maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kuka tietää...

Lähes jokainen edellisiin postauksiin kommenttinsa jättänyt lukija oli käsittääkseni epäileväinen ulkomaanmatkani vuoksi. Terveys ensin...jne... Saitte minutkin epäilemään ja siksi soitinkin tänään Tyksiin prote-osastolle. Puhuin kahden hoitajan kanssa ja jostain syystä molemmat muistivat tapauksen!

Toinen hoitaja kertoi (toisti) tilanteesta sen verran, ettei siellä tiedetä onko belgialaista proteesia edes tilattu! Se on kuulemma leikkaavan lääkärin vastuulla ja hän on kesälomalla. No mutta, sitähän minä en kysynytkään, vaan halusin lääkärin mielipiteen matkasta ja myös verenohennuslääkkeestä. Hoitaja ei tietenkään tällaiseen ota kantaa, vaan lupasi huomenna aamulla kysellä lääkäriltä ja sitten soittaa minulle. Saas nähdä irtoaako lupa?

Mervi

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Naisten yleinen ongelma?

Meinasin kirjoittaa yleisin ongelma, mutta ei kai nyssentään...Tarkoitan tässä vaateongelmaa. Sitä, kun seistään vaatekaapin edessä ja todetaan "ei mulla ole mitään päällepantavaa", vaikka kaappi olisi miten täynnä. Yleensä kai tämä ongelma vielä pahenee, kun on tulossa jokin juhlavampi tilaisuus.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, yritän päästä tyttäreni häihin, jotka pidetään Skotlannissa parin viikon päästä. Koska aikaisemmin olin varma, ettei reissusta minun osaltani tule mitään, en ole siihen myöskään valmistautunut. Nyt mietin päivät pitkät hääasua. Olen selannut netistä verkkokaupat ja yllätyksekseni löysin monta, jotka myyvät erityisesti morsiamen äidin asuja.

tuppi / sarake Olkaimeton sifonki ja pitsi äiti morsiamen mekko (605581)
tuppi / sarake off-the-hartia lattia-pituus sifonki ja tylli iltapuku (551359)

Tässä kaksi mekkoa, jotka voisin kuvitella itselleni. Mutta kun en ole kokoa 36 ja istun pyörätuolissa.

Haluaisin pitää kiinni periaatteestani, että teen kaikki ostokset kotikaupungin yrittäjiltä. Se ei nyt taida olla ihan helppoa, kun ei täällä montaa vaatekauppaa ole ja niiden juhlamekko-osasto saattaa olla vaatimaton. En tiedä, sillä en ole puoleen vuoteen edes kaupungilla käynyt.

Toisaalta olisi erittäin kiva löytää joku suomalainen mekko - ei tulisi ainakaan vastaan samanlaista!

Miten sen sopivan mekon löydän? Pitäisi päästä ulos ja kauppaan. Pitäisi jaksaa sovittaa ja sovittaa ja sovittaa... tuntuu aivan mahdottomalta. Kuka lähtisi avuksi? Missä pääsisin välillä huilaamaan? Soittelin jo kahteen paikalliseen liikkeeseen. Toinen on Ompeluateljee Elina, joka myy myös valmisvaatteita. Elina lupasi tehdä minulle mekon, jos ei sopivaa löydy. Aika hassulta tuntuu, että minä, joka itse ompelen toisille, teettäisin mekon itselleni. Mutta, jos on pakko niin sitten....


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Iik! Uskallanko?



Kuinkahan kauan siitä on...kaksi vuotta ehkä? Nimittäin siitä, kun saimme tietää, että tyttäremme Heli menee naimisiin ja viettää häitään kesällä 2014. Silloin se tuntui hirveän kaukaiselta asialta. Heli on lähtenyt heti ylioppilasvuoden jälkeen Skotlantiin ja päätynyt sinne asumaan vakituisesti - vain kaksi kertaa Suomessa käyden. Viimeksi olen nähnyt Helin monta, monta vuotta sitten...

Keväällä varattiin lennot matkalle ja hotelli määränpäästä Aberdeenistä. En kovasti ehtinyt mitään valmisteluja tehdä tai edes miettiä, sillä Pellavasydämen loppuselvitys vei ajan ja voimat. No, sitten tuli tämä katastrofi, joka pilasi koko kevään ja ilmeisesti myös kesän. Jouduin pyörätuoliin. Oli tarkoitus, että kesäkuun alussa tehdään iso lonkkaoperaatio. Selvisi, etten missään tapauksessa kykenisi häihin lähtemään. Lennot on varattu halpayhtiöstä, joten matkan peruminen minun osaltani ei ollut mahdollista.

Viime viikolla sitten selkisi, ettei mitään operaatiota tule tapahtumaan ainakaan heinäkuun aikana, 
kun koko osastokin on kiinni ja leikkaava lääkäri lomillaan. 
Yht'äkkiä päähäni pälkähti, että 
SITTENHÄN MINÄ VOINKIN LÄHTEÄ HÄIHIN! 
Oliko hyvä vai huono ajatus, se selviää myöhemmin.



Aloin selvitellä mahdollisuuksiani. Soitin e-bookersiin, mistä lennot on varattu. Jostain syystä siellä olikin jo tieto, että tarvitsen pyörätuoliavustuksen. Nyt minulle on varmistettu saattajan avustama pyörätuolitrippi lähtöselvityksestä koneen istuimelle asti. Auts! niiden selkää, jotka joutuu mut kantamaan koneen raput....

Seuraavaksi otin yhteyttä hotelliin ja sainkin erittäin ystävällisen vastauksen. Meille oli alunperin varattu huone varapedillä, koska Mirvakin on mukana. Tämä olisi ollut kuulemma liian ahdas pyörätuolia käyttäen, joten nyt meille varattiin kaksi huonetta väliovella. Perhehuone tai jotain... muutenkin hotelli on helppokulkuinen, hissit joka paikkaan jne.

Kuvat hotellin sivuilta


Näytää hyvältä inva-varustukselta

Asia, jota ei voi etukäteen selvittää, on taksimatkat määränpäässä. Heli kuitenkin kertoi, että kaikilla taksiyhtiöillä on invatakseja, että ei pitäisi olla ongelma. Lisäksi linja-autot on matalalattiaisia, että niihinkin pääsee helposti pyörätuolilla.

Hääpaikka on vielä minulle arvoitus esteettömyyden suhteen, mutta Heli lupasi, että vahvoja miehiä löytyy minut nostamaan, jos muutama porras onkin. Toivottavasti, jostain sivukautta pääsee ilman portaita....?

Näin on esteet periaatteessa raivattu, mutta iso mutta on silti olemassa. Miten pystyn istumaan pitkiä aikoja pääsemättä välillä pitkäkseni? Ensin on automatka Helsinkiin, sitten tunnin lento Riikaan, siellä vajaan tunnin koneen vaihto ja vielä noin kolmen tunnin lento Riikasta Aberdeniin ja sitten taksimatka.... Tuskaa...

Kiistaton tosiasia on, että helpommalla pääsisin jäämällä kotiin. Ja helpommalla pääsisivät myös matkaseurueeni, kun ei tarvitsisi minua passailla. Toisekseen tässä on myös riskejä. JOS kysyisin lääkäriltä, saattaisi olla, etten saisi edes lentolupaa. Tuo leikattu jalka on nimittäin aina sinisen musta, kun siellä ei ilmeisesti veri kierrä. Oikeasti mun pitäisi kai syödä kallista verenohennuslääkettä (n. 4 euroa/pilleri) seuraavaan leikkaukseen asti, mutta en ole syönyt. Se varmasti pitää aloittaa ennen lentoa. Ja onhan se otettava huomioon, että mitä sitten, jos jotakin sattuu?

Mitäs tuumaatte? Mitä tekisit minun sijassani? Otanko liian ison riskin?

Mervi
















torstai 26. kesäkuuta 2014

Messinki on nyt muotia

Oletteko huomanneet, että nyt on nostettu messinkiset jutut esille? Messinkisiä lampunkuuppia ja kynttilänjalkoja on sisustuslehdissä tämän tästä.

Se ei varsinaisesti vaikuttanut ostopäätökseeni, mutta tuli kyllä mieleen. Kävimme eilen iltatorin avajaisissa. Vähän pettynyt olin sillä näyttää siltä, että samat myyjät, jopa samoilla paikoilla, lähtevät vuodesta toiseen samoja tuotteita myymään.

 Tämä kaunokainen sai minut pysähtymään.

messinkinen puntari

puntari on tavallista lyhyempi

tämä puntari on kruunattu vuonna 1998

puntarilla voi punnita 5 kiloon asti

tuoteselostekin vielä tallessa
Virallisesti tätä puntaria ei voisi käyttää ennenkuin se on uudelleen kruunattu. En ole varma, kuinka usein se pitää tehdä - viiden vuoden välein? Puntari on mitä kätevin, kun punnitsee matonkudevyyhtejä, mutta kyllä tuo on ihan kaunis vaikka vain katseltavaksikin jäisi... Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Mitä, mitä? No ei mitään!

Varmaan jokainen on joskus odotellut postia päivästä toiseen - vain todetakseen, ettei taaskaan mitään....Tällaista mun elämä on ollut jo jonkun aikaa. Tänään - ei kun oikeestaan jo eilen - kyllästyin jokapäiväiseen odotteluun. Soitin Tyksiin osastolle, mutta eilen siellä ei tiedetty mitään. Tänään oli jonohoitaja paikalla, olikin oikein ystävällinen ja ymmärtäväinen ihminen. Kukaan ei tiedä mun leikkauksesta mitään.

Kukaan ei tiedä, missä Belgiasta tilatut varaosat ovat, tai että onko niitä ylipäätään edes tilattu. Osasto on heinäkuussa kolme viikkoa kiinni, leikkaava lääkäri tietysti kesälomalla jne. Hoitaja kertoi " näin meidän kesken" että kyllä leikkaavan lääkärin olisi pitänyt hoitaa asia ennen lomalle lähtöään.

Niin kurjalta kuin tämä tieto kuulostikin, minun mielessäni se kääntyikin innostukseksi. Mutta se onkin jo toinen tarina. Huomiseen. Mervi

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Matkalla

On se tainnut jo useamman vuoden olla käytössä tämä taksin tilaaminen keskitetysti yhdestä numerosta. Nyt olen jo sen verran monta reissua tehnyt että muistan sen. Eilen muistui mieleen myös sen huonot puolet. Olin menossa laboratorioon - onneksi ilman ajanvarausta. Tilasin invataksin puoli tuntia ennen. Tunnin verran sitten odottelin kyytiä ulko-ovella. Kaupungissa ei ollut vapaana yhtään taksia, mihin olisi päässyt pyörätuolilla. Soitin tilausnumeroon ja sieltä vaan todettiin tilanne. Päätin sitten yrittää tavallisella taksilla, mikä saapuikin ihan kohta. Se vaan on noloa, kun tavallisen taksin kuljettaja joutuu raijaamaan mut pyörätuolilla pitkin luiskia, mikä on varsin rankka homma. Sitten pitää joko ottaa pyörätuoli mukaan tai etsiä sellainen määränpäästä. Kuitenkaan hän ei voi lisätä hintaan avustajalisää, minkä taas saa invataksin kujettaja.

Tänään oli sitten taas tarve taksille. Istun nyt juuri isossa invataksissa, joten enää ei olu huolta. Aamulla kyllä vähän jännäsin, jollei autoa taaskaan tule ja nyt lääkäri odottaa... auton tulemista on vähän mahdoton varmistaakaan, sillä vaikka tekisit tilauksen miten aikaisin tahansa, taksit saavat siitä tiedon vasta tuntia ennen lähtöaikaa.

Ideana tässä kelasysteemissä taisi alunperin olla kyytien yhdistely. Totuus taitaa kuitenkin olla se, että isot autot kulevat edestakaisin Turun väliä vain yksi ihminen kyydissään. Aika hankala tähänkin matkaan olisi yhdistää kenenkään toisen kyytiä. Menen Raisioon ja taksi odottaa (?) siellä niin kauan kun lääkärissä menee ja sitten palaan samalla taksilla kotiin. Kotiin on aina kiva palata, vaikka olisi vain hetkenkin pois. Ja minun tapauksessani tällainen vaatimatonkin poissaolo virkistää. Mervi

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Riittääkö mitta?

Juhannus oli ja meni. Muistan 'kuin eilisen päivän' viime juhannuksen postauksen. Kyllä aika menee nopeasti. Näköjään se kuluu nopeasti, vaikkei tekisi mitään. Olen vain nukkunut, lukenut ja välillä syönyt.


Kerran kävin ulkonakin, kun poikkesimme "talolla" eli nykyisellä remonttikohteella, tulevassa liiketilassa ja uudessa kodissamme. Mieheni on jo saanut Pellavasydämen liiketilat pinnoiltaan kauniiksi. Siellä on oikein valoisaa ja avaraa. Hiukan jo aloittelimme  hyllyjen ja työtilojen suunnittelua. Saattaapa vihdoin toteutua haaveeni riittävän suuresta leikkuupöydästä. Tähän mennessä olen tyhjentänyt keittiön pöydän siihen tarkoitukseen.

Nyt olisi yksi kysymys, johon toivoisin teiltä vastauksen. Yksi huoneista on hankalan mallinen, vain 1,70 m leveä. Sen pitkällä sivulla on ikkunat kadulle. Mahtuuko tuohon tilaan kangaspuut mitenkään päin? Minulle on nyt tarjottu kaksiakin puita ostettavaksi - toisessa työleveys on 120 cm, toisessa 150 cm. Kummankaan syvyyttä en tiedä. Te, ketkä kudotte, voisitteko mitata, kuinka paljon vähintään tarvitaan tilaa kangaspuiden ympärille.

Talo on rakennettu 50-luvulla, mutta remontoitu viimeksi 80-luvulla niin, ettei näkyvissä ole oikeastaan mitään alkuperäistä. Tänään huomasin yhden pienen yksityiskohdan, kauniin ilmastointikanavan ritilän.


Pellavasydämen Mervi



tiistai 17. kesäkuuta 2014

Lottovoitto on syntyä Suomessa

Otsikon lausetta käytetään missä yhteyksissä milloinkin. Luuletko, että useimmin sillä tarkoitetaan suomalaista hyvinvointia? Meillä pidetään heikoimmistakin huolta, terveyden- ja sairaudenhoitomme on huippuluokkaa, puhumattakaan koululaitoksen kehittyneisyydestä jne. Kullakin taitaa olla oma käsityksensä asiasta ja jotkut pitävät lausetta täysin vitsinä. Mitä kauemmas Suomesta pääsee matkustamaan, sitä laajemman näkökulman tuon asian pohtimiseen saa. 

Viime sairaalareissulla, joka kesti tasan yhdeksän viikkoa, sain taas uudenlaisen käsityksen meidän sairaanhoidostamme. Päästyäni kriittisen vaiheen yli kirjoitin melkein joka päivä tänne blogiin päivän tapahtumista. Tarkoitukseni oli tehdä itselleni päiväkirjanomainen muistikirja. Lukijoilleni yritin kertoa asiat mahdollisimman kiihkottomasti, mutta miten mahdoin onnistua? Jälkeenpäin huomasin kommenteista, että joku sinänsä pieni tikkutakku alkoi tuntua varsin pahalta hoitovirheeltä. Varsinkin, kun niitä alkoi kertyä vähän liikaa. Kiitos teille, lukijoilleni, siitäkin, että annoitte tuolloin palautetta ja näin saatoin saada tuntemukseni "oikeisiin mittapuihin"!

Joku antoi kommentissaan neuvoja, ettei kannata ajatella ja muistella asioita, jotka on jo tapahtunut. Varsinkaan syyllisiä ei pidä etsiä vaan suunitella elämää eteenpäin! Monessa asiassa ajattelen juuri noin, paitsi en aina. Kun on tehty vääryys, se pitää korjata ja mahdollisesti hyvittää. Riippumatta siitä onko kyseessä miljoonien kiinteistökauppa tai perheenäidin ostamat ruokatarpeet. Ammattitaitoinen yrittäjä haluaa saada palautetta - hän kehittää uusia keinoja, millä asiakkaan näkemys ja toiveet saadaan selville.
 
Miksi kaikki tämä pohdinta?  
Muistatteko, kun kerroin Potilasvakuutuskeskukselle tekemästäni hoitovirhevalituksesta. Jo viime vuoden puolella sain siitä myönteisen päätöksen, mutta nyt sinne pyydettiin lähettämään korvaushakemus. Kävi niin, että olin jo hukannut kaikki kuitit (en ole oikein arkistoimmeinen). Ainoastaan sairaalamaksusta hommasin kopion. Viime viikolla sitten sain ensimmäisen korvauspäätöksen. Minulle korvattiin vuoden 2012 lonkkaleikkauksesta aiheutunut tilapäinen haitta. "Koska korvausten määrän selvittäminen vie aikaa, maksamme tällä päätöksellä ennakkokorvauksen potilasvahingosta aiheutuneesta tilapäisestä haitasta. Tällä korvauksella hyvitetään vahingosta aiheutunutta kipua ja särkyä sekä muuta tilapäistä haittaa. Kun olemme saaneet tarvittavat selvitykset tarkistamme korvauksen määrän ja maksamme tarvittaessa lisäkorvauksen." 

Olin tuolloin yrittäjä ja ansiotulon menetykset on hankalasti mitattavia, mutta käsittääkseni minun tulisi saada korvaus minua sijaistaneen työntekijän palkkamenoista. Tässä yksi asia, mikä on Suomessa hyvin hoidettu. Jos ilmaisessa (noh, melkein ainakin) sairaanhoidossa tapahtuu hoitovirhe, se pyritään korvaamaan. Parannettavaa olisi ainakin siinä, että potilas saisi tietoa tällaisesta mahdollisuudesta.

Vuonna 2003 polveeni laitettiin proteesi, mikä leikkaus epäonnistui. Leikannut lääkäri, nykyinen ylilääkäri, totesi virheen. Hän oli valinnut liian heikkorakenteisen proteesin. Lääkäri ehdotti tuolloin uusintaleikkausta tehtäväksi heti, mutta minä olin liian uupunut jaksaakseni alkaa prosessin uudelleen. Virheestä jäi pysyvä haitta kävelyyni. Uskoisin, että olisin tuolloin ollut oikeutettu korvaukseen, mutta ei sitä mahdollisuutta kukaan minulle silloin esitellyt ja nyt asia on jo vanhentunut.

Enää en ole tietämätön. Ainakin kerran vielä tulen tekemään potilasvahinkoilmoituksen.

keittiön pöytä stailaamattomana

                          Ei nyt ihan lottovoitto kuitenkaan...ei tule sijoitusongelmia,   
 varsinkin kun samaan aikaan pukkaa sairaalalaskuja.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Markkinatouhua

Viimeksi maaliskuussa olen ollut ulkona - ja nyt taas! Tarkoitus oli jo lauantaina lähteä sisareni kanssa Merefesteille, mutta sadesää sekoitti suunnitelmat. Tänään sitten startattiin pyörätuolitaksilla. Menomatkan hinnaksi tuli 34 euroa. Takaisin tullessa sama taksi olikin jo matkalla Turkuun, joten piti soittaa puoliso hakemaan. Fysioterapeutti kielsi ehdottomasti tavalliseen autoon menemästä, mutta eipä tuossa mitään ongelmaa minun kannaltani ollut - pyörätuoli sensijaan ei meinannut millään mahtua kyytiin, sillä siinä ei ollut yhtään irroitettavaa osaa.

Eihän noilla perinteisillä markkinoilla yleensä niin kummosia ostoksia tehdä, mutta tosi kiva oli katsella joka koju läpi ja ilmakin oli mitä parhain. Kaikkineen istuin 4 tuntia, vaikka normisti jo vartin päästä alkaa tehdä huonoa.

Kesä alkaa siitä, kun on Pakkahuoneella käyty munkkikahvit nauttimassa. Nyt voin sanoa, että minullekin on kesä tullut.



Ainoa ostokseni on tuo valkoinen huivi, joka pääsi heti kaulaan. 

Mervi ja Erja

torstai 5. kesäkuuta 2014

Pikainen reissu

Nyt olen taas kotona. Tyksin reissu oli naurettava moka, sekin. Aamulla olin siis valmis leikkaukseen, kun minulle vieras lääkäri tulee käymään. "Katsotaanpa sitä haavaa, vuotaako se vielä paljonkin?" Paljastan kankkuni ja kerron, ettei se ole 23.nnen päivän jälkeen vuotanut ollenkaan. "Siistihän tämä on, ei me sille mitään tehdä".

Ja minä sain aamupalan ja lähdin paaritaksilla kotiin. Syvä huokaus. Olishan tuon voinut vaikka puhelimitse todeta, olisi Kela säästänyt 400 euroa taksikorvauksia, minä n. 50 euroa, puhumattakaan Tyksin päivämaksuista, jotka kotikaupunki joutuu maksamaan.

Nyt odottelen uutta kutsua. mervi.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mitähän huomenna tapahtuu?

Tilasin Kela-taksikeskuksesta kyydin ja sainkin tutun kuskin. Matka taittui mukavasti paarilla maaten. Terveyskeskuksessa käytiin vaihtamassa pyörätuoli kapeampaan, sillä edellinen ei tahtonut mahtua ovenlävistä ilman että sormet tai pielet menee rikki. 

Perillä osastolla olikin edelliseltä käynniltä tuttu hoitaja vastassa. Kysyin, onko hän varannut sviitin. Juu, yksityishuone minulle. Olenkohan jollain mustalla listalla - niin hankala ihminen - että pitää olla yksin? Olen iloinen, ettei tarvitse totutella kenenkään kuorsaukseen...

