rukousvastausta. Polvesta kylläkin oli helpompi kuntoutua, kun sai hetimiten alkaa varata. Mutta jokainen on yksilö ja kokee asiat tavallaan.

    VastaaPoista