sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Hrrrr....

Ulkona on kylmää, mutta ei se mua haittaa. Saan olla sisällä - töihinkin pääsen sisäkautta. 
Mutta kun minä en tarkene täällä sisälläkään....

Kerran jo valitin tästä asiasta ja silloin kuvittelin syyn löytyvän kilpirauhaslääkityksen puutteesta. Jos niin oli, niin nyt on kyse liian pienestä lääkityksestä. Otan kyllä säännöllisesti kaksi pilleriä, mutta ehkä pitäisi suurentaa annosta. Lääkärille siis!

Lapsuuskodissani käytiin säännöllisesti ankaraa riitaa siitä, että pitääkö pukea laamapaita ylle. Vieläkin - yli viisikymppisenä - muistan tuon fiiliksen. Tietysti minä aina hävisin sen taistelun. 
En ole vieläkään varma, olisiko siitä kannattanut meteli nostaa.

Viime vuoden aikana olen oppinut rakastamaan lämpimiä alusvaatteita. Koskaan ennen en ole tarvinnut aluspaitaa enkä kaivannut mitään pitkien housujen alle. Paitsi nyt. 
Ei muuten olekaan helppo löytää villaisia alusvaatteita. Netistä tilasin TamSilkistä. 
Lisähaastetta saa, kun etsii tarpeeksi pitkää paitaa, joka ei ensipesussa muuttuisi napapaidaksi.

Tänä aamuna ulkona on reilu 7 astetta pakkasta ja meillä sisällä yli 20, joten ei pitäisi olla kylmä.


Minun ruumiini ei vaan taida välittää lämpömittarista. Kylmä on. 
Puin siis ylle mahdollisimman lämpimästi, hianot pitsikalsarit trikoohousujen alle:


Jalassa on erittäin mukavat bambupolvisukat ja nätit huopatossukat.
Ja sitten se "laamapaita" - nyttemmin välttämätön ja mieleinen:
 

Huomaatteko muuten uudet prillini? 
Ne on kylläkin kympin lasit Tokmannilta. En ole varma, tykkäänkö...

Vaikka nyt on olo lämmin ja itse asiassa väritkin sointuvat yhteen - jotenkin vaan olo tuntuu sekundalta, miksiköhän?


Mites on, löytyykö ketään muuta vilukissaa? Enkä minä sitä ihmettele, jos laiha ihminen palelee, mutta että tällainen ylimääräisillä lisäpattereilla varustettu....

Tässäpä yksi parhaista aluspaidoista:




Millaisia ajatuksia herätti näin henkilökohtainen, lähes intiimi postaus? Tätä aihetta olen pohtinut viime päivinä ja tulen siitä (ehkä seuraavaksi?) kirjoittamaan.

Mervi
ps. huomaatko, että käytän kahta erilaista allekirjoitusta
- Mervi   henkilökohtaisissa postauksissa
- Pellavasydämen Mervi   kun kyseessä on puotiin liittyvät asiat









9 kommenttia:

  1. Tykkäisitkö lämpöpeitosta? Olen nähnyt niitä ainakin prismassa.
    https://www.prisma.fi/fi/prisma/obh-nordica-4090-warm-cosy-lampohuopa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen jälkeen kun hankin Tempurin Light -peiton, en ole yöllä palellut. Ei ole kuuma, ei ole kylmä. Aiemmin minulla oli Joutsenen untuvapeite, mutta Tempur on kyllä monin verroin parempi.
      Huonekaluliikkeet, ainakin Stemma, myy.

      Triumphin aluspaidasta on hyvät kokemukset, sellaisesta, jossa on silkkiä ja villaa. Ei haittaa ohuittenkaan puseroitten alla ja ihanan tuntuinen, ei kutita ja mukavan lämmin. Ei taida muualta kuin erikoisliikkeistä saada ostettua.

      Entinen vilukissa.

      Poista
  2. ...tilapäisesti loppu... ilmeisesti joku muukin palelee tai sitten on joulupukki innostunut näitä jakelemaan. Tarvitsen ainakin kolme filttiä niihin paikkoihin, missä yleensä istun; keittiön pöydän ääreen, olohuoneen nojatuoliin ja työtuolille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampaantalja tuolille, niin mukavasti lämmittää. Nykyisin saa myös istuintaljoja, kätevä siirtää tuolilta toiselle. Taljoja on ainakin Ulpukassa ja Orivon huonekaluliikkeessa.

      Poista
  3. Vilukissa olen, villaaa on monta kerrosta päällä, mies aina vinoilee että miun on turvallista talvella liikkua yksin ulkona kun viidensien villahousujen jälkeen raiskaaja ei enää jaksa niitä riisua :) no leikki leikkinä.
    Laamapaita oliskin tosi mahtava ja lämmin.

    VastaaPoista
  4. Ihan hieno postaus, koskettaa varmaankin monia. Itse en niinkään kärsi palelemisesta, makuuhuoneessa lämpötila on nippis 20 astetta. Mutta päästäkseni uneen tarvitsen aina jalkaan villasukat. Joudun ne sitten yöllä potkimaan pois. Laamapaita on tuttu asu lapsuudesta ja vieläkin käytän sitä. Haluaisin vielä kokeilla aitoja villa- ja silkkialusvaatteita.

    VastaaPoista
  5. Jalkateräni palelevat melkein aina, jopa kesällä, outo juttu. Ne on olleet sellaiset jo parikymmentä vuotta. Jos istun vaikkapa lukemassa kirjaa (olen siis paikoillani) tartten kolmet sukat ja huovan jalkojeni päälle. Niin ja siinä nojatuolissa on useampi lampaantalja. Oonkin todennu, et onneks en tupakoi, pitäis varmaan amputoida jotain varpaita ääreisverekierron lisää heikentyessä.
    Olen myös avantouimari. Niin no onhan mullakin todettu fibro, ehkä se on syypää tähän paleluun. Kilpirauhasessa ei ole vikaa koskaan ollut.
    Noita Triumphin villaisia alusasuja oli loppusyksystä yhdessä halpaketjussa tooodella edullisesti. (ostin monet).
    Ei tämä nyt vielä liian jos ollenkaan intiimi ollut.

    VastaaPoista
  6. Palelee,palelee.Kevytuntuvatakki talvitakin alla
    lämmitti tänään mukavasti ;)ym viritykset.Lämpimiä päiviä blogin pitäjälle.

    VastaaPoista
  7. Oletko tutustunut Ruskovillan alusasutarjontaan. Ei halpoja, mutta hyviä...

    VastaaPoista