tiistai 30. syyskuuta 2014

Mitähän lääkäri sanoo?

Huomenna on jokseenkin jännittävä päivä. Paaritaksi on tilattu aamulla klo 7.45. En usko pystyväni istumaan pyörätuolissa reilun tunnin matkaa, koska tiessä on kuoppia ja se tekee tosi inhottavaa tyhjälle lonkalle, joka lonksahtelee ja paukahtelee sijoiltaan...

Tyksin Kirurgisessa sairaalassa on ensin laboratoriokokeet - tutkitaan mm. sitä, onko bakteerit tuhottu lonkasta. Sitten seuraa röntgen ja viimeiseksi ortopedin tapaaminen. Mielenkiinnolla odotan tuloksia ja sitä, mitä lääkäri ehdottaa leikkausajankohdaksi, jos leikkaus ylipäätään on jo mahdollista. En ole edes päästänyt mieleeni sitä mahdollisuutta, että infektio olisi uusinut, eieiei...

Huomenna siis ehkä ratkeaa moni asia. Kiva, että elämässä on jännitystä.

Mervi

maanantai 29. syyskuuta 2014

Tavallinen arkipäivä

Aamulla kävi arkkitehti katsomassa meidän portaita suunnitellakseen pyörätuolirampin. Toivon niin kovasti, että siitä tulisi käyttökelpoinen ja että se valmistuisi mahdollisimman pian.

Iltapäivällä kävin fysioterapiassa (lue: hieronnassa) ja kyllä teki makiaa. On se vaan niin, että jos ihminen haluaa itseensä vähänkään satsata, niin hieronnassa kannattaa käydä. Olkapää vaivani on lähes tyystin hävinnyt näiden kertojen jälkeen. Sattui vaan niin, että hieronnan aloittaminen ja kapeamman pyörätuolin hankinta osuivat samaan aikaan, joten ihan varma ei voi olla, kumpi auttoi.

Yksityisestä fysioterapiasta siirryin terveyskeskuksen vastaavaan. Siellä harjoittelimme porraskävelyä sellaisella kahden portaan apuvälineellä. Kun sain idean syöpymään päähäni, se alkoikin sujua. Tottakai tuollainen kävely on edelleen vaarallista ja aika turvattomaksi tuntisin itseni yksin yrittäessäni. Mutta nytkin on tulossa yhdet juhlat, johon haluaisin  välttämättä osallistua. Juhlapaikalle ei pääse pyörätuolilla, joten olisi pakko nousta ja kävellä portaat. Tai sitten suostua siihen, että lauma miehiä työntää erittäin jyrkkiä luiskia pitkin. Ottaisin kotoa mukaan nuo meidän teleskooppiset alumiiniluiskat. Ei kiva, en tahdo!

Fysioterapiasta menin "Kelan kyydillä" kaupungille, eli jäin puolivälissä matkaa pois. Poikkesin vaatekaupassa etsimässä jotain lämmintä neuletta. Kun niin paljon palelen. Olin yllättynyt, ettei mitään kunnon villaneuletta löytynyt. Vain keinokuituisia ja ohuita lipareita. Iloiseksi sen sijaan tulin siitä, että kaikista puseroista löytyi koko, joka minulle mahtui, jippii! Tällaiseen sitten päädyin


Kyllä nyt on itse alettava neuloa villapuseroa. Olen kyllä sitä jo suunnitellutkin ja päätynyt tekemään alpakka-langasta. Se on kuulemma tavallista villalankaa vielä moninkertaisesti lämpimämpää, joten langan ei tarvitse olla paksua. Paitsi että paksusta langasta tulee äkkiempää valmista!

Tapasin terveyskeskuksessa myös vammaispalvelun virkailijan. Heidän pitäisi kuulemma selvittää minulle henkilökohtaisen avustajan systeemi, miten se toimii. Olin jokseenkin haluton ja sanoinkin, että eikö se ole aivan turhaa, koska kielteinen päätös siitäkin tietysti tulee. Mutta minäpä olinkin väärässä. Tällainen keskustelun pätkä tähän yhteyteen:
Minä: huomasitko, että pääsit nettiin? (tällä tarkoitin sitä, että julkaisin päätöksen täällä blogissa)
Hän: huomasin, enkä tykännyt siitä ollenkaan! (eli virkailijatkin siis lukevat blogiani)
Minä: mutta minulla on siihen oikeus (minun asiakirjani, ei kukaan voi estää tekemästä sillä mitä tahdon)
Hän jatkoi keskustelua hymyillen... (sovimme uuden tapaamisajan)
Minä: Osaat vaan olla hymyilevä, vaikka kiukuttaakin...
Hän: Tässä työssä oppii...
SE on ammattitaitoa, että hymyilee, vaikka kiukuttaakin. Terveisiä vaan sinulle!

Mutta minulla oli kuitenkin kiva päivä, kun pääsin ihmisten ilmoille! Muista sinäkin nauttia jokaisesta päivästä, kun pääset liikkumaan oman tahtosi mukaan....
Mervi



sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sukkalankakokeiluja 1

Koska putiikkiin on tullut hyllyn täydeltä uusia neulelankoja, minun on tietysti kokeiltava niitä kaikkia. Eihän muuten osaa neuvoa asiakasta lankavalinnassa? Aloitin sukkalangoista, nyt on kolmas menossa.

Tässä esittelemäni sukat olen tehnyt Tekstiiliteollisuuden eli Teeteen Salla -nimisestä langasta. Tämä on oikein mukavaa neuloa ja sukista tulee lämpimät ja paksuhkot. Yritin saada koko kerän käytettyä ja onnistuinkin siinä. Tällaiset sirot miesten sukat ( koko n. 42) tulee yksi sukka yhdestä kerästä, eli pariin tarvitaan kaksi kerää, yht. 100 g.


Salla-langassa on 80 % villaa ja 20 % keinokuitua. Puikoiksi suositellaan koko 3,5 - 4. Minulla oli vapaana bambupuikot numero 4, joten niillä neuloin nämä sukat. Kantapääksi valitsin ristiinvahvistetun, koska työssä ei ole muuta "koristetta".


Jos verrataan paljon käytettyihin Novitan lankoihin, niin tämä on ohuempaa kuin 7 veljestä lanka ja samanpaksuista kuin Nalle. Hassua, olisin väittänyt näppituntumalta tämän olevan seiskaveikkaakin paksumpaa... Mutta silmukkaluvut sen kertoo oikein.


Hiukan jäin ihmettelemään lankojen raidoitusta. Olen yleensä symmetriaa vaativa - kaikessa muussakin - joten olisin halunnut raitojen täsmäävän. Tässä tapauksessa piti kylläkin aloittaa toinen kerä sisältä ja toinen päältä, jotta raidoitus meni samaan suuntaan. Kun kuitenkin halusin käyttää langan viimeistä myöten, en voinut ottaa välistä pois lankaa, joten raidoitus ei mene täsmälleen. Tässä se ei kylläkään ihan hirveästi haittaa, koska koko väritys on aika vaikeasti hahmotettavaa.

Voin suositella lankaa sinunkin sukkiisi, jos haluat lämpimät sukat. Langan hinta on 3,50 € / 50 g:n kerä.

Tätä ennen tein jo Pallas-langasta sukat ja nyt on menossa Tundra -langasta, mutta niistä ei ole vielä kuvia.
Tätä lajia on siis tulossa vielä jatkossakin ja monta postausta!

Pellavasydämen Mervi

lauantai 27. syyskuuta 2014

"Muotijuttuja" virkkailin

Kuulun moneen facebookin käsityöryhmään. Saan siis päivittäin silmäntäydeltä inspiraatiota erilaisista virkkaus- ja neuletöistä. Eipä niitä tule mihinkään säilöön pantua, joten on heti tehtävä, jos meinaa.

Tottakai käsitöissäkin on trendinsä. Yksi keksii ja toiset matkii ja niin syntyy muoti-ilmiö. Hetkeksi. Eipä taida enää kukaan tehdä Ansku-sukkia ja niinkun niitä vähän aikaa sitten yks ja toinen väsäsi? Pöllöhuivit oli kesällä, tennarisukat nyt jne. Aika monessa ryhmässä tehdään myös unipupuja. Malli on niin yksinkertainen, ettei tarvitse ohjetta. Pohjana on vanha tuttu isoäidin neliö. Minäkin sitä siis kokeilemaan.









Lankana näissä on Novitan Puro. Liekö tässä kaikki ko. langan värivaihtoehdot? Lanka on 100 % akryyliä, mutta minusta se tässä menettelee, kun ei tarvitse lämmintä ollakaan, eikä ainakaan kutita. Yksivärisestä langasta tulisi tylsempi. Pään täytteeksi laitoin puuvillaista froteekangasta, joten voi huoletta pestä koneessa.

Muistan omien tyttöjeni lapsuudesta, että pupun pitää olla sellainen, että sitä saa pidettyä kaulasta "pihtiotteella". Tämä on just sellainen, lutunen.

Pellavasydämen Mervi





Viime tinka vie ilon tekemisestä

Olen viime tingan ihminen - Mikä se tinka sitten onkin. Vaikka kuinka paljon olisi aikaa joku tehtävä suorittaa, teen sen vasta, kun on ihan pakko. Yleensä viimeisenä yönä.

Viime lauantaina putiikin avajaisissa tuli tilaus tuotteesta, jota on oikein kiva tehdä. Soma lopputulos ja mukava näperrellä. Siirsin ja siirsin työn aloittamista ja sitten se ei enää ollutkaan hauskaa. Pakkopullaa vaan.

Kiireellä kun tekee, tapahtuu myös helpommin virheitä. Lisäksi on se riski, ettei viimeisenä yönä löydäkään kaikkia tarvikkeita, eikä enää pääse mihinkään niitä hakemaankaan. Onneksi löysin silitettävän kuvan tulostuspaperia vielä pienen palan ja kangas ja pitsi ja pehmuste löytyi kaiken selvittämättömän tavaran joukosta. Nyt on korostetusti sellainen vaara, että tarvittava materiaali on juurikin eri paikassa, missä itse olet. Se on kaupalla, kun työskentelet kotona tai jäi kotiin, kun olet kaupalla.

Kirjoitus epäonnistui kiireessä. Ihan varmasti säädin tulostuksen peilikuvaksi, mutta näköjään kone ei totellut...


Lopputulos kuitenkin onnistui.



Olisi siinä (taas kerran) ollut selittelemistä, jos en olisi saanut tilausta tehtyä. Usein tällaisen urakan jälkeen käy vielä niin, ettei asiakas sitten saavukaan hakemaan tilausta sovittuna päivänä. Toisaalta harmittaa rehkiminen, mutta onko pakko tehdä itselleen kiusaa. Eikö voisi aloittaa heti ja olla loppuajan rauhassa? Ihan varmasti seuraavan tilauksen kanssa toimin näin.

Pellavasydämen Mervi

perjantai 26. syyskuuta 2014

Toinen vaihtoehto?

Tehän tiedätte, että olemme muuttamassa tästä talosta pois. Ajankohtaa vaan ei kukaan tiedä. Byrokratiasta johtuen ei remonttia uudessa kodissa ole vielä päästy tekemään, koska ei ole saatu rakennuslupaa. Niille, jotka eivät asiasta tiedä, kerron, että muutamme samaan taloon putiikkini kanssa. Voit seurata remontin edistymistä toisesta blogistani.

Muuton takia nykyiseen taloon ei kovin isoja remontteja kannata tehdä. Ensin olin sitä mieltä, ettei mitään pyörätuoliramppia rakenneta, mutta nyt olen pyörtänyt päätökseni. Osittain siksi, että muutto siirtyy ja toisaalta siksi, että kiukustuin niin vammaispalvelun kieltävästä päätöksestä taksikorttiin, että on pakko miettiä muita ratkaisuja.

Yritin päästä kyynärsauvoilla portaista, mutta se osoittautui uhkarohkeaksi ja mahdottomaksi. Nyt on siis päästävä pyörätuolilla alas ja ylös. Toki nytkin pääsen, mutta pitää aina olla joku vahva lykkimässä. Haluaisin päästä ihan itse.

Sattumalta keskustelin jonkun kanssa remonttimiehistä ja yht'äkkiä se juolahti mieleeni. Soitin tänä aamuna ammattikoulun eli Novidan arkkitehtuuri ja rakentaminen - puolen opettajalle Marko Kivistölle. Kerroin, että asumme Novidan rakentamassa talossa ja nyt olen joutunut pyörätuoliin. Olisikohan pojilla innostusta (ihan niinkuin se heistä olisi kiinni...) rakentaa pyörätuoliramppi?

Eipä opettaja miettinyt yhtään, vaan vastasi heti, että tottakai he haluavat AUTTAA. Hän tulee maanantaina heti aamulla katsomaan tilannetta. Rakentavat kuulemma tarvittavat rakenteet hallilla ja sitten asentavat sen paikalleen.

On se ihmeellistä, että joskus asiat sujuvat! 
Tältä se tuntuu tässä vaiheessa, mutta eihän sitä loppujen lopuksi tiedä. 
Pessimisti ei pety koskaan.

Mervi

torstai 25. syyskuuta 2014

Joku sentään tahtoo auttaa...

Tänään tuli sovitun mukaisesti käymään toimintaterapeutti Tyksin apuvälinekeskuksesta. Ensin istuimme ja keskustelimme. Olin kovasti yllättynyt itsestäni, sillä aloin parkua. Yleensä hillitsen itseni hyvin, sekä seurassa että itsekseni. En ole itkua päästänyt valloilleen. Kyllähän se tuloillaan on useinkin ollut, varsinkin, jos kohtaan myötätuntoa. Ja (tietysti) miehelleni valitan ja yhden oikein kunnon itkupotkuraivokohtauksen olen myös järjestänyt hänen kestettäväkseen.

Tälle ystävälliselle ihmiselle oli sitten pakko selittää, että en yleensä ole näin itkuinen, mutta että nyt on pettymys niin lähellä ja niin suuri - viitaten saamaani kielteiseen päätökseen.

Toimintaterapeutti kartoitti tilanteeni. Hänen toteamuksensa oli yhtenevä oman kokemukseni kanssa siitä, että fysioterapiassa - tai paremminkin apuvälinelainaamossa - ollaan avuliaita ja yritetään helpottaa asiakkaan oloa. Vaikka asiakkaat olisi samojakin, vammaispalvelussa näkökulma tai lähtökohta on eri.

Tullessaan hän toi sähköpyörätulin kokeiltavaksi. Ensin hän esitteli sen ominaisuudet ja käytön. Kävimme kokeilemassa sitä kadulla. Aika sähäkkä peli! Tottelee pienenpientäkin käden liikettä ja saattaa viuhahtaa liikkeelle ihan huomaamatta. Vaatii harjoittelua, mutta minä kuulemma osasin hyvin! Olipa se mainiota käydä "kävelyllä" naapurustossa, nähdä pihoja ja kukka-istutuksia. Enhän minä koskaan...

Tästä sähkistä ohjataan - aika hennolla otteella
Aivan mainiosti tuolla pääsisi meiltä keskustaan, sillä akku kestää kuulemma jopa 30 km matkan. Nopeus on pahimmillaan 10 km/tunnissa, joten ei se kyllä päätä huimaa. Matkani työpaikalle kestäisi sen mukaan noin vartin verran.


Jokseenkin isokokoinen laite tämä sähkis on, ja painaa yli 120 kg. Kyllä se sisätiloissa on aikas iso ja vie tilaa. Ongelma numero yksi, eli ulkoportaat, ei poistunut vieläkään. Alumiiniluiskat, jotka meillä on, eivät ole tarpeeksi vahvat, eikä niiden reunat ole tarpeeksi korkeat, jotta meno olisi turvallista.

Huomenna soitan ensin ammattikouluun ja kysyn, jospa pojat tulisivat rakentamaan rampin. Tai sitten joku kirvesmies. Voi olla, että siinä hommassa menee pitkään, että ehkei ehdi ennen meidän muuttoa, mutta toivon.

