seuraa sähköpostitse

torstai 19. marraskuuta 2015

Tosi rakkautta

Huomaatko muuten, että blogin yleisilme on muuttunut?

Onko täällä toisia, joille on työtehtävästä toiseen siirtyminen vaikeaa? Vaikka rakastan nukkumista lähestulkoon yli kaiken, en illalla tahdo millään saada toimeksi siirtyä sänkyyn. Yleensä jään jumittaan tähän tietokoneen ääreen. Sitten en saa itseäni aamulla hereille. Tänä aamuna ei ollut kello herättämässä, ja heräsin 9.45. Vartin päästä pitäisi olla putiikin ovet auki! Mutta ne olikin jo viittä vaille - kymmenessä  minuutissa laitoin vaatteet päälle ja join aamukahvin. (En ole kylläkään vieläkään pessyt naamaani, mutta ihan täysillä kelpasi)

Eilen siis jäin koneelle ja aloin muutella blogin ulkonäköä. Kokeilin vaikka minkä näköistä kuvaa ja koristelua ja loppujen lopuksi otin kaikki pois. Aamulla oikein hätkähdin, kun avasin blogin. En muistanut enää mitä olin tehnyt. Nyt on pelkkää tilaa. Minusta näyttää vaihteeksi mukavan ilmavalta ja mahtuu tosi isot kuvat!

Mutta siitä rakkaudesta piti kertoa.

Yht'äkkiä huomasin, että minulla on huomenna lääkäriaika. Pirkko ei pääse, eikä ketään muuta varajäsentä ole. Soittaessani sanoin Pirkolle, että kysynpä sitten Aarrea. Jos mieheni suostuu, niin on kyllä kyseessä tosi rakkaus. Hänellä on huomenna etäpäivä.

Hän suostui!

En ikipäivänä olisi voinut kuvitellakaan, että mieheni suostuisi istumaan putiikissa ottamassa asiakkaita vastaan. On hän itsekin ollut kauppiaana, ei sillä, mutta että naisia ja käsitöitä... Nyt en enää ikinä aseta kyseenalaiseksi, etteikö se tykkäisi musta - tekee näköjään mitä vaan mun vuokseni. Aarre todellakin.

Mervi

9 kommenttia:

  1. Aarre on selvästi aarre ja kyseessä tosirakkaus ♥ Ihana kertomus!
    Minä tykkään uudesta ilmavasta blogistasi.

    VastaaPoista
  2. Selvästi elämäsi Aarre. Isolla A:lla

    VastaaPoista
  3. Minullakin on aarre kotonani,ei kylläkään nimeltään aarre, vaan aivan toinen nimi. Mutta hän myös tekee puolestani melkein mitä vaan. Minusta se on tosi rakkautta, vaikka ei sitä niin usein sanoilla sanokaan - tyypillinen suomalainen mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Pitäisi vaan ymmärtää, että ne teot on vielä tärkeämmät kuin sanat, vaiks niitäkin kaipaa....

      Poista
  4. Hienoa kun on tuollainen Aarre :)
    Juu on aika erilainen ilme blogilla. Selkeä, mutta kuvatkin on ihan kivoja.

    VastaaPoista