torstai 31. heinäkuuta 2014

Totta se on

Kyllä, tänään pääsen kotiin! Hoitaja toi jo elokuun aikatauluni. Aamuisin klo 8.30 menen infuusiopoliklinikalle saamaan tiputuksen ja illalla klo 20.30 sekä viikonloppuisin aamuin illoin ensiapuun. Tiputus kestää kerrallaan reilun tunnin. Sain taksilapun koko elokuuksi, ettei tarvitse joka kerta erikseen pyytää. Päivittäin ajan siis 4 taksimatkaa, mikä tekee elokuussa yhteensä 120 matkaa. Vaihtelua elämään, enpä voi valittaa, että olisin kotona vankina...

Skotlannin tuliaiset

Nyt on kohta kaksi viikkoa tyttäreni Helin häistä, joihin en siis mukaan päässyt. Isänsä ja nuorempi tytär olivat ainoina suomalaisina paikalla. Tänään kuvasin sairaalasängyllä saamani tuliaiset.

Paikallista käsityötä edustaa rintakoru.





Kuvat eivät näytä onnistuneen hyvin. Tuo härkä on mielestäni mainio valinta. Tyttö muistaa äitinsä lempivärin, joka on sininen. Härkäpäinenkin olen, ainakin joskus. Se tuli ilmi myös sisukkaassa päätösessäni lähteä Skotlantiin, mikä sitten kuitenkin meni mönkään. Toinen sininen on tämä iso, kevyt huivi:

huomaa myös ihana mintunvihreä sairaalan peitto!


Nyt nuoripari on kahden viikon häämatkalla Tunisiassa. Skotlannissa ei ole ollut näin lämmintä kuin meillä Suomessa, joten lämmin vaihtoehto sopii hyvin.

Mervi






keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Yllätys, yllätys!

Lääkärit kävivät kierrolla. Otin puheeksi maaliskuisen vessassa kaatumisen tällä osastolla. Siinä lähti kaksi vuotta vanha keinonivel paikoiltaan, mutta irtosi myös kiinnityksestään. Kysyin, olisiko puhdistus voitu tehdä ilman proteesin irroittamista. Molemmat lääkärit vakuuttivat, ettei olisi voitu tehdä. Proteesi irroitetaan aina.

Tästä päästiin keskusteluun siitä, kenen vastuulla kaatuminen on. Lääkäri piti luennon siitä, että lain mukaan POTILAS on itse vastuussa kaatumisestaan, putoamisestaan ja parvekkeelta hyppäämisestään. Sellaistakin kuulemma on tapahtunut. Lääkärit keskenään keskustelivat minun laittamisesta tk:n jonoon eli kyseessä siirto vuodeosastolle. Päätin ottaa esille pohtimani kysymyksen, voisinko olla kotona ja vain käydä sairaalassa saamassa antibioottitiputuksen. "Juu, kyllä se vaan onnistuu", sanoi lääkäri. Niinpä tänään otetaan hakaset pois ja jos kaikki on ok, pääsen huomenna kotiin!

Sairaanhoitaja lähti nyt kyselemään mahdollisuutta kotisairaanhoitoon. Kerranhan sen joku jo tyrmäsi ja voi olla että nytkin, mutta onpahan selvitetty eri mahdollisuudet.

Mervi


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tyksin keikka

Mulla riittää näitä tauteja, lonkkaongelmien lisäksi montaa muuta. Tälle päivälle oli määrätty lääkärissäkäynti endokrinologian poliklinikalle, sisätautilääkärille Tyksiin. Niinpä paaritaksi tuli taas kerran minua hakemaan. Menomatkalla polvi äityi kipeäksi, joten odotin minuutti minuutilta perillepääsyä. Voitte ehkä kuvitella taksikuskin ajatuksen/kirouksen, kun paluumatkalla ilmoitin, että mulla on vilu! Se raukka joutui laittamaan lämmityksen päälle, vaikka ulkona oli yli 30 astetta! Ihana tunne, kun lämpö alkaa pikkuhiljaa helliä viluista kehoa...

Lääkärissä ei kauheasti mitään uutta ilmennyt, itse asiassa hän oli tyytyväinen laboratoriotuloksiin. Kolesteroli on korkealla, jotain yli kuusi. Olisin muuten saanut lääkityksen, mutta kun on tätä kaikkea muuta tässä. Kilpirauhasen vajaatoiminta oli hitusen muuttunut liikatoiminnan puolelle joten lääkitystä pienennettiin.

Minulla on todettu myös jotain häikkää lisäkilpirauhasessa. Kalkkia erittyy verenkiertoon, mutta elimistöni ei pysty sitä käyttämään hyödyksi. Päinvastoin, se kalkki on peräisin omista luistani, jotka siis tästä syystä haurastuvat/saattavat haurastua. Toinen seuraus tästä taudista on dementia, kolmatta minä en muista. Kas kun minulla tuo muisti... hiusten lähtöön kyselin syytä. Ei ole vitamiinin tai muun ouutetta, joka selittäisi asian. Selitys on nopea laihtuminen. Toivottavasti ei jää pysyväksi vaivaksi. Odottelen mustaa, pitkää ja kiharaa uutta tukkaa lähteneen tilalle!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Rento lonkka


Girdlesstone = rento lonkka

Tänään tapasin tämän kirurgisen osaston fysioterapeutin, jonka tunnen jo aiemmilta käynneiltäni osastolla. Tunnin verran enimmäkseen keskustelimme. Toki siinä kartoitettiin tilanne ja sain ohjeita. Pyysin pienempää, kapeampaa pyörätuolia. Tuli puheeksi myös sähköpyörätuoli, mutta sellaisen saanti saattaa olla vaikeaaa. Sillä pääsisin itse kulkemaan esim. kotimme luiskaa pitkin. Olisin hitusen itsenäisempi, enkä aina toisen työntämisen varassa.

Jostain syystä tuli puheeksi myös vanhat hoitomuodot. Ennen vanhaan,  noin kolmekymmentä vuotta sitten ei vielä revisioleikkaukset (uusinta-) olleet näin kehittyneitä kuin nykyään. Jos jouduttiin vaikkapa infektion vuoksi ottamaan nivel pois, tilanne saatettiin jättää silleen. Potilaalla ei ollut niveltä, mutta hän pystyi silti liikkumaan keppien kanssa. Niveleen kehittyy ajan kanssa sidekudosta, ikäänkuin pehmeä patja, joka toimii väliaineena. Ilmankos minullekin on kerrottu tarinoita mummoista, jotka liikkuvat ilman lonkkaniveltä. Minun kohdallani asia on päinvastoin. En saa varata nivelettömälle lonkalle, jotta se ei aktivoituisi kehittämään sideainetta. Toinen syy on tietysti se, että nivelkapselissa on se antibioottipallo, spacer.

Täällä lisätietoa rennosta lonkasta

http://www.terve.fi/kysy-asiantuntijalta-anonymous-24-january-2006-1029

Ja taas muutto...

Kirurginen osasto on ollut heinäkuun kiinni, mutta avattiin tänään. Niinpä minutkin siirrettiin tänne. Taidan olla ainut potilas, kaikki huoneet vaikutti tyhjiltä. Sain kuin sainkin oman sviitin. Lääkäri kertoi, että keinonivelinfektiopotilaita ei sijoitetakaan isoihin huoneisiin toisten kanssa. Tämä selittääkin sen, että keväiselläkin reissulla sain olla yksin.

Mikäs tässä on ollessa hyvin ilmastoidussa huoneessa omassa rauhassa. Nyt vaan jännään, että alkaako ruokarumba taas alusta. Juuri saimme edellisellä osastolla  asiat niiltä osin järjestykseen. Tuntuu paljon paremmalta, kun ei tuoda sellaista, mitä en kykene syömään vaan joudun jättämään.

Aamupalalle tuodaan vain näkkileipä ja sille tomaattia ja kurkkua sekä kaakao. Varsinaiset ruuat on samat kuin muillakin, muttei leipää eikä puuroa. Iltapalalle  taas näkkileipää päällyksineen ja kaakao sekä raejuusto ja mahdollisesti jotain lihaa tai tonnikalaa. Paino tippuu mukavasti, eilisestä tähän aamuun peräti 800g. Osittain asiaa auttaa se, että antibiootti pistää aineenvaihdunnalle turbovaihteen päälle. Alan olla ( vastoin normaalia luonnettani ) läpip***a.

Mervi

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Vieraat virkistää

Aamulla tiesin, että lääkitys on kohdallaan. Siitä huolimatta koko aamupäivä meni kärvistellessä. Kummallinen tunne, jota en enää osaa analysoida.

- se voi edelleen olla vieroitusoireita, jos kroppani on tottunut isompaan annokseen, joita muutaman kerran otin.
- leposärkyä, kun on kuitenkin rikkinäiset polvet ym
- fibromyalgia, juuri tähän sopivia oireet ovat olleet

Iltapäivällä saapui ystävä käymään mustikoiden kera. Siihen "loppui" kivut. Kun on muuta ajateltavaa, eikä koko ajan kierrä omaa napaansa, helpottaa. Jostain syystä vieraan lähdettyä tuotu ruoka ei ollenkaan sopinut ja jäi koskemattomaksi. Piti pyytää pahoinvointipilleri, joka heti helpotti.

Heti kohta tuli mieheni tuomisinaan tekemäänsä marenki-vadelmakakkua! Että oli herkkua, eikä yhtään tehnyt pahaa! Kasvissosekeitto kannattaa kyllä vaihtaa marenkikakkuun.

Mervi

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kompromissi

Aamulla tunnustin lääkehoitajalle, että käytän omaa Tramal-varastoani. Tottakai hän hermostui asiasta ja ilmoitti, että hänen pitää julkistaa asia. Aivan sama, olin joka tapauksessa päättänyt ottaa asian esille kiertävän lääkärin kanssa. Olikin oikein mukava naislääkäri. Puheissa kävi ilmi, että hän on traumaosaston lääkärin puoliso. Sen osaston, josta tulin ja sen lääkärin, josta kerroin. Hoitaja oli selvittänyt tilanteen ja senkin, että epäilin Vancomysiinin heikentävän Tramalin tehoa. Näin ei kuulemma ole. Nyt annostusta lisättiin niin, että saan huumeeni neljä kertaa päivässä. Lupasin, etten käytä omia lääkkeitä. En tietenkään...

Hyvä täällä on olla, jos ei ota huomioon lääkeongelmasta aiheutuvaa tuskaa ja unettomuutta. Eilen illalla sovittiin yökköjen kanssa, etteivät käy ollenkaan katsomassa, etten herää. Unilääkkeestä huolimatta valvoin yön. Ainoastaan klo 2-4 saatoin ehkä torkahtaa. Aamulla klo 6 kävin perusteellisesti pelästyttämässä yökön kansliassaan. Pyörätuolilla pääsee ipihiljaa toisen taakse ja kun sitten alkaa puhua, tämä saa sätkyn.

Täällä on kiva poikahoitaja, joka äsken ilahdutti vanhaa naista...hmmm..Olin menossa käymään kanttiinissa, laitoin huulipunaa ja vähän kulmiin vahvistusta, etten näyttäisi niin aneemiselta. Hoitsu huomioi asian ja sain kuulla jotain nuorekkaista silmistä. Niin vähällä sitä näissä oloissa saa hyvän mielen, mutta myös päinvastoin.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Selfie

Kukaan halua epäedullista kuvaa itsestään. Tässä sellainen tarjolla. Mun kaula EI OIKEESTI oo noin paksu! Huomioi hieno rintakoru. Tällä kertaa subklaavissa on kaksi haaraa.

Toivonsäde?

 Tabletilla on helppo ottaa omannaaman kuvia. Mervi

Huhhuh, onneksi ei sentään..

Tulin Uuteenkaupunkiin turkulaisella paaritaksilla, jossa oli oikein mainio "sänky". Osastolla minut ohjattiin pikkuruiseen kuumaan huoneeseen toisen kaveriksi. Sänky oli manuaalinen, mikä tarkoittaa, että hoitajan pitää nostaa ja laskea. Apua!

Lisäksi huone oli niin ahdas, että sieltä olisi pitänyt poistaa kaikki muu, että olisin päässyt pyörätuolilla liikkumaan. Lopullinen niitti oli se, että en mahtunut vessan ovesta laisinkaan. Mutta vieruskaveri vaikutti mukavalta - olisi ollut paljon keskusteltavaa, mikä ei tietysti ole mitenkään poissuljettu.

Niinpä minut siirrettiin avaraan, tyhjään, kolmen hengen huoneeseen yksikseen. Ah, mikä ihanuus! Ainakin vielä saan olla yksikseni. Viikon olen ollut toisen kaverina.

Uskomatonta, miten rasittavaa se on, kun vieressä käy lähes jatkuva vierasvirta, puhelimeen puhutaan jne. Itselläni huomasin olevan tosi huono keskittymiskyky, väistämättä kuuntelin jokaisen keskustelun. Ehkä pahinta siinä kuitenkin oli itsesääli: minulla kun ei käynyt ensimmäistäkään vierasta. Tottakai tilanteessa oli hyväkin puolensa. Sain tutustua uusiin ihmisiin, keskustelimme aroistakin asioista ja oli joku, jolle puhua.

Olen täällä sisätautiosastolla vieras potilas. Eihän heillä ole kirurgisia potilaita. Hyvin kaikki kuitenkin tuntuu sujuvan, en koe olevani ylimääräinen taakka. Ensi viikolla aukeaa kirurginen osasto, sitten minut kuulemma siirretään sinne. Saas nähdä, vieläkö sieltäkin siirretään terveyskeskukseen?

Sairaanhoitajalta kysyin, voisiko antibiootin tiputtaa kotona kotisairaanhoidon turvin. Kyllä hän oli sitä mieltä, ettei voi. Se siitä sitten. Ensimmäisen kerran tällä reissulla tapasin fysioterapeutin. Jumppa olisi hyvä saada alkuun. Myönnän, että olen "unohtanut" koko asian. Kyllä näitä pepulle potkijoita tarvitaan.
 

Tällaiset näkymät tällä kertaa.    Mervi

torstai 24. heinäkuuta 2014

Tuloksia ja muutto

Päivä valkeni mukavana. Uuden unilääkkeen avustuksella (?) nukuin neljän tunnin yön. Lääkärikierrolla  ei ollut  oma lääkärini, eikä tämä minusta mitään välittänytkään. Hoitaja alkoi puhua viljelyn tuloksista ja hätäisesti sanoi, että olivat negatiiviset. Mitä, mitä, mitä? Kysyin häneltä, mitä se tarkoittaa ja hollannikkaat kopisten hän ryntäsi lääkärin perään, mutta ehti huikata minulle, että siellä ei siis ollut bakteeria. SIIS_MITÄ!

Ehdin ajatella jo vaikka mitä. Minut on leikattu turhaan. Pääsenkö nyt kotiin?

Onneksi oma lääkärini tuli pian. Todellakin, crp on sama kuin toukokuussa kotiutuessani, tänne tullessani ja nyt. Ja vain 11. Mutta ei crp kuulemma pelkästään tulehduksesta kerrokaan. Se osoittaa myös KUDOSVAURION. Leikkauksen jälkeen yleensä koholla ja toisaalta voi olla korkeat lukemat, muttei silti tulehdusta.

Oli sitten keskusteltu infektiolääkärin kanssa ja tultu tulokseen, että siellä on pakko olla STAFYLOKOKKI EPIDERMIDIS. Tavallinen ihobakteeri. Eikä jatkohoitoon muutoksia. Kuusi viikkoa antibioottitiputusta (Vancomycin), mutta nyt vain kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Yön saa siis nukkua rauhassa. Haavan tarkkailu on nyt tärkeää. Hakaset poistetaan kahden viikon kuluttua, tai siis nyt enää viikko. Silloin sen on oltava täysin terve, kiinni ja erittämätön. Nyt lähtee kotikuntaan vaatimus, että heti on informoitava tänne, jos haavassa on poikkeavaa.

Jos kaikki menee hyvin, kahden kuukauden kuluttua voidaan laittaa uusi proteesi.

Ihan pieni mahdollisuus olisi siihenkin, että pääsisin kotihoitoon ja kotisairaanhoito kävisi huolehtimassa tiputuksesta. En kylläkään uskalla vielä toivoa.

Julkaisuhetkellä minut on jo siirretty Uuteenkaupunkiin sisätautiosastolle. Siitä lisää huomenna.

Mervi

Sisustusesittely

Muistatteko kun kerroin vuodeosaston ongelmasta, intimiteettisuojan puutteesta. Siellä sängyt oli vierekkäin ilman mitään näkösuojaa. Kuulemma Tyksistä on annettu ohjeet verhojen poistoon liittyen hygieniaan. Kiukuttelin asiasta ja ainakin minun huoneeseeni tuli verho. Otin kuvan tämän uuden sairaalan näköesteestä.  nämä ovat koko ajan tällingissä ja me vain keskustelemme vieruskaverin kanssa näkemättä toisiamme tai toiselle tehtäviä toimenpiteitä. Erittäin toimiva systeemi.


Muuta sisustusta Tyksin T-sairaalan Traumaosaston D 4 ja 4.kerros, huone 14 ja ikkunapaikka 14:2




Ja mielenvirkistystäkin. Tätä olen nyt tuijotellut viikon verran suoraan silmien edessä:


Tänään tulee vielä toinen postaus. Mervi


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kiva kun on villatakki mukana

Just nyt tuli vilu, joten nautin villatakista, joka oli päälläni sairaalaan tullessani. Toivottavasti tämä ei tarkoita kuumeen nousua. Olin hetki sitten suihkussa, joten sekin voi olla syynä. Olipa ihana päästä pesulle, kun edellisen kerran olen ollut viikko sitten tullessani tänne. Pelkästään niitten keltaisten "leikkauspesuaineiden" pois saaminen tuntuu hyvältä.

Tähän kohtaan laitan itselleni muistiin, miten erilaisia käytäntöjä on täällä yliopistosairaalassa kuin jossain terv.kesk. vuodeosastolla. Siellä kun mentiin suihkuun, oli kova työ keksiä, miten subklaavi  peitetään. Täällä sitä ei tehty ollenkaan. Siellä oli varsinainen operaatio, kun antibiootti laitettiin tippumaan tai otettiin pois. Desinfiointilappuja kului paljon. Täällä mitään pyyhitä, uusi vaan tilalle ja homma hoituu äkkiä. Tämä on traumaosasto, johon tuodaan mm. tapaturman uhreja ja tottumus subklaavin käyttöön on toisenlainen.

En ole koskaan elämässäni kärsinyt unettomuudesta, mutta nyt. Viikon aikana en ole nukkunut yli kahden tunnin öitä. Pelkkä nukahtamislääke, Stilnoct, ei riitä ollenkaan. Lisäksi jostain on jäänyt lääkelistalle roikkumaan kutinalääke Atarax, joka myös on väsyttävä. Mutta yhdessäkään nämä eivät saa minua nukkumaan. Saattaa olla, että jatkuva päänsärky johtuu nukkumattomuudesta. Päivälläkään en saa unen päästä kiinni. Tänään pyysin lääkärikierrolla kunnon unilääkkeen ja se minulle luvattiin.

Olipa "hauska" seurata kiertävän lääkärin flirttailua naislääkärin kanssa. Huonekaverin kanssa seuraamme  tilannetta. Ensimmäisellä kerralla hän unohti potilaan välittömästi, kun näki naisen kiertävässä porukassa. Tänäänkin nainen sai aivan yksilöllisiä hymyjä ja jotain pientä... Ihmetyttää, etteikö äijä huomaa, ja mitä tuumaavat kollegansa?
Mervi

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ei hirveen paha

Onhan se luonnollista, että päivä päivältä olo helpottuu. Nyt alkaa tuntua siedettävältä. Ainut kipu on päänsärky, mutta sekin vaimenee aika ajoin huomaamattomaksi. Aamupalan syöntiä hidasti pahoinvointi. Olen tänään saanut jo kaksi pahoinvointilääkettä. Nyt on olo 'ihan kiva'.

Kun pääsin eroon katetrista, pääsen itsenäisesti liikkeelle. Kävin jo pienellä rundilla ympäri käytäviä. Kaksi ihmistä oli käytäväpaikalla, mutta ilmeisesti ovat vain pikakäynnillä. Eilen saapuivat häävieraat kotiin. Vaikka en tietoisesti jännittänyt, niin ilmeisesti kuitenkin alitajuisesti. Kun sain viestin, että ovat kotona, alkoi tuntua väsymys. Olen nukkunut korkeintaan kaksi tuntia öisin enkä päivisin yhtään. Univelkaa siis on, mutta nyt on aavistus siitä, että uni jostain löytyy....mervi

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Parempi päivä ja mukava lääkäri

Nyt tämä narkkari on saanut huumeensa ja on tyytyväinen. Enää ei ole kuin päänsärky vaivana. Minun oma lääkärini MJ kävi erikseen tapaamassa. Hän on niin symppis ja hänen kanssaan voi vitsiäkin vääntää. Aloitin sanomalla: mää olen koko eilisen päivän odottanut sinua. Kertasimme asiat ja hänkin totesi, ettei ole mitään järkeä tässä tilanteessa yrittää vieroittautua.

Ikävä tieto on se, että joudun vielä viikon olemaan täällä, missä kukaan ei käy katsomassa. Odotellaan bakteeriviljelyjen tuloksia ja sitten vasta siirretään Ukiin. Toinen ikävä uutinen oli lääkärin pelko siitä, että kyseessä olisi sairaalabakteeri. En ole suostunut  sellaista ajattelemaankaan. Lisäksi lääkäri kertoi oman ajatuksensa, että hän rauhoittuu vasta, kun tämä on hoidettu ja uusi proteesi on ollut pari vuotta onnistuneesti paikoillaan.
Mervi

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Työvoitto

Että tästä mun Tramalin käytöstä on taisteltu. Kotona normaali annokseni on jo 13 vuotta  ollut 300 mg päivässä. Taistelun kautta sain anestesialääkärin luvan 100 mg:aan. Tämä tapahtui silloin, kun sain toista, vielä voimakkaampaa kipulääkettä suoneen. Se ei kuitenkaan poistanut vieroitusoireita. Loppukaneettina oli, että näillä mennään ja katsotaan sitten... Ei tietenkään kukaan "katsonut" mitään, vaan vedottiin tähän, vaikka tiputus jo loppuikin. En olisi selvinnyt tästä ajasta ilman omaa varastoani.

Tänään olen odottanut aamusta iltaan "minun lääkäriäni" kun olin varma, että hän pelastaa minut tästä piinasta. Äsken hoitaja kertoi, ettei lääkäri lupauksista huolimatta tulekaan. Minä hermostuin ja tiukkaan sävyyn vaadin perustelua sille, miksi minun pitää täällä selvitä vähemmällä lääkityksellä kuin kotona. Sanoin, että en ole tullut tänne vieroittautumaan ja että tuskaa tässä on tarpeeksi muutenkin. Tiukassa paikassa kerroin, että tulen tekemään tästä valituksen ja kerroinpa senkin, että yksi hoitovalitukseni on jo hyväksytty.

Hoitaja heltyi ja sanoi, että kyllä hän ymmärtää, että nyt määrää voisi lisätä. Lupasi tuoda minulle yhden. Vähän ajan päästä hän tuli käymään, kertoi soittaneensa lääkärille, joka antoi luvan palata normaaliin annostukseeni. Mikä työvoitto! Mutta miksi, miksi ihmeessä tällainen taistelu?

Nyt alkaa elämä voittaa! Mervi
ps. En kuvittelekaan, että tämä tarina ketään kiinnostaa, mutta haluan kirjoittaa nämä itselleni talteen muistoiksi.

Yksi keskustelu ja palaute

Eilen iltavuoroon tuli uusi hoitaja. Joku kello aivoissani alkoi heti kilkattaa, että minä en ehkä pidä hänestä. Työparinsa kanssa heille tuli kinaa työskentelytavasta. Sitten hän tuli luokseni ja valitti vilua. Oli kuulemma ollut kuntoilemassa ja hien jälkeen tuli vilu. Tokaisi kuitenkin, että "ei pitäisi valittaa". Minä siihen että "juu, sinun sijassasi en kyllä valittaisi. Itsellä tässä vaihtuu minuutin välein kylmä ja kuuma". Ei hyvä alku siis.

Taistelen edelleen oikeudestani Tramaliin ja illalla hoitaja lupasi sen, kunhan soitan. Vieroitusoireiden alettua soitin ja tämä hoitaja tuli.

Minä: ai, se ei ollutkaan sama hoitaja, sitä Tramalia minä... 
Hoitaja: Niin, teillä on siitä paljon ollut keskustelua.
Minä: niinpä, mutta nyt tämä toinen hoitaja lupasi, että saan, kunhan soitan.
Hoitaja: ei saa ampua viestintuojaa.
Minä: Ymmärsin puheestasi hienoista piikkiä...
Hoitaja: Samoin, niin metsä vastaa, kuin huutaa.

Te ette voi kuvitella kuinka kiukustuin. Olin kovissa tuskissa ja itkeskelin parhaillaan menossa olevia häitä. Sitten tuli hänen työparinsa, sairaanhoitaja ja minä kantelin. Kysyin onko heillä palautelomake käytössä. Hän ei tiennyt, mutta lupasi tiedustella asiaa.

Vähän ajan päästä tulivat yhdessä tekemään iltatoimia ja minä etsin toisen nimitietoja, mutta hänelläpä ei ollut minkäänlaista kylttiä.
Minä: mikä sun nimi on? Hoitaja kertoo nimensä. Oletko saanut huonoa palvelua?
En vastaa mitään. Iltaraportin jälkeen hoitaja tulee luokseni, tuo minulle palautelomakkeen ja kynän. Niin kauniisti ja vilpittömästi hän pyytää anteeksi.
Minä: olen itse ollut asiakaspalvelussa ja kouluttanut asiakaspalvelijoita ja minun mielestäni as.palv. ei voi koskaan lähteä mukaan, VAIKKA asiakas provosoisikin. Työssäni verotoimistossa kohtasin vihaisia asiakkaita, mutta ei asiaa auta jos minä alan kinastelemaan.
Hoitaja: kyllä minä yleensä olen saanut hyvää palautetta potilailta.
Minä: mutta minua se ei auta.
Hoitaja: ei tietenkään ja vielä pahoitteli tapahtunutta.
Minä: mitä sinä ajattelet, onko mielipiteeni kohtuuton?
Hoitaja: ei ollenkaan. En minä olisi saanut lähteä mukaan...
Jos pahoitinkin mieleni, niin kunnioitan hoitajan tapaa hoitaa asia. En ehkä itse kykenisi noin vilpittömään ja nöyrään anteeksipyyntöön.

Jäin miettimään myös sitä, että mitä siellä kansliassa tapahtui. Hieno käytäntö osastolla, että asia tuli näin hoidettua.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kyyneleitä

Kirjoitan tätä lauantaina 19.7.2014 klo 15.55.

Viiden minuutin kuluttua mieheni taluttaa tyttäremme alttarille Skotlannissa. Ainakin näin alunperin sovittiin. En voi puhua asiasta kyyneleittä. Kivut ei nyt ehkä ole yhtä kovat kuin vuonna 1985 kun olin synnyttämässä tätä esikoistani. Paljon kyyneleitä on vuotanut näiden yhteisten vuosiemme aikana. Vaikka viimeiset 10 vuotta olemmekin eläneet erillämme, mikään ei poista äidin tuskaa.


Mikään suhdeluku ei riitä kertomaan sitä, kuinka paljon mieluummin olisin Aberdeenissä yhdessä perheeni kanssa seuraamassa tyttäreni suurta päivää. Nyt en päässyt edes tutustumaan tulevaan vävypoikaan, josta tällä hetkellä en tiedä kuin etunimen. Isä ja toinen tyttäreni ovat kohtalaisen "vähäpuheisia" eikä mieheni puhu englantia, joten enemmän olisin saanut tietoa, jos olisin itse ollut paikalla. No, toivottavasti kuitenkin saan paljon valokuvia juhlasta ja heidän matkastaan. 

Te, jotka olette viimeaikoina seuranneet blogiani, tiedätte miten kovasti yritin päästä mukaan reissuun. Jostain kumman syystä se ei kertakaikkiaan ollut tarkoitettu toteutumaan. Nyt makaan täällä Tyksissä kohtalaisen kovissa kivuissa. En muista että olisin koskaan aiemmista leikkauksista ollut näin huonovointinen. Varsinainen asia, se lonkka, ei satu yhtään, mutta kaikki muu onkin sitten huonosti. Päänsärky on edelleen ajoittain sietämätön ja pahoinvointi on ennenkokematonta. Mikään ei pysy vatsassa, ei ruoka sen paremmin kuin lääkkeetkään.

Sisareni valmisti minua lähtiessäni, että "älä sitten esitä mitään kilttiä tyttöä". Todellakaan en ole ollut kiltti! Kiukuttelen kun en saa Tramalia. Mikä siinä on, että lääkärit on niin jääräpäisiä. Kukaan täällä ei varmaankaan lue blogiani, joten uskallan teille kertoa, että otin mukaani omat Tramalit. Kun vieroitusoireet ihan hirvittävinä pukkaa päälle, minulla on sentään jotain toivoa. Juuri nyt, kun olen oksentanut kaikki ulos, on olo sen verran siedettävä, että pystyn keskittymään tähän kirjoittamiseen.

Joku teistä kirjoitti kommentissaan jotenkin niin, että yritä kestää, kohta helpottaa. Sain sitä lukiessani voimaa. Sitä niin helposti unohtaa, että tämä on kuitenkin ohimenevää. Toinen lukija kirjoitti, miten hän on ollut vastaavassa tilanteessa viisi vuotta sitten. Siitäkin sain lohdutusta, että ehkä minäkin muutaman vuoden päästä vain muistelen tätä tuskien vuotta 2014.








perjantai 18. heinäkuuta 2014

Huonompi päivä

Nyt on siis toinen päivä leikkauksesta. Tämä oli siis vain tulehtuneen kudoksen pesemistä, edelleenkään minulla ei ole vasemmalla puolella minkäänlaista niveltä. Se voidaan laittaa vasta kun kaikki tulehdukset on varmasti hoidettu, mutta kuka sen tietää milloin?

Aamulla minut vietiin heräämöön, jossa laitettiin subklaavi oikean solisluun päälle. Muistattehan - kerroin siitä jo kun olin edellisen kerran sairaalassa. Oli se kivulias toimenpide, mutta onneksi kesti hyvin lyhyen aikaa.

Melko pian sen jälkeen alkoi hirveät Tramal-lääkkeen vieroitusoireet. Se on aivan sietämätöntä. Täällä ei mikään yoimi niin nopeasti kuin noissa pienemmissä yksiköissä - jotain lääkettäkin joutuu odottamaan kauan. Tässä tapauksessa taisi kyllä käydä niin, että hoitaja unohti asian! Olen ollut pahoinvoiva, oksentanut tänään jo kolme kertaa. En ole syönyt oikeastaan muuta kuin lääkkeitä.

Tällaisten kokemusten jälkeen tuntuu hienolta, kun olo normalisoituu. Leikkausalue  ei ole kipeä. Saan siihen voimakasta lääkettä epiduraalin kautta ja siksi eivät anna normaalia Tramal-annostani. Leikkauksesta alkaen on ollut hirveä päänsärky, joka alkaa hartioista ja leviää päähän. Joku selitti, että se voi aiheutua juuri tuosta epiduraalista. Eikö ole kummallista, se laitetaan juuri kivun  hoitoa varten, mutta aiheuttaakin toisen vaivan. Siellä aamuisella käynnilläni heräämössä olisi samalla voitu laittaa veripaikka, joka sitten olisi vienyt päänsäryn, mutta oireet ei sitten kumminkaan sopineet täsmälleen.  Nyt täytyy vaan odottaa, että aika parantaa.

Kotoa lähtiessäni päätin, että nyt olen oikein oma-aloitteinen ja yritän hampaat irvessä päästä äkkiä ylös ja liikkeelle. Liikkumiseni onkin tällä kertaa helpompaa. Pääsen itse kääntymään kyljelleen jne. Mutta. Mutta. Nyt kun haluaisin istumaan sängyn reunalle, minun ei annetakaan! Viikonloppu kuulemma hoidetaan petiin. No, nyt tuotiin ruoka, mutta eipä tuosta syömisestä oikein tule mitään. Sama ongelma kuin viimeksi.

Mervi


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Leikkaus on ohi!

Vähän jälkeen klo12 minua lähdettiin viemään leikkaussaliin. Valmistelut kesti noin tunnin. Epiduraalin laittaminen oli hankalaa ja kesti jokseenkin kauan. Tuota kautta minulle saadaan kipulääkitys kipupumpun avulla. Spinaalipuudutus hoituikin jo paljon helpommin. Se on se, joka puuduttaa alaruumiin leikkausta varten. Leikkaus kesti klo 13-15. Pyysin saada nukkua, mutta kyllä osan aikaa olin hereilläkin. Erikoista oli, kun naapurirouva kertoi, että hän oli seurannut näytöltä leikkauksen tapahtumia. En tiedä olisinko halunnut

Saatuaan homman valmiiksi minulle tuttu leikkaava lääkäri kertoi hyvät ja huonot uutiset. Huonoa oli se, että "kudokset olivat rumannäköiset". Hyvää oli se, että  faskialevy (lihasjuttu) oli löytynyt ja saatu kiinnitettyä. Tämä on kaiketi ollut parin vuoden takaisesta leikkauksesta asti irti. Leikkaussalista minut siirrettiin heräämöön, missä vointini olikin jo hyvä. En muista, että koskaan aiemmin olisin ollut niin reipas. Illalla klo 19 tuli siirto osastolle omalle paikalle.

Nyt suoneen tiputetaan vahvoja antibiootteja,  kunnes tulee tieto lonkasta otetuista näytteistä. Sen jälkeen lääkitys vielä tarkennetaan. Erikoista oli sekin, että aamulla crp oli vain 11 vaikka siellä bakteerit jylläsivätkin. Sekin tuntui kummalliselta, että terveyskeskuksessa otettu näyte oli puhdas, vaikka siellä iso tulehdus olikin.

Nyt sitten odottelen yötä ja toivon, että unta riittää. Silloin on helpompi olla.

Odottelua

Tänne minä tulin Tyksin uuteen T-sairaalaan aamulla klo7. Iso poppoo lääkäreitä tuli kierrolle, mm. Plastiikkakirurgi. Minut leikataan tänään. Lääkäri on varma, että lonkassa on bakteereita. Ei kuulemma ole ollenkaan epätavallista, että viljelyt näyttää puhdasta, mutta silti bakteereja on. 

Kysyin huvikseni ilmoittautuessani, josko taas saisin yksityishuoneen. Ei puhettakaan, hyvä jos pääset huoneeseen! Osa potilaista nukkuu käytävällä. No, minä sain sen viimeisen vapaan petipaikan. Huoneessa on toinen, minua vanhempi nainen. Tässä nyt makoilen ja odottelen. Nälkä kurnii vatsassa, kun en ole puolen yön jälkeen saanut syödä tai juoda.
 
Viime yönä nukuin vain pari tuntia. Nyt on univelkaa ja se on hyvä, jotta leikkauksen jälkeen nukuttaa. Kirjoitin yöllä puheen, jonka toivon jonkun lukevan tyttäreni häissä, joihin en nyt sitten päässyt osallistumaan. Huomenna lähtevät mieheni ja tyttäreni reissuun ja häät ovat lauantaina. Maanantaina tulevat takaisin. Silloin minut ehkä siirretään Uuteenkaupunkiin jatkohoitoon. Todennäköisesti kuusi viikkoa taas tiputetaan antibioottia suoneen. Sitten onkin jo kesä mennyt ja silleen...

mervi

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Uusi tukka JA uusi mekko

Tänään tulee tässä jo toinen postaus, koska on kuvat valmiina. Huomenna lähden Tyksiin. Siellä pitäisi olla jo klo 7, joten luulen, että suunnittelevat mahdollisesti leikkausta samalle päivälle. Tänään tuli positiivinen yllätys kun soittelin terveyskeskukseen ja kyselin tulosta viljelystä, joka puhjenneesta ihoalueesta otettiin viime viikolla. Koe osoitti, että haavassa ei ole bakteereja! Toivottavasti osaa lääkäri arvioida tilanteen oikein.

Olen aiemminkin kehunut, miten onnistuneita ostoksia teen facebookin vaatekirppiksillä. Ja nyt taas. Olen saanut jo useamman mieluisan paketin tässä viime viikkojen kuluessa. Totuushan on, etten olisi yhtään uutta vaatetta tarvinnut, mutta onpa ensi kesää varten. Tässä kuvassa ylläni on pellavainen kotelomekko, joka olisi ollut oikein mainio valinta myös häihin.

Ympäristö on taas mitä on, sänky petaamaton jne...





Vaikka tämä mekko on pellavaa, siinä on joukossa jotain keinokuitua, koska ei rypisty. Tai siis tuon verran se saakin olla ryppyinen. Tämä on puettu ylle suoraan postipaketista. Harmi kun nuo mun hienot hääjuhlaa varten ostamani kengät jäivät varjoon. Joku jakku vielä tähän päälle - ehkä itse virkkaamani - ja seuraaviin juhliin on asu valmiina!

Nähtäväksi jää vieläkö joskus kuljen pystyasennossa. En ole vielä menettänyt toivoani sen suhteen.

Mervi
seuraavan kerran sitten postaan Tyksistä jahka olen sellaisessa kunnossa leikkauksen jälkeen. Tai ehkä....

Pieni punainen tukka

Tänään kävin parturissa. Sinne jäivät kuivuneet kiharat, permanentin jäännös. Olen niin tyytyväinen käyntiini. Mukava ympäristö ja mukava parturi, joka osasi asiansa. Meritähti Alisellakadulla.

Olen oikein tyytyväinen myös lopputulokseen. Kyllä tämän kanssa nyt kelpaa maata sairaalassa.




Harvoin onnistuu niskan parturointi niin hyvin kuin nyt.



Huomaa korvikset, joista olen kirjoittanut jo aiemmin. Ne ovat Nousevan Myrskyn Liisan pyöränkumista valmistamat. Tuotakin voisin "mainostaa", yliolan laukkuani. Se ei ole Marimekon, vaikka kangas kovasti sellaista muistuttaakin. Ihan vaan torilta ostettu ja niin kätevä pyörätuolissa istuessa.

Kuvat on kaikki erikokoisia, kun yritin epätoivoisesti rajaamalla saada ympäristön sotkut pois - ei onnistunut. Kuvat piti saada äkkiä, kun mies oli jo paistinpannu kädessä ja ruokaa laittamassa. Siinä mitään taaskaan stailattu...

Mervi

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Miehinen empatia(n puute)

Kerroinkin jo edellisessä postauksessa, että hiukseni ovat huonossa kunnossa. Niitä lähtee aivan mahdottomasti. Muutama päivä sitten huomasin kauhukseni, että alkaa päänahka näkyä. Soimasin itseäni kun tajusin, miten helppoa on ollut ajatella tai jopa sanoa syöpää sairastavalle ystävälle, että "et sinä mitään peruukkia tarvitse - kalju on ihan kaunis". Ja ihan oikeasti olen niin ajatellutkin. Mutta kun se sama tulee yllättäen ja odottamatta omalle kohdalle, niin eipä olekaan helppoa. Tarkennuksena vielä, että en sairasta syöpää.

Harjatessani hiuksiani ja kauhistellessani harjaan tarttunutta tuppoa kysyin mieheltäni, onko hän huomannut, että noin paljon hiuksia lähtee, että päänahka jo näkyy. Miehen vastaus: " No tottakai se näkyy, eihän sulla ole kuin muutama haiven enää jäljellä."

Just ja kiva kuulla. Sitähän minä juuri kysyinkin.

Huomenna menen parturiin ja sitten leikataan loputkin pois - ei, ei - ei sentään ihan kaljuksi, mutta lyhyeksi kuitenkin ja uusi väri piristämään mieltä.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Uusi kampaus

Mun on hiukset ihan järkyttävässä kunnossa. Ei ole koskaan ennen ollut tällaista ongelmaa - hiuksia lähtee ihan tukottain. Nyt kun tiedän joutuvani jatkamaan tätä sängyssä makaamista, päätin leikkauttaa hiukseni lyhyeksi. Lyhyethän ne on nytkin, mutta vielä enemmän... Tiistaiksi sain parturiajan. Harjoittelin jo huivin käyttöä, jos tulee niin kauhea pää, ettei kehtaa esiintyä!

   
 Yhtään kesäisempää huivia ei sitten käteen osunut. Jotenkin tulee pupujussi mieleen. Mervi



Kuva-arvoitus, joka saattaa aiheuttaa yökötyksen tunnetta

Mieheni lähti mökille ja minä jäin yksin kotiin. Pärjään toki, ainut ongelma on siteen vaihtaminen. Ketä kehtaat pyytää lauantai-iltana moiseen hommaan? Onnekseni sisareni oli tullut näille main ja hän suoritti homman. Muistoksi tästä vaiheesta hän otti vielä kuvan ongelma-alueesta. Siinä minun lonkkani ja sen monta arpea. Ylimmäisenä uusin haava, mutta vuoto onkin vanhan arven kohdalta.




 Illalla nukkumaan mennessäni huomasin täyden kuun -suuri kuu vai mikä se oli?




lauantai 12. heinäkuuta 2014

Uusi vaatemallisto




Olen leikkinyt vaatesuunnuttelijaa.
Siivouksen yhteydessä tulivat esille vanhat nuket, jotka ostin yhdeltä asiakkaalta (klik). Ne näyttivät kovin rähjäisiltä. Päätin valmistaa niille uudet asut. Lankojen piti löytyä olohuoneessa olevan sairaalasänkyni ympäristöstä, koska en pääse käsiksi lankavarastoihini. Kaikki vaatteet päätin tehdä langasta, joko neulomalla tai virkkaamalla. Ompelukoneen käyttö on kyseenalaista.

Isolle nukelle tuli kaksi asua. Toiseen otin ideaa sota-ajan nukesta, jonka tein joku aika sitten tilauksesta asiakkaalle.

Tästä tuli vähän vaatimattomampi :




Tämän tytön pitäisi varoa pyllistämästä, sillä hänellä ei vielä ole housuja!
Toinen asu on väritykseltään kirjavampi:



Mallia olen näihin ottanut mielikuvistani. Pienenä tyttönä saimme sisareni kanssa mummolta lahjaksi samankokoiset nuket ja niillä oli neulotut vaatteet. Näen vieläkin aivan selvästi ne silmissäni, vaikka valitettavasti ovat aikojen kuluessa joutuneet - niin, mihinkähän olen antanut pois - harmi! Nyt teen vielä pikkuhousut, niin sitten asu on täydellinen.

Tämä nukke tulee Pellavasydämeen äitini vanhaan nukenkehtoon. Vähän niinkuin rekvisiitaksi, mutta myös myytäväksi. Hakusessa on nyt toinen samankokoinen nukke, jotta molemmat asut pääsevät esille.

Vähän tuntuu hassulta vääntää nukenvaatteita, mutta mukavampi sekin, kuin olla kädet toimettomina. Tällaisen työn hinnoittelu on muuten aivan mahdotonta. Aikaahan näihin menee vaikka kuinka paljon, mutta kuka maksaa? Olimme keskiviikkona iltatorilla ja siellä oli juuri tämän kokoinen nukke neulottu asu päällään ja hinta oli 50 euroa!

Aikaani kulutan, enkä oikein saa mitään toimeksi. Mieheni lähti mökile, joten olen melkein kaksi kokonaista päivää yksin kotona. Onneksi sisäreni on käymässä näillä main - saan hänet illalla vaihtamaan siteen, sillä muuten olisin aamulla läpimärkä... aika runsaasti tuo kummallinen ihoalue vuotaa.

Mervi








perjantai 11. heinäkuuta 2014

Hoidonvaraus

Tänään tuli postia Tyksin traumaosastolta. Olinkin jo kuullut, että "omalääkärini" työskentelee lomalta palattuaan traumaosastolla koska tekonivelosasto on vielä kiinni.

Sain ajan ensi keskiviikolle klo 7 nimikkeellä hoidonvaraus. Käskettiin olemaan syömättä ja juomatta klo 24 alkaen. Mielestäni tuo tarkoittaa sitä, että minut voidaan leikata jo samana päivänä. Nyt siis tilanne on se, että minä menen keskiviikkona Tyksiin ja mieheni ja tyttäreni lähtevät seuraavana päivänä, torstaina, Skotlantiin. Tavallaan hyvä, tavallaan erittäin ikävä.

Hyvää tässä on se, ettei mun tartte olla yksin kotona. Palvelu pelaa, valmis ruoka tuodaan sängyn viereen jne. Ikävää on tietysti pelkkä ajatus siitä, että muut juhlii ja minä makaan enemmän tai vähemmän kipeänä. Luulenpa, että tilanne heikentää myös läheisteni iloa.

Oli muuten yllättävää, että sellainen vanha viisaus kuin "heinäkuu-mätäkuu" on edelleenkin totta. No tietysti on. Mutta että sairaaloissakin se otetaan huomioon....heinäkuussa ei mielellään tehtäisi leikkauksia. Näin kertoi haavaa hoitanut sairaanhoitaja.

mervi

torstai 10. heinäkuuta 2014

Periksi on annettava

Täällä vaan odotellaan. Pääsin keskiviikkona oikein hyvälle lääkärille. Vaikka eipä hänkään ollut koskaan kuullut antibioottipallosta, jollainen lonkkaniveleni paikalla on. Tyksiin lähti lähete kiireellisenä ja ongelma-alueelle vaihdettiin sidokset. Kudosnestettä oli erittynyt läpi vaatteittenkin.  

Tänään kävin sairaanhoitajalla sovitusti haavanhoidossa. Sattui siinä sitten eilinen lääkärikin piipahtamaan ja hän kertoi, että lähete oli ohjattu minun leikkaavalle lääkärilleni, joka tulee kesälomalta maanantaina. 

Nyt sitten nautin suunnattomasti jokaisesta päivästä, jonka saan vielä olla kotona.  Menen  huomennakin sairaanhoitajalle. Vaikka kotonakin sidettä vaihdetaan, on kuitenkin turvallista, että ammatti-ihminen sitä katsoo. Nyt vaan odottelen, koska tulee kutsu Tyksiin ja uusiin toimenpiteisiin.

Aivan päivänselvää on, etten minä lähde häihin Skotlantiin. Lääkäri kirjoitti todistuksen, jolla saan maksetun lentolipun hinnan vakuutuksesta. En minä helpolla periksi anna, mutta nyt on pakko. Ihmettelen kylläkin, mikä tarkoitus tällä kaikella on. Miksi tämä kohta minun tiestäni on näin kovin kivinen ja kuoppainen. Mutä minun on vielä opittava?




Mervi

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Ei vaiskaan...

...emmää mihinkään sairaalaan jääny. Pelottaa silti. Kiitos ihanat tsemppaavista kommenteistanne! Kiva tietää, etten yksin tätä taisteluani käy.

Sairaanhoitaja ei ollut kuullutkaan, että nivelen paikalla voi olla antibioottia levittävä pallo (en muista sen nimeä) joten ei kai hän voi tietää, mitä se ehkä tekee, että voisiko iho-ongelma olla siitä lähtöisin.

Tulehdusarvo eli crp oli vain 11, joten ei kai siellä pahaa tulehdusta voi ollakaan. Siis siitä huolimatta, vaikka hänenkin mielestään iho siinä kohti näytti märkäiseltä.

Sairaanhoitaja kehotti odottamaan huomista lääkäriaikaa. Silloin pääsen kokeneelle lääkärille. Hän sanoi, että jos olisi minä, niin ehdottomasti ennemmin odottaisi huomista, kuin antaisi näiden tämänpäiväisten kokemattomien lääkäreiden ronkkia sitä. Käytävällä katsellen näyttikin siltä, että kovin nuorta oli lääkärikunta.

Hoitaja hoiti haavan, putsasi, otti viljelyn ja laittoi siihen asiaankuuluvat taitokset. Pyynnöstäni sain niitä myös kotiin, että apuhoitajani saa vaihtaa, jos haava-alue äityy vielä kovasti vuotamaan. Sitten lähdimme kotia kohti.

