Intohimona käsityöt

lauantai 30. lokakuuta 2021

Neulemekko

Lähdin paikalliseen vaateliikkeeseen ostamaan talvitakkia ja siinä myyjää odotellessani katsastin vähän muutakin tarjontaa. Tämä harmaa neulemekko osui silmiini ja ihastuin siihen heti. Yksi syy oli se, että palelen lähes aina ja tämä näytti lämpimältä ja toinen syy oli edullinen hinta. Muistaakseni 69 €.

Olen odotellut aurinkoista ilmaa, että valokuvaus onnistuisi. Ei tullut, ja jos aurinko pilkistikin, niin työpäivän pääteeksi se jo piiloutui. Oli siis tyydyttävä keinovaloon ja yhtenä iltana, kun kivut olivat lähes hallinnassa, päätin toteuttaa idean. Viimeksi kesällä olen ottanut asukuvia.

Ensin otin kuvia keittiö-olohuone sijainnilla, mutta valo oli aivan kehno. Sainpa kuitenkin kukkakimpun samaan kuvaan! Kun aloin kuvia käsitellä, totesin sen hyödyttömäksi ja etsin uuden paikan itselleni. Nämä projektit eivät ole aivan helppoja kyynärsauvan kanssa joka askeleen ottavalle, mutta jos jotain oikein tahtoo, niin onnistuuhan se!

Makuuhuoneen nurkasta löysin kivan taustan ja siellä minulla on käytössä päivänvalo-jalkalamppu.

Edelliset asukuvat ovat ajalta ennen meikkauskoulun aloitusta. Silloin pistin AINA lasit päähän. Nyt kun osaan jonkun verran meikata, voin jo olla kuvissa ilman laseja. Silmät erottuu silti, hih... 





Asustin mekkoa myös huivin kanssa, samaa harmaata sävyä kuitenkin..
Pitäiskö huivia näin.... vai näin?




Sitten vaihdoin asusteet punaiseen, korviin nahkaiset chilit ja kaulaan joku 40 vuotta vanha huivi.




Mekko on tosi kivan tuntuinen, vaikka onkin keinokuitua - tätä asiaa en huomannut tarkistaa ostotilanteessa. En tiedä, miten olisi käynyt, jos olisin noteerannut, sillä en yleensä osta mitään polyesteriä. Lisäksi se on hitusen liian iso, mutta kun myymälässä ei enää ollut pienempiä kokoja jäljellä. Lähinnä minua saattaa alkaa vaivata liian pitkät hihat, kun itse pidän mieluummin vajaamittaisista. Mutta osaanhan minä ne lyhentää, jos myöhemmin niin päätän. Kolmanneksi en ole ihan varma mekon pituudesta - olisiko saanut olla hivenen lyhyempi?

Mekkoa ei kuulemma ollut muissa väreissä saatavillakaan. Tämä harmaa toki vähän "sulautuu tapettiin", mutta asustamalla siitä saa värikkäämmän. Jos olisi vielä punaiset kengät, olisin valmis joulujuhliin! Uskon, että tämän mekon kanssa minut nähdään useammankin kerran työpaikallani, on se niin helppo vaate.

Kiva ostos, mutta tästä voitte lukea vielä toisen postauksen, mikä ei enää olekaan kivaa. 

Mervi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti