lauantai 31. toukokuuta 2014

Sama ruattiks



Susu blogista Susun Silmukat vinkkasi, että kengänkorkomatoista löytyy kyllä kuvia ruotsiksi. Hän arvelee, että ehkä vanha perinne onkin kukoistanut enemmän ruotsinkielisillä alueilla. Saattaa olla.

Jos siis haluat vielä inspiroitua näistä värikkäistä kynnysmatoista, laita googleen hakusanaksi klackmatta tai lappmatta ja kuvahaku...


Taidan tehdä lisää "lappuja" nähtyäni uusia käyttötapoja esim. täällä:
Laukku:


Kaulakoru vai kaulus
  
Kaikenlainen kirjonta on aina ollut minulle liiaksi aikaa vievää. Nyt kun aikaa on puuttumatta, sitä voi jo harkita. Nämä pistot ovat niin yksinkertaisia, että minunkin hermoni kestävät... Mervi


Kynnysmatto kengänkoroista

Tämän jutun julkaiseminen vähän viivästyi, kun olen tarkka toisten valokuvien esittämisessä. Pyysin luvan ja sain, joten nyt voin näyttää mitä näistä huopalappusistani tulee. Kyseessä on oikein tosi vanha kynnysmaton valmistamistapa. Kengänkorkomatto. Tämä kuva on omista lapuistani:

 
Näitä palasia valmistuu nopsaan, kunhan ei ole turhan tarkka. Joku toinen ehkä piirtää ja laskee koristelujen paikat, mutta minäpä pistelen vapaalla kädellä. Noh, ainakin neljä lappua tässä kuvassa on väärinpäinkin. Mutta eikös se käsityön kultainen sääntö menekin niin, että nurja puoli pitää olla yhtä siisti kuin päällipuolikin?
Tässä kengänkorot on vain aseteltu tuolin päälle. Mattoa kun tehdään, ne ommellaan vahvalle kankaalle hiukan pituussuunnassa lomittain.

Alunperin - muutamia vuosia sitten - olen nähnyt maton mallin Taito-lehdessä. Juttu oli mielenkiintoinen historiaosuuksineen. Nyt se lehti lienee samassa paikassa, missä keskeneräinen työkin, eli hukassa. Tässä kuitenkin linkki yhdistyksen sivuille. Kuva on napattu myös sieltä, luvan kanssa.


Näyttää siltä, että Taito-yhdistykset ovat elvyttämässä tätä vanhaa käsityöperinnettä ja järjestävät kursseja asian tiimoilta eri puolilla Suomea.

Olen nähnyt myös pyöreitä mattoja tällä tavalla valmistetun. Kuvassa olevien naisten takana näkyy kaksi erilaista tapaa koota matto. Se, mistä yhtäkkiä tähän vuosia sitten aloittamaani ja kesken jättämääni työhön innostuin, on Susun Silmukat -blogin syy. "Törmäsin" siellä tähän kuvaan: Kuva siis napattu ko. blogista. Tämänkin kuvan julkaisemiseen sain luvan. Ja samalla selvisi se, että tässä onkin kyseessä RAHI, jonka on valmistanut Salon Kansalaisopiston Käsityön suunnittelijaopettaja Mirja Rautiainen







Tässä kengänkorkokirjonta on tehty täyteläisemmäksi kuin näkemissäni malleissa. Sitä paitsi perusmateriaalin väri vaihtelee, kun taas minä työssäni käytän vain samaa rusehtavaa villaa. Näyttäisi siltä, että näistä on koottu tyyny, eikö vain? Ei kun se onkin rahi. Mihinkähän muuhun tätä samaa menetelmää voisi käyttää? Villahameen helma, kassi, talvitakki, mitä vielä?

Oman mattoni (siis sen hukassa olevan) laitoin esille paikallisen museon joulunäyttelyyn, johon minua pyydettiin yhtenä osallistujana kattamaan joulupöytä. Suunnittelin sen teemalla vanhoja käsitöitä. Luulin, että olen sen blogissani esitellyt,  mutta eipä näköjään ole. Taitaa kylläkin olla niin, että tuosta näyttelystä on jo niin kauan aikaa (vuosi 2010?) että silloin minulla ei vielä blogia ollutkaan...

Äsken ihmettelin miehelleni, mitä alkaisin tämän jälkeen tehdä...hän ehdotti, että tekisin lisää näitä palasia. Riittäähän noita kynnyksiä - jahka jokaisen edessä on kynnysmatto. Tosi kätevää pyörätuolin kanssa, vai mitä? Tokihan noita voi seinällekin ripustaa. Ehkä kuitenkin keksin jonkun muun yhtä kivan työn, jota on helppo tehdä sängyssä maaten. Vanhoja keskeneräisiä pöytäliinan kirjomuksia löytyisi. Niihin ei koskaan ole aikaa, nyt olisi, mutta iso liina on liian hankala hallittava...


Pellavasydämen Mervi
Ps. Kuka tietää, mitä nuo kirjontapistot on nimeltään?

torstai 29. toukokuuta 2014

Huolimattomuutta ja muuta

Olen jo aiemminkin ihmetellyt, että millä ihminen palkitsee itsensä, jos ei ruoalla. Olen hämmästynyt, että suuni on vieläkin vereslihalla, vaikka antibiootin loppumisesta on jo aikaa. Mikään ruoka-aine ei maistu entiseltään. Tekisi mieli, mutta kun suuhun laittaa, tekee mieli sylkäistä pois. Edes suklaa ei maistu, todella huolestuttavaa!

Pieni episodi tältä päivältä, jotta voimme todeta, että tekee ne virheitä muuallakin. Mieheni haki minulle lääkkeitä apteekista. Toinen oli vanha tuttu Thyroxin, mutta toinen uusi tuttavuus, napapiikkiä vastaava verenohennuslääke pillerinä. Olivat keskustelleet tuosta uudesta pilleristä, sen Kela-korvattavuudesta, ilmeisesti liiankin intensiivisesti, sillä itse apteekkari laittoi sen tarran mikä lääkepurkin päälle tulee, väärin. Eli nyt annostusohjeet ovat vaihtaneet paikkaansa, ovat väärissä purkeissa. Voisi olla kohtalokas virhe, mutta minä sen huomasin ajoissa.  Napapiikkijutussa taas sattui näin:

Kun taksikuski tuli minua osastolta hakemaan, hänellä oli nippu papereita, jotka oli kansliasta saanut. Päällimmäisenä oli taksilappu. Luulin tietysti, että kaikki ovat matkaan liittyviä. Kotona vasta ajan päästä havaitsin, että siinä olikin reseptejä. Osastolla ei näistä ollut mitään puhetta. Siitä huolimatta, että siellä on oikein kotiuttamishoitaja. No, muut asiat oli sentään hoidettu, paitsi että hammaslääkärin todistusta ei löytynyt.

Resepteissä  oli myös napapiikiksi tunnistamani injektio. Pöh, enhän minä osaa sitä itse laittaa, eikä mistään ilmennyt, kuinka kauan sitä pitäisi ottaa. Kummastelin sitäkin, kun ei koskaan aiemmin ole tarvinnut kotona jatkaa, vaan se noin viikko sairaalassa on riittänyt. Kaikkein eniten pahastuin siitä, että noin tärkeät paperit sain taksikuskilta! Napapiikki vaihdettiin sittemmin pilleriksi. Siihen ei saa muuten Kela-korvausta, paitsi kahden kuukauden sisällä leikkauksesta jotain lääkärin vakuutusta vastaan.

Lopuksi tähän pari kuvaa käsitöiden tekemisestä.



Huomaatko kuvassa hienon sinisen satiinisen liukulakanan? Huomasin heti kotiin tultua, mikä liukulakanan merkitys on. Ilman sitä tihkasoo hankalasti. Kaikki kankaani ovat hankalasti pakattu, mutta tuollainen juuri sopivan kokoinen pala oli jostain jäänyt ja osui heti silmään. Eikä tarvinnu ees ommella...


tiistai 27. toukokuuta 2014

Unohduksissa ollut käsityö

Viime postauksessa kerroin innostuneeni - vaikkakin laimeahkosti - vanhasta käsityöstä, joka on jäänyt keskeneräiseksi. Noh, sitä keskeneräistä työtä ei löytynyt, mutta onnekseni sentään yksi pala malliksi. Ja tarvittava materiaali.


Materiaalina tässä on käytetty vanhaa villaduffeliani ja villalankojen jämiä. 
Kuka tietää, mistä tässä on kysymys? Mikä tällaisista paloista muodostuu?

Ihmisen on kiva tietää, että joku kaipaa! Siksi ilahduin taas kommentista, jossa kyseltiin, mitä kuuluu, kun kolmeen päivään en ole kirjoittanut mitään. Olen siis kotiutunut sairaalasta, jossa vietin tasan yhdeksän viikkoa. Eipä se hääviä ole yksin olla kotonakaan, kun ei oikein mitään voi tehdä. Tämän päivän olen lähes kokonaan nukkunut, ensin 11 tuntia yöunia ja aina kun aloin jotain telkkarista katsella, tuli uni. Saas nähdä mikä on ensi yö? Mieheni tekee pitkää työpäivää Turussa, käy kotona kääntymässä ja ruokaa laittamassa ja lähtee illaksi "talolle" remonttihommiin. 

Kyllä minä tästä vielä reipastun, jahka totun kotona olemiseen. Noita palasia alan leikata ja sitten koristella.

Mervi

lauantai 24. toukokuuta 2014

Mitä tekis että mainittais?

 Oletkos kuullut otsikon sanonnan?

Nyt on päivä vietetty kotona. Toooosi tylsä päivä! Mieheni oli pitkän päivän töissä Kukkamessuilla ja minä yksin kotona. Täällä on vielä yksinäisempää kuin sairaalassa. En tietenkään voi vaatia että arkisin pitkää työpäivää tekeeä puoliso istuisi kanssani sisällä seurustelemassa, mutta onhan se hiukan surullista katsella kun toinen ottaa lepolassessa aurinkoa, eikä itse pääse edes ulos. Liikaa portaita ja vaikka sainkin kätevät luiskat mukaani, ne ovat kuitenkin liian jyrkät. Tällaisen ylipainon lykkääminen ylämäkeen on voimia vaativaa. Eikä saisi ote hellitä missään vaiheessa. Ja niinkuin minä yritin rakennusvaiheessa puhua luiskasta!


Yhdessä blogissa näin tänään kivan käsityön, jota voin tässä sängyssä tehdä. Minulla on samanlainen keskeneräisenä, mutta pitää odottaa että tuo mies ehtii sitä kaapeista etsimään. Näytän sitten kuvaakin. Jotain tekemistä on pakko keksiä. Liikaa en voi pyörätuolissa istua, nyt on jo leikattu jalka turvoksissa. Mervi

perjantai 23. toukokuuta 2014

Vihdoinkin

No niin, nyt minä olen täällä jo omissa talvivaatteissani. Siis niissä, joissa sairaalareissulleni maaliskuussa lähdin. Kaikki tuntuu nyt olevan hyvin. Crp oli tänä aamuna enää14 ja hemoglobiinikin 123. Haavan viljelyn tulos oli negatiivinen, joten ei siellä enää mitään bakteeria muhi. Maanantaina tulen vielä keuhkokontrolliin. Oireet tuntuvat vielä. Sensijaan olkakipu, joka myös tuli subklaavin laiton yhteydessä, hävisi kun se pois otettiin.

Tähänkin liittyy tarina. Nuoren mieslääkärin oli määrä ottaa subis pois. Sen saa tehdä vain lääkäri ja hoitaja, joka on saanut siihen koulutuksen. Minä taas hoitajalle ääneen miettimään, että onkohan se lääkäri tuollaista ennen tehnyt... sitten menin sille lääkärinplantulle vielä möläyttämään, että eikö hän meinaa steriilejä hanskoja vaihtaa. Voi hölmö mua! Mutta täällä on alkanut suhtautua kriittisemmin asioihin. Toimenpiteen hyvin tehtyään lääkäri kertoi, että eilen teki vastaavan ensimmäisen kerran. Arvasin sen - sen verran tärisi kädet solisluutani vasten.

Mutta arvatkaas mitä hölmöä minä lopuksi tokaisin. Noh, pyysin saada sen poisotetun subklaavin itselleni muistoksi. Aikansa ihmeteltyään moista lääkäri kietoi sen käsipaperiin. Harmi, että nyt se on jo pakattu jätesäkkiin, jossa on tavarani. Mutta otan siitä kuvan kotona. Puolen tunnin päästä tulee invataksi hakemaan minua ja tavaroitani.


Tässä apuvälineet, mitä pyörätuolin lisäksi kotiin raahataan. Suihkutuoli ja märkätiloihin kynnykselle luiskat. Tuolin alla on hienot alumiiniluiskat. Ne on teleskooppi systeemillä ja kantokahvalla varustettu. Tulevat kohta kokeiltavaksi kun kotiportaille pääsen.

Tänään!

Aamulla ennenkuin sain silmäni auki, tuli lääkäri käymään ilouutisen kanssa. Tänään voidaan antibiootin tiputus lopettaa. Kerroin hänelle, että olin ollut sähköpostiyhteydessä leikkaavaan lääkäriin. Ilmeisesti ko. lääkäri oli hänelle tuttu, koska päätti heti itsekin soittaa tälle. Ja ihan pienen hetken päästä tuli kertomaan, että olikin saanut heti vastauksen. Olisinpa huomannut jo aiemmin ottaa käyttöön tämän "kuuman linjan". Tottakai halusin heti kotiin ja niin sovittiinkin.

Muutama riskitekijä tässä nyt vielä on ja minun tuurillani kotiutus voi vielä viivästyä. Tänä aamuna otettiin verikokeet, niiden tulos pitää vielä odottaa, erityisesti tulehdusarvo crp. Toisekseen haavasta otetun viljelyn tulos ei liene vielä tullut (en kyllä kysynyt, voipi olla että onkin tullut ja juuri se on antanut mahdollisuuden lopettaa antibiootti). Kolmanneksi kesken on vielä ilmarinta-asia. Nytkin, tässä asennossa keuhkoon pistää. Siitä pitää vielä ottaa kontrollikuva. Mutta siis, toivoa on! Tänään tuleekin yhdeksän viikkoa tätä lajia täyteen...

torstai 22. toukokuuta 2014

Varaosa Belgiasta

Kyllästyin kertakaikkiaan siihen, että tietoa omasta tilanteesta ei heru. Ärsyttävää maata täällä päivästä toiseen, kun kukaan ei ehdi katsoa ja lausua jotain tt-kuvia. Lähetin leikkaavalle lääkärille Tyksiin tällaisen viestin (huom. olen ennenkin viestitellyt hänen kanssaan):

Nyt tää alkaa repiä pyjamahousujaan! Olen maannut yhdeksän viikkoa sairaalassa. Eikö niistä 15.5. otetuista tt-kuvista oikeasti kukaan vielä tiedä mitään? Ilmeisesti 5.6. määrätty leikkaus siirtyy myös? Tahtoisin päästä kotiin käymään edes vähäksi aikaa.
Ei muuten kestänyt kauan kun sain vastauksen:
Lonkan tilanne on hankala. Tt-kuvat on lähetetty Belgiaan. Noin 4-6 viikkoa kestää, että implantti on meillä. 
Joku laskuvirhe tässä on ollut alunperinkin. 15.5. kuvaus ja leikkaus 5.6. - siihen väliin ei jää 4 - 6 viikkoa. Kuviin suhtaudutaan kahdella eri tavalla: itse olen koko ajan ajatellut, että kuva otettiin juurikin tuota proteesin tekemistä varten, mutta täkäläiset lääkärit odottavat siitä selviävän tulehduksen tilanne.

Lähetin ym. lääkärille takaisin viestin ja kysyin että "entäs tulehdus?" Saa nähdä, kumpaa kautta tulee nopeammin vastaus, suoraan minulle vai virallista tietä. Pääasia, että tulisi pian! Mervi

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Mihin putkeen näyte laitettaisiin?

Lääkäri kävi, muttei ollut mitään tietoa mukanaan. Aina on tieto kiinni jostain toisesta, jos ei muuta niin Tyksissä on liian vähän konekirjoittajia lausunnoille. Kohta viikko kulunut tt-kuvauksesta, mutta vielä siitä ei irtoa mitään. Siitä on kuitenkin kiinni mm minun seuraavan keikkauksen ajankohta. Olen jo luovuttanut ja tuumin, että se siirtyy, siirtyy ja siirtyy... miten pian sitten löytyy uusi aika. Ehkä syksyllä?

Lääkäri määräsi otettavaksi viljelyn haavasta erittyvästä kudosnesteestä. Nytpä sitä ei enää juurikaan erity, joten hoitajalla oli täysi työ saada muutama pisara otettua purkkiinsa. Vähän ajan päästä tulee toinen hoitaja putkilon kanssa. Kun pitäisi ottaa näyte siitä haavasta - ensimmäinen putkilo oli nimittäin väärä!

Täällä minä makaan odotellen, että tyksin lääkärit ja konekirjoittajat ehtisivät töidensä pariin. Arvatkaa, olisinko mieluummin kotona odottamassa ajan kulumista. Ai niin - keuhkoröntgen osoitti, että vielä on ilmarintaa jäljellä noin 7 millimetriä. Eipä ole iso, mutta jossain asennossa oireet vieläkin vaivaavat. Mervi

tiistai 20. toukokuuta 2014

Uuden kodin remppa on alkanut

Perjantaina vihdoin allekirjoitettiin kauppakirja uudesta kodistamme. Minä en tietystikään ollut paikalla, joten mieheni allekirjoitti myös minun puolestani valtakirjalla. Välittömästi hän aloitti myös työt kohteessa. Valitettavasti en pääse ottamaan kuvia työvaiheista, mutta jotain tekstiä olen jo aloitellut kirjoittamaan uuteen blogiin. http://pellavasydamenuusineuvolakoti.blogspot.fi

En näköjään osaa tällä tabletilla kopioida osoitetta. Tuolla linkillä se näyttää, ettei blogia olisi olemassa. Käy kuitenkin klikkaamassa blogin nimeä, niin kyllä se sieltä aukeaa. Toivottavasti. Samalla voit kirjautua lukijaksi!

mervi

Kehuja

Toivottavasti muistatte kaikki ne kerrat, kun olen tätä hoitavaa osastoani kehunut! Pääsääntöisesti olen erittäin tyytyväinen saamaani hoitoon. Minulle osuneet hoitajat ovat ystävällisiä, avuliaita ja toiveeni pyritään toteuttamaan. Ongelmat ovat enemmänkin rakenteissa. Tästä olen kirjoittamassa juttua, mutta se muhii vielä. 

Tänäänkin tuli todistettua hoitajien tahto auttaa. Aikaisemmin olen kyennyt nielemään ison kasan lääkkeitä kerrallaan, mutta nyt tuntuu, että yhdenkin pillerin alas saaminen tuottaa ongelmia. Magnesiumin olen jo pyytänyt jättämään pois, koska se saa oksennusrefleksin aikaiseksi. Tänään tuli tiensä päähän monivitamiini. Olen tarpeeksi monta kertaa sen kanssa yökännyt. Mutta hoitajapa lupasi soittaa apteekkiin ja selvittää, jos olisi mahdollista tilata liukaspintaisempana pillerinä. Tällaiset, sinällään pienet asiat saavat minut iloiseksi ja osoittaa, että minua oikeasti kuunnellaan.

Kuten yhdessä kommentissa lukija kirjoittaa, myönnän, että tilanne voi olla toinen, jos potilas ei itse pysty ilmaisemaan toiveitaan.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Sekään ei sitten mennyt putkeen...

....sanoi lääkäri kierrolla tarkoittaen lauantaista subklaavin vaihtoa. Toimenpiteen tehnyt ja keuhkokuvan tutkinut anestesialääkäri oli kuulemma arvellut, että olen saanut pienehkön ilmarinnan toimenpidettä tehtäessä. Ilmarinta, mikäköhän se on? Sanan olen kyllä kuullut.

 Lisäys klo 17.30  Kävin sitten uudelleen keuhkokuvissa ja ilmarinta siellä kuulemma näkyy. Subklaavin vaihdossa on lääkärin työväline osunut virheellisesti keuhkoon. Keskiviikkona pitää mennä vielä kolmannen kerran kuvattavaksi. Voisko joku välillä onnistuakin?!   

mervi

Vihdoin jotain hyvää - syötävää

Nyt tulee ensimmäinen maininta sairaalan ulkopuolisesta elämästä kahteen kuukauteen. Mutta koska kirjoittaminen tällä tabletilla on edelleen tönkköä, toivon, että käyt ensin lukemassa uusimmat puutarhamme kuulumiset mieheni blogista

Kuten niin usein olen jo maininnut, syömiseni täällä on kovin huonoa. Jatkuva antibiootin tiputtaminen on pilannut suun limakalvot ja kielen. Kaikki ruoka maistuu kummalliselta - yleensä pahalta. Kun mieheni kertoi noista sienistä, pyysin häntä tuomaan minullekin hiukan tekemäänsä kastiketta. Tänään hän sitä toi ja kun vähän mietiskelin, että miten sitä söisin, sain ehdotuksen että leivän päällä. Kun taas täällä ei tarjota leipää, jota voisin syödä, ehdotin hoitajille, että jos olisi näkkileipää. Onhan sitä, ei vaan ole tullut mieleen....

Illalla sain siis nautiskella lähes courmet-ruoasta: huhtasieninäkkärit. Jeeee! Jahka saan huomisen homejuustolähetykseni (joka päivä saan kohtalaisen palan) nautiskelen homejuustonäkkäristä. Johan kohta voin sanoa viihtyväni täällä?  (Ainakaan ei tartte mennä ulos helteeseen hikoilemaan. Olen yhdessä kolmesta erityisen kylmästä huoneesta, johon tullessaan hoitajatkin värisevät vilusta. Kohta se voikin kääntyä päinvastoin hyväksi asiaksi!) Mutta siis: et voine ymmärtää, miten iloiseksi näissä oloissa ja tässä voinnissa tulee YHDESTÄ ruoka-aineesta, joka maistuu! Nyt voin jo iloisin mielin odottaa aamua ja aamupalaa. Vielä kun keksisi, mitä sen näkkärin kanssa joisi? Ei kahvia, ei teetä, ei maitoa, ei piimää, ei mehua,  mutta mitä?  Mervi

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pelottava päivä

Edellisenä iltana minulle kerrottiin että huomenna vaihdetaan subklaavi uuteen paikkaan. Vaihtoon päädyttiin, koska edellinen näytti tulehtuneelta. Eilinen aamu alkoi sitten paastolla, koska hoitajalla oli se käsitys, että toimenpide tehdään "humautuksessa". Otin siis lääkkeet tyhjään mahaan ja olo oli kamala.

Puolen päivän aikaan pääsin leikkuriin, tai oikeammin heräämöön, jossa toimenpide tehtiin. Ja se tehtiin paikallispuudutuksessa, kuten edelliselläkin kerralla. Eihän se oikeastaan hirveesti sattunut, mutta tuntui kovin ikävältä. Kaikkineen siinä meni n. 20 min. Jo heti koko olkapää tuntui rusikoidulta. Niin, tämä uusi subis laitettiin toiselle puolelle, eikä niinkään kaulaan, vaan solisluun tienoille. 

Osastolle päästyäni kipu alkoi levitä eikä särkylääke auttanut. Illemmalla kipu alkoi tuntua sydämessä ja hengittäessäni tuntui pistävää kipua. Hoitajat ottivat ekg:n. Tuntui kamalalta kuulla "ei tässä sydänkohtauksesta näyttäisi olevan kysymys." Sydänkohtaus minulla, eikä?! Toimenpiteen tehneeseen anestesialääkäriin otettiin yhteyttä ja hän määräsi heti keuhkokuvaan. Olisi saattanut olla mahdollisuus, että subis olisi mennyt väärään paikkaan. Joskus/yleensä otetaan röntgenkuva lopuksi, muttei tällä kertaa. Lääkärin mielestä toimenpide onnistui niin hyvin, ettei ollut syytä. Loppujen lopuksi illalla todettiin, ettei mistään vaarallisesta ole kysymys ja minä jäin ihmettelemään, miten saan kivun kanssa nukuttua. No, siinä se yö kuitenkin meni, kyljellään on helpompi maata, joten vaihdoin asentoa yhtenään. Antibiootin tiputus jatkuu siis ennallaan neljän tunnin välein, toistaiseksi. Ehkä taas maanantaina jotain tiedetään enemmän. Vanhasta subiksesta otettiin viljely, jotta tiedetään mikä bakteeri siellä muhii. Taas yhtä kokemusta rikkaampi Mervi

perjantai 16. toukokuuta 2014

Lohturuokaa?

Tänään välähti ensimmäisen kerran mieleeni, että entäs jos tää ei onnistukaan? Jos ei haava paranekaan ja tulehdusta saada kuriin. Helposti valuisin itsesääliin, mutta paras on heti torpata tuollaiset ajatukset. Täällä vaan on niin vähän virikettä, mihin ajatukset suuntaisi toisaalle.

Lääkäri kävi pyörähtämässä, mutta mitään uutisia ei ollut mukanaan. Nyt pitää odotella aluesairaalan ortopedin leikkauskiireiden loppumista, jotta hän ottaisi kantaa eilisen kuvauksen tuloksiin ja niin selviäisi jatkohoito. Luulen, että siinä käy niin, että kun ortopedi on vapaa, osaston lääkäri on lähtenyt viikonloppua viettämään. Ilmeisesti hierarkian tähden kuvio menee näin, eikä niin, että osaston lääkäri voisi suoraan Tyksistä kysyä ohjeet. Mutta miksi minun pitää kärsiä siitä? 

Kaksi lausetta jäi lääkärin sanomisista mietityttämään. "Jos leikkausta ei nyt voidakaan tehdä, mikä on jatkohoito?" Ja toivotus hyvästä viikonlopusta. Ahaa!? Lääkäri kyllä ymmärsi harmistukseni  ja kertoi itsekin turhautuneensa kun on nyt viikon ollut töissä eikä mikään ole edistynyt! Hmmmm. 

Tänään puhkesi vanha vaiva. Aloin kaivata lohturuokaa. Kuinka moni teistä potee tätä samaa tautia? Kun tulee paha mieli, harmistus tai hermostus, alkaa jääkaapin ovi käydä.
Mutta mitä tehdä silloin, kun suu maistaa kaiken pahan makuisena? Aamulla tuntui kuin suussa olisi pala hiivaa, kiva. 

Joku näytti facebookissa kuvan ostamistaan tuoreista mansikoista. Happamia, sanoi kettu pihlajamarjoista. Mitä muuta kivaa voisi toivoa, tuottaa ulkopuolisesta maailmasta? Kanttiinista ei löydy kuin lehtiä ajankuluksi. Omat vaatteet voisi piristää. Mulle annettiin ihan hirveän näköinen collagepusero ja sillä pitäisi kehdata kulkea ihmisten ilmoilla, not. Viikonlopuksi on luvattu lämmintä, ehkä joku vie ulos, mutta miten kehtaa? Voitko ymmärtää, että niinkin hassu asia kuin rintaliivit voisi tuottaa iloa, tunteen normaalista ruumiista. 

Olen tavattoman iloinen teistä lukijoistani. Erityinen kiitos jokaiselle, joka on kommentteja lähettänyt, ne tuottavat aina iloa. Tänään yksi hoitaja kysyikin, että olenko kirjoitellut. Myönsin, että vähän on harventunut, kun ei ole iloisia kerrottavia. Hän ymmärsi, että kannattaa kuitenkin yrittää pitää kiinni siitä, mikä hiukankin tuottaa iloa. Näinhän se on. Mervi



torstai 15. toukokuuta 2014

Kuvaus Turussa

Aamulla oli herätys 5.30, nopea aamupala ja vielä yksi antibiootin tiputus. Ennen seitsemää tuli taksi hakemaan. Asettauduin paareille, jotka sijoitetaan taksin penkkirivien väliin. Ihan kohtalaista kyytiä makuuasennossa. 

Pääsin heti sisälle ja toimenpide kesti tuskin viittä minuuttia. Lonkan yli kulki sellainen sylinterin palanen. Kyseessä on siis viipalekuvaus. Olimme takaisin osastolla jo puoli kymmeneltä. Kylläpä oma sänky (!) tuntui mainiolta...

Tuloksia en ole vielä kuullut enkä tiedä mitään jatkosta. Eilen löytyi kaulalla olevan "subiksen" juuresta vihreä klöntti, eli sielläkin muhii tulehdus. Jos antibioottia vielä joudutaan jatkamaan, myös tuo subis pitää vaihtaa. Se ei ole mukava toimenpide!



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Alaston totuus

En ole joka päivä kirjoittanu, kun ei tunnu olevan mitään "uutta" kerrottavaa. Juuri äsken keskustelin sisareni kanssa puhelimitse ja kerroin hänelle tapahtumia, jotka ovat liian intiimejä täällä kirjoitettavaksi. Tämän hän kuitenkin kehotti kirjoittamaan - jos ei muuta niin ainakin itselleni muistiin.

Vaikka olen paljon ollut sairaalassa, en ole koskaan aiemmin ollut näin "hoidettava". Tämän viikkoinen kylpy oli maanantaina. Hoitaja tuli kysymään "Suostutko siihen, että tehdään se britsillä?" En tiedä, miten se kirjoitetaan, mutta tuolta se kuulostaa. Suostuin, vaikka vähän ihmettelinkin. Ymmärsin, että siinä pesu saadaan huolellisemmin tehtyä. Jotenkin sitä on vaan mieltänyt, että vanhat, hauraat vuodepotilaat sellaisissa kylvetetään.  Piti itsesuojelun vuoksi vähän tarkastella lavitsan rakennetta, kun tuli tunne, että kestääkö se. Hyvin kesti!

No siinä minä sitten makaan "ilkisinmolkisin" toisten pestävänä. Sairaanhoito-opiskelija oli myös mukana. Syrjäsilmällä seurasin opiskelijan reaktiota. Ei tainnut mikään kohta ruumiissani jäädä tarkastelematta! Kieltämättä, onhan siinä komeat arvet eri puolilla... uskon, että voit kuvitella sen tunteen, kun makaat toisen silmien alla etkä voi mitään peittää. "Vanha" hoitaja teki työnsä, eikä mistään voinut päätellä, että häntä olisi kehoni kiinnostanut.  Puhuin tästä kokemuksesta toisen hoitajan kanssa ja hän osasi hyvin vastata: "Sitten kun on tarpeeksi nähnyt, ei enää ole kiinnostunut". Niinpä. Ehkä pitäisi nuoren aloittelijan vaan oppia miten se tehdään niin, ettei toinen huomaa.

MERVI

perjantai 9. toukokuuta 2014

Mieliala vaihtelee

Mieheni käy minua katsomassa joka päivä viiden aikaan. Tänään hän ei kuitenkaan pääse. Huomaan olevani alakuloinen. Ruokailun kanssa on ollu tosi vaikeaa ja sekin tekee harmittavan olon.  

Kotioloissa yleensä hyräilen kaiken aikaa. Eikä pelkästään kotona, myös kadulla, töissä jne. Täällä vaan en ollenkaan. Paitsi. Huomasin, kun ystävä soitti, ja vaikkei siinä nyt mitään ihmeempiä puhuttu, melkein rupesin hyräilemään. Ajatukset siirtyi hetkeksi muualle tästä ankeudesta. 

Huomaan, että minusta yritetään tehdä kotiinlähtökuntoista: viimeisetkin toimenpiteet käsketään tehdä itse ja hyvä niin. Taas joku hoitajista yritti saada minua lähtemään syömään päiväsaliin. Olin huonovointinen, eikä siksi tarvinnut. Olenko jo kertonut, miksi noin tehdään? Potilas yritetään saada sosiaaliseksi. Ei kuulemma riitä, että seurustelee hoitajien ja omien vieraidensa kanssa, vaan pitää lähteä muiden seuraan! 

Ymmärrän tämän kyllä joidenkin potilaiden kohdalla, mutta en omalla kohdallani ollenkaan. Pystyn kyllä välttämään laitostumisen, onhan minulla teidät! Päivittäin seuraan facebookia ja blogeja, en kotonakaan ole välttämättä sen sosiaalisempi. Ei se minua ainakaan auta, jos menen istumaan puhumattomien nummojen ja pappojen kanssa. Ja vaikka joku suunsa joskus aukaisisikin, ei sitä ilostuttavaksi keskusteluksi voi sanoa. Voin kyllä tulla terveenä tänne vaikka syöttämään potilaita, mutta nyt en kestä syödä ja samalla katsoa kun toisella ruoka valuu pitkin rinnuks.ia ja mitä muuta... ymmärräthän? Täällä ei ole ketään lähellekään ikäistäni, tai jos on, niin pysyttelee kyllä tiiviisti huoneessaan.

 Joku hoitajista ilmaisi huolensa syömisestäni, kun huokaisin, että jo melkein mieluummin olisin syömättä mitään. Osansa tekee tuo vahva antibiootti. Suu on kummallinen, ja kaikki tuntuu maistuvan pahalta. Hoitaja tietysti toi esille sen, että parantuminen vaatii esim. proteiinien riittävän saamisen. Mutta minkäs teet, kun ei ole saatavilla sellaista, mitä pystyisi syömään. Itse olen huolestunut kuivumisesta, kun juominenkin on hankalaa. Koko ajan on jano. Hemoglobiini oli noussut yllättävän reippaasti, 117:sta 128:aan, mutta epäilen että sekin johtuu kuivumisesta. Crp oli 17. Alimmillaan se oli jo 10. Haava tuskin erittää, mutta sekin vähä herättää kuulemma hiukan epäilystä - ei näytä värittömältä kudosnesteeltä, vaan on keltaista.  

Nyt taidan kelata käytävälle katsomaan, jos löytäisin jalkahoitajan yhteystiedot. Jonkun pitäisi käydä leikkaamassa varpaankynnet. Taas on yksi päivä nelkein lusittu! Mervi

torstai 8. toukokuuta 2014

Jatkuu...

Aamulla kävi lääkäri. Tyksin infektiolääkäri oli kehottanut jatkamaan antibiootin tiputtamista vielä viikon tai ainakin niin kauan kun haava vuotaa. Aamulla tuli enää tippa silloin toinen tällöin ja muutenkin haava näyttää paremmalta, joten ehkä se siitä. Alkaa olla kiire, koska kaksi viikkoa ennen seuraavaa leikkausta pitää olla taukoa antibiootista.

Tänään oli kotiin tullut sairaalasänky, joten senkin puoleen olisin valmis. Sain myös uuden pyörätuolin, tai siis lainaksi. Mervi

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Montako yötä vielä?

Täällä sitä vieläkin sairaalassa valmistaudutaan yötä vasten. Tuntuu hassulta, kun kahdeksan aikaan hoitajat toivottelevat hyvää yötä. Jos olisin kotona, saattaisin ehkä vasta herätä päiväunilta ja olla parhaimmillani aloittamaan jotain hommia. Puolen yön jälkeen vasta alkaisin ajatella nukkumaan menoa.  

Aamulla täällä aloitetaankin ajoissa, kun minä taas nukkuisin. Viime yö oli rikkonainen. Klo 24 antibiootti tippumaan, klo 01 se otettiin pois. Klo 04 uudelleen tippumaan, klo 05 pois. Sen jälkeen en heti saanutkaan unta. Istuskelin sängyn laidalla ihmettelemässä. Seitsemän jälkeen tultiin herättämään ja silmät ristissä puntariin. ( - 0,5 kg ). Ennenkuin sain uudelleen unen päästä kiinni, tuli siivooja. Seuraava herättäjä oli aamulääkkeiden tuoja, sitten aamupalan tarjoaja. Kun taas sain silmät kiinni, tuli kaksin hoitajaa tekemään aamutoimia. Samaan aikaan poikkesi myös fysioterapeutti. Ja kun minä niin mielelläni nukkuisin! 

Lääkäri kävi myös aamupäivällä tarkistamassa tilanteen ja lupasi konsultoida ortopedia siitä, mitä antibiootin ja haavan kanssa tehdään. Sen jälkeen en ole asiasta kuullutkaan. Lounas klo 11 ja kun juuri pääsin ruokalevolle ja sain unen päästä kiinni, soi puhelin: jos vaikka haluaisin lehden tilata. Iltapäivällä sentään kävi pari vierasta mieltäni piristämässä. Klo 16 syötiin päivällinen, kevyt kasvissosekeitto. Iltapalalla jouduin taas turvautumaan omiin eväisiin.

Tällainen oli tämä keskiviikko, jota olen niin odottanut. Tänään piti olla viimeinen antibioottipäivä ja huomenna kuvittelin pääseväni kotiin. Kun olen oikein huonosti nukkunut yön ja aamulla olisi ihana nukkua, niin toivoisin, että siivooja voisi aamupäivän siivota yleisiä tiloja tulla vasta myöhemmin huoneisiin. (Muut siivoojat kyllä näin tekeekin). Mitähän tapahtuisi, jos sanoisi, että laita ovi kiinni, minä nukun nyt! Kaiken tämän jälkeen kuvittelisi, että ensi yönä uni maittaisi, toivoa sopii, mutta epäilen. Ensimmäinen herätys on taas klo 24 jne.

Hyvää yötä! Toivoo Mervi

tiistai 6. toukokuuta 2014

En uskalla toivoa

Laskeskelin tänään kuinka monta kertaa hoitajat on käyneet mun kurkulla. Tarkoittaa siis, että käyvät laittamassa antibiootin tippumaan tai ottamassa sen pois. Tiputus tapahtuu kaulalla olevan subklaavin kautta.  

Neljän tunnin välein tapahtuva tiputus tarkoittaa 6 x päivässä eli 12 kontaktia päivässä.12 x päivässä tarkoittaa 84 kertaa viikossa tarkoittaa yhteensä 504 kuudessa viikossa! 

Huomenna pitäisi olla viimeinen tiputuspäivä, mutta en usko, että niin onnellisesti asiat sujuisivat. Haava ei ole vielä parantunut ja niin kauan antibioottia jatketaan, kunnes se on ok.

Mervi

maanantai 5. toukokuuta 2014

Ja nyt.. .

Kävin jo ultraäänitutkimuksessa. Haavasidosta ei edes avattu, vain ympäristö tutkittiin. Turvotusta, ei märkäpesäkkeitä. Matkalla jo "paise" puhkesi, eli nyt kudosneste pääsee taas pois. Voi, miten toivon, ettei sitä dreeniä tarvitsisi laittaa!

Nyt maha kurnii nälkäänsä, kohta pääsen mummojen ja paappojen kanssa päiväsaliin syömään pöydän ääreen.

Voi voi voi

Lääkäri kävi katsomassa haavaa. Selvästi nestettä kertyy ihon alle ja haava on kipeä. Se kuvataan iltapäivällä ultraäänellä ja sitten ratkeaa mitä tehdään. Ehkäpä joudutaan laittamaan dreeni. Kun kysyin suihkupäivää, minulle ilmoitettiin, että olisi huomenna (kerran viikossa) mutta JOS OLEN KOVIN KIPEÄ, sitä siirretään. Eli kipua tiedossa? 

Mervi

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ei kai taas?

Aikaisemmin olen vielä helpommin panikoinut vastoinkäymisistä leikkauksien yhteydessä. Nyt mennään jotenkin niin pohjan kautta, etten jaksa edes murehtia. Siitä huolimatta hiukan harmittaa, kun taas haavassa ilmeni jotain epätavallista. Se ei eritä, mutta haavan päälle on noussut kohouma, mikä tarkoittanee nestekertymää. 

Jäätiin odottelemaan aamua ja lääkärin arviota siitä, pitääkö alkaa jotenkin puhkaisemaan. Kun se justiinsa kasvoi umpeen! Tahdon torstaina kotiin, eikä mikään saisi sitä viivyttää!


Mervi

lauantai 3. toukokuuta 2014

Hyvää lauantai-huomenta!

Eilen olin hiukan alakuloinen, kun haava vaan jatkaa vuotamista. Ei siis verta, eikä mätää vaan kudosnestettä. Leikkauksesta on nyt jo viisi viikkoa, joten ei enää ole suotavaa moinen. Ortopedi ehdotti, että siihen laitetaan dreeni ja niin kauan jatketaan antibiootin antamista, joka muutoin loppuisi ensi keskiviikkona. Olin laskeskellut pääseväni torstaina kotiin. Tällainen operaatio siirtäisi sitä.   

Eilen tuli viljelyn tulokset, mikä osoitti, ettei haavassa ole bakteerikasvua. Hienoa! Hoitajankin hämmästykseksi haava ei ollutkaan illalla vuotanut yhtään ja lisäksi vuotopaikan päälle oli alkanut kasvaa uutta ihoa! Tänään sitä ei ole vielä avattu, mutta sydämestäni toivon, että haava vihdoin umpeutuu. 

Joka ikinen aamu hoitaja tulee tarjottimen kanssa aamupalaa tarjoamaan,vaikken koskaan siitä mitään otakaan, kun mitään siitä valikoimasta en pysty syömään. Tänään aamupalani oli Lidlin rahka, jota mieheni tuo kotoa. Maistuisko sulle tällainen aamupala?



Mervi

perjantai 2. toukokuuta 2014

Intimiteettisuoja puuttuu

Kaikki sen tietävät, että maatessasi sairaalassa useamman hengen huoneessa joudut jakamaan jokseenkin paljon asioita potilastovereittesi kanssa. Lääkärinkierrolla kaikki kuulevat, mikä sairautesi ja tilanteesi on. Jos et pääse liikkeelle, joudut jakamaan myös vieraasi ja keskustelut heidän kanssaan ym. Tämän kuuden viikon sairaalassaolon ajan olen saanut olla yksin huoneessa, joten tähän asti noita ongelmia ei ole ollut.

Tällä osastolla ei ole ollenkaan väliverhoja. Tangot on, mutta verhot on kuulemma poistettu hygieniasyistä. Tuli mieleen, että ehkä tässäkin on lopulta kysymys rahasta: tarvitaan ihminen huolehtimaan verhojen huollosta.

Kyllä Tyksissä oli verhot ja aina vedettiin visusti eteen, jos potilaalle tehtiin vuoteessa toimenpiteitä. Eihän vaan ole kysymys siitä, että ajateltaisiin, ettei näillä vanhoilla potilailla ole niin väliä? Olen nimittäin vakuuttunut, etteivät nuoret ihmiset suostuisi tällaiseen kaiken jakamiseen. Toisaalta taas vanhukset eivät kehtaa valittaa, mutta moni heistä ei ole tottunut moiseen "yhteisöllisyyteen" - käsittääkseni ennen vanhaan on oltu paljonkin häveliäämpiä.  Kun minä sain tähän kaverin, mainitsin hoitajalle, etten pidä tilanteesta ja sattumoisin kaveri oli sanonut samaa, väliimme tuotiin n. 80 cm leveä sermi. Auttaahan se hiukan tilannetta, mutta ei neljän hengen huoneessa ollenkaan. Nyt olen taas yksin, joten ei hätää.

Tilanteessa, jossa olet täysin toisten hoidettavissa, on aivan tarpeeksi (alentavaa) tottua siihen, että hoitajat näkevät kaiken - ei siihen enempää yleisöä halua! Hoitajien suhtautuminen näyttää olevan kaksijakoista, toiset vaan vetoavat annettuihin määräyksiin, mutta juuri äsken keskustelimme yhden hoitajan kanssa tästä ja hän sanoi vievänsä asian kehityskeskusteluun. En kuulemma ole ainut, joka asiasta on valittanut.

Ymmärrätkö sinä hygieniasyyt puolusteluksi tässä asiassa?

 Mervi

torstai 1. toukokuuta 2014

Emme ole yhdenvertaisia

Hyvin monet lukijani ovat kanssani samaa mieltä siinä, että Orton olisi paras hoitopaikka minulle. Muistan, kun vielä olin siellä hoidossa, miten siellä tiedettiin, että "epäonnistuneet tapaukset maakunnista tuodaan Ortoniin."

Orton on yksityissairaala ja sitä ei koske edes uusi laki hoitopaikan valinnanvapaudesta. Minä en pääse Ortoniin muutoin kuin että maksan itse hinnanerotuksen verrattuna Tyksin hoitoon. Hinnaksi tulee äkkiä vaikka kymppitonni. Tässä kohtaa en siis ole tasavertainen monessa muussa kunnassa asuvien kanssa, jotka voivat saada maksusitoumuksen myös Ortoniin.

Eilen luonani kävi tämä aluesaraalan ortopedi. Pidän erityisesti hänen tavastaan kohdata potilas. Meillä oli erittäin valaiseva keskustelu. Hän kertoi juuri tuon Ortonin tilanteen. Kun kerroin omat kokemukseni Tyksistä, hän sanoi, ettei minun sijassani myöskään menisi sinne, mutta ei tarkoittanut sitä, etteikö siellä osattaisi leikata, vaan nimenomaan sitä epävarmuuden tunnetta, kun ei voi luottaa.  Lopputulos keskustelusta on se, että eipä minulla ole vaihtoehtoja - menen Tyksiin. On siinä hyviä puoliakin:
- aika on jo varattu ja pääsen nopeasti leikkaukseen
- tuttu paikka ja tutut rutiinit
- lyhyt matka
- mieheni pääsee vaikka joka päivä katsomaan, kun käy Turussa töissä
Nämä ajatukset saattavat olla sellaisia "happamia, sanoi kettu pihlajamarjoista", mutta tästä on nyt lähdettävä. 

Eilinen keskustelu vahvisti myös sen ajatuksen, että tämä uusi, kallis proteesi on "helpompi" asentaa kuin entiset. Se tulee valmiiksi oikeanlaisena mukanaan asennusohjeet. Leikkaavan lääkärin ei kuulemma tarvitse, kuin lätkäistä paikoilleen ja ruuvata ruuvit kiinni! No, taisi siinä olla vielä jotain sahaamisia, luun poistoja sieltä ja täältä ja ehkä jotain muutakin? Jospa ne noin helpon toimenpiteen osaisi Tyksissäkin tehdä...   Mervi