keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Aamu tarkkailussa

Kirjoitan tähän muistiin asioita, jotka eivät välttämättä lukijoita kiinosta, mutta ovat sitten itselleni tallessa.

Yö meni kohtalaisen hyvin. Kipulääkkeen vaikutuksesta olin vähintäänkin horroksessa. Aamulla söin aamupalaksi näkkileipää, ihan hiukan kahvia ja mehua. Aamupesu oli vähän kivulias. Sängyssä käänneltiin ja leikattu kylki on tosi kipeä. Mutta tässä selällään maatessa ei kipua tunne lainkaan. Illalla oli pohje tosi kipeä eikä se hellittänyt edes lääkkeellä. Hoitaja arveli, että lääkäri on siitä pitänyt kiinni leikkauksen aikana.

Lääkäri Mika Junnila kävi ja kertoi, että leikkaus meni tosi hyvin. Kaikki sujui mainiosti ja proteesi istui paikkaansa juuri niinkuin pitikin. Seitsemäntoista ruuvia sinne laitettiin ja se vei aikaa, mutta ei se leikkaus kuulemma sentään kuutta tuntia kestänyt. Siinä oli tietysti valmisteluita ym... saaan varata leikatulle jalalle puolella painolla, mikä helpottaa huomattavasti kävelemistä. Aamulla ei vielä nostettu edes sängunlaidalle istumaan, kun pää ei kestä. Verenpaine on vain 90/50. Happiviiksetkin jätettiin paikoilleen hengitystä helpottamaan.

Tässä


välissä minut siirrettiinkin omalle osastolle, omaan huoneeseen.Olo on kohtuullinen . Ruoka pitää syödä maaten, mikä ei ole helppoa. Eikös olekin hieno selfie!  nyt vois ottaa pienet torkut... mervi

7 kommenttia:

  1. Hyvä juttu, että kaikki meni hyvin ja homma on ohi. Toivottavasti et joudu lääkitsemään kovin rankasti pitkään. Tokkurassa on ikävä olla vaikka aika kuluukin nukkuessa. Koita vaan pysyä arjessa kiinni puhelimella ja tabletilla. Varmasti nopeuttaa palautumista. Pidä lippu korkealla!

    VastaaPoista
  2. Hyvä että leikkaus on ohi ja nyt vain toipusen alkuun.
    Oikein hyvää vointia ja pikaista paranemista sinulle. Taru Ikaalisista

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja olet pian taas liikkeellä. Terveisiä Lohjalta.

    VastaaPoista
  4. Hei, kiitos kun kirjoittelet, tottahan toki kiinnostaa! Tsemppiä ja pikaista toipumista! Terkuin Raija V.

    VastaaPoista
  5. Kaikkea hyvää, kalpealta näytät. Toivottavasti hb ei ole kovin laskenut. Raija

    VastaaPoista
  6. Hienoa taas kuulla sinusta näin pian leikkauksen jälkeen! Hyvää toipumisaikaa, malta levätä tarpeeksi...

    terveisin
    Terja

    VastaaPoista
  7. Hienoa! Nyt vain sitten toipumista kaikessa rauhassa.

    VastaaPoista