Vauhdilla tuotiin ruoka ja otettiin verikokeet. Sitten sairaalavaatteet päälle ja nyt olen potilas. Ilta ja aamu touhutaan niinkuin olisin menossa leikkaukseen, vaikkei kukaan tiedäkään, mitä leikataan tai mitä tehdään. Proteesi ei ole vielä tullut. Verikokeiden mukaan en kuvittelisi bakteeria olevan, sillä crp oli vain 11 eli laskenut edellisestä mittauksesta, joka oli 14.  Aamulla tapaan lääkärin ja sitten kuulen, miten edetään. Mervi

tiistai 3. kesäkuuta 2014

kesänviettotapa tämäkin

Heräsin aamulla puhelimensoittoon. Tyksistä - olisko ollut osastonhoitaja - soitti ja kertoi, että juu, minun kuuluu tulla huomenna keskiviikkona osastolle. Ihmeproteesi Belgiasta ei ole vielä tullut, mutta lääkärit ovat eilen keskustelleet, että ehkä pitää lonkalle tehdä uusi pesu-leikkaus. Minä tietysti varmistelemaan, että mitä se tarkoittaa.

Se tarkoittaisi sitä, että pesun jälkeen seuraa kuuden viikon antibioottitiputus. Eli uudet kuusi viikkoa sairaalassa. Ei jaksa.

Menen nyt siis ainakin keskustelemaan asiasta ja näyttämään haavaa. Ehkä asia voidaan jollain tapaa varmistaa, ettei nyt ainakaan turhaa leikkausta tehtäisi. Sekin tuntuu kummalliselta, kun siellä se antibioottipallo on nivelkapselissa, että eikö se mitään vaikuta?

Ehkä kaikkein eniten tässä vaiheessa raivostuttaa tiedon kulku, tai se, ettei tieto kulje. 
Pitääkö mun ite aina kaikki hoitaa? 

Niin monta kertaa sanoin osaston lääkärille, että eikö hän voisi suoraan Tyksistä kysyä leikkaavilta lääkäreiltä. Muikea ilme paljasti, ettei voi. Asiat pitää edetä protokollan mukaan ja se taas edellyttää ensin ottamaan yhteyttä paikallisen aluesairaalan ortopediin. Joka sitten ilmeisesti ei missään vaiheessa informoinut leikkaavaa tahoa! Tätähän Tyksin leikkaava lääkäri ihmetteli: miksei heitä ole informoitu? Niin MIKSI EI?

Täällä keskustellaan paljon aluesairaalan lopettamisesta tai tarpeellisuudesta. Olen aina ollut vähän epäileväinen. Minun mielestäni ei ole mikään ongelma kulkea Turussa. Nyt omaan ajatteluuni tuli uusi aspekti. Nämä pikkuyksiköt tekevät vain hallaa hoitoketjussa. Tai noh, ehkei sentään pelkästään...

Alan tässä siis valmistella huomista lähtöä.
Mervi

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Arvaa miltä tuntuu

Kyllä se vaan aika kuluu - taaksepäin katsoen. Tällä viikolla pitäisi olla lopullinen lonkkaleikkaus. Tässä on kuitenkin ollut sen verran epävarmuustekijöitä, että lähetin suoraan leikkaavalle lääkärille tällaisen viestin:

Soitin osastonsihteerille ja hänen käsittääkseen alunperin annettu leikkausaika pitää paikkansa. Olen siis tulossa osastolle keskiviikkona ja leikkaus olisi torstaina 5.6. Toivottavasti Belgiasta on lähetys siihen mennessä saapunut? Antibiootin tiputus on lopetettu perjantaina 23.5. Eli sitä on tiputettu 8 viikkoa, koska haava eritti kudosnestettä noin kauan. 

Tänään sain vastauksen, näin: Tuo on huono uutinen, että haava on vuotanut 2 kk. Miksihän meillepäin ei haavan vuotamista informoitu? Se nimittäin tarkoittaa sitä, että koska haava on erittänyt noin kauan, niin se ei ole parantunut normaalilla tavalla. Bakteereilla on ollut reitti ihon alle. Se tarkoittaisi sitä, että meidän täytyy ajatella uutta pesua ja uusia näytteitä.


Arvaa, miltä tuntuu ja mitä ajattelen....mervi