perjantai 29. toukokuuta 2020

Mannaryyni sukat

Vaikka alku vähän takkusikin, nyt olen lähes ihastunut näihin ohuisiin sukkalankoihin. Riittääpä työtä, kun ei tule heti valmiiksi! Myönnän, että vaatii totuttelemasta...

Tällä kertaa valitsin Katian Jaipur -puuvillasekoitelangan. Tässä on villaa ja puuvillaa. Jos joku toinen sukka tuntuu karhealta, toisen suloisen pehmeältä, niin tämä tuntuu mannaryyneiltä. Ai miten niin....? Jotenkin vaan sen pinta on kuin pientä kikkaretta. Mutta siis aivan ihanat jalassa, hengittävät ja samalla lämpimät.



Nytpä olen vähän enemmän ajatellut kuvaamista! Tein tällaisen asetelmankin. Oli pakko, kun huomasin, että sukat mätsää pöytäliinan kanssa värit yhteen....




Tämän kevään ajan olen neulonut kaikki sukat tällä samalla mallilla. Ne ovat omaan jalkaani huippuhyvin istuvat. Ja lanka siis Katian Jaipur, 41 % puuvillaa, 39 %  villaa, 13 % polyamidia ja 7 % polyesteriä. Fingering-paksuista, eli 100 g = 420 metriä, puikot 2,5 - 3.





Tätä lankaakin löytyy vielä muutama kerä kolmessa värissä, mutta olisi myös sukat myytävänä. Koko 40 ja hinta 35 euroa. Näille ohuesta langasta neulotuilla sukille on hinta pakko laittaa vähän isommaksi, sillä työ on arviolta kaksinkertainen.


Pellavasydämen Mervi










perjantai 22. toukokuuta 2020

Mikä kuva parempi? Ja punaiset sukat

Olen huono valokuvaaja. En malta opiskella enkä harjoitella, kunhan napsin kuvia. Enkä hallitse edes kameroitteni (yhteensä 5 kpl) säätöjä. Aina on "mukakiire". Ja vallan hyvin tiedän, että myyntitarkoituksessa kuvien pitäisi olla timangit. Nyt olen tehnyt edes vähän auttaakseni asiaa.

Normaalitilassaan mun kotona ja mun puodissa on kaikki paikat täynnä tavaraa, joten mistään ei löydy yksiväristä ja rauhallista taustaa kuvaamiselle. Ja nyt kun yhteydenpito erinäisissä porukoissa tapahtuu videoinnin välityksellä, harmittaa, kun taustalla näkyy - liian paljon.



Aikoinaan virittelin toimistoni kattoon verhotangon, kun kuvittelin sillä saavani yksityisyyttä ja peittäväni työpöytäni sotkut asiakkaiden silmiltä. No, se ei sitten toiminut kuitenkaan. Mutta nyt taas viriteltiin verho - eri tarkoitukseen vaan.




Hienosti toimii. Tähän tulee ikkunasta suoraan valo, mutta pitää vaan katsoa, miten se tulee. Tässä kaksi kuvaa, joista  näkee hyvin valon merkityksen.


Miksi tämä nyt? No siksi, että olen perustamassa verkkokauppaa ja pitäisi alkaa kuvata tuotteita. Nyt tässä on jo aika kiva ottaa kuvia ilman häiritsevää taustaa. Ja mikä parasta, mun ei tartte nousta tuoliltani!

Mikä näistä seuraavista kuvista on sinun mielestäsi paras? 
- 1. Uuden taustan edessä otettu muovijalkojen kanssa
- 2. Omissa jaloissani
- 3. ilman "täytettä"


1. muovijaloissa verhon edessä


2. omissa jaloissa


3. ilman mitään jalkoja

Nämä ovatkin valmiiksi raidoitetuista langoista melkeimpa itselleni mieluisimmat. Lanka on Regian 4-säikeinen, eli fingering-paksuinen, 100 g = 420 m. Puikot minulla oli 2,5.






Lankaa jäi vielä kunnon nyttyrä ja yritän etsiä tähän sopivaa yksiväristä kaveriksi, 
neulon jotkut räsymattosukat ehkä?






Verkkokauppaan tulee siis myyntiin 40 kokoiset sukat. Ja lankakin.
Pellavasydämen Mervi



sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Miellyttääkö maanläheiset värit?

Aika moni langanostaja etsii maanläheisiä värejä. Se on varmaan jotenkin turvallinen valinta. Tässäpä on juuri sellaiset sukat, joskin tuo raidoitus taas karsii tykkääjiä. Toisaalta minä, joka rakastan kirkkaita, selkeitä värejä, pidän näitä sukkia vähän... noh... tunkkaisen värisinä. Mitäs sinä pidät?


Olen viimeisimmät sukkani - ehkä 5 paria - neulonut tällä "mallilla". Kapea resori (inhoan resorin neulomista), pitkähkö varsi suoraa oikeaa, nilkka ilman resoria, ristiinvahvistettu kantapää ja kärjen kavennus joka puikon lopussa. Onkohan sen nimi sädekavennus?

Nämä sukat ovat, kuten kuvasta huomaat - täydellisen istuvat omaan jalkaani. Eivät lörpötä, eivätkä pyöri jalassa. Mutta jos taas on pullukampi jalka, nämä jäävät auttamattomasti liian kireiksi.



