Toisaalta ja toisaalta

Eilen illalla nukahtamislääkehöyryissäni kirjoitin blogiluonnoksen, joka jääneekin luonnokseksi. Olen jo oppinut, ettei kannata kaikkia yöllisiä tempauksiaan toteuttaa, vaan viisaampi on odottaa aamuun ja järjelliseen ajatuksenjuoksuun. Aivan impulsiivisesti nimittäin perustin jälleen kerran uuden blogin, jonka tarkoituksena oli olla elämänkertani.

Monta vuotta olen suunnitellut "muistelmieni" kirjoittamista. Ei sen vuoksi että mitään kummallista elämääni sisältyisi, vaan ihan huvini vuoksi. Eilen illalla siis päätin luoda taas yhden uuden blogin tätä elämäntarinaa varten. Ja miksi blogimuodossa? Siksi, että olen oppinut hallitsemaan tämän blogger-pohjan ja kirjoittaminen tähän käy kätevästi.

No, äsken kun tähän istahdin, huomasin saapuneen kommentin. Viime aikoina on taas ollut tosi hiljaista kommentointipuolella ja ikäviä kommentteja tulee vielä vähemmän. Jostain syystä vammaispalvelut on aihepiiri, joka lähes aina saa jonkun ilkeän ihmisen kommentoimaan. Vai liekö aina sama lukija? Tällä kertaa hän loihe lausumaan lyhyesti ja ytimekkäästi: " Vaihda kämppää ja lakkaa inisemästä". Kiva. Tämä taas pysäytti toteamaan, että "julkisuudella" on kaksi puolta - myös se vähemmän kimaltava.

Summasummarum: Eilen iltainen ja tämän iltainen yhteen vedettynä: kolmekin kertaa kannattaa miettiä, mitä itsestään julkisesti kertoo. Sitä kummasti kuvittelee, että blogia lukee vain ystävällismieliset ihmiset. E-hei.

Sitä elämäni tarinaa alan joka tapauksessa kirjoittaa, mutta missään tapauksessa siitä ei tule julkista. Lukemaan pääsevät vain ne, jotka haluan. Olen jo kerran kokeillut, miten toimii "luvanvarainen" blogikirjoitus. Muistatko? Kun lukija yrittää avata blogin, siellä lukeekin "blogi on vain kutsuttujen lukijoiden saatavilla" - tai jotain sen tapaista. Joka sitten haluaa päästä lukemaan, kertoo siitä esim. sähköpostilla. Näistä harvoista ja valituista blogin kirjoittaja muodostaa lukijajoukon, joka ainoastaan pääse sisälle blogiin.

Sitä odotellessa.

Mervi

Kuka vei kommentit?

Onko muilla ollut samaa ongelmaa - kommentteja katoaa johonkin? Minulla ei ole mitään kontrollia kommenttien suhteen. Ne näkyvät heti, eivätkä vaadi minun hyväksyntääni. Minulle tulee sähköpostiin tieto jokaisesta saapuneesta kommentista, mutta en siis tee niille ilmoituksille mitään, koska silloin ko. kommentti on jo julkaistu blogissa.

Nyt kuitenkin on jo pari kertaa tullut ilmi, että kommentti on jonnekin kadonnut. Minä olen sen nähnyt sähköpostissa, mutta blogissa sitä ei ole - kummallista.

Osaako joku neuvoa, mitä voisin tehdä, että kaikki minulle kallisarvoiset kommentit jäisivät näkymään?


ps. Lintulan luostarin sukka on vaiheessa. Olen saanut jo ensimmäisen vastauksen Nunna Nektarialta, mutta vielä odottelen lisätietoja.... olkaahan siis kuulolla!

Mervi

Energiataso matalalla

Just nyt ei tahdo jaksaa oikein mitään. 

Syistä on kalpea aavistus. 

Onneksi ei tarvitsekaan saada mitään aikaiseksi.

Toisinaan kirjoitettavaa olisi vaikka monta kertaa päivässä, mutta nyt ei oikein mitään. Yksi syy tulee tässä:

Tuttavani R soitti ja kyseli, miten olen leikkauksesta toipunut. Ihmettelin, mistä hän tietää, että olen ollut leikkauksessa. No, blogista oli lukenut. Tämä pikkukeskustelu sai ajatukset liikkeelle, myös ne vanhat, jo kertaalleen kolutut.

Tiedän, että jotkut tuttavani käyvät tätä blogia lukemassa. Eikä siinä tietysti mitään, julkiseksihan olen tämän halunnut, enkä ole rajannut lukijakuntaa. SE VAAN HARMITTAA, että edes nämä tuttavat eivät koskaan jätä mitään jälkeä itsestään.

Jos tapaamme kadulla, jaamme kuulumiset. Mutta jos minä jaan kuulumiset blogissani, jään vaille sitä toisen "vaihtaria". Niin toivoisin, että ainakin nämä paikkakuntalaiset, minut muutenkin tuntevat, jättäisivät jonkun kommentin, kun ovat luonani käyneet.

