lauantai 28. helmikuuta 2015

Puikkofilosofiaa

Kantikkaat puikot olenkin jo esitellyt ja kovasti niitä on Pellavasydämessä myyty. Tällä kertaa esittelen eri mittaisia bambupuikkoja. Aloitin tänään taas kerran yhdet Regian Fluormania sukat. Ne kun myydään sitä mukaa kun saan valmiiksi. Päätin kokeilla lyhyitä puikkoja. Ja kyllä. Ne toimii.

Silloin kun silmukoita on vähän puikolla, on ihan turha käyttää 20 cm pitkiä puikkoja, joiden päät on vaan koko ajan tiellä. Vähemmälläkin pärjää.


Huomasin, että neuloessa lyhyillä puikoilla ote on eri. 
Mutta enpä osaa sitä selittää, se pitää jokaisen itse kokeilla.

Tässä siis käytössä 15 cm pitkät (tai lyhyet) puikot.

Pellavasydämessä on kaikkiaan neljää eri pituutta puikkoja. lyhimmät on 10 cm, seuraavat 13 cm ja 15 cm ja sitten normi 20 cm pitkät. Noita lyhyempiä sanotaan "virheellisesti" sormikaspuikoiksi. Siis onhan ne erityisesti kätevät sormia neulottaessa, mutta että niillä voi siis varsin hyvin - sanoisinko paremmin - neuloa myös sukkia, pienempiä ainakin.

Hinnat menee niin, että 10, 13 ja 15 cm:iset maksavat 2,50 euroa ja normipituiset 3,50. Ja materiaalina näissä on bambu.


Ensin kun otin korkkaamattomat puikot, tuntui, että ne on kovin terävät. Kun en heti lähtenyt hiekkapaperia hakemaan, kärjet olikin jo jotenkin hioutuneet, eivätkä enää kaivanneetkaan hiomista. Mutta että niin siis voi tehdä. Isommat puikot onkin varsin pyöreäkärkiset, mutta minun tämänkertaisessa työssäni vain 2,5 numeroiset ja niiden päät luonnollisesti on jokseenkin terävät. Kynsiviila tai hiekkapaperi vaan avuksi. Tarvittaessa.

Nyt olen hankkimassa kokoelmaa jotain muuta materiaalia kuin bambua olevia puikkoja. Hiilikuituisista olen kuullut puhuttavat, karbonz vilahtelee myös sukankutojien kommenteissa.

Mitkä puikot sinun mielestäsi on parhaat?

Pellavasydämen Mervi

torstai 26. helmikuuta 2015

Uusi taito

Ilmoittauduin kansalaisopiston korukurssille. Tykkään koruista tosi paljon, pidän päivittäin koruja. Minulle kelpaa rihkamakorut, mieluiten isot ja näyttävät.

Kurssin käymisen tarkoituksena oli, paitsi oppia tekemään koruja, myös tutustua erilaisiin materiaaleihin. Pellavasydämessä on ollut pienen pieni valikoima korutarvikkeita, mutta nyt olisi tarkoitus sitä laajentaa. Haluaisin tietää, mitä tarvikkeita pitää välttämättä olla valikoimissa.


Tästä lähdettiin liikkeelle. Opettaja Tuija Kangas oli tuonut mukanaan paaaljon erilaisia helmiä ja muita tarvikkeita. Saimme itse valita, mitä teemme ja minkälaisista aineksista. Tässä oli minun tarjottimeni.


En ole koskaan pitänyt pikkutarkasta työskentelystä. Korujen tekeminen on juuri sitä. Jo noiden työkalujen käyttäminen vaatii osaamista ja tottumista.


Ensimmäisenä työnä tein korvikset. Olin jossain nähnyt tällaiset - pitkän ketjun päässä värittömät helmet - ja se kuva mielessäni valmistin samantyyppiset.


Toisena työnä rakentelin rannekorun. Vieressäni istuva neitonen teki itselleen samantyyppisen ja minä pääsin vähällä, kun otin mallia hänen korustaan. Tähän valitsin uros-naaras-lukon.




Tässä siis ensimmäisen illan tuotokset:


Kurssi kokoontuu vielä kahtena keskiviikkona. Ensi kerralla teemme emalikoruja. Aika mielenkiintoisen näköisiä malleja oli opettajalla. Ihan mukavaa oli päästä toteuttamaan itseään.

Mervi

maanantai 23. helmikuuta 2015

Vanhaa toistaen

Olen aloittanut ison neuletyön. Ainakin se tuntuu isolta villasukkien jälkeen. Joskus lasten ollessa pieniä neuloin paljon. Lapsille, mutta myös itselleni monta neulepuseroa. Muutamat niista ovat vieläkin tallella. Silloin ei ollut paljon rahaa (noeisitänytkäänole) ja ostin halpoja akryylilankoja. Alennuksella lankojen hinta saattoi olla 1 mk/kerä. Tämä yksilö on tainnut vähän venyä ajan saatossa. Se on mekkopituinen ja hihat olen jo lyhentänyt, kun ne vaan venyy ja venyy...


Päätin ottaa tästä mallin. Tässä malli ja uusi neule neulomuspaikan molemmin puolin...


Mallia voisi käyttää molemmin puolin - tässä ensin oikea puoli ja sitten nurja. Jostain syystä en saanut kuvaa millään oikein päin.



Langaksi valitsin Sandnes Garnin Smart-langan, joka on 100% villaa. Nyt riittää vähäksi aikaa hommia!

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Puolihuolimatonta ompelua

Olen suurpiirteinen ompelija. Ja varsinainen krypraatari, kun teen itselleni. Äkkiä vaan valmiiksi! Pitkään aikaan en olekaan itselleni ommellut. Mutta nyt taas, kun 150 cm:inen kangas riittää leveydeksi ja vähän saa kaventaakin.

Kukkamekkopäiväksi piti saada kukkamekko. Kun ei sitä heti kaapista löytynyt, kävin ostamassa kankaan. En halunnut koko mekkoa näin talvella, joten tein puolihameen. Kukkia tässäkin.



Ikinä en toiselle tekisi näin. Enkä kyllä trikoostä teekään kuin itselle. Siksakilla vaan saumat ja päärmeet. Kaula-aukkoa myöten. Hmmmm....



Jo tovin olen etsiskellyt vaaleanpunaista puseroa. Tavoitteena sellainen harmaa-roosa-yhdistelmä. Tämä vaaleanpunainen on siihen nähden vähän liian kirkas, mutta sopii tuohon kukkakankaaseen kyllä.


Näiden tekemisessä ei aikaa kulunut. Kun sain potilasvahinkokorvauksena hitusen isomman summan, ajattelin sijoittaa sen peitetikkikoneeseen. Ja mitä muuta tarvitaan trikoon ompeluun? Kokemuksia lukisin mielelläni.

Mervi

lauantai 21. helmikuuta 2015

Makuuhuoneen tapetti

Remontti uudessa kodissa edistyy rau-hal-li-seen tahtiin. Juuri nyt ei ole palkallisia työntekijöitä, vaan mieheni tekee töiden jälkeen sen, mitä ehtii ja jaksaa. Makuuhuone tuli tänään tapetoitua. Tämä tapetti on huolellisesti ja harkiten valittu ja pidän siitä edelleen.



Tämä tehostetapetti tulee vain yhdelle seinälle ja muihin tulee saman sarjan yksivärinen tapetti. Siinä on kankaanomainen struktuuri ja väri on sama kuin raidallisen tapetin vaalea kohta. Jännästi se kuitenkin muuttuu seinällä - ja joka seinällä vielä näyttää erilaiselta. Ikkunaseinällä siihen tulee sinertävä sävy. Mahdoton on saada näihin valokuviin vangittua oikeita sävyjä.


Vasemmalla on yksivärinen tapetti, mustan raidan kohdalla on seinässä kulmaus ja siitä oikealle tämä tehosteseinä.

Olin tyytyväinen tähän valintaan ja tietysti tuntui kivalta kuunnella radiosta sisustusohjelmaa, jossa kerrottiin, että yhden seinän tapetointi tehostetapetilla on edelleen trendikästä eli "tapetilla" ja että harmaa värinä on juuri nyt in. Olisinko minä kerrankin sisustuksineni in, eikä aina vaan out?

Remppa-Mervi

perjantai 20. helmikuuta 2015

Helemat paukkuu!

No ei vaiskaan - helmat mitään pauku, mutta lyhenee kylläkin. Eilen kerroin teille, että tämänpäivän kukkamekkohaastetta varten kävin ostamassa kukkakankaan. Siinä kävi sitten niin, että se kangas jäi vielä leikkaamatta, sillä löysin kuin löysinkin kukkamekon kaapistani!

Tämän mekon olen ommellut joskus vuosia, vuosia sitten. Ainakin yli 10 vuotta se on ollut kaapissani. Nyt vetäsin sen päälleni ja ihmettelin pituutta. Kaikki mekkoni ja puolihameeni ovat melkein nilkkoihin asti pitkiä.

Ette varmaankaan muista, miten neuvoitte minua lyhentämään hamettani? Silloin en ollut siihen ollenkaan valmis. Tämän postauksen kuvissa päälläni on yksi "turvamekko", jossa on ollut helppo olla. Nyttemmin sen helma on neuvojenne mukaan aikalailla lyhentynyt.

Mutta siihen kukkamekkoon.... siitäkin lähti 30 cm helmasta pois. Lyhensin samalla kaksi puolihamettakin, saan jämistä vielä kolmannen. Tämän päivän sana oli kerrospukeutuminen. Mekko on läpikuultavaa kangasta, joten laitoin alle puolihameen. Lyhyiden hihojen vuoksi puin alle pitkähihaisen paidan ja päälle vielä neulejakun. Viluloinen kun olen.

Ja sukkahousut. Ai että minä rrrrakastan mustia paksuja sukkahousuja! Kuvaajalla on vähän perspektiivi hukassa, mutta onneksi minä seison tiukasti jalat maassa....


Se uusi kukkakangas olisi ollut vähän iloisempi, mutta ehkä vähän kevväämmällä? Mervi

torstai 19. helmikuuta 2015

Pientä ja isoa virkkausta

Kun pidän kauppaa auki, pitää käsillä olla aina jokin neule- tai virkkaustyö. Joskus keskustelut asiakkaiden kanssa venyvät niin pitkiksi, että ilman käsityötä voisi alkaa tuntua "ajan haaskaukselta". Usein näitä keskeneräisiä töitä on useampiakin.


Yksi tämänhetkisistä välitöistäni on tosi pientä näpertämistä. Olen haksahtanut muutaman lasiesineen hankkimiseen - jo ennen vuoden takaista loppuunmyyntiä. Nyt päätin tehdä näille pikkuruisille lasipurkeille pitsit. En ole koskaan virkannut noin ohutta lankaa.



Nämä lasipurkit on tehty erikoislasista ja ne kestävät oikean tulen. Pikkuruinen tuikkukippo, mutta söpö. Eikö vain?


 
Takahuoneessa sensijaan minulla on virkkausprojekti, joka ottaa voimille. Pitkästä aikaa olen ottanut ison kympin koukun ja alkanut virkata paksusta matonkuteesta koreja. Innostuin, kun yritin löytää paikkaa irtonaisille matonkudekerille. Myöhemmin tehnen (hassu sana) näihin koreihin kangasvuorit, joihin vielä tekstitkin. Jotain uniikkia. Ehkä.



Jos minulle tulee kylmä, menen takahuoneeseen noita vääntämään, niin hetken kuluttua on hiki.

Appropoo, laihdutusleikkauksen jälkeen minulla ei ole juuri koskaan hiki. Niin tuskaisesti kuin olen viime vuodet hikoillut... Lienevät sulkeneet jonkun termostaatin kokonaan kiinni? Olen jopa lopettanut deodorantin käytön turhana. Sen sijaan olen hankkinut VILLAISIA aluspaitoja. Silti aika usein on vilu. Vaihdevuodetkin lienevät kuumine aaltoineen menneet menojaan...

Huomenna on muuten kukkamekkopäivä. Jokos sinä olet etsinyt kaapistasi kukkamekon sitä varten? Minäpä kävin kangaskaupassa etsimässä sopivaa kangasta. En löytänyt kukkamekkokangasta, mutta kukkakangasta kylläkin. Näytän sitten seuraavaksi, mitä siitä tuli, jos tuli....

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Potilasvahinkovakuutus korvaa

Enemmän taidetaan puhua niistä vahinkotapauksista, joissa vakuutus ei korvaa, kuin että on saatu korvaus. Potilasvahinkoasiat taitavat mennä samalla lailla?

Elämäni ensimmäisen potilasvahinkovalituksen tein vuoden 2011 ja 2012 leikkauksista. Toinen niistä todettiin potilasvahingoksi ja toinen leikkaus siis sitä korvaavaksi. Yli vuosi sitten sain ensimmäisen erän korvauksista ja siitä vähän ajan päästä toisen, lisäkorvauksen.

Tänään tuli päätös ansionmenetyksestä. Päätöksessä myönnettiin korvaus sijaisen palkkaamisesta sairaslomani ajaksi. Sain kaikki sijaisen palkkausmenot korvattuna. Siis sen mitä vaadinkin.

Korvattavaksi olisi voinut tulla myös pysyvä kosmeettinen haitta. Minun pyydettiin valokuvaamaan arpi. En viitsinyt. Sen jälkeen on tullut jo kolme arpea lisää. Lonkan seutuni on täynnä arpia, lukematon määrä eikä niistä voi sanoa, mikä on tullut mistäkin leikkauksesta.




Olen tietysti iloinen tästä myönteisestä päätöksestä. Toisaalta tuosta ajasta on kulunut jo aikaa ja aika kultaa muistot. Eikä rahalla korvata kärsimystä. On kuitenkin huojentavaa tietää, että laki toimii ja potilaan oikeusturva toteutuu.

Viime vuoden osalta on potilasvahinkoilmoitus vasta mietintävaiheessa. Tulen tokikin sen tekemään, mutta siinä on todella iso urakka. Taas täytyy muistella mennyttä.

Mervi

maanantai 16. helmikuuta 2015

Kesää kohti: meriaiheinen kassi

Asiakkaani tilasi kassin mittojen mukaan. Pitäisi olla sellainen viikonloppukassi, johon mahtuu lakanat ja meikkipussi. Kankaaksi valitsimme tumman, ettei lika näy. Vuorikangas on oikein tuhtia, että kassi pysyy kuosissaan.


Uusikaupunki on merikaupunki, joten tämä kangas on täällä oikein tykättyä!


Katsokaas, miten ratkaisin kulmat... Koska asiakas toivoi, että kassi pysyisi suorakulmion mallisena, tein tikkaukset nurkkiin. En kuitenkaan ommellut niitä alas asti.


Kassiin toivottiin suoja, muttei vetoketjua, eikä sellaista nyörisysteemiä, joka olisi tehnyt kassista pyöreän. Ompelin siis tällaisen yksinkertaisen (kylläkin kaksinkertaisen) läpän.

Asiakas oli tyytyväinen kassiinsa.

Pellavasydämen Mervi


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Elämä on mukavaa, kunhan sen oivaltaa...

Tämänkertainen kutimeni osuu oikeaan saumaan. Sen värit kertovat, miten koen elämäni - ei ehkä ihan juuri nyt, mutta näinä päivinä.




Kyseessä on edelleen lankamalli-kokeilujani. Nämä Regian Fluormaniat tulivat kauppaan tämän vuoden puolella ja ovat kyllä olleet suosittuja. Yksi väri on tukustakin loppu. Lanka on ohutta, mutta olen jo tottunut näiden ihkaohuiden neulomiseen, vaikka se alkuun hankalaa olikin.

Puikkoina minulla on tavis bambupuikot kooltaan 2.5. Onhan se tikuttamista ja myyntiä ajatellen aikaavievää. En kuitenkaan laita näille hintaa sen enempää kuin paksummasta langasta neulotuillekaan.


Muutamat lukijani kommentoivat viimekertaista postaustani viime vuodesta, että ei kannattaisi katsella taaksepäin. Minulle se oli kuitenkin kovin tärkeää. Ensiksikin halusin käydä koko vuoden postaukset läpi ja muodostaa niistä itselleni selkeän tapahtumakulun. Huomasin, etten ollut kaikkea kirjoittanutkaan ja osan olin unohtanut, vaikka olin kirjoittanutkin.

Toisekseen, vasta kirjoitettuani tapahtuneet "auki" pääsin ajatuksissani eteenpäin. Viime päivät olenkin tämän tästä muistuttanut itselleni, miten onnellinen saan olla ja olenkin. Mietin mieheni lausumaa, jonka hän sanoi vastaukseksi, kun pahoittelin marraskuisen leikkauksen väärää ajankohtaa. Hän sanoi, että "kyllä se nyt vaan kannattaa mennä, pääset sitten kuntoon ja jatkamaan normaalia olemista".

Muistan ajatelleeni, että "miten niin pääsen kuntoon?". Minähän olin varautunut olemaan loppuelämäni pyörätuolissa. Mikään ei siis oikeasti muuttuisi. Mutta onneksi hän oli oikeassa enkä minä! Minähän tulin kuntoon!

Nyt pystyn jopa koikkelehtimaan ilman keppejä. Sisällä kuljen vallan yhdellä kepillä, ulkona varmuuden vuoksi kahdella kun on niin liukasta.

Olen käynyt maanantaisin uimahallissa vesijumpassa, ihan itse keksityin jumppaliikkein. Joka kerta huomaan voimieni kasvavan ja kävelyn parantuvan. Leikkauksesta muistuttaa ainoastaan tietyssä liikkeessä jonkun jänteen kiristyminen ja sähköiskun tapainen olo. Lääkärikään ei osannut arvata, mistä se johtuisi.

Eilen illalla ihmettelin outoa särkyä jäsenissäni. Tänään se selvisi, olin jättänyt aamulääkkeet ottamatta. Tämäkin oli hyvä huomata. Normaalisti en siis tunne särkyä! Ainoastaan ehkä kipua.

Tarvitseeko ihminen aina jotain negatiivista huomatakseen positiivisen elämässään?

torstai 5. helmikuuta 2015

1000. postaus ELÄMÄNI KAMALIN VUOSI

Vuosi 2014 on tähänastisen elämäni kamalin. Tai noh, niistä mitkä muistan. Onnekseni lapsuuden sairaala-ajoista ei ole jäänyt muistijälkeä.

Vuosi alkoi kahdella merkittävällä asialla. Pellavasydämen loppuunmyynti saatettiin loppuun loppiaiseen mennessä. Tässä vaiheessa pahin surutyö oli jo tehty ja olin tavallaan huojentunut. Suunnittelin uutta elämää, johon kuuluisi vain mieleisiä harrastuksia.

Olin joulun alla aloittanut myös toisenlaisen uuden elämän. Vuoden verran jatkunut laihduttaminen oli saamassa uuden käänteen. Aloitin ene-kuurin. Se tarkoittaa kuukautta pelkillä laihdutuspussikeitoilla. Joulu oli jokseenkin ankea, joskin nautin enemmän kuin koskaan kodin sisustamisesta jouluiseksi.

Tammikuussa menin tarkoitin harkittuun ja kauan suunniteltuun laihdutusleikkaukseen. Tai oikeasti sen nimi on lihavuusleikkaus. Toimenpide sinällään sujui kait hyvin, mutta kovin olin kipeä. Oikeastaan tosi kipeä. '

Jälkeenpäin voi vain arvuutella, että tästäkö se alkoi? Menikö tämän leikkauksen seurauksena pöpö lonkkaniveleen? Ehkä on onni, ettei sitä kukaan tiedä...Sairaalaan jäi tasan 10 kiloa painostani. Sen jälkeen paino ei tahtonutkaan pudota.

Helmikuun totuttelin uuteen elämääni pikkumasun kanssa ja ilman Pellavasydäntä. Hyvin pian totesin turhautuvani tekemättömyyteen. Ainoa valopilkku taisi olla Lentävän Lokin teatteripuvustus, josta nautin kovasti. Tein käsitöitä itselleni. Sisustelin kotia. Mutta jotenkin tuntui tyhjältä ja tarkoituksettomalta.

Maaliskuussa tapahtui kuitenkin jotain ihmeellistä. Meille tarjoutui mahdollisuus ostaa liike/asuinkiinteistö. Julkaisin ensimmäiset kuvat uudesta liikkeestä. Alkoi piiiiitkä matka siihen päätepisteeseen, että saatoin syyskuussa avata uuden Pellavasydämen.

Kauan en saanut iloita tästä käänteestä. Olin aloittanut kuntoilun ja kävin kohtalokkaalla uimahallireissulla. Voi, mikä kärsimys tuosta alkoikaan! Nyt kun luen näitä postauksiani, tuntuu itsestänikin tosi pahalta. Jouduin sairaalaan hengenvaarallisen verenmyrkytyksen vuoksi. Lonkkaproteesiini oli mennyt bakteeri ja koko proteesi poistettiin. Maaliskuussa olin siis jo toisessa leikkauksessa vuoden aikana. Tuo leikkaus oli aivan hirveä. Kokemuksia on lähes 20 leikkauksesta ja tämä oli kyllä kamalimmasta päästä.

Ambulanssi vei minut terveyskeskuksen päivystykseen, mistä minut siirrettiin Aluesairaalan ensiapuun. Sieltä siirryin Aluesairaalan kirurgiselle osastolle. Seuraava etappi oli Tyksin ensiapu, sitten Tyksin infektio-osasto ja viimein Tyksin keinonivelosasto. Sieltä siirrettiin leikkauksen jälkeen takaisin Aluesairaalan kirurgiselle osastolle, mistä taas Terveyskeskuksen vuodeosastolle. Olin siis kaikkiaan 8 eri paikassa. Minulla ei ole kaikista näistä edes mitään mielikuvaa, sillä olin niin kovassa kuumeessa ja näin harhoja. Ihan alkuvaiheessa, ollessani paikallissairaalassa kaaduin vessassa, kun joku hoitajista käski olla omatoiminen. Avunpyyntööni hän vastasi: "Kyllä sinun pitää olla omatoiminen, miten sitten pärjäät kotona!". Hän varmaan luuli, että olen kotiin menossa vaikka olin päinvastoin vasta tutkimukseen tulossa. Kaatumisen seurauksena lonkka meni sijoiltaan ja rikki. Samassa yhteydessä pohkeeni vaurioitui. Minut vietiin leikkaussaliin (ai mutta tämän leikkauksen olenkin unohtanut laskuista)ja lonkka laitettiin paikoilleen. Koska tulehdus ei talttunut, minut lähetettiin Tyksiin ja sielläkin kesti kauan kunnes syy selvisi.

Kaikkein kurjimmaksi tämän sairaalavaiheen teki se, etten kyennyt ulostamaan. En päässyt sängystä, enkä kyennyt alusastialle. Olin jopa leikkauksessa pääsemättä pytylle. Samat paskat kulki kotoa sairaalaan, Tyksiin ja vielä takaisinkin. Olen ikikiitollinen sille hoitajalle, joka otti minut vastaan Aluesairaalassa. Hän keksi keinon - ei mitään uutta, vaan ikivanhan - peräruiske! Ihanaa, muistan vieläkin sen helpotuksen tunteen. Miksi ei kukaan sitä aiemmin keksinyt, olisin säästynyt hirveältä tuskalta.

Samoin ihan turhaa tuskaa tuotti pohje, jonka loukkasin kaatumisessa. Se turposi ja oli kosketuksellekin hirveän arka. Näistä kaikista tulen tekemään potilasvahinkoilmoituksen. Lääkäri kylläkin kertoi minulle, ettei sairaala vastaa potilaan kaatumisesta.

Olin 9 viikkoa sairaalassa, koska päivittäin laitettiin 4 kertaa antibioottia suoneen.

Kun lopetin Pellavasydämen, ajattelin, että kaikki blogin lukijat katoavat. Ei sentään, tilalle tuli enemmän käsitöitä ja lukijamäärä kasvoi hiljalleen. Sitten kun jouduin sairaalaan, olin varma, ettei kukaan enää lue blogiani. Taas olin väärässä, entistä enemmän oli päivittäisiä kävijöitä. Minulle blogi oli äärettömän tärkeä sairastaessani.

Te lukijat ette tietenkään voineet käsittää, miksi syömiseni oli niin vaikeaa kuin sen kerroin olevan. Syynä oli tuo laihdutusleikkaus. Vatsani ei tahtonut sietää mitään sairaalaruokaa. Antibiootit aiheuttaisivat "terveellekin" vatsalle ongelmia, saati sitten vastaleikatulle. Oli kauheaa, kun ei voinut juoda oikein mitään. Mieheni yritti tuoda kotoa jotain, mitä olisin voinut syödä. Paino tietysti tippui koko ajan, mutta samalla aloin saada puutosoireita. Hiukset harvenivat niin, että sängynvierusta oli aina hiuksissa...

Huhtikuu meni kokonaan sairaalassa ja melkein koko toukokuukin.  
Toukokuun lopulla pääsin kotiin. Aloin suunnitella ja järjestää matkaa tyttäreni häihin, jotka pidettäisiin heinäkuussa. Kuukauden ehdin olla kotona, kun tuli uusi infektio. Jotain pieniä ilonaiheitakin tähän kamalaan ajanjaksoon liittyi. Leikkautin harvenneet hiukset ihan lyhyiksi ja otin niihin voimakkaan värin. Ostelin myös uusia, pienempiä vaatteita.

Heinäkuussa tehtiin uusi leikkaus. Lonkkanivelen paikka tyhjennettiin mädästä ja puhdistettiin. Oli jotenkin turhauttavaa toipua leikkauksesta, kun tiesi, että vasta on edessä varsinainen korjausleikkaus. Pääsin kotiin sitä odottelemaan. Elokuun ajan kuljin kaksi kertaa päivässä invataksilla saamaan antibioottia suoneen.
Syksystä jää muistoihini ikävät taistelut kaupungin vammaispalvelun kanssa. Eivät myöntäneet taksikorttia, kun en ole tarpeeksi vammainen pyörätuolissa istuja.

Syyskuussa pääsin vihdoin sisustamaan uutta liiketilaa ja 20.9. avasin Pellavasydämen uudelleen. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, vaikka pyörätuolissa istuinkin. Jäin jännityksellä odottamaan leikkausajankohtaa ja se osuikin sitten mielestäni mahdollisimman hankalaan aikaan. Näin jälkeenpäin ajatellen kuitenkin kaikki meni oikein mainiosti.

Jos tuo maaliskuinen leikkaus olikin elämäni kamalin, niin tämä marraskuinen oli sitten se kaikkein "helpoin". Kaikki meni hyvin ja nytkin vielä - muutaman kuukauden päästä - koko ajan tapahtuu edistymistä.

Nyt kun katselen taaksepäin mennyttä vuotta 2014, se oli todellakin elämäni kamalin, mutta päättyi hyvin. Kovin syvissä vesissä kävin, mutta pysyin kuin pysyinkin pinnalla ja nyt tuntuu hyvältä. Löysin vanhoja kirjoituksiani selatessani kommentin, joka pysäytti. Näin kirjoitti Merja: "Mutta, muistelen Mervin joskus sanoneen, ettei viimeisimmän leikkauksen jälkeen olisi enää mitään tehtävissä. Nyt tämä kamala käänne ilmeisesti kuitenkin on tuonut uuden vaihtoehdon käyttöön. "

Juuri noin siinä kävi. Vuoden 2012 leikkauksesta jäin huonosti kahdella kepillä kulkevaksi. Tänään pystyn käymään kaupassa yhden kepin turvin ja jopa muutaman askeleen ottamaan kokonaan ilman keppejä. Tilanne on siis parantunut!

Neljä varsinaista leikkausta plus 3 muuta käyntiä leikkaussalissa - siinä menneen vuoden saldo. Tiedän, että leikkauksia on vielä monta edessä, mutta niitä odotellessa nautin keventyneestä olostani. Olen 35 kiloa vähemmän lihava, kykenen piiiitkästä aikaa laittamaan sukat jalkaan ilman sukanvetolaitetta ja käyttämään talvisaapikkaita, joissa on vetoketju. Monia kivoja yksityiskohtia tulee vastaan uudessa elämässäni. Niin, ja Pellavasydän - nautin kivasta työpaikasta ja odottelen innolla uuteen kotiin muuttamista. Voisko ihminen elämältä enempää toivoa?

Ilmoitus

Käskettiin ilmoittaa, jos tulee taukoa. Tämä ei ole taukoilmoitus, mutta kerronpa vaan, että se 1000. postaus on tulossa, mutta se on sen verran iso juttu, että ottaa aikaa. Saattaa silti olla vaikka tänään valmis. Ja kun kerran päätin, että SE tulee seuraavaksi, niin enpä sitten julkaise mitään muuta sitä ennen. Jotain periaatteita....

Mervi