seuraa sähköpostitse

maanantai 30. marraskuuta 2015

Tuubihuivi

Apulaiseni Katariina innostui tuubihuiveista. Eräällä nuorella neitosella oli sellainen kaulassaan - oli meidän langoista sellaisen neulonut - ja halusimme malliksi samanmoisen. Tilasin Alize Country lankaa monissa eri väreissä, joten valinnanvaraa löytyy!

Tämä on asiakkaan kaulasta napattu kuvaamista varten: 


Ensimmäinen tuubihuivi on tehty ranteilla neuloen, siihen kului aikaa tuskin kymmentä minuuttia enempää. Yhdestä 100 gramman kerästä tuli tällainen yksinkertainen.


 Näyttää harvalta, mutta kaulassa juurikin sopivan "höhheli". 

Ja näin se käy:





"Katan huulet"

Innostui vaan jatkui, seuraavaksi Katariina neuloi isoilla (n. 20) puikoilla.






  Tosi kiva lahjaidea. Tästä Alize Country-langasta neulottuna ei tunnu pistelevän.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Jouluista (?) ompelua

Kipu ja vilu on toistaiseksi poissa. Taisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta syynä jatkuvaan (sairaalloiseen) palelemiseen. Olin nimittäin jonkun aikaa ilman lääkitystä - silkkaa laiskuuttani - kun en ollut täyttänyt dosettia. Saattaa olla, että kipukin on siihen yhteydessä.

No mutta sittenpä osaan taas arvostaa normioloa. Siihen kuuluu vain vähän kipua.

Innostuin tässä paremmassa olotilassa ompelemaan. Joka joulu asiakkaat kyselevät kauratyynyjä. Olin jo aiemmin ostattanut 40 kg kauransiemeniä Agrikaupasta. Teen tyynyt kaksinkertaiseksi. Päällimmäisen, irrallisen "kuoren" voi laittaa pesuun. Sisätyynyt ompelin tiheästä puuvillakankaasta.


Kaikkiaan laitoin kauraa n. 800-900 grammaa. Tein tyynyt kolmiosaiseksi, jotta siemenet eivät ole yhdessä mytyssä.



Irtopäälliseksi valitsin kolme erilaista kangasta. Pellavainen on minusta kaikkein kaunein, mutta flanellinen raitainen on pehmeämpi.




Nyt muistin laittaa Pellavasydän -etiketinkin saumaan. Usein unohdan sen.



Vielä pitää tehdä käyttöohje -lappunen näihin mukaan. Mitäs tykkäät - minkä sinä näistä valitsisit?

Pellavasydämen Mervi

torstai 26. marraskuuta 2015

Kevättä enteillen



Vaikka sen kuinka tietää jo paljon ennen, aina se yllättää. Tieto, että kesämainos Matkailuesitteeseen pitää olla marraskuussa valmis. Kesällä jo totesin, että minulla on valmiina kuvat - oikein ammattikuvaajan ottamat. Silti olen lähes kuukauden määräajasta myöhässä ja vielä saamastani lisäajastakin.

Muistamisessa ei auttanut iso plakaatti keittiön pöydällä. Jotenkin vaikeita asioita ainakin siirtää ja siirtää... Mutta nyt se on tehty. Mainos kylläkin tehtiin pyynnöstäni Uudenkaupungin Sanomien toimituksessa. Olen tähän tyytyväinen. Pellavasydämen mainoksilla on tuttu, selkeä linja.



Tänään on ollut hyvä päivä. Saimme Katariinan kanssa paljon aikaiseksi. Kun sen lisäksi vielä henkilökohtainen avustajakin teki osansa, minä pääsinkin vähällä. Sain siis enimmäkseen istuskella. Sen ansiosta tunnen näin illalla oloni inhimilliseksi, kivut ovat hallinnassa.

Katariina sai siivouspuuskan. Nyt on matonkudehyllyt tiptop järjestyksessä ja puuvillalankahyllykin sai kyytiä! Sen  verran tuo ahkera apulainen istui paikallaan, että neuloi kaksi tuubihuivia ja vallan mainiot tulikin. Niistä kuvaa myöhemmin.

Pellavasydämen Mervi
ps. toivottavasti kuva näkyy... otettu "kuva" pdf-muotoisesta vedoksesta