seuraa sähköpostitse

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Leima otsassa?

Muistatteko, että kerroin kesällä ollessani Traumaosastolla, että siellä oli hoitajia myös täältä tekonivelosastolla? Oli kesä ja tämä "oma" osastoni oli suljettu, joten jouduin traumalle ja osa hoitajista siis myös. Eikä siitäkään kauan ole - maaliskuussa - kun olin täällä kirurgisessa. Niin ja vuonna 2012 ja 2011.

Monet hoitajat ovat siis tuttuja. Minun on tosi vaikea muistaa kasvoja ja toiset jäävät mieleen paremmin kuin toiset. Nyt olen todennut, että jonkun hoitajan tullessa vuoroon, minulle tulee kummallinen olo. Sitten ajan kanssa  " piuhat yhdistyvät" ja muistan, että tuon hoitajan kanssa on ollut jotain häikkää. Parhaiten mieleen ovat jääneet virkaintoiset jääräpäät.

Jos minulle aletaan neuvoa jotain yksinkertaista juttua ja vielä kinaamaan siitä, voit varmaan kuvitella, että alkaa nousta karvat pystyyn. Olen käynyt tämä läpi jo niin monet kerrat että osaan ulkoa, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja mitä pitää tehdä. Tiedän kyllä että pitää olla oma-aloitteinen, ja että pitää yrittää, vaikka ei jalka toimisikaan... yksi nuori hoitaja yritti päteä, se saattoi johtua myös mukana olleista kahdesta muusta hoitajasta, mutta minun ärtynyt suhtautumiseni taisi kertoa hänelle, missä mennään. Kerroin hänelle, että olen ollut 18 kertaa leikkauksessa ja tänä vuonna tämä on jo kolmas lonkkaleikkaus. Seuraavan kerran tavatessamme suhtautuminen olikin jo toinen.

Ihan varmasti myös potilaat jäävät hoitajien mieleen. Kuinkahan moni huokaa syvään, kun huomaa joutuvansa minua hoitamaan?

No nyt tuntuu jo tosi hyvältä! Pääsin tänään suihkuun ja sekin sujui ihan hyvin. Eilen minua kävelytettiin sauvojen kanssa ja se sujui ihan hyvin, oli selvästi vakaanpaa kuin eilen. Nyt pitää vaan vaihtaa pyörätuoli sauvoihin. Yksi ongelma silti on, ja se johtuu jalan pituuden lisäämisestä. Sinä aikana, kun olin ilman niveltä, jalka lyheni hurjasti. Nyt se on pitänyt korjata ja lihakset ja jänteet kyllä kertovat sen! Yritän pikkuhiljaa saada kireyksiä helpottamaan, mutta vielä on saatava pitää tyynyä polvitaipeen alla.

Mikäs täällä on ollessa...



7 kommenttia:

  1. Mahtavaa pääset jo keppien kanssa köpöttelemään.
    Kyllähän sitä itse on itsensä ja vikojensa/sairauksiensa paras asiantuntia, on ihan turha hoitajien väittää muuta, me näiden vaivojemme kanssa elämme ja tiedämme miten pitää olla, elää ja toimia.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, siitä se lähtee - keppien kanssa köpöttely on jo suuri askel - ja kyllä ne lihaksetkin siitä vertyvät! Toivottavasti toipuminen edistyy hyvin♥

    VastaaPoista
  3. Aina kun minä törmään johonkin hiukan hölmöön nuoreen työntekijään, ajattelen omaa nuorta, työtään aloittelevaa herkkää tytärtäni ja sitä, miten niin toivoisin ihmisten suhtautuvan häneen lempeästi. Ja sitten olen vähän kiltimpi sille vieraalle aloittelijallekin, ainakin useimmiten :)

    VastaaPoista
  4. järjetön näkkileipä- ja margariininappikasa :O

    VastaaPoista
  5. Anonyymi 13:59. Tuo on hyvä ajatus! Toisaalta, kuten kerrot, tyttäresi on herkkä, joten hän tuskin syyllistyy potilaan/ asiakkaan aliarvioimiseen tai päällepäsmäröintiin. Ja sitten on sekin näkökulma, että jonkun on pysäytettävä epäasianmukainen käytös, muutoin se jatkuu ja muuttuu normaaliksi käyttäytymiseksi.

    Anonyymi 14:02 tarkka huomio! Olen itse pyytänyt ylimääräistä välipalaa ja valinnut siksi näkkileivän. Sitä saa mitä tilaa (ainakin joskus) ja nyt sitä tulee korvistakin! No sittemmin näkkileipä poistettiin ja tilalle on tilattu jugurttia, saa nähdä, koska alkaa toimia. Jugurttia vaan ei voi säilyttää kauan pöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa jos herkkä ihminen kokee, että hänen pitäisi olla jämäkämpi, hän voi etenkin nuorena esittää hyvin karskia, ennen kuin oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

      Poista
  6. Viisas oivallus. Nuorena, tehdessäni opettajien sijaisuuksia, huomasin, ettei minulla ollut luontaista auktoritettia. Sen puutteen yritin kompensoida tiukkuudella, mikä huononsi tilanneta ennestään. Olen niin kiitollinen ettei minusta koskaan tullut opettajaa ja onni se on myös lapsille ja nuorille, jotka välttyivät minulta. Sen sijaan haluaisin kovin "opettaa" aikuisia, olen siinä kuulemma hyvä. Jahka tästä selviän, järjestän ensimmäisen kurssin neuvolatalossa.

    VastaaPoista