sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Täytämme asiakkaan toiveet

Rakastan asiakaspalvelua. Kunhan en joudu kauaa seisomaan, sillä sitten minusta tulee tuskainen ja  vaikka osaan sen kyllä varmasti asiakkaalta peittää, niin kipu seuraa minua lopun päivää. Parasta on se, kun asiakas tulee epävarmana ja lähtee hyvillä mielin, kun on saanut ongelmaansa ratkaisun.

Tällaisin kynsin me Arjan kanssa töitä teemme
Ihanin tapaus oli tällä viikolla se, kun tuttu asiakas - vanha pappa - köpötteli keppinsä kanssa kauppaan ja oli selvästi nolona. Hädin tuskin sai sanotuksi, että "kehtaako nyt tällaista asiaa edes esittää...?" Papan housuista oli sauma ratkennut ja hän oli itse yrittänyt sitä ommella polkusingerillä, mutta siitä oli hihna poikki. No eihän siinä ollut ompelijalla kahtaa sanaa, varsinkin, kun pappa oli siististi jo harsinut sauman! Asiakas sai vielä samana päivänä housut jalkaansa ja oli niin tyytyväinen. Kuulemma jossain on toinen polkukone, josta hän saa varahihnan, että ensi kerralla pystyy jo taas itse ompelemaan. Luulen, ettei kaikilta nykyaikaisilta pojilta onnistuisi.

Toinen minua itseäni hauskuuttanut asiakkaan toive oli uuden vaatteen ompelu. Asiakas tuli kysymään, että tehdäänkö meillä myös muuta kuin korjausompelua. Juu, mutta kerropa, mitä olisi toiveissa, minä kysymään. No kaksi vuoritettua puolihametta pitäisi tehdä. Hihii... juuri olemme mittatilausompelija-koulutuksessa saaneet päätökseen puolihameen ompeluosion. Tehtiin peruskaava itsellemme - valmiista pohjasta kylläkin - ja opettelimme vuoritetun hameen halkion, piilovetoketjun kiinnittämisen ja hameen kuosittelun. Näin pian pääsin toteuttamaan oppimani käytännössä.

No, nyt kyllä hiukan narrasin. En minä niitä hameita kylläkään tee, kunhan päältä katson. Yhdessä Arjan kanssa valitsimme kaavan, suunnittelimme ja leikkasimme, mutta kyllä Arja ompelutyön teki.

Mikään ei ole tässä työssä palkitsevampaa kuin se, että asiakas tulee empien, tehdäänkö meillä tai löytyykö meiltä. Tyytyväisyys on molemminpuolista, kun toiveet voidaan toteuttaa.

Tässä kuva puolihameesta, jonka tein koulussa välityönä. Tätä ei siis arvosteltu.



Iloisin mielin aloittelen huomenna uutta työviikkoa. Takana on kiva viikonloppu - olen ollut ahkera ja pystyasennossa! Olen viettänyt yökaudet ompelimossa, kun olen valmistanut itselleni villakangastakin. Ja vielä hauskempaa oli olla mukana kesäteatteriproduktion ensi-istunnossa. Näistä lisää tuonnempana.

Pellavasydämen Mervi


perjantai 4. lokakuuta 2019

Appelsiinisukat

Kesällä asiakas tilasi minulta polvisukat kesäisestä puuvillalangasta. Olin saamaton ja vasta nyt appelsiinisukat valmistuivat. Asiakas kuitenkin haluaa ne edelleen - onhan se kesä taas tulossa!


Näitten tikuttamisessa olikin kova työ! Tai siis - helppoahan tuo on, mutta aika tylsää ja aikaavievää. Lanka on fingering-paksuista ja puikot minulla oli 2,5 kokoiset Symphoniet. Mun lempparipuikot.


Sain  asiakkaalta mitat, mitkä täsmäsivät täydellisesti omiin jalkoihini. Pohkeen jälkeen kavensin muutaman silmukan nilkkaan mennessä. Yläreunan resorin jälkeen tein reikäkerroksen, johon pujottelin joustavaa pitsiä. Puuvillalanka - vaikka keinokuitua sopivasti sisältääkin - ei ole villalangan veroinen joustavuudeltaan, joten se ei vältämättä pysyisi ylhäällä. Toki tämä asiakas toivoikin ruttusukkia. Näitä voi pitää kummin haluaakin.




 Nilkkaan tein resorin myös, jotta ei lähde sukat pyörimään jalassa....






Kantapään tein ristiinvahvistettuna, että tulisi jotain vaihtelua.





 Toivottavasti asiakas on tyytyväinen, minä huokasen helpotuksesta, oli niissä niin paljon tekemistä!




Tässä vielä langan tiedot: 
Konepesunkestävä 40 asteessa, 
puikot 2-3 mm
Ei sisällä solmuja!


72 % puuvillaa, 18 % polyamidi ja 10 % polyesteriä 
100grammaa = 420 metriä




Nämä piiiitkät sukat painavat 129 grammaa, joten ihan ei yksi kerä riittänyt, mutta kyllä sen olisi saanut riittämäänkin. 


Huh. Nyt saan alkaa jotain muuta tekemään. Villaista tietysti.

Pellavasydämen Mervi

lauantai 28. syyskuuta 2019

Nukentekijä on poissa, mutta minulla on muisto

Eilen eräs asiakkaani alkoi kertoa - en muista mihin yhteyteen tämä liittyi - taivassalolaisesta sukulaisestaan Eira Kaivolasta, joka teki nukkeja. Minulla oli putiikissa joskus muutama hänen nukkensa myynnissäkin. Olisin ottanut enemmänkin, mutta tekijä oli jo iäkäs, eikä käsintehtyjä nukkeja synnytetty noin vaan. Aikaa vievää on niiden tekeminen.

Surullista oli kuulla, että nukentekijä oli hiljattain saanut vakavan sairaskohtauksen ja nukkunut pois.Olin syyskesällä hänet nähnyt viimeksi.

Tietenkin kävin toimistostani hakemassa näytille nuken, jonka olen tehnyt Eiran vetämällä kansalaisopiston kurssilla. Olen sitä mieltä, että olen täällä blogissa kertonut tuon nuken tekemisestä, mutten sitä löytänyt millään hakusanalla, enkä muista, mitä aikaa se oli.

Nukke katselee minua sotkuisen hyllyni ylimpänä.



Kun otin nuken alas, totesin ilokseni, että OLENHAN MINÄ ENNENKIN PANOSTANUT TEKEMISEENI. Jotenkin vaan on jäänyt sellainen yleiskuva, että aina menen siitä, missä aita on matalin. Eira oli kehitellyt aivan oman keinonsa nukkien tekemiseen ja sen hän meille opetti. Toki hän teroitti sitä, ettei tätä tapaa käytetä kaupallisesti hyväksi - ja minulle tuo lause toistettiin erityisesti. Tosiasia on, että tällaisen nuken tekeminen on NIIN vaativaa, etten ikinä lähtisi myyntiin tekemäänkään. Ei kukaan maksaisi siitä niin paljon.

Netistä en enää löytänyt Eira Kaivolan nukkien kuvia. Ehkä hän on poistanut ne silloin, kun tiesi, ettei enää tee myyntiin ja ihmiset vaan turhaan häneltä kyselisivät. Eira vaatetti nuket erilaisiin teemoihin, muistan ainakin merimiespojan. Ihanaa oli kuulla, että nukentekijän hautajaisissa oli hänen tekemiään nukkeja kehdossa. Tällaisilla hakusanoilla t:mi Eira Kaivolan sivuille on joskus löytänyt: saaristolaismollat, Molla-Maijat, keräilynuket, räsynuket, nuket, nukentekijä, Taivassalo, näköisnuket

Nuken tekeminen aloitettiin materiaalihankinnoista. Tuon ihonvärisen kankaan hankkiminen ei ollutkaan ihan helppo tehtävä. En muista, onko tämä juuri sitä, mitä Eira käytti. Nuken kädet ja jalat liikkuvat, mutta kaula on tehty erittäin tukevaksi juuri sillä Eiran kehittämällä tekniikalla. Olen iloinen katsellessani, miten huolellisesti olen työn tehnyt - hiuksetkin ommellut lähes suoraan...





Vaatetuskin tehtiin kaavojen mukaan. Ilmeisesti minulla on työ jäänyt kesken, sillä yllätyksekseni huomasin nuken housujen alla olevan mustan juhlahameen. Olisinpa tehnyt siihen juhlapuseronkin, niin olisin voinut pukea nuken Eiraa kunnioittavaan juhla-asuun. Mutta hänelle ihan varmasti käy värikäskin asu. Huomaa kengät, ne on tehty nahasta!



Sanotaan, että silmät on sielun peili. Monesti näkee nukkeja, joiden ilme on mennyt pilalle, kun kasvot on epäonnistunut. Tälle nukelle on käynyt juurikin niin. En ole kirjonnan taitaja ja nuo silmät oli minulle ylivoimainen tehtävä. Muistan, että yritin sinnikkäästi matkia opettajan mallia, mutta toinen silmä on vääjäämättömästi isompi toista.





Nyt tämän nuken arvo nousi humisemalla. Nostin sen omalle paikalleen, ylös, minua vahtimaan. Opettaja on poissa. Minun kohdallani nuken tekeminen todennäköisesti jää tähän, vaikka eihän elämästä koskaan tiedä, mitä ja milloin tapahtuu...

Pellavasydämen Mervi


perjantai 27. syyskuuta 2019

Kotitehtävät

Suhtaudun erittäin "vakavasti" opiskeluuni. Minustahan tulee Suomen Yrittäjäopiston kädentaidot -linjalta mittatilausompelija. En ole ollut poissa kuin ensimmäisen päivän, jolloin olin Viron reissulla. Enkä ole myöhästynyt kertaakaan. Matkaa minulla tulee 150 km edestakaisin ja aikaa menee maanantaina ja tiistaina 7 tuntia kumpanakin.

Teen myös koulutehtävät erittäin kurinalaisesti.

Onnekseni minulla on aikaa riittävästi. Nyt, kun pidän lauantaisin putiikin oven kiinni, vapaapäiviä on peräti kaksi, eikä kukaan esitä minulle mitään vapaa-ajan vaatimuksia. Yleensä käytän lauantain huilaamiseen ja sunnuntaina teen ompeluksia.

Viime viikolla oli tehtävänä MIETTIÄ erilaisia tapoja toteuttaa hameen helma. En ollut  varma, miten opettaja halusi tuloksen. Loppujen lopuksi olisi riittänyt luettelo, mutta minähän ylitin itseni. Päätin KOKEILLA kaikkia, mitä mieleeni tuli. Tein tilkut puuvillakankaasta ja joustavasta trikoosta.


Otin jopa ompelukoneen KÄYTTÖOHJEEN käteeni! Sisukkaasti opettelin parin ennenkokemattoman paininjalan käytönkin. Tässä esimerkiksi piilo-ommelpaininjalka. Tätä piti harjoitella useamman tilkun verran, ennen kuin sain onnistumaan. Nytpä on sekin harjoiteltu.




Oli kiva mennä taas kouluun, kun tehtävä oli hyvin tehty. Minulla oli nipussa 14 erilaista tapaa tehdä hameen helma. Mutta ei tässä ollut kaikki; tunnilla keksimme yhteistyönä peräti 23 erilaista tapaa. En ollut "muistanut" että helman voi tietyissä tapauksissa jättää myös ompelematta tai leikata harkkosaksilla (esim. huopakangas)...


Tälle viikonlopulle on hyvin haastava kotitehtävä: vuoritetun hameen helmahalkio. Tunnilla sitä jo alustimme, mutta myönnän, etten kyllä hahmottanut kokonaisuutta. Minun silmissäni harjoitustilkku pyöri kuin hyrrä opettajan käsissä... Onnekseni joku näki vaivaa ja otti videolle opettajan tekemisen ja nyt se on meidän muiden käytettävissä yhteisessä WhatsApp-ryhmässämme. Sitä katsomalla ja kirjallisia ohjeita lukemalla luulen selviäväni - kunhan en jätä viime tinkaan.

Oletko sinä tietoinen oman koneesi erikoispaininjaloista - onko ollut tarvetta kokeilla?

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Nipsukukkaron viimeistelyä: kehyksen puristelu

Edellisessä postauksessa näytin kehyspussukan/nipsulaukun tekemisen. Seuraavana päivänä tutkailin tuotosta uudelleen, kun liima oli täysin kuivunut. Totesin, että liimaa on tarpeeksi ja se pitää kehyksen kiinni pussukassa. Mutta vähän irvistää... kangas on liian ohut verrattuna kehykseen.


Vaikka se kestikin yritysirroitukseni, päätin kuitenkin kokeilla kehyksen kiinni puristamista. Minulla on siitä huonot kokemukset - kehys on vioittunut lommoille. Puristaminen vaatii ehdottomasti kankaan, tai vielä mieluummin nahan palan  väliin. Olisi hyvä, jos olisi leveäleukaiset pihdit, mutta meillä ei sellaisia ole.


 (Huomaathan, miten hienosti mätsää kynnet ja työkalun värit!)



En näihin kuviin saanut näkyviin sitä pientä aaltoilua, mikä kehykseen tulee. Ainakin nuo nipsujen kohdat jäävät koholleen. Sitten sellainen huomio, että (taitamaton) puristelu saattaa muuttaa nipsulukon toiminnan totaalisesti! Näin kävi minulle. Ennen puristelua kehys oli tosi napakan tiukka, mutta täydellisen lepsu työn päätyttyä. Nyt piti puristella eri suunnista, että kolikot eivät pääsisi putoilemaan pussukasta. Noita palluroita piti myös puristaa lähemmäs toisiaan.

Summasummarum.
- joko pitää harjoitella puristamista ja hankkia paremmat työvälineet
- tai tyytyä pelkkään liimaamiseen. Tällöin kangas täytyy tarvittaessa "paksentaa" nyörillä, jotta se täyttää kehyksen sisuksen. Kehyksiä on erilaisia, eri paksuisia myös, mutta esim. tässä kuvassa kehyksen ura on lähes 0,5 cm leveä. Sen täyttääkseen saa varmasti ommella ulkoreunaan paksuhkon nyörin, ellei sitten kangas+vuori+kovikekangas tuota uraa täytä.


Omaan käyttööni tämä pussukka mainiosti kelpaa, myyntiin en edelleenkään kykene tekemään. Enkä usko, että sitä haluaisinkaan. Tämä työ ei ole minusta kivaa...





Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kehyskukkaro

Olen käynyt monta kertaa kansalaisopiston kehyskukkaro- ja kehyskassi -kurssit, mutta jotenkin vaan niiden tekeminen on edelleen jännittävää. Enkä tarkoita tässä positiivisessa mielessä, toisaalta pelottavaa on liian vahva sana. HAASTEELLISTA siis.

Koska viimeisimmästä kurssista on jo aikaa, en ihan muistanutkaan, miten homma hoituu. Onnekseni olin säilyttänyt kaavat! Vähän virkistin muistiani googlehaulla "kehyskukkaro ohje"...

Halusin tehdä pussukan ihan itselleni. En oikeastaan sellaista TARVITSISI, mutta kun koulutyön hamekangasta jäi, ajattelin, että olisi kiva setti: hame ja kassi samasta juhlavasta kankaasta.

Valitsin putiikin kehysvalikoimasta piehehkön hopeanvärisen kehyksen, jossa on lenkit hihnan kiinnittämiseen. Ainut vaihtoehto oli reiällinen, muttei se haittaa, vaikka kiinnitänkin kehyksen liimaamalla, en ompelemalla. Sitten vaan kaavaa piirtämään. Onnekseni muistilokeroihini on lähtemättömästi piirtynyt ajatus kaavan "levittämisestä", jotta kassin suu antaa periksi.






Pussukan piirsin vapaalla kädellä "omasta päästäni" ja tein siitä symmetrisen taittamalla paperin katia. Leikkasin kolmet kappaleet, päällinen, vuori ja pehmustettu tukikangas. Kaavaan lisätään saumavarat kauttaaltaan.




Sitten ompelemaan. Päällikankaan ja vuorin pussi ommellaan saranamerkkiin asti (siihen siirrettyyn). Vähän jouduin purkamaankin, kun en muistanut jättää vuoriin kääntöaukkoa.


Sitten yhdistetään päällisen ja vuorin avoimet suuaukot. Nurkissa pitää olla huolellinen. Kerrankin minä olin ja se kannatti! Käännetään kassi oikein päin ja tikataan yläreuna, jotta liimaus edes vähän helpottuu.




Sitten alkaakin se ikävin vaihe - liimaaminen. Huomasin tässä vaiheessa, että kehys on jokseenkin paksu. Olisi kannattanut ommella pussukan reunaan nyöriä, mutta huomasin asian liian myöhään. Ensi kerralla sitten...


Pientä heittoa kaavassa - miten  voi olla? No, on vaan...


Apukeinona kankaan tökkimisessä auttaa "pankkikortti" tai metallipuikko tms. Liiman kannattaa antaa hetki kuivahtaa ennen pussukan paikalleen yrittämistä. Ai että - se oli yhtä hankalaa kuin aina. Nyt vaan yritin malttaa mieleni, kun kiire ei ole mihinkään. Viimeiseksi ompelin vuorin kääntöaukon kiinni.


Sitten pääsin suunnittelemaan hihnaa. Kangas ei riittänyt enää siihen, joten jouduin ottamaan mustan valmisnauhan. Karbiinihaat olivat mielestäni turhan järeitä tähän juhlapussukkaan, mutta nyt ei niissäkään ollut vaihtoehtoa. Halusin hihnasta säädettävän ja onneksi tuo "härveli" juuri ja juuri riitti hihnan leveyteen. Nyt osasin sen ensimmäisen kerran pujotella ja ommella katsomatta mallia valmiista laukusta - jotain sentään oppinut!





 
Kuivunutta liimaa on paitsi jokaisessa sormenpäässä, myös lukossa. Niistä sen saa kuitenkin raaputtamalla irti, kangas on onneksi pääosin säästynyt... Toinen sivunurkka on priima, toisessa vähän viiraa. Liiman kuivuttua näkee kyllä selvästi, että kehyksessä on tyhjää tilaa - se nyöri olisi ollut hyvä - mutta onneksi tuo Gutermannin tekstiililiima on niin hyvää, että uskon sen pelittävän.
Jotkut haluavat vielä puristaa kehyksen kiinni, mutta minä en sitä tee, koska kokemuksesta tiedä, että kehykseen tulee väistämättä lommoja. Näillä mennään...






Kassi on viimeistä poseerausta vaille valmis. Teen sen, kun saan vielä settiin kuuluvan hameen valmiiksi. Huomenna on koulupäivä, joko tänään tai sitten siellä viimeistelen sen. Tyytyväinen olen minä. Niijja vielä sellainen huomio, että kyllä tuo pehmustettu tukikangas on hyvä - antaa mukavasti ryhtiä pussukalle, suosittelen!

Edit. Seuraavassa postauksessa vielä viimeistelyä.

Oletko sinä väsäillyt näitä kehyskukkaroita? Onko se sinulle yhtä hankalaa, vai olenko minä vaan malttamaton?

Pellavasydämen Mervi