Tosiasia on kuitenkin, että laskuja tupsahtelee taukoamatta ja palkka on maksettava siitä lomakuukaudestakin ja lomarahat päälle. Päädyin lopulta siihen, että olen yksin putiikissa kesäkuun, kun Arja pitää lomaa ja sitten pidän itse heinäkuussa lomaa. Hyvissä ajoin toukokuun lopulla ilmoittelimme tulossa olevasta tauosta korjausompeluissa. Ai niin, mikä tauko?
Vaikka muutoin onkin ollut hiljaista, niin niitä asiakkaita on riittänyt, jotka tulevat nyssäköitten kanssa anovan näköisenä "kun olis tämmöistä korjattavaa..." Mikä yrittäjä semmoinen olisi, joka käännyttäisi asiakkaan ovelta ja käskisi palaamaan heinäkuussa asiaan. En minä ainakaan. Eikä se asiakas tulisi heinäkuussa takaisin, vaan hakisi korjaajan muualta.
Olen siis istunut ompelukoneen ääressä. Juuri se on pahinta, mitä voin itselleni tehdä.
Toisaalta nautin pitkästä aikaa ompelusta ja varsinkin, kun käsken itseäni tekemään työn rauhallisesti, hosumatta, siististi. Siinä olen onnistunut ja siinä, etten siirrä töitä. Laitan kaupan oven kiinni, enkä palaa illalla tekemään rästitöitä. Niin, olen lyhentänyt työaikani klo 10-15, kun normisti olemme 10-17. Eli olen kaupalla vain 5 tuntia ja nyt ensimmäisen kerran kesälauantait on ovet kiinni.
Yrittäjä ei ole lomalla, eikä aina vapaapäivälläkään
Jo perjantaina aloin fiilistellä huomista lauantai-vapaata. Sitä minulla ei ole ollut 10 vuoteen, kun olen yrittäjänä ollut. Noooh, aamulla sain nukkua pitkään, mutta noin klo 11 soi puhelin. Pitäisi saada housun vetoketju vaihdettua - tänään. Toki se onnistuu. Tunnin päästä asiakas tuli hakemaan valmiin työn. Ja kun kerran ovi oli auki, tuli toinenkin asiakas. On aina ilo palvella....
Kun lääkkeetön kivunhallinta ei toimikaan
Puolitoista vuotta sitten aloitin kipuklinikalla lääkkeiden uudelleenjärjestelyn. Tramal ajettiin alas - siihen meni vuosi, kun tein sen pienentämällä annosta pikkuhiljaa. Nyt pienikin annos oikeasti auttaa. Jouduin luopumaan myös tulehduskipulääkkeestä, kun ohitusleikatulle mahalle se on liian iso riski. Monen monta muuta lääkevaihtoehtoa kokeiltiin, mutta mikään ei auttanut. Kävin kipukurssin ja opin, ettei krooninen kipu läheskään aina taitu vahvoillakaan lääkkeillä, aivot on saatava huijatuksi jotenkin muuten.Ymmärsin lääkkeettömän kivunhoidon idean. Monen kipukroonikon tavoin sain diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta. Ja taas uuden lääkityksen, mikä sekin näyttää olevan turha...
En tiedä, olenko koskaan ollut niin kipeä kuin eilen illalla - leikkauksien jälkitiloja lukuunottamatta. Mikään lääke ei auttanut, eikä edes lepuuttaminen. Tähän asti olen tiennyt, että kunhan pääsen pitkälleen, saavutan suht kivuttoman tilan. Mutten eilen. Ja pelkään, että tänään jatkuu sama ralli. Otin epätoivossani kipulaastarinkin takaisin, mutta eihän sekään ihan heti vaikuta, jos ollenkaan. Ei viimeksi ainakaan.
Tilannetta ei auta yhtään se, että olen yksin kotona vailla mitään aktiviteettia. Kokemuksesta tiedän, että mukava seura tai mielenkiintoinen tekeminen siirtäisivät ajatuksen edes hetkeksi pois kivusta. Olen oppinut laittamaan kivun laatikkoon ja laatikon kiinni.
Taas uusi rumba?
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevan ihmisen ei kuulukaan pystyä työtä tekemään. Mutta nyt on kysymys normi arjen hallinnasta. Koko ajan jäytävä kipu estää kaiken tekemisen, melkeinpä sanoisin, että olemisenkin. Kroppaani on tullut uudenlaisia kipuja, joiden syytä en keksi. Luulenpa, että tässä ei auta muu kuin tilata aika terveyskeskuslääkäriltä ja kysyä, mitä tehdään? Ehkä pitäisi kuvata nilkat ja jalkaterät - onko niihin iskenyt tulehdus, vai nivelrikko vai joku ääreishermojuttu. Vai aletaanko taas etsiä jotain vaikuttavaa lääkettä?
Helle ei syyksi kelpaa, sillä minulla on ennemminkin vilu. Kuumetta ei kuitenkaan ole, lämmönsäätelyjärjestelmäni vaan streikkaa, kilpirauhasessa ja lisäkilpirauhasessa ehkä vikaavikaavikaa.
Laktoosiongelma?
Laihdutusleikkauksen jälkeen olen kärsinyt myös jokapäiväisistä suolisto-ongelmista. Nyt olen tajuamassa, ettei minulle ehkä sovi maito. Siis - kuudenkymmenen vuoden jälkeen? Todentotta, tarkistin, mieheni oli ostanut tavan maitoa, söin jäätelön ja maitokastiketta. Ja olo oli hirveä. Tämäkin vielä. Toisaalta, jokseenkin helposti hoidettava vaiva, vai onko?
Just nyt ei tunnu kivalta, ei ollenkaan.
Tämän kirjoittamisen jälkeen
Lauantaina tilanne helpotti; alkoiko Norspan-laastari vaikuttaa vai mikä, mutta nyt on viikonloppu ja kivut hallinnassa. Taas voin ajatella minulle normaalia elämää, jossa kipuja on koko ajan, mutta ne eivät hallitse aivan kaikkea. Mutta miten on maanantaina, kun on edessä pitkä työpäivä?
Hiukan oloani helpotti sekin, kun kävin ulkona kuvaamassa kaunista pihaamme.
Meillä on kaupungissa naisporukka, joka joka kesä keksii jotain kivaa kaupunkilaisia ja turisteja viihdyttämään. Tänä kesänä se oli tuolit. Talvella maalasivat pari sataa tuolia ja jakoivat eripuolille kaupunkia. Minäkin sain kaksi tuolia puodin eteen. Tätä kirjoittaessani mieheni tuli kertomaan, että viime yönä toinen tuoleista on varastettu.
Mervi
