lauantai 22. syyskuuta 2018

Olohuone melkein valmiina

Olen niiiin tyytyväinen olohuoneen uuteen sisustukseen. Lopputulos tällaisenaan on oikein mieleinen. TV-taso vaikutti ensin ehkä vähän matalalta, mutta tuollaisiahan ne on. Taulujen kanssa oli aikamoinen vääntö, kunnes suosiolla laitoin monta vaihtoehtoa pois. Ja kun mieluisat oli jo seinässä, näytti sommitelma pitkältä junalta, joten poistin vielä yhden. Nyt katselen kokonaisuutta mielelläni, enkä osaisi enää vaihtaa mitään.

Lähtökohtana oli kierrätyksestä löytämäni kankaanpala. Kyseessä on Erik Bruunin Vallilalle suunnittelema "kotiin päin" - kangas ja siitä vain yksi raportti. Kangas on jo vanha, mutta meille uusi.





Tässä uudessa sisustuksessa jää keinutuolillekin kunnolla tilaa.

 Tuon kukkataulun siirsin olohuoneeseen hopeanväristen kehystensä vuoksi. Ensin vihreä väri tuotti vaikeuksia, mutta mieheni loihe lausumaan viisauden: "Sopiihan se hyvin kasvien kanssa". Niinpä.





  
Toiselle puolelle telkkaria sijoitin herkät munankuoret, jotka olen tehnyt yhdessä avustajan kanssa kipsinauhoista. Vaikka alunperin ovatkin pääsiäiskoristeita, niin minun mielessäni sopivat tähän lintuaiheeseen hyvin. Ehkä joutsenen munia? 



Tämä Isokoskelo -taulu on uusikaupunkilaisen Hannu Väisäsen valokuvasta suurennos. Se on minulle rakas, aiheena "Isokoskelolta on tuuli sekoittanut tukan ja asun".  Lisäksi sen punaiset jalat sitoo taulun punaiseen tuoliin ja shaaliin. Tarkkaan mietitty, nääs.


Tämä punainen nurkkaus on ainut väripilkku huoneessa. Se ja nuo ruskeasävyiset taulut tuovat lämpimän tunteen huoneeseen, eikö vain?


Vastakkaisella seinustalla olevat taulut säilyivät ennallaan. Niiden värimaailma on toinen ja aiheena merimaisemat.


Tässä kuvassa näkyy vielä pientä hienosäädön puutetta. Sohvan ja nojatuolin väliin tarvitaan joku pöytä tai lipasto, mihin laskea kaukosäätimet (ja ruokalautaset ja käsityöt ja...)




Seuraava projekti - ja ehkä hankalin - on kattolampun etsiminen. Olemme paikallisen tarjonnan jo katsastaneet, samoin Ikean lamput. Ei vielä ole kolahtanut. Kovin korkea ei lamppu voi olla, sillä muuten kolahtaa, päähän.


 Myyntiin päätyvät kullanväriset suuret kehykset ja tuo kattolamppu.




Niin se maku muuttuu, joskus piti olla kultaa ja kimallusta, nyt riittää hopea, musta, harmaa ja valkoinen.

Mervi

torstai 20. syyskuuta 2018

Osien kasaamista - olohuoneen sisustusuudistus osa II

Kerroinkin jo nojatuolin ja sohvan hankinnnasta. Seuraavaksi lähdin havittelemaan uutta TV-tasoa. Halusin, että se olisi korkeakiiltoinen valkoinen, jolloin se olisi jatkumo keittiön kaapistolle, joka on samalla seinämällä.

Tässä kalusteessa jouduimme antamaan periksi periaatteestamme, ettemme ikinä otaisi Jyskistä yhtään pilipalihuonekalua. Että vain vanhoja, täyspuisia. Mutta kun täyspuiset ovat yleensä aina tyyliltään hiukan romanttisia, enkä halunnut minkäänlaista peiliovea tms, krumeluureista puhumattakaan. Uskon, että tämä halpa (tai sanottakoon että "edullinen", sillä ostimme sen tarjouksesta - 50%) kaluste meidän ikämme kestää.


Ja kyllä kesti sen kokoaminenkin. Kolme tuntia. Mieheni on kyllä taitava siinä hommassa, osaa lukea ohjeita, on kärsivällinen ja OTTAA ENSIMMÄISEKSI ESILLE VADIN, johon kaikki pikkusälppä kootaan.


Tässä mallissa tämä huone olikin pitkään. Taulut riipinraapin, pitkin tuoleja ja lattioita. Makustelin niitä, vaihtelin ja ihmettelin, että miten pääsen eteenpäin sisustamisessa.

Näet sen sitten. Myöhemmin.







Lähes kaikki kullankimallus lähtee. Tilalle tulee musta-valko-harmaata, mikä väritys meillä on kauttaaltaan alakerran huoneistossa: keittiö, makuuhuone, olohuone ja pesutilat.

Ei kukkaa mittää komiaa lamppuu tarttis? Niijja, taulunkehyskin on vielä myyntiinlaittamatta.

Mervi











keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Muuttuneet mittasuhteet

Olen suurimman osan elämästäni ollut lihava. Ylipainoinen siis. Vaikka nuorena naimisiin mennessäni olinkin hoikka, olen sittemmin tottunut pitämään itseäni (siis itse itseäni) liian lihavana.

Olen blogissakin kirjoittanut, että olen ollut kahdessa laihdutusleikkauksessa. Vuonna 2014 tammikuussa tehtiin sleeve-leikkaus, joka on vähän varovaisempi vaihtoehto. Minulle siitä alkoi aivan hirveä vuosi, sain maaliskuussa hengenvaarallisen infektion lonkkaproteesiin ja jouduin olemaan sairaalassakin monta viikkoa. Laihduin kesään mennessä 34 kiloa, mutta olin muutenkin "hauras", kuten eräs ystäväni kuvaili tavattuamme pitkästä aikaa. Liikuin pyörätuolilla, kun lonkkaproteesini oli otettu kokonaan irti.

Jostain syystä - vaikkakaan en isojen ruoka-annosten vuoksi - lihoin kiloja takaisin. Tuskin muuten olisin päässyt uusintaleikkaukseen, mutta kun ensimmäisessä leikkauksessa tuli paha närästysvaiva. Joulukuussa 2017 tehtiin rankempi ohitusleikkaus. Olen joulun jälkeen pudotellut n. 17 kiloa. Pudotettavaa on vielä paljon, mutta en enää aina ja kaikkialla tunne itseäni ENSIMMÄISENÄ lihavaksi. Toki monet vaatteet näyttävätkin isoilta.

Tänään jouduin hämmennyksiin.

Olin Optikkoliikkeessä kokeilemassa silmälasin sankoja. Pääsin oikein Raili Hulkkosen - tyyligurun - asiakkaaksi. Hän neuvoi minulle sopivia kehyksiä. Oma makuni onkin jäänyt johonkin parin vuosikymmenen taakse. Yht'äkkiä kysyin, että "ei kai nämä pyöristä ennestäänkin pullukoita kasvojani?" Heti kun olin tuon sanonut, menin ihan hiljaiseksi. Otin peilin käteeni ja katsoin - miksi minä niin kysyin, eihän kasvoni ole pullukat?

Aivan kuten sisareni tokaisi, kun tämän hänelle kerroin, että minun olisi pitänyt kysyä: "Ei kai nämä kavenna entisestäänkin kapeita kasvojani?

Niin syvässä on ihmisessä LIHAVA KUVA ITSESTÄÄN. Ei edes muista, miltä oikeasti näyttää. Ei ole vielä tottunut uuteen ulkonäköönsä.

Piti oikein kaivaa vanhoja naamakuvia ja tehdä vertailuja.







 Semmoinen oli naama ollessani lihavimmillaan. Sitten tuli vuosi 2014 ja moni asia muuttui.







Omasta mielestäni minulle sopii kaikkein parhaiten nuo kapeat tai (matalat?) silmälasit, mutta Raili Hulkkonen näytti kyllä ilmeellään oitis, mitä mieltä on niistä ja niitten muodikkuudesta.

Mervi


maanantai 17. syyskuuta 2018

Olohuone muutoksessa

Olen niiiin tyytyväinen itseeni, kun olen oppinut odottamaan. Enää ei kaikkea tarvitse saada heti, vaan siedän aika hyvin keskeneräisyyttä. Toisaalta se on ollut vähän niinkuin pakko, ainakin kun puhutaan sisustamisesta. En saa melkein yhtäkään tavaraa siirrettyä itsekseni, kun ei yksi käsi riitä. Toinen tarvitaan aina kävelemiseen.

Eikähän sisustaminen olekaan aina niin yksinkertaista, että "siirretään tuo tuohon". Ei, usein se siirretäänkin takaisin.... tai vielä eri paikkaan. Vasta kokeilemalla löytyy lopullinen tavaroiden järjestys, eikö vain?

Olemme asuneet neljä vuotta nykyisessä neuvola-kodissamme. Olohuone on tänä aikana kokenut jo monta muutosta. Ensin kuvittelin, että haluan "vanhojen ihmisten rokokoota". Ja luulin myös, että tarvitsemme erillisen ruokapöydän. Nämä huonekalut ostettiin netistä käytettyinä. Tässä kuvassa kokeillaan mattoja. NOUNOU.


Näin kovasti vaivaa, kun päällystin nuo ruokakaluston tuolit valkoisella pellavalla. Sitten päättelinkin (aivan oikein) että meille riittää keittiönpöytä, koska emme ole illalliskutsujen järjestäjiä ollenkaan. Toisekseen olin huomaavinani itsessäni merkkejä viehtymyksestä uuteen tyylilajiin. Minimalismi on alkanut miellyttää enemmän kuin mikään hörsötys. Vilkaistaanpa tässä välissä entisen kodin olohuoneeseen. Tällaista meillä oli Palomettässä vuosina 2003-2015.


Silloin tykkäsin tuosta kovasti - joka paikka täynnä tavaraa ja vähän kullankimalletta joukossa.

Mutta takaisin tähän kesään:

Ensimmäisenä hankintana olisi sohvakalusto, entinen plyyssinen on ollut meillä jo 15 vuotta ja vaikka vielä täysin ehjä ja siisti onkin, ei  vaan sovi "silmään". Lisäksi minun oli siinä mahdottoman tuskaista istua.

Kävi sitten niin, että kerran odottelin Raision Myllyssä kauppojen avautumista ja ensimmäiseksi aukesi Maskun Kaluste. Istahdin mukavan näköiseen nojatuoliin ja olin ihan myyty.  Siinä oli niin mukava istua. Tuoli on näkyviltä osiltaan oikeaa nahkaa ja siinä on helpottavaa mekaniikkaa. Ei muuta kuin kauppojen tekoon! Vaikka olin kuullut, että Maskun huonekaluja saa odotella pitkiäkin aikoja, tämä tuli kyllä ihan säällisessä ajassa. Maksoimme siitä, että se kuljetettiin Raisiosta kotiimme. Muutama palanen piti tuolissakin yhdistellä, mutta ei ollut hankala tämä.




Nyt meillä oli siis nojatuoli. Mutta mistä tähän sopiva sohva? Olimme jo aiemmin päättäneet, että valintamme on nahka, eikä pölyä keräävä kangas. Toisaalta olisimme ehkä pärjänneet kahdella nojatuolillakin, mutta kyllä sentään pitää olla mahdollisuus ruuan päälle pienet nokoset ottaa... Tulimme huomaamaan, ettemme ole trendin huipulla, sillä nahkakalustoja on tosi vähän valikoimissa! Lopulta löysimme kiertävältä huonekalukauppiaalta edullisen sohvan. Ennakkoluuloista huolimatta se on tyylillisesti täysin vastinpari tuolle tuolille. Ei kovin "leppoisa" istua, mutta sieltä on helppo nousta ylös. Kovahko ja korkea siis on hän.



Jonkun aikaa olohuone oli näinään. 
Sitten aloimme etsiä uutta tv-tasoa. 
Mutta se onkin jo uusi tarina se.

Mervi










perjantai 14. syyskuuta 2018

Työt vaihtuu

Tuntuu, että vasta hetki sitten siirryin kesäisiin käsitöihin. Löysin valtavasti keskeneräisiä virkkuuksia, joita yritin tehdä valmiiksi. Täällä. Valitettavasti pitsiliinoille ei oikein löydy käyttöä omassa huushollissa, eikä ne tahdo käydä kaupaksikaan. Sellaisia kierrätysjuttuja meillä on jo ennestään laatikkokaupalla odottamassa ideointia.

Yksi työ ylitse muiden on tämä puuvillalangasta virkattu pusero. En muista yhtään mitään tämän työn aloituksesta, siitä on ehkä jo yli 20 vuotta aikaa? Onneksi oli kaikki osat valmiiksi virkattuina ja nyt piti vain yhdistellä kappaleet. Kaula-aukko ehkä vaatisi viimeistelyä, mutta kun on noin reikäinen pitsikuvio, pitää alla kuitenkin olla jokin aluspaita, niin ehkä tuo kaula-aukkokin kelpaa noinaan?

Koska vähän muistuttaa makkarankuorta, jätin helmaan reilut halkiot.



Vielä ei näin lämmintä puseroa ole tarvittu, mutta ehkä niitä kylmiäkin ilmoja vielä tulee...
Nyt on siis aika kerätä VIRKKUUTYÖT taas kerran pois näkyvistä - tällä kertaa kaikki yhteen paikkaan - ja ottaa esille NEULETYÖT. Olen sisustanut olohuonetta uuteen uskoon ja tehnyt päätöksen, että nojatuolini ympäristössä saa olla vain kaksi keskeneräistä työtä.

Ensimmäisenä otin tummanpuhuvan sukankutimen. En käsitä, miksi olen joskus aloittanut tämän työn kaksinkertaisella langalla. Ehkä se on ajalta, jolloin en vielä ollut sinut ohuen (100g=420m) langan kanssa? No nyt kun koitin jatkaa työtä, tuntui aivan kamalan paksulta ja kankealta ja hankalalta. Purin aloituksen ja tein yksinkertaisesta langasta. Mutta tää väri.

Mun näkö on huonontunut silminnähden, eikä lukulasini ole ajan tasalla. Tuommoista tummaa en tahdo millään nähdä neuloa.




Asiakas sattui kysymään, että minkälaista väripintaa tulee meidän huippuvauvalangan liukuvärjätystä kerästä. Kun en pystynyt mistään sitä näyttämään, niin päätimpä taas kerran neuloa mallin. Otin kerän, loin summanmutikassa varaamani langanpätkän (75 silmukkaa) ja aloin neuloa ainaoikeaa. Ensin kuvittelin tekeväni huivin niinkuin lähes aina, mutta sitten päättelin, että siihen menisi lankaa paljon ja muutinkin suunnitelmia - tekisinkin vauvan nutun. Hah!

Mun työn aloitus on juurikin tuommoista. Ei kunnon suunnitelmaa. Nappasin putiikista lankakerän ja omista puikkokokoelmistani vaihtoehtoiset pyöröpuikot, kerrankin langan suosituskoon mukaiset. Päädyin valitsemaan pussistaan irrallaan olevat kiinteät Symphoniet, mun mielimerkki!



Nyt on sitten päivänselvää, kumman työn otan käteeni:



Suuret kiitokset kaikille teille,
jotka viitsitte nähdä vaivaa ja vastasitte edellisen postauksen kysymykseeni! 
Eniten ilmeisesti kiinnostaa käsityöni. Joten:

 Tästä se lähtee. Talviset käsityöt.



Pellavasydämen Mervi




lauantai 8. syyskuuta 2018

Millaista blogia kirjoitan ja kysymys lukijalle

Minulla on toistakymmentä blogia päivittäisessä seurannassa. Kaikkein "kuumin" juttu on tällä hetkellä Syöpäläinen, jota käyn välillä montakin kertaa päivässä katsomassa, sillä niin on jännittävät hetket kaverilla. Muutamassa sisustusblogissa on viime päivinä avauduttu valehtelusta blogissa. Sisustajat ovat tunnustaneet, miten kaikki blogissa näkyvä on vain kulissia. Monet eivät halua näyttää tavallista, arkista elämää. Sitähän meillä kaikilla kuitenkin on, tiskejä pöydällä, roskia lattialla, leluja ylt'ympäriinsä jne. Sen sijaan kuvat ovat huolella stailattuja ja instagramin pitää olla "siisti".


Ymmärsin asian paremmin, kun Pellavaa ja Pastillia -blogin Annika kertoi, että hänen kuvansa ovat taideteoksia. Niin, eihän maalaustakaan yhdellä räpsäyksellä tehdä. En varmasti seuraisi kyseistä  blogia vain sen sisustuskuvien vuoksi, mutta siksi, että bloggaaja kuvaa elämänsä kipuja avoimesti. Se on ollut silmiä avaavaa.

Moni blogi on kaukana omasta elämästäni, vaikkapa Mirvaannamarian. Sitä on kuitenkin kiva seurata, jos vaikka liikuntakärpänen puraisisi! not.

Jos toiset bloggaajat haluavatkin kuvata elämästään vain ne parhaat palat; kun kaikki on järjestyksessä ja kuva kaunis, olen löytänyt myös blogeja toisesta ääripäästä. Kun "muotibloggaajaksikin" nimetty esittelee innoissaan uutta vaatepakettia ilman rintaliivejä, en voi kuin pyöritellä silmiäni - ja silti koukuttua. (siis siinähän ei olisi mitään ihmettä, ellei rinnat olisi kokoa todella isot ja ellei bloggaaja tekisi yhteistyötä rintaliivifirma kanssa) En voi lakata ihmettelemästä itseäni, miksi haluan ehdoin tahdoin kokea myötähäpeää? Kaiken kukkuraksi luin tuota postausta sängyssä maaten ja ilman liivejä. Mut mähän en kuvaa sitä.

Kuvan nimi: Isokoskelolla on tukka ja asu sekaisin.

Sitten päästäänkin omaan blogiini. Vuonna 2014 kirjoittelin omasta sairastumisestani ja muistan, miten lukijat hätääntyivät, jos minusta ei kuulunut vähään aikaan mitään. Jännittävimmässä vaiheessa tyttäreni kävi kirjoittamassa tilannetiedoituksen. En ole enää varma, onko minulla VAKITUISIA lukijoita ollenkaan. Kiinnostaako elämäni ja ajatukseni enää pitkäjänteisesti, vai käydäänkö täällä vain satunnaisesti googlen hakusanojen ohjaamana?

Viime aikoina blogini on päivittynyt kovin harvakseltaan. Elämäni on jonkinmoisessa "kriisissä" just nyt, enkä ole aivan varma, mitä haluan/kannattaa kertoa. Toisaalta tiedän kirjoittamisen helpottavan, mutta silti...? Käsitöitä on syntynyt todella vähän - ei ole ollut oikein inspiraatiota. Ja pullonkaulana valokuvaaminen! Ehkä juuri se, että seuraan blogeja, jotka perustuvat upeille ja ammattitaitoisille valokuville, vähentää omaa innostustani näyttää huonoja kuvia. Kun en osaa parempia ottaa.

Itse en kiillota elämääni blogia varten. Täällä on nähtävinä monta "badhairday"tä, huonoa asuvalintaa ja epäonnistumista työssä. Sairauksista nyt puhumattakaan.

Eipä kukaan julkista blogia haluaisi vain itselleen kirjoittaa, vaan jokainen toivoo, että joku piipahtaisi lukemassa, koska kokisi sisällön kiinnostavaksi ja antoisaksi.

Minun blogini sisältö on
a) käsityöyrittäjän arkea ja putiikin tapahtumia
b) käsitöiden ja käsityötarvikkeiden esittelyä
c) pienesti oma elämä ja oman kodin sisustusratkaisut (nämä kyllä alunperin toisessa blogissani)
d) terveydelliset haasteet




 



Olisiko mahdollista, että - sinä lukijani - kertoisit, 
kiinnostaako blogini sinua ja jos, niin mikä noista aihealueista? Ehkä saisin uutta pontta olla aktiivisempi.



 Pellavasydämen MERVI