seuraa sähköpostitse

lauantai 23. tammikuuta 2016

Nätisti

Tahtoisin ojentaa asiakkaalle ostamansa tuotteet nätisti pakattuina. Alunperin, firmaa perustaessani, tein päätöksen, etten ollenkaan hanki muovipusseja. Tästä olen kuitenkin luistanut, sillä joissain tapauksessa se on kuitenkin paperikassia parempi vaihtoehto. Suosin kuitenkin paperikassia.

Pellavasydämessä lahjaksi ostetut tuotteet paketoidaan ilmaiseksi. Usein asiakkaalla on kiire ja tuntuukin, ettei siihen paketointiin saisi kuluttaa aikaa. Silloin nopein vaihtoehto on paperipussi kiinnitettynä niinirusetilla.

Sitäkin hauskempaa on, kun tilaustyölle on aikaa suunnitella pakkaus. Tällaisen lahjapakkauksen tein vauvan neulesetille:




 Söpö ja niin Pellavasydämen näköinen.

Usein ihmettelen itseäni. Yksi ihmettelyn aihe on se, että mihin ihmeeseen minulla on aina kiire.
Aamulla on niin kiire, ettei ehdi itseänsä laittaa nätiksi, illalla on kiire, ettei ehdi koppurankuivaa ihoansa rasvata, papereita ei ehdi mapittaa, tarvikkeita ei ehdi laittaa paikalleen, ei ole aikaa kirjoittaa selvästi ja nätisti, vaan muistiinpanot on käsittämättömiä harakanvarpaita kummallisissa paperinpaloissa jne... Tosiasia on, että ainainen kiire on tekosyy ja aiheuttaa entistä enemmän ajan tuhlaantumista.

Pakkaamisesta puhuttaessa olematon "kiire" aiheuttaa pohjanoteerauksen postittamisissa. Siinä, jos missä, pitäisi olla aikaa pakata tilaustyö nätisti. Miten usein itse olenkaan ihastellut saamaani postia, johon on "uhrattu" aikaa. Miksi minä en tee samoin?

Pellavasydämen Mervi



3 kommenttia:

  1. Todella hyvää pohdintaa on tuo kiirehomma! Tuo on niin totta. Täälläkin. Mikä ihmeen kiire. Hyvä kysymys ja ajatus, tätä alan itsekin miettiä ja kun vielä saisi jotenkin parannettuakin asiaa...

    VastaaPoista
  2. kaunis paketti,niin sinun näköinen :)

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis paketti.
    Iski heti "huono omatunto" kun tämän postauksen luin. Juuri mietin miten annan siskon tytölle tilaamansa lapaskynsikkäät. Mietin josko muovipussissa... tämän jälkeen en missään nimessä... taitaa aamulla heti mennä oikean paketin tekemisessä. Kiitos tästä!

    VastaaPoista