Pellavasydän

Intohimona käsityöt

torstai 21. lokakuuta 2021

Raumalainen pitsipusero

Pitihän minunkin se tehdä. Raumalaisten kaarrokepusero. Siinä on oikein kaunis pitsikuvio, vaikken kyllä tiedäkään, mitä sen yksityiskohdat kertovat Raumasta, vai kertovatkokaan? Täällä on puserosta juttua ja ohjekin siihen. 

Täsä mnu raumlaine puseron

 Ohjeen suunnittelijat kertovat ajatuksiaan puseron langoista näin:

Suunnittelijalle on tärkeää, että langan tuotannossa huomioidaan eläinten hyvinvointi ja ympäristö. Ohjeen langat tulevat ahvenanmaanlampaista, jotka laiduntavat kesät Rauman saaristossa ja pitävät huolta perinnemaisemasta.

”Halusin, että käytetty lanka on kestävällä pohjalla ja lähilankaa. Ahvenanmaanlammas on alkuperäisrotu. Kannan elinvoimaisuus on pitkälti kiinni siitä, onko villalle kysyntää”, Thorström sanoo.

Paitaan käytetään ohjeen mukaan näitä lankoja:  Myrskyluodon Villa -hahtuvalanka 100 % ahvenanmaanlampaan villaa (tex 285×2) tai vastaava. Näitä lankoja käyttämällä 10 cm = 18 silmukkaa ja 23 kerrosta, 100 g = 175 m.

Minulla ei noita lankoja ole käytettävissä, joten etsin puodistani jotain vastaavaa. Löysinkin. Himalaya Efsun, joka on lähes vastaava 100% villalanka. Siinä 100 g=170 m, mutta 10 cm = 14 silmukkaa ja 25 kerrosta. 

Lanka on ihanan pehmeää, siinä ei ole yhtään karheutta, pikemminkin puuvillan tuntu. Lanka on myös helppoa neuloa.

 




Tämä pitsikuvio on kyllä aivan erilainen neulottava, kuin tähän asti tekemäni islantilaiset, joissa kuvio on paljon kaavamaisempi. Raumalaisessa pitää koko ajan herkeämättä seurata ohjetta ja silti oli pelko, että kuvio menee väärin.


Ihmettelin hiukan noita hyrriä tuossa kuviossa, mutta tänään yksi asiakkaani osasi kertoa, että Raumalla tehdään potkureita. Onko nuo siis potkureita? Sitä ei ehkä kukaan ole suunnitellut, mutta hyvin natsaavat kuviot tämän torson rintavarustukseen....

Jos nyt joku innostuu tästä langasta, niin Pellavasydämessä on tällaiset värit saatavilla, mutta vain nopeimmat saavat, sillä tukusta en tätä enää lisää saa. Lanka on villalangoista halvinta, vain 5 €/ 100 gramman kerä. Puserolle ei tule montaa kymppiä hintaa. Käytöstä en osaa sanoa, kuin kestävää tai hyvänä pysyvää lanka on. Olen tehnyt siitä myös tämän puseron, mutta se on vielä myynnissä puodissa.

 

Tein tämän raumalaisen puseron ohjeesta kaikkein pienimmän mukaan, mutta ehkä tämä käyttämäni lanka ja löysä käsialani tekivät sen, että puserosta taisi tulla jokseenkin isompi. Se mahtuu minunkin xl vartaloni ympäri. Alla olevissa kuvissa pusero on vielä viimeistelemätön.




Täytynee myöntää, että tämä oli varsinaista aivotyötä vaativa projekti. Uskon, että käy myös dementian ehkäisystä, sillä muistiaan pitää koko ajan terästää: 1 valkoinen, 2 punaista, 3 valkoista, 3 punaista jne...

Just nyt tuntuu, että puseroitten neulominen saa hetkeksi riittää, nyt on herännyt innostus kirjoneulesukkien kutomiseen. En ole ennen osannut, mutta päättelin, että jos kerran kaarrokepuserokin onnistuu, niin on se kumma, jos ei sukan kirjoneulekin. Niitä nyt harjoittelen ja esittelen myöhemmin.

Innostuitko sinäkin raumalaisesta?

Pellavasydämen Mervi



tiistai 19. lokakuuta 2021

Oppimisen opettelua

Aika kuluu aivan liian nopeaa. Meikkauskoulutus alkoi just vasta ja nyt se jo lähenee loppuaan. Kaksi maanantai-illan opiskelua jäi minulta väliin, kun olin flunssassa. Eilen pääsin taas mukaan.

Tottakai huomaan itsekin, että olen oppinut "jotain", mutta itsetunto on kuitenkin aika alhaalla. Niin kuin opettaja yrittikin näyttää, että osaamiseni ja itsearviointini välillä on suurehko ero. Mutta harvoin ja harvoissa asioissa olenkaan sitä mieltä, että jossain asiassa olisin hyvä, että osaisin.

Tähän mennessä olemme oppineet kaiken. Siis asiat on käyty teoriassa läpi ja käytännössä harjoiteltu. Osaamme tehdä päivä- ja iltameikin, laittaa poskipunat, varjostukset ja korotukset oikeaan kohtaan, tehdä silmän rajaukset ja ripsien taivutukset ja jopa laittaa irtoripsetkin!

Olemme sommitelleet värit sopimaan asiakkaalle ja kokonaisuutena, tehneet symmetriakorjauksia niin kulmakarvohin kuin huuliinkin ja huomanneet, miten paljon meikki vaikuttaa yleisilmeeseen.

Joka maanantai-ilta teemme meikin parityöskentelynä toisillemme. Kotona tietysti harjoittelemme lisäksi. Flunssaisena en meikkejä tehnyt, mutta nyt taas on mahdollisuus kokeilla opittuja taitoja ihan itselleni. Kaikki tuntuu vaikealta, kädet ovat kömpelöt ja kärsivällisyys tapissaan...

Eilen meille opetettiin irtoripsien kiinnitystä ja sitten valittiin parit. Vaikka kuinka yritin (taas kerran) jättäytyä "kolmanneksi pyöräksi" kun jako ei mennyt tasan, ei se mennyt läpi. Sen verran sain lisäaikaa, että Ida lupasi ensin tehdä minulle meikin ja minä sen jälkeen hänelle. Näin sain kerrattua asioita, kun seurasin hänen työskentelyään. Vierestä on helppo huudella huomioita. Ida onnistuikin niin mainiosti työssään, että itse olin tyytyväinen muuttuneeseen ulkonäkööni, mutta hän oli myös illan paras meikkaaja ja sai epävirallisesti arvosanaksi täyden vitosen.

 






Ensimmäisen kerran näen kulmakarvani symmetrisinä. Oikeasti ne ovat eriparia, mutta jotenkin Ida taikoi ne samanlaisiksi. Huulimeikissä oli tarkoitus käyttää nuden värejä. Arvaatko, mistä tietää, mikä on ihan oikea nude kullekin? Kuulimme salaisuuden: pitää katsoa rintsikoihin, nännin väristä sen tietää! No, tämä sävy on Idan minulle muutoin valitsema.

Sitten oli minun vuoroni. Ihan kuin kaikki opittu valuisi pois minusta ja kädet lakkaisivat toimimasta. Vaikka olen kädentaitaja, osaamiseni on nimenomaan käsissäni - osaan neuloa, virkata ja ommella, mutta silti meikatessa toista ihmistä, tuntuu, että kädet ovat eriparia, eivätkä tottele käskyjäni.

Ilmapiiri koulussa on hyvä, enkä tunne varsinaista painetta onnistumiselle, mutta silti joku tilanteessa saa minut lähes voimaan pahoin. Ida oli ymmärtäväinen ja "opetti" samalla minulle, missä järjestyksessä toimitaan, mitä tuotetta käytetään ja mikä sivellin olisi milloinkin paras. Itse asiassa minulla oli käytössä aivan uusi sivellinsarja, nyt jo neljäs ostamani, mutta silti tuntui välillä, että sitä sopivinta ei löytynyt. 

Tiedän, että olen kehittynyt ja nyt siveltimien käyttö ei ihan niin kömpelöä ollut, kuin taannoin, mutta silti olen hir-vit-tä-vän epävarma. Ja kauhu senkin lisääntyy, kun näyttö lähestyy. Ensi kerralla meillä on näyttöinfo, sitten kenraaliharjoitukset ja marraskuussa on jo näyttötutkinto, apua! Olen useamman kerran uhkaillut, että jätän näytön tekemättä ja vieläkin se ajatuksena käy mielessä. Mutta siitä myöhemmin....

Tänään harjoittelin kotona pitkän kaavan mukaan. Aamulla näytinkin tosi kulahtaneelta hammaslääkärikäynnin jäljiltä, joten ehostus tuli tosi tarpeeseen. Tein kaiken oppimani mukaan pohjustuksia myöten. Ainoastaan ne irtoripset jäi harjoittelematta, koska semmoisia en omista. Ja olen varma, etten itselleni tule koskaan niitä käyttämäänkään.

Olen väri-ihminen, mutta yksioikoinen. Haluan värisuoran; vaatteet, korut ja meikki samaa sävyä. Niinpä tein silmämeikistä turkoosin. Sanottaisiinko tätä nyt banaanivarjostukseksi, en tiedä? Aika rajulta näytti pelkän luomivärin jälkeen, mutta kun lisäsin rajaukset, kokonaisuus "jäsentyi".






Koskaan minusta ei tule ammattimaista meikkaaja, se ei ole ollut milloinkaan ajatuksissani. Olen lähtenyt kouluun opiskelun vuoksi ja oppiakseni meikkaamaan itseni. Tiedän, että tästä ajasta on ollut hyötyä, on ollut kiva viikonlopun jälkeen todeta, että "mukavaa, huomenna on maanantai ja on koulua". Olen oppinut itsestäni, tavastani kohdata oma epävarmuus ja myös nähnyt, että meikkaus voi olla kivaa ja sillä on oikeasti iso merkitys. "Huonoa" on se, että nyt on kynnys lähteä ihmisten ilmoille ilman meikkiä - vaikka 60 vuotta olen niin tehnyt. Tähän asti on huulipuna ja kulmakynä riittänyt, mutta nyt silmä vaatii enemmän. Silmät. Alan ymmärtää, kun naiset sanoo piirtävänsä naamansa ennen ovesta ulos astumista.

On ollut hyödyllistä tuntea itsensä epävarmaksi. Olen itsekin opettajan asemassa, kun neuvon avustajaa tai pidän käsityökurssia. Opettajan on tärkeä tietää, miltä tuntuu, kun tuntee, ettei osaa mitään... Epävarmuuden sietäminen, osaamattomuutensa tunnustaminen, oppimaan nöyrtyminen ja toivottavasti lopulta oppimisen riemu! Sitä voi ihmisen elämä olla vielä yli kuuskymppisenäkin.

Mervi



sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Sininen islantilainen

Nyt kun Alafosslopia taas on saatavilla ja meidänkin puodissa ihan kohtalainen valikoima, päätin tehdä paksun sinipohjaisen islantilainen. En yleensä tee kuviota hihoihin ja helmaan, mutta nyt tein. 


Mikähän siinä on, että aina mun hihoista tulee liian pitkät, vaikka sentilleen ohjeen mukaan neulon? Avustajani Susanne sovittaa paitaa ensimmäisessä kuvassa ja hän kyllä tykkää, kun hihat on piiiiitkät. Itse mieluummin vedän hihat ylös ja ompeluksissa yleensä teenkin vajaamittaiset hihat. Ehkä se on niin, että kun nämä mallit on suunniteltu miehille, niin leveät hartiat lyhentää hihoja...

En oikein paljon tykännyt tämän mallin tekemisestä, kun siinä on niin isoja pyörylöitä - ne tahtoo minun käsissäni muodostua möykyiksi. Vaikka vedessä kastelu pintaa tasoittaakin.

Tämä malli on kirjasta Islantilaisia neuleuleita. Mallin nimi on Grein eli oksa. Lankaa paitaan meni 716 grammaa ja käytin tähän Alafosslopin värejä kirkkaansininen 1233, vaaleansininen 0008 ja valkoinen 0051. Sinällään malli on helppo, kun yhtaikaa kulkee vain kaksi lankaa ja ohje on selkeä ja yksinkertainen.


 


Alimmaisessa kuvassa vielä ne värit alafosslopista, mitä meillä on saatavilla. Aika ankeat värit, kun puuttuu punaiset ja keltaiset.... paitsi, että meillä on kylläkin muutama punainen irtokerä, vinkvink ja haalean keltaistakin löytyy. Niin, ja mehän siis postitellaan lankoja muuallekin. Laitanpa tähän vielä kuvan Lettlopinkin väreistä:


Seuraavakin pusero on jo valmis, mutta viimeistely puuttuu. Esittelen sen ensi viikolla.

Pellavasydämen Mervi


tiistai 12. lokakuuta 2021

Punainen islantilainen

Nyt en enää laske, kuinka monta islantilaista puseroa olen neulonut. Tällä kertaa esittelen tilaustyön, johon asiakas oli itse hommannut langat suoraan Islannista. Suomesta ei tällä hetkellä punaista Alafosslopia ole saatavilla.

Malli on minulle tuttu, sillä olen samalle asiakkaalle neulonut jo kaksi samanmallista puseroa, harmaan ja sinisen. Täällä: https://pellavasydanjamervi.blogspot.com/2021/06/islantilainen-alafosslopista.html

Lankaa kului: pääväriä 6 kerää á 100 gr ja kolmea raitaväriä valkoinen, tummansininen ja vaaleansininen kutakin vain vajaa kerä. Pusero painaa 722 gr. 

 

Tässä kuvassa pusero on kuivumassa kastelemisen jälkeen.


...Ja tässä avustajani Susanne sovittaa valmista puseroa. Hihat on pitkät, mutta niin asiakkaani toivoikin.



Tämän jälkeen sain jo yhden toisenkin alafosslopi-paidan valmiiksi. Se on ollut sellainen välityö, että jo unohdin, mikä mallikin siinä oli takana. Se on nyt vuorostaan kuivumassa telineellä, pyyhkeen päällä. Seuraavaksi EHKÄ (?) alan neulomaan raumalaiten pitsimallin mukaista puseroa. Oletko jo nähnyt sen - innostuitko?

Pellavasydämen Mervi
 

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Raidalliset polvisukat

Viron matkalla aloitin neuloa raidalliset polvisukat, koska niissä ei tarvitse miettiä mitään - helppo matkatyö. En päässyt linja-autossa niitä sovittamaan ja vähän epäröin, että tuleeko jo ylipolvensukat, mutta ei lainkaan liian pitkät. 

 

Neljän päivän reissulla sain toisen sukan valmiiksi ja totesin, että kyllä oli iso työ. Lanka on niin ohutta ja puikot ohuet - 2,5 mm - joten tikuttamista riittää. Kantapään neuloin ristiinvahvistettuna.

Lanka on Regian valmiiksi pätkävärjättyä ja näihin meni 10 gr toisesta kerästä eli yhteensä 110 grammaa. Minulla on pakkomielle saada molemmista sukista samanlaiset.

 

 

Laitoin näihin 64 silmukkaa ja resorin jälkeen tein reikäkerroksen, johon saa pujotettua nauhan.




Näitä sukkia en ihan halvalla myykkään, koska niissä oli niin kova työ. Sukat käy 38 kokoiseen jalkaan, kuten tämä mallijalka, mutta mahtuvat myös minun 41 kokoiseen jalkaan ja paksuun pohkeeseeni. Minun jalassani ne vaan eivät yllä ihan polveen asti.

Tykkäätkö sinä kutoa ohutta vai paksua lankaa? Pitääkö sinun mielestäsi sukkien olla täsmälleen samanlaiset - raidat samassa kohtaa?

Pellavasydämen Mervi





perjantai 1. lokakuuta 2021

Virossa ja melkein Venäjällä

Tätä Viron reissua on suunniteltu omakotiyhdistyksessä jo pari vuotta ja nyt se vihdoin toteutui. Olemme puolisoni kanssa käyneet monen monta kertaa näillä yhteisillä reissuilla, mutta myös omin nokkinemme. Tämä reissu suuntautui Narvaan ja vaikka olemme sielläkin jo kerran olleet Viro-seuran bussilla, halusimme kuitenkin lähteä uudelleen. Huonosta muistista on tässäkin kohtaa se hyvä puoli, että aina on uudet maisemat, vaikka olisi ennenkin käynyt.

VAMMAISEN PALVELUT SATAMASSA

Toivoisin jokaisen huonosti liikkuvan olevan tietoinen laista, joka velvoittaa satamaterminaalin/varustamon järjestämään kuljetuksen laivaan (ja myös lentoasemalla lentokoneeseen). Minä ilmoitin tarpeestani matkanjärjestäjälle, matkatoimistolle, joka puolestaan välitti sen varustamolle. Olisi ollut kohtuuton matka minulle kävellä, nyt minut lykättiin pyörätuolilla.

Ensimmäisen yön vietimme laivalla Silja Europalla. Meille oli varattu invahytti, mikä toimikin mainiosti. Lähinnä vessassa auttaa kun tilaa on reilusti. Laivassa oli tilaa, sillä matkustajia oli tosi vähän.

Luulin tekeväni laivan taxfreessä meikkiostoksia, mutta ei. Tarjolla oli vain perusmeikkejä, eikä edes edullisia. Aamupalan söimme Tallinnassa aivan sataman läheisyydessä olevassa Euroopa-hotellissa. Siellä oli reissun parhaat syömiset. Joka paikassa oli väljää ja ihmiset hyvin suojautuneet maskein.

Tallinnan sataman terminaali oli uudistunut ja nyt siellä oli tosi siistiä, valoisaa ja nykyaikaista. Sama oli nähtävissä muuallakin kaupungissa.

 

Sitten seurasi linja-autossa istumista. Matkustimme pohjoisrannikkoa pitkin kohti itää. Tutustuimme Toilan ja Sillamäen kaupunkeihin. Vain muutama pysähdys kahvitaukoa varten.


Viro on hyvin tasaista seutua, mutta tämä tie pohjoisrannikolla kulkee rantatörmän läheisyydessä. Siinä oli melko suuri pudotus.



Muutama kohde oli sellainen, että en poistunut linja-autosta ollenkaan. Orun puisto (Viron ens. Presidentin Konstantin Pätsin kesäpaikka) ja Narvan linna.

 

Majoituimme Joesuun kaupungissa Spa hot Merensuu- hotelliin. Meille oli varattu inva-huone ja siellä oli kyllä tilaa.




Harmi, ettei aikataulu antanut myöden kylpeä ammeessa! Sen sijaan uimaosastolla kävimme. Siellä olisi ollut tarjolla 9 erilaista saunaa. Minä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni suolasaunassa ja lisäksi höyrysaunassa. Olipa huisin hieno kokemus.

Poikkesimme myös Kuremäen luostarissa, mikä olikin oikein kaunis paikka.











Polttopuita talveksi


Yhden pitkän sukan sain matkalla valmiiksi. Luostarin seutuvilla kasvatettiin monilla pelloilla tattaria ja kasveista kiinnostunut mieheni otti näytteen...


Matkalle piti varustautua koronatodistuksen kera ja sitä kysyttiinkin, että saimme Irish Coffeet ostettua yhdestä ostoskeskuksen kahvilasta.



Narva on ihan Venäjän rajalla, vanha teollisuuskaupunki, jonka asukkaista melkein kaikki on venäjänkielisiä. Joki erottaa Viron ja Venäjän ja molemmilla mailla on oma linnoituksensa niin, että ne voi yht'aikaa nähdä. Neliön mallinen torni kuuluu Hermannin linnaan, eli Virolle. Pyöreä on Venäjän linnoituksen torni.







Tämä voimalaitos on joen toisella puolella, siis Venäjän.



Narvasta palasimme vielä hotelliin ja viimeisenä päivänä palasimme Tallinnaan pienten syrjäisten paikkakuntien kautta. Mukanamme oli paikallinen opas, joten saimme paljon tietoa Viron historiasta ja nykypäivästä.


Sukka on valmis.
Matka oli mielenkiintoinen ja helppo, kunhan vain oli ajoissa paikalla, auto ja opas vei oikeaan paikkaan. Olemme monta tällaista ryhmämatkaa tehneet ja eri puolilla Viroa käyneet, mutta tuskin tämkään viimeinen on. Ehkä joskus omalla asuntoautolla?

Mervi