lauantai 5. toukokuuta 2018

Yksityisyyttäni on loukattu


Tämä nykyinen kotimme/putiikkini on entinen kunnan omistama neuvola. Nyt siis koko rakennus on meidän omistuksessa ja käytössä. Se vaan ei ilmeisesti ole kaikille selvää. Ei ole ensimmäinen kerta, kun pihaamme käytetään kuin yleistä aluetta.

Näiden neljän vuoden aikana, kun olemme tässä keskellä kaupunkia olevassa kodissamme asuneet, on jo usean kerran pihassamme vierailtu kutsumatta. Milloin on käyty kukkasia riepottelemassa, pöytäryhmän äärellä aterioimassa ja roskaamassa tai auton irtain varastamassa. 

Aikoinaan pyysin miestäni poistamaan pihalta kyltin "yksityisalue" kun ajattelin, etteivät putiikin asiakkaat uskalla ajaa pihaan. Nyt sitä taas kaivattaisiin. Kun muutimme tähän, oli lähes jokapäiväistä, että pihassa oli polkupyöriä parkkeerattuna. Vuosien ajan on ollut tapana jättää pyörä neuvolan pihaan, kun on menty kartsalle. Tässä ne kai olivat turvassa. Useamman pyörän mieheni siirsi kadun varteen, ennen kuin tieto meni perille. Tässä ei enää paikoituspalvelu pelaa!



Mieheni on asentanut valvontakameran putiikin oven tienoille ja se kuvaa pihaan saapuvia. Tästä on asianmukainen ilmoitus aitaan kiinnitettynä. Lisäksi pimeällä syttyy lähestymisvalo. Mutta ei nämäkään riitä!

Viime viikonloppuna puolen yön aikaan mieheni heräsi outoihin ääniin, muttei kuitenkaan noussut ylös. Aamulla selvisi, että pihaan oli ajanut mopo, jonka kyydissä oli kaksi nuorta. Suuntasivat pihan yli puutarharyhmän luo. Siellä oli kaljoteltu ja "uudelleensijoitettu" tuolit ja pöytä. Valvontakameran kuva on liian epätarkka, jotta siitä olisi voinut vierailijat tunnistaa.



Mietimme, miten voimme tällaiset estää. Koko tontin ympärille voisi rakentaa aidan, mutta se ensiksikin vaatii rakennusluvan ja toisekseen tulee kokolailla kalliiksi. Eikä ole oikeudenmukaista, että joudumme oman kotimme suojaamaan tunkeilijoiden vuoksi.

Yksi vaihtoehto olisi laittaa portti sisääntuloon, mutta se taas ei estä muualta paikalle pyrkijöitä. Aidasta ja portista meillä taitaa olla mieheni kanssa erilaiset näkemykset. Hän puutarhurina haluaisi varmasti jonkun puska-aidan ja minä mielikuvissani näkisin hienon rauta-aidan. Tai vähintään jonkunlaisen ei-tavallisen puuaidan. Noh, tähän on kaupungin virkahenkilöllä määräysvalta. Rakennusjärjestys määrää aidan materiaalin ja ehkä jopa värinkin?

Päädyimme siis pikaratkaisuun.




Tuo ei ole missään tapauksessa kaunis ja jokseenkin hankalakin se on. Nimittäin joka aamu se pitää nostaa pois, jotta asiakkaat pääsevät autolla pihaan. Mutta ainakin se on osoituksena siitä, että alue on yksityistä, eikä yöllisiä vieraita haluta.


Ei se ole se haitta, vaan se TUNNE, että yksityisyyttämme ei kunnioiteta!

Onneksi pihassamme on paljon iloa tuottavaa! Mieheni uurastus kukkapenkkien kanssa näkyy.





Tämän viimeisen kuvan ottaessani filosofoin: keskustassa asumisessa on valo- ja varjopuolensa.

Pellavasydämen Mervi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti