seuraa sähköpostitse

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Huhhuh, onneksi ei sentään..

Tulin Uuteenkaupunkiin turkulaisella paaritaksilla, jossa oli oikein mainio "sänky". Osastolla minut ohjattiin pikkuruiseen kuumaan huoneeseen toisen kaveriksi. Sänky oli manuaalinen, mikä tarkoittaa, että hoitajan pitää nostaa ja laskea. Apua!

Lisäksi huone oli niin ahdas, että sieltä olisi pitänyt poistaa kaikki muu, että olisin päässyt pyörätuolilla liikkumaan. Lopullinen niitti oli se, että en mahtunut vessan ovesta laisinkaan. Mutta vieruskaveri vaikutti mukavalta - olisi ollut paljon keskusteltavaa, mikä ei tietysti ole mitenkään poissuljettu.

Niinpä minut siirrettiin avaraan, tyhjään, kolmen hengen huoneeseen yksikseen. Ah, mikä ihanuus! Ainakin vielä saan olla yksikseni. Viikon olen ollut toisen kaverina.

Uskomatonta, miten rasittavaa se on, kun vieressä käy lähes jatkuva vierasvirta, puhelimeen puhutaan jne. Itselläni huomasin olevan tosi huono keskittymiskyky, väistämättä kuuntelin jokaisen keskustelun. Ehkä pahinta siinä kuitenkin oli itsesääli: minulla kun ei käynyt ensimmäistäkään vierasta. Tottakai tilanteessa oli hyväkin puolensa. Sain tutustua uusiin ihmisiin, keskustelimme aroistakin asioista ja oli joku, jolle puhua.

Olen täällä sisätautiosastolla vieras potilas. Eihän heillä ole kirurgisia potilaita. Hyvin kaikki kuitenkin tuntuu sujuvan, en koe olevani ylimääräinen taakka. Ensi viikolla aukeaa kirurginen osasto, sitten minut kuulemma siirretään sinne. Saas nähdä, vieläkö sieltäkin siirretään terveyskeskukseen?

Sairaanhoitajalta kysyin, voisiko antibiootin tiputtaa kotona kotisairaanhoidon turvin. Kyllä hän oli sitä mieltä, ettei voi. Se siitä sitten. Ensimmäisen kerran tällä reissulla tapasin fysioterapeutin. Jumppa olisi hyvä saada alkuun. Myönnän, että olen "unohtanut" koko asian. Kyllä näitä pepulle potkijoita tarvitaan.
 

Tällaiset näkymät tällä kertaa.    Mervi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti