seuraa sähköpostitse

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Silmälasit on tärkeät

En tiedä, mikä hulluus muhun tänään iski. Kävin Talouspörssistä ostamassa narsisseja - ja samalla paljon muutakin. Eksyin lukulasien hyllylle ja valitsin yhdet. Sitten toiset, sitten kolmannet, neljännet - kaikkiaan seitsemät lasit! Valitsin kaikki ne värit, mitkä hiukankin sopivat garderoobiini. Eikös vainenkin silmälasit kuulu valita vaatteitten värin mukaan. Kyllä.




BTW, huomaan, että viime aikoina vaatekaappini on muuttunut sisällöltään musta-harmaa-sävyiseksi. En ole tietoisesti muuttanut väriä, eikä musta edes sovi minulle, enkä edes ole masentunut, että siksi mustaa valitsisin. Näillä erikoisvärikkäillä laseilla onkin sitten hyvä vähän säväyttää arkiasua.


Kaikki nämä lasit maksoivat vitosen molemmin puolin, eli yhteensä noin 35 euroa. Luulis taas vähäks aikaa löytyvän lukulasit, ne kun tuppaa koko ajan hukkumaan.

Mervi

2 kommenttia:

  1. Hupsis! Onpa makeen näköisiä!

    Pirteää kevättä!

    terveisin
    Terja

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Toi on just niin hullua et meikäläiseen kolahti täysillä. Miks ihmeessä mä maksoin itteni kipeäksi Istruun viime syksynä? Näkimet on kyl tän ikäisen lankakauppiaan tärkeimmät apurit puikkojen ja langan jälkeen...
    Oli kiva tavata tänään. Toivottavasti yhteydenpito jatkuu. Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista