seuraa sähköpostitse

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Mitäs mulle mitään...

En voi käsittää, miks mulla on aina huono tuuri näitten viranomaispäätösten kanssa. Hain vammaispalvelulain mukaisena asunnonmuutostyönä porraskiipijää tai hissiä, koska en kykene kulkemaan yläkertaan enkä vastaavasti alakertaan. Yläkerrassa on säilytystilat ja alakertaan tulee jossain vaiheessa sauna. En myöskään pääse kulkemaan varsinaisesta ulko-ovesta, koska siinä on portaat.

Nyt sain päätöksen. Ja kielteisen. Eihän minulle mitään hissiä....

"Hakemus porrashissin tai kerroskiipijän hankkimisesta vammaispalvelulain nojalla hylätään. KERROSKIIPIJÄ ON HANKITTU JA ANNETTU ASIAKKAAN KÄYTTÖÖN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEENÄ JA NÄIN TURVATAAN HAKIJAN TURVALLINEN LIIKKUMINEN KERROSTEN VÄLILLÄ."
Jassoo.

Täällä mitään kiipijää, saati hissiä ole.

Paikallisen terveyskeskuksen fysioterapeutti kävi kauan sitten tarkastamassa olosuhteet ja teki omat suosituksensa. Myös kiipijästä. Oli puhetta, että Turun apuvälinekeskuksesta tulee toinen fysioterapeutti (tai joku semmoinen) taas katsomaan ja jos sellainen soveltuu minun käyttööni ja näihin olosuhteisiin, niin sellainen minulle ehkä annetaan käyttöön.

Mutta vielä täällä ei ole ketään sellaista käynyt. Kukaan ei siis vielä tiedä, onko kiipijä edes mahdollinen. Tai ehkä ne tietää. Mutta ei se minua auta. Kiipijä tai hissi saattaisi auttaa.

Miten ihmeessä tehdään kaksisivuinen virallinen viranomaispäätös muutoksenhakuohjeineen TARKISTAMATTA tietojen paikkansapitävyyttä? 

Pikkuhiljaa soisi kiipijän tänne hiipivän, sillä 10.9. menen taas leikkaukseen ja joudun mitä todennäköisimmin pyörätuoliin, joten kulkemiseni on entistä hankalampaa.

Vitsinä olen ajatellut, että "kuvittelin jo sen kiipijän olevan iso romuluinen kapistus, mutta onkin ennennäkemättömän pieni, suorastaan näkymätön."

Grrrrr....

Mutta kukat on kauniita





 Mervi





maanantai 29. kesäkuuta 2015

Sammutuspeitteensuoja

Tiedän, ettei tämä sisustuksellinen juttu ole paloturvallisuusasiantuntijoiden mieleen, mutta valmistinpa näitä siitäkin huolimatta. Asiakas kävi kyselemässä semmoista ja lupasin tehdä.

Tiedättehän sen punaisen sammutuspeitteen... ei oikein tahdo sisustukseen sopia. Yksityiskodissa se nyt ehkä voidaan piilottaa kauniimman pussin sisään, mutta ei tietenkään yleisissä tiloissa. Siinäkin mielessä peittäminen on kyseenalaista, että ohjeet jäävät piiloon.

Suunnitteluvaiheessa on sellainen pussukka, missä olisi tekstit näkyvissä, mutta se vie vähän enemmän aikaa ja tekniikka näyttää juuri nyt tökkivän.

Tässä vaiheessa, hetken huumassa, ompelin muutaman pellavaisen pitsikoristein ja lisäksi merellisestä kankaasta. Aika kiva mökkituliainen, omaan kotiin, veneeseen... Mielestäni aika kauniita, vai mitä?










Tämä suoja on tehty kokoon 120 x 180 cm ja mallille, jossa yläpää on tuollainen pyöreähkö. Viimeinen kuva sitten taas on mallille, joka on yläpäästään suora. Alareunassa ei ole mitään tarroja, jotta nauhoista vetäminen onnistuu vaivatta.

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kirppislöytö

Kävimme Aarren kanssa pihakirppiksellä. Sattui aivan ihana kesäilma - ensimmäinen kunnollinen - ja väkeäkin oli saapunut paikalle, ison talon piha-alueelle maaseudulle, kaukana kaupungin "hälinästä".



Kaupan oli juuri sellaista tavaraa, mistä olen itse yrittänyt päästä eroon. Jotakin kuitenkin tarttui matkaan, vaikka hyvin yritin vastustaa. Pusero, kengät, vetoketjuja ja sitten tämä vanha villakankainen käsityö. Pikkuisen on tullut kulumaa vuosikymmenten saatossa, mutta minä näen tämän koristamassa talvitakin selkämystä.

Tai jos en viitsi niin isoon työhön ryhtyä, voi tästä myös kasseja tehdä. Mihin sinä käyttäisit?

Yrityksistäni huolimatta en saanut oikeaa väriä onnistumaan. Villakangas on vähän oransinvihreään vivahtavaa ruskeaa, ei ollenkaan harmaata....







Käsin kirjottu pöytäliina tai ehkä keinutuolinmatto on 170 cm pitkä ja 46 cm leveä. Nyt on pohdittavana kysymys, että kestääkö se pesun? Koneeseen nyt ei tietenkään voi laittaa, mutta jos vähän liottelisi väljässä vedessä... Jotta tämä ei jäisi kaapin perukoilla, pitäisi visio toteuttaa heti, mutta eihän sitä nyt näillä helteillä. Sitä paitsi tänään pitää saada kolme tunikaa tehtyä. Hommiin siis!


Pellavasydämen Mervi

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Hattu ja pettymys

Asiakas kysyi puhelimessa hattua. Loppujen lopuksi lupasin tehdä hänelle hatun. Ei mitään hienoa hattuhattua vaan keveän kesäisen hautajaishatun.

Yhden illan sitä väsäsin ja onnistuin aivan yli omien odotusteni. Ikinä tehnyt yhtä hyvää hattua. Keveän, pellavakankaasta.

Tänään asiakas tuli sitä katsomaan, mutta ilmoitti heti nähtyään, ettei hän tarkoittanut hattua. Tämänpäiväisestä kuvauksesta päättelin, että joku pääkoriste olisi ollut tarkoitus.

No nyt on myytävänä yksi oikein mainio hattu jollekin toiselle mummolle. Omaan päähäni olisin tehnyt vähän korkeamman.

Tekohymyä
mummot pitää hattua näin
Katso, miten hienot korvikset
ei sovi mulle noin alistunut ilme
Mirva halus nähdä mun kaksoileuan



 Nyt tuli aika hyvät kuvat. Mirva oli "kotona" käymässä ja suostui kuvaajaksi.   
Pellavasydämen Mervi




torstai 25. kesäkuuta 2015

Virkattu kori sisustukseen

Tilaustyönä valmistui iso sisustuskori. Virkkasin sen rullalla olevasta matonkuteesta. Myyn näitä 5 euroa / rulla ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Vaikka tekstiiliteollisuuden jämämateriaalia onkin, näissä kude on kuitenkin suht tasaista. Tämä kori, vaikka onkin aika ohuesta kuteesta, on oikein napakka ja pysyy hyvin kuosissaan. Ei ole vaaraa, että reunat luhistuisivat.

Sain asiakkaalta luvan julkaista kuvat korista. Korin halkaisija on 35 cm ja korkeus 40 cm.








Ei noita kovin montaa jaksa peräkanaa tehdä, sillä ottaa tosissaan voimille, mutta näin yksittäin silloin tällöin ihan mukava homma.

Pellavasydämen Mervi




keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Oma kuva

Ei, viimeaikoina on omakuvaa julkaistu ihan liikaa, tähän ei siis yhtään.
Vastatessani saamaani kommenttiin tuli tämä mieleen: Onko se lukijan aliarvoioimista, että julkaisee "altalipan" meneviä kuvia itsestään ja tuotteistaan? 
Tiedän, että moni lukija on ollut iloinen postausteni avoimuudesta ja rehellisyydestä. Itse huomaan, että kynnys esim juuri omakuvien julkaisemiseen laskee sitä mukaa, mitä enemmän sitä tekee. Alkuun kun ei edes naamaansa olisi uskaltanut näyttää. Olen tavannut yhä enemmän blogini lukijoita livenä Pellavasydän-putiikissa, enkä enää (joskus alkuun kyllä) tunne itseäni millään lailla noloksi tai anteeksi-pyytäväksi. Olen sitä mitä olen ja seison sanojeni ja myös kuvieni takana.

Silti usein tulee mieleen muutama tuttu bloggaaja, joiden tavoite on "julkaista niin hyviä kuvia kuin ikinä kykenee". Joku piikki lihassani siis muistuttaa, että minä en aina edes pyri siihen. Jos ajattelisin noin, tuskin koskaan mitään kirjoittaisin tai kuvaisin. Valokuvaustaitoni on aivan olematon ja kameran tuntemus sitäkin huonompi.

Pohjimmiltaan kysymys lienee kuitenkin impulsiivisuudesta ja haluttomuudesta nähdä vaivaa. Kaiken pitäisi saada nopeasti ja heti, vaikka monessa asiassa olenkin oppinut sietämään keskeneräisyyttä.

Myönnän, että tämä blogi on minulle äärettömän tärkeä ja te lukijat. Ehkä joskus olen yliampuvan innostunut, mutta suonette anteeksi?

Taas saa laittaa kommenttia tulemaan, olen niistä kiitollinen. Ja muuten, jos ei halua nähdä kuviani (ei, ei kukaan ole moittinut, itse vaan pohdin) voi lukea toistakolmattaneljättä blogiani verotuksesta - siellä on harvoin kuvia. Omaa kuvaa ainakaan.

Mervi

Itsetuntoni sai edes vähän ruokkimista tänään, kun kävimme mieheni kanssa iltatorilla. Eräs tuttu ei meinannut tuntea, olen kuulemma niin NUORTUNUT. Hahhaa!

Ammattimaista

Kiitos niille muutamalle rohkealle, jotka uskalsivat sanoa mielipiteensä viime postaukseen.
Tänään olen soittanut ammattikuvaajalle, joka tulee jo huomenna putiikkiin. Sama firma tekee esitteeni valmiiksi asti, jos niin tahdon.

Seuraavaksi varmaankin tarvitaan ammattistailaajaa. Enpä ole muuten koskaan kuullut, että omalla paikkakunnalla sellaista olisi. Tämä oma stailaustyylini ei taida kehuja kerätä? Tässä nyt kyllä aimo annos itseironiaa ja vitsiä.



Menin ostolakosta huolimatta tilaamaan facebookin Isosisko-kirpparilta hameen ja boleron. Kesken työpäivän piti niitä päästä sovittamaan. Kaikki sopii keskenään, kun väriskaala on sama. Mutta ehkä ei kuitenkaan kannata näin runsasta kerrospukeutumista ajatella...


 Ensin luulin tätä boleroa liian lyhyeksi, mutta sehän on kuin mittojen mukaan minulle tehty! Ja on itse asiassa käsin virkattu. Lanka on jotain painavaa lurexia. Tästäpä saan mallin itse tehtyyn villatakkiin tai puseroon tai boleroon. Ehkä teen tänä kesänä, ehkä seuraavana tai joskus.... Malli on erittäin yksinkertainen: pylväsryhmiä ja ketjusilmukoita. Hihan pyöriössä täytyy vähän mallia katsoa, sillä tässä on oikein istutettu hiha - ja istuukin "kuin pörö suojalumessa". Kannattava ostos siis.

Mervi


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Käyttääkö ammattikuvaajaa?

Mun mies osaa ottaa tosi hyviä kuvia.
Kukkasista.
Ihmisiä se ei yleensä kuvaakaan.

Kun katselen muotibloggaajien päivittäisiä asukuvia, ihmettelen, kuka heille suostuu niitä jatkuvasti ottamaan. Ehkäpä osaavat itse ottaa itsestään? Nythän minäkin sen "osaan". Osaan ja osaan.... Mutta mieluiten soisin jonkun muun ottavan kuvia. Hyviä kuvia.

Aika paljonkin myöhässä aloin suunnitella mainosta, sellaista esitettä. Alustin mieheni hyvin. Kysyin etukäteen, koska hänelle sopisi kuvauskeikka. Toivoin, ettei olisi kiire, vaan että hän ehtisi kunnolla paneutua asiaan. Just.

Eihän ammattivalokuvaajia olisi, jos amatööri pystyisi samaan. Mutta kun ei pysty.
 - Kuvaaja naureskelee silleen tuhahdellen. Lätistää tunnelman ja aiheuttaa itsetunnon laskun, kun kuvattavana oleminen on muutenkin kiusallista
 - Kuvaaja näyttää kiireiseltä, että "ei vois vähempää kiinnostaa". Aiheuttaa paniikkia.
 - Kuvaaja ei neuvo, ei kerro, miltä näyttää. Et siis osaa korjata asentoa tai ilmettä.
 - Kuvaaja ei kiinnitä huomiota taustaan, varjoihin tai esim. vaatteen ryppyisyyteen. Koko homma menee uusiksi.
-  Kuvaaja ei käsitä, mitä tässä ollaan kuvaamassa. Aivan väärät asiat tulee kuvaan ja esim. jalat puuttuu kuvattavalta, tai auto näyttääkin olevan pääasiassa.
-   Kuvaaja on mielikuvitukseton. No, kai sinun itse pitäisikin tietää, missä olisi ihanteellisin kuvauspaikka.











Eiks nyt kuka tahansa näe, että toi tunika on niin ryppynen, ettei siitä mitään mainoskuvaa VOI TEHDÄ?

Sit vaihdettiin hametta.











Tässä vaiheessa huomasin, että kaikissa kuvissa näkyy varjo. Ei kun vaihtamaan paikkaa.


Tässä olisi muuten ihan hyvä kuva, mutta noi oravanhampaat.... kuvakäsittelyllähän tuollaiset asiat hoituisivat, jos vaan osaisi.





Kelpuuttaisitko mitään näistä mainokseen?
Nämä kuvat on otettu meidän kotipihalta, jossa on hyvin rajallisesti kaunista, kun remonttitarpeet on vielä levällään. Naapuritontilla on iso kirkko. Kuvaussession loputtua tajusin, että siellähän olisi saattanut tulla hyviä kuvia. Kauniin, koristeellisen rautaoven edessä, puistonpenkin äärellä, vanhan puun juurella, tiiliseinän edessä... Mutta saako kirkkoa käyttää mainoskuvauspaikkana?

Kirkastui tässä yhteydessä sekin asia, miten tärkeä merkitys ympäristöllä on kuvissa. Mikä mun tunikoilleni olisi ihanteellisin? Joku vanha torppa, hylätty kaivos, ruusutarha, keittiö, merenranta, lastentarha - kyllähän niitä ideoita olisi, mutta toteutus ontuu...

Pellavasydämen Mervi