Vielä lähtiessään tämä ystävällinen ihminen - katsoessaan touhuamistani - totesi, että liikkumiseni on oikeasti sellaista, että tarvitsen apua. Hän tekee lausunnon toimintakyvystäni ym. potilaskertomukseeni. Se on käytettävissäni, kun teen kuljetuspalveluista valitusta. Hän myös lupasi soittaa päätöksen tehneelle virkailijalle. Kiitos avusta ja myötätunnosta!
Mervi


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Näin toimii laki vammaispalveluista käytännössä - ei juhlapostaus ollenkaan

Mainitsin jossain vaiheessa, että 900 postausta on tulossa täyteen ja nyt se on jo täyttynyt. Joku lukijoista ehdotti juhlapostauksen aiheeksi sitä, että saan myönteistä postia vammaispalvelusta.

No, niin ei käynyt. Sain kielteisen päätöksen. En siis saa taksikorttia. Minun vammani ei ole tarpeeksi pitkäaikainen, eikä kai tarpeeksi pahakaan? Mitä pitäisi vielä enemmän olla - ambutoida jalat vai? Eikö synnynnäinen vamma ole tarpeeksi pitkäaikainen - en ole päivääkään elämässäni päässyt terveen lailla kulkemaan, eikö se riitä perusteluksi?

Tulin tottakai kovin surulliseksi. Onko ihan totta, että minä olen täällä sisällä vankina ja toisen ihmisen avun varassa? Ihanko totta minun elämäni ei ole sen arvoista, että saisin itse määrätä, milloin lähden kotoa ulos? Tässäkö toteutuu vammaispalvelulain henki, joka kuitenkin on tarkoitettu palvelemaan vammaisia niin, että heidän elämäänsä tasoitetaan yhdenvertaiseksi terveiden kansalaisten kanssa. Miksi taksikortin saa henkilö, joka pystyy omin jaloin ilman apuvälineitä kävelemään, mutta minä en saa, kun en pysty ollenkaan kävelemään? (Tämän tapauksen kertoi taksikuski tänä aamuna)

Saatuani kielteisen päätöksen sisuunnuin tietysti. Päätin, että sitten nousen ylös ja kuljen itse. Kerroinkin tästä teille jo. Arvatkaa kuinka kävi? Ei auttanut kova sisukaan. Ei jalat toiminut, en päässyt portaita mihinkään. Aivot ei kertonut, mikä jalka laitetaan ensin, mille jalalle laitetaan paino jne. Ainoastaan niin, että mieheni kannatteli toiselta puolelta, pääsin jotenkuten alas ja ylös. Yksin en missään tapauksessa voi enkä uskalla moiseen enää ryhtyä. Eikä tähän uhkarohkeaan tekoon tietenkään kukaan lääkäri tai muukaan ammatti-ihminen antaisi lupaa.

Voitteko ymmärtää, miltä minusta tuntuu?

Mielestäni tässä päätöksessä ei ole mitään salattavaa, ei mitään sellaista, mitä lukijani eivät jo tietäisi, joten voin sen aivan hyvin julkaista tässä. Kerro, mitä ajattelet!



tiistai 23. syyskuuta 2014

Pikapostia Virosta

Jouduin pettymään suomalaiseen tavarantoimittajaan. Olin jo mainokseen laittanut heidän tuotteensa, mutta onneksi viime tingassa sain sen otettua sieltä pois. Käänsin sitten toivorikkaasti katseeni naapurimaan Viron puoleen, enkä joutunut pettymään!

Tukkuliike Karnaluks on monille suomalaisille käsityön ystäville tuttu Tallinnan reissuilta. Heillä on myös verkkokauppa. Olen käyttänyt kumpaakin: monet kerrat käynyt paikan päällä, mutta myös tilannut netissä.

Karnaluksista vastaavat tosi nopeasti sähköpostikyselyihin. Heille voi kirjoittaa suomeksi ja saa vastauksen myös suomeksi. Ensin lähetin sähköpostia, mutta tilauksen tein verkkokaupan kautta. Lisätietoihin laitoin, että on yrityskauppa. Näin saan tuotteet ilman heidän veroansa ja maksan alvin Suomessa.

Tein tilauksen torstaina ja sain tällaisen viestin: "Tavarat ovat varattuna teille viikon ja menee postiin (Omniva > Itella) samana päivänä kun lasku on tilillämme." Maksoin laskun samantien ja lähetin viestin, että olen maksanut. En tiedä, onko edes mahdollista, että suoritus olisi heti näkynyt virolaisen pankin tilillä, kun sen suomalaiselta maksoin, mutta ilmeisesti paketti on heti lähtenyt liikkeelle, sillä SE TULI JO TÄNÄÄN PERILLE! Tätä minä sanoisin nopeaksi toiminnaksi.

Isohkon paketin toimitus maksoi 10 euroa. Vain 10 euroa. Toisaalta tuo sama summa menee kaiken kokoisista lähetyksistä. Heillä on vain yksi toimituskulu: "toimitus Suomeen 10 euroa".


Postityttö toi paketin ja jätti sen portaille. Kunhan tästä lähden taksilla Pellavasydämeen, kulkeutuu paketti siinä kyydissä myös pelipaikalle. Tässä varmaan viimeisiä kuvia kukista, viime yönä on pakkanen vieraillut ja kohta on kaikki kuollutta, nyyh...




Otin samalla kuvan ulkoportaista viitaten edelliseen kirjoitukseeni, jossa kerroin, miten kuvittelen "ulostautuvani" kyynärsauvojen kanssa. Onhan tuossa vähän hankaluuksia ja suurin ongelma taitaa olla kaiteen puuttuminen. Toisella puolella sellainen on, mutta siitä nyt ei ole mitään apua.




Yksistään oven avaaminen ja sulkeminen saattaa olla mahdotonta. Nytkin tuuli paiskasi oven aivan auki. Ehdin jo huolestua, että jos en saa sitä kiinni, mutta onnistui sentään.


Kohta tästä lähden Pellavasydämeen. Isäni tulee laittamaan vessanpyttyyn kaiteita ja ystävä tulee kanssani touhuilemaan - mitä sitten keksimmekään? Ainakin avataan paketti ja etsitään tavaroille paikka. Kivaa!

Pellavasydämen Mervi

maanantai 22. syyskuuta 2014

Tylsää puhetta lääkkeistä

Tänään oli se päivä, kun minulla piti olla lääkäriaika klo 23.45. Mikä siis todellisuudessa onkin muistutus lääkärin soittoajasta. Ihan säälliseen aikaan lääkäri kuitenkin soitti tulokset laboratoriokokeista.

Minulla epäillään lisäkilpirauhasen liikatoimintaa eli hyperparatyreoosia. Arvot ovat kuitenkin "harmaalla alueella" joten ihan varmoja ei taudista voida olla. Tutkimuksia jatketaan edelleen. Samalla otettiin kolesterolikokeet. Niissä olisi pitänyt jo näkyä Atorvastatin-nimisen kolesterolilääkkeen vaikutus, mutta ei näkynyt. Lääkäri sanoi: "Tuloksista huomaan, ettet ole syönyt Atorvastatiinia." Minä änkytän vastaan, että ihan varmasti olen. Ne ovat minun iltadosetissani joka päivä.

Olipa tosi nolo olo - aloin itseänikin epäillä. Ei kestänyt kuitenkaan kauankaan, kun lääkäri soitti uudelleen ja kertoi, että on löytänyt syyn. Syömäni Rimapen -niminen lääke on kuulemma - taas joku hieno sana - vaikuttanut niin, ettei kolesterolilääke ole vaikuttanut ollenkaan, arvot olivat täsmälleen samat kuin reilu kuukausi sitten. Olen siis syönyt kolesterolilääkettä aivan turhaan. Toki en ole ollenkaan varma, onko tuo Rimapenkään aiheellinen.

Ette arvaa, miten pelästyin, kun näin Rimapen lääkkeen tuoteselosteen. Se on tuberkuloosilääke! Miksei kukaan ole sanonut mulle, että mulla on tuberkuloosi? No ei vaiskaan. Sitä käytetään myös erittäin harvinaisena antibioottina. Niin harvinaisena, ettei sitä meidän kaupungista löytynyt ollenkaan. Eikä kuulemma meinannut apteekki edes saada sitä minulle myytäväksi, kun kuulemma annetaan aina vain sairaalan kautta.

Miten paljon mahdan minäkin syödä turhia lääkkeitä? Ja onko tilanne kellään monista lääkäreistäni hallinnassa? Ehkä tuo Rimapen mitätöi muittenkin lääkkeitten vaikutuksia? Nyt päivittäiset lääkkeeni eivät mahdu kahteen dosettiin, vaan pitää ostaa kolmas. No joo, käytän dosettia niin, että yksi lokonen on yhdelle päivälle. Eli koko dosettiin mahtuu kuukauden lääkkeet.

Mutta minä olen kiltti tyttö ja syön kaiken, mitä määrätään. Senkin uhalla, että voin olla lähes varma, että jossain vaiheessa munuaiset sanoo *POKS*.

Mervi

Mahtasko onnistua?

Kävin tänään terveyskeskuksen apuvälinelainaamossa hakemassa vessanpyttyyn käsinojat. (Koska talo on ollut neuvolana, siellä on kuin onkin valmiiksi korotettu pytty.) Ei ollut ihan helppo saada toisia, kun yhdet jo kotona on. Nämä tarvitsen kuitenkin työpaikalleni Pellavasydämeen.

Samalla reissulla kysäisin vielä toista pyörätuoliakin, vaikka arvasinkin (muka) vastauksen. Perusteluja pyydettiin ja minä perustelin ja minä sain. Tilataan Turusta ja saattaa olla että jo huomenna on samanlainen toinen pyörätuoli täällä.

Idea olisi seuraavanlainen. Opettelisin - tai paremminkin rohkaistuisin - nousemaan pyörätuolista kyynärsauvoille. Sitten menisin niitten kanssa ulkoportaat alas ja autolle. Juu-uh! Ajaisin itse Pellavasydämeen. Eihän se muuten onnistuisi, mutta kun minulla on automaattivaihteinen auto, joten en tarvitse vasenta jalkaa. Toinen pyörätuoli jäisi siis kotiin ja Pellavasydämessä odottaisi toinen. Ei tähän touhuun kukaan ammatti-ihminen varmaankaan lupaa antaisi, eikä tuo minun miehenikään kovin innostuneelta näyttänyt, kun selitin suunnitelmani. Mutta kun minulla ei ole kovasti vaihtoehtoja. Taksikorttia kun ei ole (ainakaan vielä) myönnetty. Toki tiedostan, että tuossa ideassa on ongelmansa ja vaaransakin. Enkä ole sitä vielä kokeillut, joten saattaa olla, ettei siitä tule mitään.

Pellavasydämen päässä ei ole portaita, joten ei tarvitse kuin selviytyä ulko-oven avaamisesta. Ja niin voisi työpäivä alkaa! Mahtaako se onnistua?



Mervi

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Essun taskussa

Yleensä ihmiset, jotka istuu pyörätuolissa, saavat kuljetettua tavaroita polviensa päällä. Paitsi minä. En saa istua jalat 90 asteen kulmassa, joten istuma-asentoni on enimmäkseen sellainen "luisuva" ja näin ollen sylissäni ei pysy mikään. Ei siis niin mikään.

Yhtenä yönä, kun en saanut unta, aloin ommella itselleni tavarankuljetusessua. Monet varmaan muistaakin laiskuuteni - tarvittavat materiaalit pitää löytyä käsivarren päästä. Ompelukoneen vieressä oli onneksi tilkkukoppa ja keskeneräisiä ompeluksia. Luulenpa, että tämän kankaanpalan oli ollut tarkoitus päätyä tyynynpäälliseksi, mutta nyt siis essuksi.






Taskusta tuli tuollainen koko essun levyinen ja kaksinkertainen. Päällimmäinen osa on jaettu kolmeen osaan.
Tämä on osoittautunut ihan käyttökelpoiseksi. Kunhan vaan muistaa pukea päällensä!

Mervi

lauantai 20. syyskuuta 2014

Avajaiset - jälleen kerran


Olen viettänyt Pellavasydän-putiikkini avajaisia jo yksi, kaksi, kolme....kuusi kertaa. Kuusi kertaa on aloitettu uudessa paikassa. Ensimmäiset kunnon avajaiset olivat 11.4.2008. Muistaakseni.


Nämä olivat kyllä todella sydämelliset juhlat. Kävijät olivat pääasiassa tuttuja, entisiä asiakkaita. Moni kertoi todella hämmästyneensä, kun oli mainoksen nähnyt - että vielä jatkan. Kyllä minä sain kehuja!  Olen kuulemma sisukas ja mitäkaikkea. Hmmm... kerroin heille, että niinhän sitä voisi luulla. Vaan kun eivät näe minua kotona turhautumistilassa. Eivätkä onneksi kysy mieheltäni. Hänellä saattaisi olla toinen näkökulma asiaan. Eipä silti, juuri huomautin Aarrelle, että eilen ja tänään olen huomannut hyräileväni. Yleensä hyräilen kaiken aikaa, se on merkki jonkinaseteisesta tyytyväisyydestä. Puoleen vuoteen en ole hyräillyt ollenkaan.

Kehujat eivät tiedä, että minä olen vain istunut kuin tatti ja Pirkko on tehnyt työt. Eilen, perjantaina, olimme Koulukadulla kaikkiaan 8 tuntia. Minä istuin ja Pirkko käveli. Ja saimme kuin saimmekin kaikki paikalleen ja roskat pois. Vessassa ei käyty kertaakaan, mutta yhdet kahvit juotiin. Tässä ihana Pirkko ja ankean näköinen, mutta ah niin makoisa kahvihetki!

Onni on omistaa tällainen tarmonpesä!
Eipä siitä valokuvaamisesta tänään, avajaispäivänä, mitään tullut. Ei edes kahvipöydästä ole kuvaa, eikä saamistani kukista. Koko ajan oli sen verran hulinaa ja vähän hankalaa, kun ei itse pääse liikkumaan. Melkeinpä istuin tiskin takana ja otin vastaan halauksia ja onnitteluja.

Yksi blogin lukijakin kävi, kiitos sinulle! Olipa hauska tavata vieras ihminen, joka tietää minusta "kaiken" luettuaan kuulemma jokaikisen yli 900 postauksen. Häneltäkin sain ihanan syksyisen ruukkukukan. Näemme vielä.

Nyt on edessä oikeastaan se kaikkein ihanin, sellainen loppusilaus, somistus. Saattaa tietysti olla, että jotkut tavarat vielä vaihtavat paikkaakin... Seuraavan kerran putiikki on auki tiistaina. Kynnet syyhyäisivät päästä viikonloppuna jatkamaan somistusta, mutta täällä minä taas olen kotonani neljän seinän sisällä, enkä pääse yhtään mihinkään. Aarre lähti mökille. Voisin tietysti invataksin tilata, mutta 60 euroa edestakaisesta matkasta käy kalliiksi.

Kotiin lähtiessäni otin kuvat sisäänkäynnin molemmin puolin olevista näyttävistä kukista.





perjantai 19. syyskuuta 2014

Uuden Pellavasydämen ensimmäinen mainos

Onhan näitä mainoksia jo väsättykin viiden vuoden aikana aika monta, että ei tämä ihan ensimmäinen ole. Aika samantyyppisiäkin on ollut. Mutta itselleni tällä on suuri merkitys - tämä on uuden alun ensimmäinen - sillä olin aivan tosissani vuodenvaihteessa, että nyt koko Pellavasydämen toimintasyke loppuu. Voi olla, että joku miettii, oliko se vain feikkijuttu markkinoinnissa, mutta ei ollut.

Vaikka paljon samaa, kuitenkin jotain uuttakin - ainakin puittteet. Toimintatavoissa on myös muutoksia.

Tällainen oli siis mainos paikallislehden torstain numerossa. 
Takasivulla ei ollut muita mainoksia, vain tämä lasten urheilukilpailujen seassa, lehden yläkulmassa.
Uskon, että kaikki lehden lukeneet ovat kyllä tämän huomanneet

Mainokset koko on todellisuudessa kahden palstan levyinen ja 10 cm korkea eli noin 8cm x 10 cm
ja hinta on lähes 200 euroa.



Tätä saa oikein mielellään arvostella. Haluan oppia tekemään hyviä mainoksia!

Pellavasydämen Mervi