Nämä on neulottu Regian 4-säikeisestä langasta 2,5 numeron puikoilla. Puikolla on 14 silmukkaa.




Taaskin joudun huomauttamaan, että kuviosta tulee epämääräinen, en tiedä, tulisiko jollain silmukkaluvulla jokin tunnistettava kuvio? Ehkei ole tarkoituskaan. Vyötteen kuvasta voisi päätellä, että ennemminkin olisi tarkoitus olla irrallisia täpliä...


Nämäkään sukat eivät jää omia jalkojani lämmittämään, vaikka niin sopivat ovatkin. Myyntiin menevät. Ehkä jo uuteen verkkokauppaani? Maanantaina lisäilen ensimmäiset tuotteet... jännää!
Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Suomisukkaa pukkaa...

Itse olen aina tykännyt sinisestä ja sinivalkoisesta. Jostain kumman syystä nämä sinivalkoiset Regian sukkalangat ovat kuitenkin "kelvanneet" harvakseltaan. Mistähän se voisi johtua? Ei varmaan pelkästään siitä, että ovat ohuet, 4-säikeiset. Kyllä ohuilla langoilla on omat tykkääjänsä. En tiedä.

Minäpä en malttanut jättää yksiin, vaan neuloin monta paria. Erilaisia raitaversioita ja hiukan eri värisävyjäkin.




Taas tämä sama ongelma näissä valmiiksi kuvioiduissa sukissa, kun silmukkamäärät ei täsmää. Minulla on 14 silmukkaa puikolla ja raitoihin tulee tuollaisia tyhjiä kohtia...



Valepalmikkoa ja ristiinvahvistettua kantapäätä - siinä mun ainoat variaatiot. Muuten tykkään vaan kutoa ja kutoa... Mieluiten pelkkää suoraa ja oikeata.




 
Näitä raitalankoja löytyy kaikkiaan 6 erilaista:



Lanka on siis Regian fingering-paksuinen, eli ohut - 100 gr = 420 m. Puikkosuositus on 2-3 ja minä olen neulonut 2,5 kokoisilla.



Jos sinäkin haluaisit kesäksi ohuet merelliset/isänmaalliset/sinivalkoiset sukat, niin tarjoan sinulle lankaa edullisesti. Blogin lukijat saavat siis kerän 6 euron hinnalla. Postikulut valitettavasti menee paketin mukaan, kun kerää ei mitenkään saa litistettyä alle 3 cm:n kirjeeseen. Hinta postitukselle on 5,90 joten kannattaa tilata usempi kerä.

Mitä väriä laitetaan ja kuinka monta?

Pellavasydämen Mervi













lauantai 9. toukokuuta 2020

Puuvillasukat


Itse pidän villasukkia oikeastaan vain yöllä, jos varpaat kovasti palelee. Koska kävelemiseni on hankalaa, liukkaat villasukat eivät ole ollenkaan hyvät jalassa. Toisekseen käytän AINA työkenkiä sisällä - olen huomannut ne parhaaksi selälle ja lonkille - jolloin villasukat on liian paksut. Tai miten sen nyt ottaa....

Puuvillasukkia en käytä koskaan, eikä ilmeisesti monet asiakkaanikaan, koska puuvillasukkalangat tahtoo jäädä hyllynlämmittimiksi. Tämä sukkalanka on kuitenkin myyty lähes loppuun. Ja onhan nämä sukat kyllä ihanan tuntuiset!


Tämä lanka on väritykseltään kiva. Vaikka onkin valmiiksi kuvioitu, niin raidat menee niin sikinsokin, ettei tarvitse tällaisen symmetriahakuisen neulojankaan suuremmin kohdistella. Tai noh, vähän...



Lanka on Regian Cotton Color ja se on jo muutama vuosi sitten tullut myyntiin. Lanka on ohut - fingering - eli 420 metriä 100 grammassa. Puikkosuositus on 2-3 ja minä käytän 2,5 tai 2,75.



 Langassa on 72 % puuvillaa, 18 % polyamidia ja 10 % polyesteriä.


Tästä oli alunperin montaa väriä, mutta nyt minulla on enää tämä punaruskea ja muutama vihertävä.


Neulotko sinä puuvillasukkia?

Pellavasydämen Mervi











maanantai 4. toukokuuta 2020

Rumat karkkisukat

Tämäkin käsityö lähti langasta liikkeelle. Katsoin, että tällaista lankaa oli paljon jäljellä, joten päätin tehdä siitä sukat, jotta nähtäisiin millainen raidoitus tulee. Kerällä lanka vielä näytti jokseenkin kivalta, mutta mutta....  Ensimmäisen kerran totean, että ompa kamalat sukat!






Näihin sukkiin neuloin valepalmikkoa resoriksi. Kantapään tein ristiinvahvistettuna. 





Ainainen kysymys näitten kuvioiden kanssa on se, että monelleko silmukalle se on suunniteltu. Tässä ei ainakaan ole päätä ei häntää, aikamoista sekasotkua.





Regian 4-säikeinen lanka on ohutta, fingering = 420 m / 100 gr.


Kerästä sain tehtyä kaksi paria sukkia, toiset aikuisen kokoa, toiset lapselle. Lapsen sukkana tämä ehkä kivampi onkin? Karkkisukat.

Pellavasydämen Mervi