Että joku projekti voikin niin mennä pieleen. Mokasin sitten aika komeasti mittatilausompelija-opintojeni lopputyön. Tai ei sitä vielä ole arvioitu, mutta... tähän asti mikään ei ole mennyt niinkuin Strömsössä.
Minun piti tehdä takki asiakkaalle, joka onnekseni on ihan lähipiiristä. Aloitin työn innokkaana, täynnä tarmoa ja varmana osaamisestani. Kuvaavaa on aiemmassa postauksessa kertomani lause: "Kaavan mukaan työ on "haastava". Lehdessä on myös tarkat ohjeet kaitaletaskun tekemiseen, mutta senhän minä jo osaan - niin monta harjoitustaskua olen tehnyt ja pari jo oikeaan käyttöönkin! "
Ja arvaapa mitä! Juurikin tuo tasku osoittautui akilleen kantapääksi. Siitä aloitin työn ja siihen se loppui.
Muuten hieno tasku, mutta tuo nurkka epäonnistui. Ja minä purin ja ompelin ja purin ja ompelin. Ja sitten iski paniikki. Aika loppuu - tiedäthän sen tunteen? Lopulta luovutin ja päätin tehdä uuden takin.Virhe.
Seuraavana aamuna kangaskauppaan ja uusi yritys. Arvelin, ettei "asiakkaani" haluaisi kolmea villakangastakkia, joten päätin tehdä takin itselleni. Olemme melko samankokoiset, joten kaavat ja malli pysyi samana. Oli viikonloppu, joten en voinut soittaa kouluttajille kysyäkseni neuvoa.
Sovittaminen itselle on hankalaa, vaikka on sopivan kokoinen mallinukkekin. Olin kuitenkin jo sovitustakin tehnyt, joten suurempia hankaluuksia ei siinä suhteessa ilmaantunut. Tässä kuvia yhdestä sovitustakeista. Tämän tulen tekemään valmiiksi takiksi, mutta kukahan sen saa?
Yksi asia, minkä olen koulussa oppinut, on hihan keskikohdan merkitseminen harsimalla, ai että siitä on iso apu.
En käsitä, miten sain takkiin kulumaan aikaa niin mahdottomasti. Tein täyden päivän töitä ja viimeisenä iltana yöhön asti. Nooh, vähän väliä piti kyllä käydä lepuuttelemassa selkää ja jalkoja, kun en yhtäjaksoisesti pysty kauaa seisomaan tai ompelemaan.
Näyttötyössä ei pelkkä ompelutyö riitä, vaan siihen kuuluu paljon "paperitöitä". On hinnoittelulaskelmia, tuoteselostetta, kuvia edestä ja takaa ja mikä työläintä - poikkileikkauskuvat ompeleista. Ja piirtääkin pitäisi osata. Tietysti, asiakas toki haluaa nähdä luonnoksen.
Mutta takki siis lopulta valmistui ja tässä kuvat "asiakkaan" yllä:
On se hieno takki, minä vaan vino ja lentoon lähdössä. Olen tosi tyytyväinen tuohon herrainkaulukseen, en olisi koskaan itselleni sellaista tehnyt, siis ilman tätä odottamatonta yllätystä. Kangas on muuten tosi kiva, 70 % viskoosia ja 30 % villaa. Se on sellaista bukleeta ja vielä joustavaa. Hihat istuu mainiosti, niissä on oikein kuulavanut ja olkatoppaukset. Ja ne taskut, nyt ne on hyvät. Alunperin kiinnityksenä piti olla 2-rivinapitus, mutta minä en sitä itselleni halunnut. Nyt edusta on napakka, kun reunat menevät reilusti päällekkäin. En ole kuitenkaan ihan varma, jos vaikka vielä teen toisen rivin nappeja, jahka olen tästä katastrofista henkisesti selvinnyt. Vähäksi aikaa on ilo ompelemisesta laimentunut.
Se, että mitä tulen mittatilausompelija-koulutuksellani tekemään - miten sitä hyödyntämään - on vielä mietinnässä. (Jahka siis nyt selviää, että läpäisenkö edes lopputyötä). Tiedän, että tarvetta erityismitoitettujen vaatteiden valmistamiselle on, mutta usein esteeksi muodostuu korkea hinta. Ja vaikka nyt ei valmistamiseen ihan päivätolkulla aikaa kuluisikaan, on teettäminen kuitenkin kalliimpaa kuin valmisvaatteet. Mutta itsekin isona ihmisenä tiedän, että kaikki eivät kaupan valikoimista itselleen sopivaa löydä.
Kunhan saan keväällä valmiiksi toisen tutkintoni - pukeutumisneuvoja - voisin miettiä näiden kahden yhdistämistä. Moni asiakas varmaan hyötyisi kokonaisvaltaisesta vaatetuksen suunnittelusta: oikeat värit, pukevat mallit, sopivan kokoiset vaatteet... Toki tiedän, että pienellä paikkakunnalla asiakaskunta on myös pieni. Mutta ei yhden ihmisen koko kaupunkia tarvitsekaan vaatettaa, varsinkin, kun en tätä elääkseni tee. Kunhan ajankuluksi. Nimenomaan.
Mervi