Paitsi että matkalla ehdotin käyntiä Hanna Kontturin Taidekahvilassa. Ystävällisesti puolisonsa hommasi jostain varastosta levynkappaleen, että pääsimme portaista. Kahvi oli hyvää ja on kiva päästä vähän ihmisten ilmoille!

Huomenna otetaan sitten uudestaan. En ole purkanut, enkä purakaan sairaalakassia. Nyt nautin sydämeni kyllyydestä kotona olemisesta. Mervi

Sairaanhoitaja

Mieheni toimii nyt sairaanhoitajana. Itse en uskalla edes katsoa tuota ongelmakohtaa. Pelottaa. Eilen illalla se jo näytti märkäiseltä ja tänään vuotaa läpi sidosten, kastellen jopa petivaatteet.

Pääsen klo 13 oikealle sairaanhoitajalle. Olen pakannut laukkuni, sillä olen lähes varma, että joudun jäämään. Mutta mihin ne mut lähettää näin heinäkuun loma-aikaan? Tilasin myös kirjaston kirjakassin, että saan aikani kulumaan. Vähän itkettää.

Mervi

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Aamulla kaikki on toisin

Taas kun tuli ilta, aloin hermoilla lonkan ongelman kanssa. Nyt se näyttää aika pahalta. Alue on oikeastaan kauttaaltaan vihreän mädän peittämä. Ja vuotaa jotain lähes kirkasta nestettä tai jotain...

Sen huomattuani päätin soittaa vielä kerran, nyt päivystykseen. Päivällä kyllä sain normaalin lääkäriajan keskiviikolle, mutta nyt en uskalla odottaa niin kauaa. Jos vaikka tulee samanlainen verenmyrkytys kuin keväällä, että olen ihan kanttuvei. Päivystyksen hoitaja käski vaan suihkutella aluetta ja aamulla soittaa terveyskeskukseen. Sieltä sitten lähettävät eteenpäin, jos on tarvis.

Jokaisella on varmasti kokemusta siitä, että mitä illalla ihan hirveästi pelkää, se aamulla jo näyttää paljon paremmalta, eikä ollenkaan niin uhkaavalta. Totuuden nimessä on sanottava, että kyllä nyt alkaa muodostua ikävä käsitys loppukesänviettotavasta. Jos noin lähellä lonkkaniveltäni on mätää, kyllä sitä on siellä sisälläkin.

Ja juuri kun sain luiskan terassille.

Luiska ei ole kauneudella pilattu, mutta melkein ajaa asiansa
Tämä on olohuoneen ovella. Siitä pääsen ihan yksinkin melko hyvin alas, mutta ylöstulo on hiukan kiikkerää. Jostain syystä puörätuoli lähtee kallistumaan taaksepäin - se ON pelottavaa. Toisella kerralla, kun yritin, oli vähän helpompaa. Ilmeisesti siinä pitää jotenkin omalla kehollaan kallistaa niin, että tuoli pysyy vakaana. Tarvitsisin pyörätuolikoulutusta ja läheiseni myös  - sen kuljetuskortin suorittamista. On siinä niin monta hankaluutta. 

Muistakaa te ihmiset, jotka rakennatte tai pääsette vaikuttamaan asuintalojen ratkaisuihin - kun otatte alusta asti huomioon liikkumisen lastenvaunujen ja rattaiden kanssa, autatte joko omaa tai toisten tulevaisuutta. Samoja jälkiä on rollaattorin ja pyörätuolin kanssa helpompi kulkea. Esteetön rakentaminen ei ole keneltäkään pois, eikä se ole huono valinta kenellekään. Esteetöntä voidaan rakentaa kauniistikin. Ne jälkeenpäin tehdyt korjaukset saattavatkin olla vähemmän kauniita, kun mahdollisuudet eivät ole enää samanlaiset.

Tänään olin reilun puoli  tuntia ulkona. En laittanut aurinkorasvaa, joten en uskaltanut olla enempää. Luulenpa, että tuo aika on justiinsa oikea. Sopivasti tuntuu nahassa lämmintä kihelmöintiä. Saas nähdä oliko mun kesäriemut tässä... Mervi.

Jottei tarttis koko kesää sisällä itkeä

Jo talon valmistumisvaiheessa yritin saada kuuluviin hentoa ääntäni ja ajatusta siitä, että portaat pitäisi olla toisenlaiset ja sellaiset, että pyörätuolin kanssa liikkuminen ei olisi vallan mahdotonta. En tullut kuulluksi, asia taisi tuntua silloin liian kaukaiselta. Nyt se on tätä päivää.

Olikohan niin, että joku lukijani (tai sitten facebookin puolella) vinkkasi fysioterapiasta saatavan luiskia? No, joka tapauksessa sieltä sellaiset sain, lainaksi. Mielestäni ovat oikein kätevät, kevyet kantaa ja teleskooppiset, eli menevät pieneen tilaan. Pieni korotus ylimmäiseen portaaseen, niin näin hienolta näyttää:

luiskat on tässä vain, kun niitä tarvitaan, muuten nostetaan sisälle
Onhan tuo silti aika hurja matka! Yksinään siitä en ainakaan minä selviäisi missään tapauksessa ikinä. Ja aika vahva(nnäköinen) täytyy miehenkin olla, että uskallan heittäytyä armoilleen. Siskoni olisi halunnut yrittää, mutten uskaltanut.

Tämän aurinkoisen ihanan viikonlopun olin yksin kotona, sängyssä ja peiton alla - enimmäkseen. Mieheni oli Kustavissa mökillä, mutta taisi kotiin tultuaan nähdä (vihdoin!) etten ollut oikein tyytyväisen näköinen. Kysyi sitten, että haluaisinko päästä ulos. Minä siihen ehkä tarkoituksettoman tylysti jatkoin kysymyksellä, että "haluaisitko sinä olla tällä ilmalla sisällä - ei kai kukaan?"  

Idea tässä keskustelun avauksessa oli se, että kesälomansa alettua hän rakentaisi terassille jonkinlaisen korotussysteemin, että pääsisin sinne aivan itse! Olisihan se...pääsisi ihailemaan kaunista puutarhaa:



Paljon en pyörätuolissani päässyt kuvailemaan
Nyt onkin jo maanantaiaamu koittanut, mutta vähän myöhemmin soitan terveyskeskukseen ja pyydän päästä vaikka päivystävälle lääkärille näyttämään tuota leikatun lonkan seutua. Kyllä se vaivaa, ainakin mieltä, jos on kipeäkin ja aika kummallisen tuntuinen. Ihan niinkuin se olematon lonkka - tai siellä oleva antibioottipallo - työntyisi ulospäin. Onkohan se jotenkin vääntynyt? Tai sitten jotain ihan muuta. Mahtaako terveyskeskuksen vieraileva päivystävä harjoitteleva lääkäri osata sanoa, mikä sitä vaivaa?

Eikun valoisasti tulevaan viikkoon katsoen! Mervi

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kelpaako vai ei?

...tai kuten se yksi telkkariohjelma: Tyyliä vai ei...

Kerroinkin jo kaupunkipäivästäni kun pääsin perjantaina shoppailemaan. Tarkoitus oli löytää häihin juhlava mekko. Tämän asun sain Mariellasta kotona sovitettavaksi. Nopeasti sen puin ja kuvat otettiin äkkiä, kun en kauan saa seistyä. Siinä touhussa ei sitten kateltu onko tukka hyvin tai muutakaan.



Takaa pusero on yksivärisen kirjava (ei noita mustia laatikoita)

Tässä alemmassa kuvassa näette sensuroimattomana millaiset mun jalat on. Tämä etumainen, eli vasen jalka on leikattu ja se on lähes aina tuollainen sinisenmustanpuhuva. Sen päälle en saa ollenkaan astua, enkä ole astunut, vaikka se tuossakin kuvassa siltä näyttää.

Ja nyt niitä rehellisiä mielipiteitä. Onko tämä asu tarpeeksi juhlallinen morsiamen äidin hääasuksi? Se on kaksiosainen, aika pitkä tunika. Kuvassa ei näykään oikein "katkospaikka". Hameessa on kuminauhavyötärö ja etureunassa on jonkunmoinen "röyhelö" helmassa, mutta sekään ei oikein erotu.

Plussapuolia on se, että tämä on erittäin mukava pitää. Se joustaa, eikä kiristä mistään.
Miinusta on kuvio ja se että ei ole mielestäni juhlava. Kun istun, ei oikein näytä miltään. Niinkuin ei kyllä oikein mikään muukaan vaate.

Tämä ei toki ole ainut vaihtoehto. Kaupassa on katsottuna perinteinen sifonkinen kirjava juhlamekko ja siihen silkinhohtoinen, mutta pellavainen beessin värinen jakku. Kumpi?





lauantai 5. heinäkuuta 2014

Rauhoitu nyt!

Ensi töikseni soitin aamulla Tyksin tekonivelosastolle, josta tuttu osastonhoitaja vastasi puhelimeen. Kerroin hänelle tilanteen eikä hän ollut ollenkaan huolissaan. Kehotti vain peittämään alueen sidoksella, joka ei tartu kiinni, jottei uusi nahka rikkoonnu.

On se kummallisen näköinen...ihan tuntuu kuin allansa oleva nivelpatti olisi suurentunut tai noussut enemmän koholle. Ehkä käyn maanantaina näyttämässä paikallisessa terveyskeskuksessa. Vaikka toiveet asiantuntijan arviosta ovatkin alhaiset.

Ajattelin ottaa/otattaa lonkastani kuvan ja laittaa tänne muistoksi, mutta on se niin ruman näköinen. Muutenkin jo muutama lukija jäänyt pois listalta. Ei silti, päivittäiskävijämäärä on lisääntynyt huimasti!

mervi

ps. Kysyin hoitajalta, että onko mun proteesista havaintoo. Nauroimme yhdessä asialle. Hän kertoi kysyneensä asiasta ryhmässä, jossa oli myös tulosaluejohtaja (mikä sitten onkin) paikalla. Tämäkin oli vaan todennut, ettei kukaan tiedä. Eikö ole kummallista, ettei tuollaisia asioita kirjata potilastietoihin? Vai onko sitten oikeasti tulkittavissa niin, että kun ei sitä ole kirjattu, niin ei ole kukaan myöskään tilannut?



Varoitus

Eilen illalla riisuutuessani ihmettelin, mitä paperia lonkan seudulla on. Tarkempi tarkastelu osoitti sen olevan nahkaa. Noin 2,5 cm halkaisijaltaan. Minä sitten tutkimaan, mistä se on tullut. Just joo, jotain kosteaa leikkausaslueella! Peilistä kuitenkin paljastui, ettei se ollutkaan uudessa haavassa.

Joku itsesuojeluvaisto, tai suoraan sanoen pelko, estää uudemman tarkastelun. Ilman muuta sitä on näytettävä lääkärille ja ehdin jo kuvitella viettäväni loppukesän sairaalassa. Hassua -väärä sana- olisi, jos nyt joutuisin Tyksiin, kun miehelläni alkoi kesäloma, eli hän ei käykään päivittäin Turussa. No, nyt pitäisi soittaa johonkin päivystykseen.... eiks kaikki palvelut ole suljettuna näin heinäkuussa? Sitä ennen otan pienet tirsat - eihän sitä tiedä, saako enää omassa sängyssä vähään aikaan maatakaan?

Että se niistä matkavalmisteluista...
mervi

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kolmet kengät

Ymmärrätkö, miten iloiseksi ihminen voi tulla, kun pääsee ulos kaupungille? Tänään minulle osui tuollainen onni. Sisareni tarjoutui lähtemään kanssani shoppailemaan. Invataksi kävi hakemassa kotoa, toi kaupungille ja lykkäsi sisälle ensimmäiseen kauppaan. Kolme tuntia siinä meni, enkä ollut yhtään kipeä. Kas, kun on kivaa tekemistä.

Kiersimme kaikki keskustan vaatekaupat ja muutama leninki löytyikin. Ja sitten ostin kolmet kengät. Tässä ne on kuvattu 2-osaisen asun päällä. Tuo on oikein kiva, mutta onko se tarpeeksi juhlava, kun on trikoota?

arkisemmat

oikein bligblingiä
Nuo punaiset on tarkoitettu vain pyörätuolin kanssa pidettäväksi. Niillä ei oikeastaan pääse kävelemään, enkä kyllä saa niitä solkien takia itse jalkaankaan. Musta-hopeat on mielestäni kauniit juhlakengät, joita voi käyttää sekä kesällä että talvella.


Musta-hopeiset juhlakengät
Näitten kenkien käytännöllisyydestä ei ole takuita, koska en voi nyt kävellä. Kyllähän monet kengät ensin tuntuu hyvältä, mutta kävely kertoo todellisuuden. Toivottavasti näistä jotkut sopii leningin kanssa, mikä se sitten onkin.  Etsin myös hattua, mutta eihän näin pienellä paikkakunnalla sellaisia... myyjä arveli, ettei hattu ole välttämätön, tai että pitäisi olla samoin kuin sulhasen äidillä. Kysyin asiaa tyttäreltäni ja hän arveli, että sulhasen äiti käyttää fascinatoria tai pientä hattua. Mistäs minä nyt fascinatorin tähän hätään? Ei täältä ainakaan...mervi


torstai 3. heinäkuuta 2014

Yök!

Että ihmistä rääkätään... jouduin taas käymään mahalaukun tähystyksessä, se on lähes inhottavinta mitä tiedän, mutta onneksi kestää niin lyhyen aikaa. En haluaisi olla sellaisessa ammatissa - joka päivä tuottaa potilaille tuskaa! Kotiin tultuani totesin miehelleni (joka ei ole koskaan minkäänlaisiin tutkimuksiin joutunut) että tasan ei käy onnenlahjat! Musta tuntuu, että mua on ronkittu jo yli yhden ihmisen tarpeen?

Vielä en ole päättänyt miten ratkaisen Skotlannin matkan. Tein lähipiirissä gallup-tutkimusta: sisareni laski käytännöllisenä ihmisenä että kuinka monta tuntia joudun istumaan (ihan liian kauan), mieheni ei ollut lähtöni kannalla, mutta taas tyttäreni tuumasi, että jos ei lääkärit sentään hengenlähdöllä uhanneet, niin lähtisin.

Olen nyt joka tapauksessa miettinyt vaatetustani. Suunnittelen virkkaavani valkoisen ohuen, lyhythihaisen jakun. Kun en kauppoihin pääse, soittelin kaikki mahdolliset lankaa myyvät liikkeet Ugissa, mutta yhdestäkään ei löytynyt valkoista virkkauslankaa. Tilasin siis suoraan Novitalta. Entinen Kotiväki-lanka on nykyisin Kartanoa ja virkkauslanka-niminen taitaa olla kokonaan lopetettu. Tilasin kaikkia 7 väriä kilon, eli yhteensä 7 kiloa. 


Taas jouduin miettimään, että miten saan laatikon postista, eli ketä pyydän apuun. Yllätyin iloisesti, kun matkahuollosta soitettiin, että paketti tuodaan kotiovelle.





Harmaa lanka on myös oikein kaunis, mutta kun en vielä tiedä mekon väriä, niin teen tuosta valkoisesta - tai paremminkin se näyttää olevan luonnonvalkoinen. Mallikin on vielä hakusessa, mutta onhan tässä vielä aikaa, itseasiassa kahden viikon päästä torstaina ainakin osa meistä on Aberdeenissa.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

En saanut lupaa..

Tänään osastonhoitaja Tyksin prote-osastolta soitti, kuten eilen lupasikin. Koolla oli kuulemma useampia lääkäreitä, ylilääkäriä myöten. Eivät antaneet varsinaisesti lupaa Skotlannin matkaani, mutta totesivat tyyliin "jokainen tekee omat valintansa ja omalla vastuulla..." Verenohennuslääke Zarelto täytyy kuitenkin ottaa.

En oikein tiedä, mitä ajatella.

Taas sain hyvän vinkin lukijakommenttina. Ulkomailla oleskellessa ja myös matkustellessa  on hyvä olla EU-Kelakortti. Kävin netissä tutkimassa Kelan sivuilla asiaa ja samantien tilasinkin kortin. Se oli helppoa, kun kerran minäkin heti onnistuin. Kortin kerrottiin saapuvan postissa kotiosoitteeseen kahden viikon kuluessa. Saa nähdä ehtiikö tulla ennen matkaa. 

Mervi