tiistai 2. syyskuuta 2014

Vaikka odotus toisaalta kivaa onkin...

...on se myös tavallaan turhauttavaa.

Tässä on kevään ja kesän aikana ollut pieniä välietappeja, joita odottaa. Tiputuksen lopettaminen esimerkiksi. Sitä jaksoi just niin kauan kuin sitä kesti, muttei yhtään enempää - alitajuisesti olin odottanut loppumista enemmän kuin käsitinkään.

Nyt olen odottanut huomista päivää. Huomenna tulevat vammaispalvelun naiset kotikäynnille. Huomaan, etten saa yhtään mitään tehtyä, kunhan vain odotan. Se käynti ratkaisee niin paljon. Olen hakenut sekä kuljetuspalvelua että henkilökohtaista avustajaa. Kuljetuspalvelu ei kai kotikäyntiä olisi vaatinutkaan, mutta hyvä että tulevat. Moni vammaispalveluja hakeva ei ymmärrä vaatia PALVELUSUUNNITELMAN laatimista. Minulle se nyt käsittääkseni tehdään.

Ideana palvelusuunnitelmassa on kirjata ylös kaikki toimenpiteet, mitä tarvitsen selvitäkseni arjessa tasavertaisena vammattomien kanssa.

Huomisella käynnillä toivottavasti selviää, saanko taksikortin ja henk.koht. avustajan. Varsinkin tuo taksikortti on tärkeä, se määrittelee tulevaisuuteni hyvin pitkälle. Pääsenkö kulkemaan Pellavasydämeen?

Toivorikkaana olen jo tehnyt valmisteluja putiikin avaamiseksi. Eilen sain värvättyä tyttäreni avuksi. Hän kantoi laatikot oikeaan huoneeseen. Siitä jatkan jonkun (?) kanssa tavaroiden hyllyttämistä. Yksi hylly jo saatiin valmiiksi, kun laitettiin ihanat puuvillakankaat esille. Niin kaunista! Harmi, että kamera jäi kotiin...

On se kumma, että tällainen odottaminen vie mehut niin täydellisesti. Luulisi - ja niin se todellisuudessa varmaan olisikin - että kaikenlainen touhuaminen kuluttaisi aikaa nopeammin. Nyt vaan olen niin kertakaikkisen kipeä, ettei mistään tule mitään.

Onkohan tämä taas sitä?
"Miten Jumalan saa nauramaan?"
"Esitä hänelle omat suunnitelmasi"

Mervi

1 kommentti:

  1. Toivon että kaikki menee hyvin ja saat apua jota tarvitset.

    VastaaPoista