Tiedän, että monelle koko tämä blogimaailma on vieras ja kommentin jättäminen tottumattomalle hankalaa. Yritän tässä nyt selittää sen. Vaikka sinulla itselläsi ei ole blogia, voit silti kommentoida. Jokaisen tekstini lopussa on kerrottu, kuinka monta kommenttia siihen on jätetty tai sitten "0 kommenttia". Klikkaat sitä, jolloin aukeaa kommenttikenttä. Siihen kirjoitat mitä haluat minulle tai toisille lukijoille sanoa ja lopuksi ilmaiset itsesi - joko oikealla nimelläsi tai nimimerkillä. Kommenttikentän alla lukee "kommentti nimellä" ja alasvetovalikko, josta valitset kohdan anonyymi. Ja kun tämän olet tehnyt, klikkaat julkaise. Niin helppoa! Ja niin tärkeää minulle ja uskon, että jokaiselle blogia kirjoittavalle.

Olenhan jo kertonut, kuinka paljon arvostan teitä n. 10 lukijaa, joilta saan säännöllisesti palautetta, tykkään teistä! Enkä mitenkään halua "kinuta" kommentteja, mutta ehkä ymmärrät yllä kertomani? Välillä - taas kerran - turhautuu ja miettii, että mitä/ketä varten blogia kirjoitan.


Olen jokseenkin heikohkossa kunnossa leikkauksen jälkeen. Jaksan entistä vähemmän ja nukkuisin aina vaan. Joka päivälle olen kuitenkin laittanut pieniä tavoitteita, mitä pitäisi saada valmiiksi. Tänään aloitin uuden sukkamallin, jonka sain eräältä asiakkaalta. Hän antoi sekä ruutupiirroksen että näytti kädestä pitäen, kuinka pitsimalli tehdään. Näytän sen teille, jahka olen edennyt vähän pidemmälle.

Millä tavalla sinä opettelet uuden neulonta- tai virkkausmallin mieluummin? 

Kirjoitettuna, 

ruutumallina, 

valmiista (esim. sukasta) katsomalla

vai niin, että toinen näyttää, kuinka malli tehdään?

Mervi

kuten huomaat, hiukan alavireisenä

"Vihreät on villasukkani kaikki..." ja kysymys kaikille

Muistatteko tuollaisen lastenlaulun "Vihreät on vaatteheni kaikki, kaikki ylläni on vihreää..." Minulla ei kylläkään ole yhtään ainutta vihreää vaatetta, mutta villasukkia kyllä moooonta paria.

Kuten kerroin aiemmin, olen joskus ostanut ison määrän tuollaista aikas räikeän vihreää Nalle-lankaa ja sitä nyt riittää. Olen jo useammat siitä neulotut villasukat myynytkin.

Tällainen vihreäsävyinen (!) pikkupöytä kotiutui Pellavasydämestä meille. Moni olisi sen halunnut loppuunmyynnissä ostaa, mutta tykkään siitä liikaa myydäkseni. Ei sille oikein kunnollista paikkaa ole vielä löytynyt, mutta olkoon nyt tuossa terassin oven edessä, kun ei sitä ovea talvella käytetä. Tänään satoi lunta, kuten kuvasta näkyy.

Nämä kaksi sukkaparia tein empiirinen tutkimus mielessäni. Kokeilin erilaista resoria kuin mitä yleensä teen. Näissä on 1 oikein 1 nurin, mutta molemmissa erilailla. Alempi on normaalisti neulottu, mutta ylemmässä kuvassa oikeat silmukat on neulottu kiertäen.

Vaikka yritin tehdä molemmat sukat muutoin samanlaiseksi, ei se sitten onnistunutkaan. Silmukoita tuli kuitenkin eri määrät ja lankakin vaihtui juuri tässä kohtaa. Ei tullut mieleen tarkistaa eränumeroa. Oikeastaan väri ei vaihtunut, mutta toinen kerä oli pehmeämpää, hiukan pörröistä ja toinen karkeampaa, sileää.

Summasummarum: mielestäni näiden kahden välillä ei ole eroa, jos, niin kiertäen neulottu EHKÄ joustaa vielä paremmin. Kaikenkaikkiaan mielestäni 1o1n -resori on joustavampi ja samalla löyhempi kuin 2o2n.
Mitä mieltä sinä olet? Minkälaisen varren sinä neulot?

Näistä piirakkasukista se ajatus lähti. En nimittäin ole ennen näitä tehny tuollaista 1o1n, koska se ei mielestäni näytä yhtä kauniilta. Ohjeen mukaan näihin tehdään oikea silmukka kiertäen ja ensin se tuntui todella työläältä, mutta helpottui, kun tuli rutiinia.

Näissä sukissa huomasin, miten paksupönkkö tuo ristiinvahvistettu kantapää on ja seuraaviin sukkiin olenkin tehnyt tavallisen sileän. Kyselin Facebookin Villasukka-ryhmäläisiltä kokemuksia ja lähes kaikki sanoivat, että kyllä tavallinen sileä kestää nykyisillä langoilla neulottuna. Mikä on sinun kokemuksesi?

Välillä täytyy väriä vaihtaa ja seuraavat sukat onkin sitten tosi värikkäät.

Loppuun pieni valivalitus. Kuten olette huomanneet, kirjoitustahtini on kiihtynyt. Aikaa on, enkä teekään  juuri muuta kuin roikun netissä. (Tärkeämpää tekemistä olisi paljonkin) Sitä mukaa kun kirjoitan useammin, kommentit vähenee, mutta lukijamäärä kasvaa. Ihmettelen kovin, miksei tekstini enää puhuttele? Miksi en saa vastakaikua? Tykkään blogin kirjoittamisesta aivan älyttömästi, mutta välillä turhauttaa puhua yksikseen...

Yllä on muutama kysymys sukankutojille - toivon niihin kommentteja. Mutta tässä vielä kysymys, johon jokaikinen täällä vieraileva voi vastata: Miltä nämä kuvat näyttävät sinun näytölläsi? Ovatko liian isoja? Entä muuten  blogin ulkonäkö, onko hankala katsoa - mitä näitä pieniä laitteita nyt onkaan....?

Ilahdun aina jokaikisestä kommentista
tai ehkä pitää lisätä "kohteliaasta" kommentista, vaikka olisi kriittinenkin
Mervi

Kaikkea ei blogissa kerrota?

Toiset bloggarit keskittyvät tiukasti valitsemaansa aiheeseen. Joku kirjoittaa useampaa blogia, joissa on kussakin eri, tiukasti rajattu aiheensa. Sitten on meitä, jotka kirjoitamme sillisalaattia ja sekametelisoppaa - suolaista ja makeaa sekaisin. Kyllä minäkin aloitin mielessäni puhtaasti yritykseen keskittyvä blogi, mutta rönsyilevä kun olen muutenkin, niin on tästä blogistakin tullut minun näköiseni. Ja mitä se on tulevaisuudessa, se jää nähtäväksi.

(Tästä tulee taas pitkä alustus ennenkuin pääsen varsinaiseen aiheeseeni)

Bongasin sattumalta yhden sisustusblogin, jota aloin seurata orastavan sisustusintoni vuoksi. Bloggaajan koti on aivan erinlainen kuin meillä, enkä voisi edes kuvitella asuvani sellaisessa. Silti sitä on kiva seurata, inspiroitua ja punnita samalla omia valintojaan. Ehkä vähän voisi omaa linjaansa muuttaakin, kun näkee erilaista. Olin kovin harmissani, kun huomasin, että tämäkin bloggaaja alkoi saada ikäviä kommentteja. Vaikka en tunne kirjoittajaa, sympatiani siirtyivät selkeästi hänen puolelleen.

Kirjoittajaa moitittiin liiasta ostamisesta. Rahaa kuulemma palaa liikaa sisustukseen. Lisäksi kommentoija vihjaa ikävästi, ettei blogi ehkä ole tottakaan, kun eihän kirjoittajalla VOI OLLA niin paljon tuloja. Ikävää! Blogin kirjoittaja - kirjoittaa muuten virheetöntä, kaunista kieltä - teki pitkän postauksen selvittääkseen asiaa. Siinä yhteydessä hän varmistaa, että lukija ymmärtäisi sen, että kirjoittajalla on MYÖS MUUTA ELÄMÄÄ, ettei blogia lukemalla voi kaikkea tietää, eikä siitä kannata vetää liian tiukkoja johtopäätöksiä.

Mistä kumpuavat nämä ikävät kommentit? Minun tulee aina ensimmäisenä mieleen kateus.

Ei silti, joudun pohtimaan myös omia tuntemuksiani erityisesti kahta blogia lukiessani. Molemmat kirjoittajat elävät minulle aivan vierasta elämää, mutta seuraan heitä silti. Molempien tyyli on mielestäni, miten sen sanoisi nätisti, hmmm... vähän lapsellinen - nuoria kun ovat. Toinen saa sympatiani ehdoitta osakseen. Hän on niin suloinen, vilpittömän tuntuinen, avoin, suhtautuu nöyrästi saamaansa palautteeseen ja neuvoihin. Toinen blogisti taas on aina oikeassa, puolustelemassa valintojaan ja kirjoituksiaan, maailman napa ja itsevarma - ärsyttävä siis. Silti seuraan päivittäin.Olen ehkä päässyt jäljille siitä, miksi suhtaudun noin erilailla ....

Oletko muuten huomannut, että vapautin oman blogini kommentit hyväksymiseltä? Itse asiassa kommentit ovat kovasti vähentyneet ja olen sitä vähän ihmetellytkin. Eikö kirjoitukseni herätä mitään ajatuksia? Enkö edes ärsytä lukijaa? Jokaikinen kommentti saa minut aina iloiseksi. Eilen ilahduin tästä kommentista:

"Olen seurannut kuin jännäriä tätä sinun elämänmuutostasi ja ollut hengessä mukana"

Ihanaa. Joku on kiinnostunut tästä hullunmyllystä! Ilmeisesti näitä "hengessä mukana olevia" on ollut enemmänkin, kun minusta tuntuu, että tämä kaikki muutos on käynyt niin sujuvasti, stressaamatta.Kerran pääsi itku ihan muun pikkuseikan vuoksi, mutta muuten olen selvinnyt mainiosti.

Tässä se varsinainen asia, miksi aloitin kirjoittaa tätä postausta - vastauksena tuohon kommenttiin:

"Jospa tietäisit, millainen todellinen jännäri tämä elämäni tällä hetkellä onkaan... "

Kas, kun harvoin blogissa kaikkea elämää kerrotaan. 

Tänään heräsin ilman herätystä  - mikä nautinto! - yhdeltä. Nyt on kello puoli kolme, enkä ole vielä tehnyt muuta kuin roikkunut netissä ja juonut aamukahvin + kaksi ruokalusikallista raejuustoa.  Äiti mietti joskus: "Mitä tekis että mainittais?" Jos vaikka lähtisin pohtimaan, mihin tämän tynnyrin sijoittaisin ja mihin nuo sisällä olevat virkatut matot? Sitä pohtiessani voisin jatkaa sukan kutomista...

Mervi

Yhteydenottoja

Eilen blogini sai ensimmäisen vieraskielisen kommentin!
Käyn aina katsomassa, mistä maista blogiini tulee lukijoita, vaikka tiedänkin, että nuo ulkomaiset tuskin ovat "oikeita lukijoita", koska blogissani on vain kotoista suomen kieltä.

Englanninkielistä roskapostia tokikin tulee, mutta tämä kommentti oli ihan asiaa. Saksan kielellä. Kävin tietenkin katsomassa kirjoittajan blogin ja yllätys, yllätys - se oli pellava-aiheinen! Huomasin senkin, että blogiini oli tultu käännösohjelman kautta. Paljon noista tilastoista selviää mielenkiintoisia asioita.

Jos joku nyt on kiinnostunut pellavan käsittelystä, käypä kurkkaamassa:

http://versponnen-verwebt.blogspot.fi/2013/09/kein-leeres-stroh-heute-gedroschen.html
(kokeilin muuten googlen-käännösohjelmaa, mutta teksti oli niin hullunkurista, ettei siitä mitään selvää saanut.)

En yritäkään kirjoittaa mitään saksaksi, se olisi noloa lukijoille. Kolme vuotta kielen opiskelua lukiossa ei tehnyt minusta taitajaa.

Toinen yhteydenotto koski esittelemääni ruska-raanua. Raanulle olisi kiinnostunut ostaja.
Kävi muuten niin, että tyttäreni tuli kotiin käymään ja olohuoneen kynnyksellä tokaisi: "Ai, äiti on ruvennut sisustamaan!" Varmaan tarkoitti tätä asetelmaa.

Olen laiska liikkumaan. Toivoisin, että tarvitsemani tavarat löytyisivät käden ulottuvilta. Aika usein löytyykin. Eilen istuin putiikissa tiskin takana ja kokosin enkeli-taulua. Lasi kaipasi puhdistamista ja minä keksin ihan uuden puhdistustavan. Virkkaavalle käsityöläiselle sopivan.

Kas, näin se käy!

Matonkuderulla. Niin käteensopiva, naarmuttamaton ja ekologinen!

Tänään on ihana, aurinkoinen ilma. Pirkko on putiikissa (varmaan asiakkaat luulevat, että Pirkko onkin alkanut yrittäjäksi?) ja minä pidän koto-vapaapäivää. Tänään se tarkoittaa sitä, että alan valmistella KESKIAIKAPUKUA. Olin aivan unohtanut tämän tilauksen, mutta onneksi olin sanonut asiakkaalle, että "soittaa, jos ei minusta ala mitään kuulua". Puku tarvitaan lokakuun teatteriesitykseen. Saattaa tulla kiirus.

Mervi

Palautetta lehtikirjoitukseeni

Muistatko vielä mielipiteeni, joka julkaistiin paikallislehdessä viime viikon tiistaina? 

Suoraan lehden palstalle pääset tästä.

Sain tooosi paljon palautetta, asiakkaat kävivät putiikissakin kiittämässä, kadulla vastaan tullessa ja asioidessani toisissa kaupoissa. Tutut ja tuntemattomat kehuivat. Toiset yrittäjät tietysti, mutta myös asiakkaat. Kaikki eivät ole olleet samaa mieltä. Tällaisen kommentin jätti anonyymi, liekö sitten tämä "meidän tuttu" vai joku muu? Joka tapauksessa joku paikkakuntalainen, joka tod.näk. on puodissakin käynyt.

Kirjoituksessasi on muutama pointti johon on AIVAN PAKKO takertua, olen siis asiakas, ja luin sen myös siitä näkökulmasta. Kirjoituksesi on pääsääntöisesti asiakasta arvosteleva ja jossain määrin myös loukkaava. Valitat (kyllä), siitä, että asiakkaat ovat pyytäneet sinulta ALEA, väärään vuodenaikaan tai kun ovat sitä ylipäätään pyytäneet.

Se saattaa tuntua kauppiaasta tympeältä, myönnettäköön, mutta jos ymmärtää kaupanteosta ja kaupanteon teorioista edes hivenen muutakin kuin sen, että kassakone kilisisi 24/7, ei tällaista päästäisi kynästään ja vieläpä paikallislehteen. Se on Mervi sillä tavalla, että asiakas ajattelee ostotapahtumaa oman pussinsa kannalta ja kauppias omansa, joten aivan yhtä hyvin ASIAKAS voisi kirjoittaa kauppiaasta/kauppiaista vastaavanlaisesti, "onpa pihi ja töykeä kauppias kun ei anna mitään ALEA, KOSKAAN, vaikka kuinka olen häneltä tuotteita ostanut".
Toinen ärsyttävä pointti oli se, että syyllistät asiakkaan, kun tuotteesi ei mitä ilmeisemmin tee kovin hyvin kauppaansa. Mitä jos pistäisit koko tuoterepertuaarisi uuteen uskoon ja aloittaisit alusta. Myy laadukasta, haluttavaa, nykyaikaan istuvaa ja käypää tavaraa. Ei kait se voi olla asiakkaan syy, mikäli KAUPPIAAN valitsema sortimentti ei kiinnosta ja jää hyllyyn. Kauppiaalla pitää nykypäivänä olla hiton hyvä kauppanenä ja vaisto, mikä milloinkin myy, ja olla jopa aikaansa edellä.
Ei sama avaimenperä,kangaskassi, liinat ym. voi olla IN vuodesta toiseen. Ja lopuksi, puutut siihen, että asiakkaat käyvät muualla ostoksilla, koska se on muuttunut negatiiviseksi muutakuin kauppiaiden mielestä. Suomessa on käsittääkseni vapaa liikkuvuus. Tehkää kauppiaat itsestänne enempi kiinnostavia tuotteittenne kautta, niin eiköhän päästä ostopäätökseen saakka.
Summa summarum: asiakkaalla on täysi vapaus käydä ostoksilla naapurikunnissa ja kauppiailla on täysi oikeus hinnoitella itsensä ulos. Esimerkkinä vaikka talviale Uudessakaupungissa, samalla rahasummalla sain toisaalla takin+puserot kuin Ugissa yhden takin, joten etkö SINÄ asiakkaana osta sieltä, missä se on kukkarollesi sopivinta, ja miksi kauppiaat odottavat asiakkaan ajattelevan vain kauppiaan kassakonetta ja taloutta. Käsittämätön näkemys 2013 luvulla !

Että näin.
-Mervi-

Annoin itselleni luvan provosoitua

Olen pyytänyt muutaman kerran apua viisaammiltani - mitä tehdä, kun saa ilkeitä kommentteja blogiinsa? Olen myös saanut hyviä ohjeita, toisia niitä noudattanut, mutta en aina. Nyt aion tehdä juuri ohjeiden vastaisesti.

Ensimmäisenä ohjeissa nimittäin on:  Älä provosoidu!

Mitä tarkoittaa provosoituminen? 
http://suomisanakirja.fi/provosoitua: esim. Provosoitui ärsyttävästä kysymyksestä
olla yllytettävänä, mennä mukaan yllytykseen, mennä mukaan houkutukseen.

Tällaisia kansantajuisia selityksiä löysin eräältä keskustelupalstalta:

provosoitua = vetää herne nenään 

Reagoida ärsyttävään, raivostuttavaan, provosoivaan ja sietämättömään viestiin vaikka keskustelupalstalla. Tavallisesti se älähtää, johon kalahtaa.  

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että sinun ei kannata loukkaantua tai joutua kiihtyneeseen mielentilaan jonkun kirjoitusten takia. Jos joudutkin, niin odota vaikka yön yli ennen kuin vastaat niihin. Älä siis anna kenenkään viestien johtaa siihen, että yrität saada viestin kirjoittajan suuttumaan vuorostaan. Sellainen tuhoaa nopeasti asiallisen keskustelun. Tämä muuten pätee myös oikeassa elämässä, ei vain keskustelupalstoilla. Kannattaa ajatella mitä sanoo, ettei tulisi sanoneeksi mitä ajattelee.

Kahdenkeskisessä keskustelussa provosoituminen tarkoittaa tunnereaktiota. Asiaan reagoimista tunteella.

Jos joku on parempi kirjoittaja kuin sinä itse, niin hänen loukkaukseensa ei kannata vastata. Aivan kuten kasvokkaisessakin keskustelussa. Provosoituminen on siis valikoivaa, harkittua, vaikka onkin tunnereaktio. Kyllä epäasialliseen kohteluun on vastattava samalla mitalla, jos rahkeet riittävät.

Nyt minä haluan provosoitua, mikä ei tarkoita sitä, että haluan provosoida. Sinun ei siis tarvitse provosoitua tästä kirjoituksestani.

Aiheena taas kerran kommentit. Olen jo luvannut, etten julkaise yhtään ilkeilevää kommenttia. Sen jälkeen niitä ei juuri ole tullutkaan, vain muutaman olen joutunut poistamaan julkaisematta. Olen tosikko, mutta ilmeisesti huumorintajuni on kasvanut, sillä olen kyennyt ottamaan jotkut kommentit provosoitumatta vastaan.

Viime postauksessa kirjoitin näin:
ps. voin kuvitella arvostelija-anonyymin (tämä ihan hyväntahtoisesti mainittuna) ainakin ajattelevan: "Ketä kuule kiinnostaa sun sotkut?" 


Ja vähän aiemmin näin:
Varsinkin odotan erään anonyymin kommenttia....

Ja näinkin olen kirjoittanut:
(Tämä on varmaan sitä valittamista, josta anonyymi-kommentoija minua moitti)

Nyt sitten sain tällaisen kommentin:
Miksi viivaat yli tuon ANONYYMILLE tarkoitetun tekstiosion, olet sellainen nokkapokan kerjäilijä. Sen on todennut myös eräs asiakkaistasi.

Minusta on hauskaa käyttää tuollaista yliviivausta, kun se on minulle ihan uutta! Olen ottanut mallia toisilta bloggaajilta. Se myös kertoo, että en oikeastaan halua/tarkoita sitä varsinaisen tekstin yhteyteen. Haluan myös osoittaa lukijalle, että oikeastaan en haluaisi sitä edes kirjoittaa, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Tai että jälkeenpäin totean, että en nyt tuollaista kirjoitakaan. Virhe! Sitähän opettajat tai oikolukijat tarkoittavat, kun punakynällä vetävät tekstin yli.

Kommentin kirjoittaja ei osaa kieliopin sääntöjä, siksi hänen tekstiään on hankala tulkita. Siinä on kysymys, muttei kysymysmerkkiä, vaan ilmeisesti vastaus samassa virkkeessä: "olet sellainen nokkapokan kerjäilijä". (korjattu toisen kommentoijan huomautettua asiasta ja todella, asiahan muuttuu aivan toiseksi)

Siis millainen? Mitä tarkoittaa nokkapokka, entä mitä nokkapokan keräilijä? Onko tällä kysymyksellä jotain tekemistä tuon väitteen kanssa eli miten ne liittyvät toisiinsa?

Sitten tuo viimeinen lause, joka ehkä voisi viitata siihen, että asiakkaani kanssa ryhtyisin kiistelemään. Se ei voi millään pitää paikkaansa. En missään tapauksessa tee niin, ainakaan ollessani puodissani yrittäjän roolissa. Yksityiselämässä kyllä. Perusteeton väite, joka olisi kaivannut selityksen. Nyt sen tarkoituksena on vain ärsyttää ja saada minut tai ehkä ennemminkin muut lukijat epäluuloiseksi.

Vastaus kommentoijalle
Kirjoitettu herne nenässä:

Olen yrittänyt jo useamman kerran kertoa, että kirjoitan blogiani niille, jotka sitä haluavat lukea ja syystä tai toisesta siitä pitävät. En kirjoita niille, jotka eivät pidä minusta tai yrityksestäni tai blogistani. Haluan, että poistat Pellavasydämen suosikkiblogiesi listalta, etkä enää tule tätä lukemaan! Kirjoittamasi kommentti osoittaa, että lukijana sinusta ei ole iloa sinulle itsellesi, ei minulle kirjoittajana, eikä muillekaan lukijoille, jotka ehkä selaavat kommentit läpi. Ole hyvä ja siirry muihin blogeihin. Niihin, joita voit ilolla lukea ja saada sisältöä elämääsi!

ps. viimeinen tunti töissä meni tätä kiukutellessa (huom! yksin, sillä yleensä lauantaisin ei käy ketään klo 13-14, paisi juuri ennen sulkemisaikaa tulee joku ja viipyykin sitten tovin) mutta sain siltikin jotain valmiiksi. Ainakin tämän tilatun kassin.

Pöllökassi, sisällä avonainen  pikkutasku

Mervi

Seli, seli....

Tunnustuksia on kiva saada. Jotkut tykkäävät blogistani, myös Niina blogista Sikses Kivoi.

Kiitos Niina tunnustuksesta!  En tunne Niina - vai kuis on, Niina? Olemme kuitenkin samasta kaupungista ja Niinan blogissa näyttää olevan mielenkiintoisia käsitöitä ja paikkapaikoin tätä meidän ihanaa murretta! Tiedättekö muuten mitä tarkoittaa "sikses kivoi"?



Ja sitten niihin, jotka eivät tykkää blogistani eivätkä minusta. En millään haluaisi tähän asiaan enää puuttua, eikä minun tietysti olisi pakkokaan, mutta teen sen kuitenkin. Sitten saan toivottavasti keskittyä ihan muihin asioihin.

Vaikka kommentin antajien tietokoneen pystyy jäljittämään, en ole nähnyt sitä tarpeelliseksi. Arvelen kuitenkin, että yksi näistä ilkeistä kommentoijista blogissani on entinen harjoittelijani. Tuon harjoittelijan kanssa kaikki sujui oikein mainiosti, kunnes kyseenalaistin hänen ilmoituksensä lomapäivästä. En siis kieltänyt, mutta kysyin, että mihin se perustuu. Minua on työvoimatoimistosta ohjeistettu, ettei harjoittelijalla niitä ole. Tästä suivaantuneena tyttö antoi kuulua "mitä kuuluu ja kuka käskee" ja kaikki onkin sen jälkeen mennyt pieleen. Tuli lisää ja lisää ikäviä asioita. En ikimaailmassa olisi uskonut mihin niin kiltti tyttö pystyy...

Nyt nämä tarinat minusta (olen orjapiiskuri jne...) kuulemma kiertävät kaupungilla. No piirit lienevät kylläkin kovin pienet ja minulle merkityksettömät. Tätä tarkoittanee kommentti "Kieltämättä aika paljon ihmisillä on sinua vastaan, joten eivät kai he kaikki voi olla väärässä ja katsoa tarinoita vain omien silmälasiensa läpi ja puhetta on torinkulmat täynnä". 

Missään tapauksessa en väitä itse olevani virheetön, olen tehnyt virheitä ja toivottavasti myös niistä oppinut. Sitä en kyllä ansaitse, että em. tyttönen "uhkailee" pommilla putiikkini kulmilla. Tai no, oikeasti hän kirjoitti, ettei olisi pahoillaan, jos pommi räjähtäisi...

Kerroin tämän siksi, kun joku epäili kommentissaan, että liekö ilkeilijöillä jotain muutakin tietoa minusta, kuin vain se, mikä blogista välittyy. Vastaus on siis, että jollakin on omakohtaista kokemusta ja toisilla kuulopuheita. Sitten on niitä, jotka tekstin muodollisesta erilaisuudesta (teksti on fiksua, mutta ilkeilevää) päätellen eivät voi olla tätä porukkaa ja sellaisia, joita nimestä päätellen en ole koskaan tavannut tai ollut missään tekemisissä.

Riittäiskö? 

Tänään tuli mieleeni, että tiputtaakohan joku blogini pois  "suosikkiblogi"- listauksestaan? En haluaisi pitää tällaista blogia, tämä ei edesauta yhtään mitään;  ei minua, ei yritystäni, ei lukijoita, ei ketään eikä mitään.  Ja nyt se loppuukin! Tästedes en julkaise yhtään ilkeilevää kommenttia. Asiallista kritiikkiä otan edelleen mielelläni vastaan ja kehuja silloin, kun ne ovat "välttämättömiä".

Aasinsillalla saan liitettyä tähän yhden kuvankin. Eilen yksi asiakas kommentoi asuani. Se on kuulemma liian avoin, tissit näkyy, jos kumartelen. Tällainen asu siis.

Töiden jälkeen vähän uuvahtaneena

Olin tietysti ensin vähän hämmentynyt, mutta en yhtään loukkaantunut. Olisin VOINUT loukkaantua, mutta tässä tapauksessa sanoja oli jokseenkin tuttu, vakioasiakas, vanhempi naishenkilö ja ennenkaikkea 

TIEDÄN HÄNEN SUHTAUTUVAN MINUUN MYÖNTEISESTI - AJATTELEVAN MINUN PARASTANI.

Tänään sitten yritin pitää huivia kaulassa, mutta ei siitä mitään tullut - oli niin hiki ja ahistavaa. Tyttäreni otti kuvan tänään - kukaan ei sentään sanonut, että hiukseni ovat huonosti. Tänään ne olivat. Viime viikolla sisareni ehdotti, että koittaisin tulla toimeen ilman permanenttia, sillä se vanhentaa! En loukkaantunut siitäkään, sillä hänkin ajattelee minua lähtökohtaisesti myönteisesti. Paras kaverini!

Kiitos neuvoista, myötätunnosta ja tsemppauksesta! Toivottavasti saan edelleen paljon kommentteja. Käyn kaikki ensin läpi ja jätän hyväksymättä ne, joiden kirjoittaja ei ajattele minusta edes vähän myönteisesti. 

Lohduttavaa on se, että onneksi elämässäni on hiukan muutakin kuin tämä blogi, niiin tärkeäksi kuin se onkin tullut! Iloitsen monista teistä lukijoista, jotka kommentoitte kohteliaasti ja iloitsen ihanista live-asiakkaistani, joiden kanssa viihdyn putiikissa ja iloitsen läheisistä ihmisistä, jotka lohduttavat silloin, kun itkettää...

Pellavasydämen Mervi

ps. huomenna näytän kuvia uusista tuotteista ja ehkä valotan jo hiukan ensi viikkoakin, se on speciaali...

Kerään säälipisteitä...

Tällainen lisäys keskiviikkoiltana kympin uutisten jälkeen:
Kiitos neuvoistanne, julkaisen nyt kommentit yhtä lukuunottamatta. Huomaisttekin varmaan, että otin jälleen käyttöön kommenttien hyväksymisen ja pidän sen jatkossakin. Toteutan neuvojanne ja tästä eteenpäin en julkaise yhtään ikävää kommenttia. Asiasta lisää seuraavassa jutussa.

"Kun minulla muutenkin olisi jo ihan tarpeeksi itkettävää omien hankaluuksieni vuoksi  ja sitten vielä joku ilkeilee syyttä suotta minulle..nyy-yyyh.."

Muutaman kerran elämässäni olen huomannut, että minua säälitään huonon liikkumiseni vuoksi ja se tuntuu oikeasti kamalalta! Aito myötätunto sen sijaan - auts, nyt alko silmissä sumenemaan - lämmittää mieltä.

Joten en alennu sääliä kerjäämään. Enkä ole varma, saisinko edes myötätuntoa? Tosiasia on, että kyyneleitä täällä vuodattelisin, jollen olisi niin paljon lukenut blogeja, että tiedän monen muunkin joutuvan kokemaan tikarin iskuja. Monimielisesti "sitä saa mitä tilaa" - kukin ymmärtäköön sen tässä kohtaa omalla tavallaan.

Kysymys:

Kuinka moni teistä on sitä mieltä, ettei kannata ollenkaan julkaista ikäviä kommentteja? Toivon, että jos mahdollista, myös lyhyesti perustelet sen.

Kuinka moni on sitä mieltä, että blogin pitää olla "läpinäkyvä" siten, että lukija voi luottaa siihen, että kaikki kommentit julkaistaan, sekä ylistävät, että moittivat? Tähän varsinkin haluaisin saada perustelun.

Jottei taas tulisi pelkkää tekstiä, liitän tähän kuvan, jota joku lukija kommentissaan kyseli. Tässä on Afrikan kukka -paloista puuvillalangalla virkattu näytekappale, josta en tiedä, mikä siitä tulee vai tuleeko mikään.

Olin vuosi sitten pitkällä sairaslomalla, enkä päässyt liikkumaan. Samaan aikaan putiikkiin tuli uusi Almina-puuvillalanka, josta on montaa eri väriä. Tuollaisten pikkupalojen virkkaaminen onnistuu sängyssä maatenkin ja päätin tehdä tällaisen väri-iloittelun. Mukaan piti tulla jokainen väri, mutta lopulta huomasin, että kirkkaankeltainen ja limenvihreä ovat jääneet puuttumaan.

Nyt olen kotona, mutta koitanpa muistaa ottaa putiikista mukaan toisenlaisen version samasta aiheesta näyttääkseni, miten paljon värit vaikuttavat. Samalla voin littää mukaan virkkausohjeenkin.

Aurinko paistaa, lumet sulaa, kohta ei tartte enää pelätä liukkautta, mukava työpäivä edessä - nautitaan elämästä!

Mervi

Ihanin kommentti ikinä!

Muutama juttu taaksepäin kirjoitin blogin kirjoittamisesta ja kyselin, miksi te lukijat olette lukijoitani. Näin:

Miksi sitten lukijat tulevat blogiani lukemaan?
Minkä takia sinä tulit blogiini? Oletko vakkarilukija, tulitko jollain hakusanalla?


Yksi kommentti oli tällainen:

Vastaan vähän myöhässä, mutta haluan lukemisen syyn kertoa. :)
Luen blogejasi ihan vakiolukijana ja tässä siis syyt:

Luen blogiasi, koska se antaa minulle toivoa. Olen aika lailla samankaltaisessa tilanteessa terveyden osalta kuin sinä. Rempallaan oleva osa on eri, mutta tilanne vaikuttaa samalta. Varsinkin tuo rinnakkaisblogi tuo lohtua minulle. Tulee tunne etten ole yksin. :)
Toivoa antava osa-alue on siis se, että minun ei tarvitse jäädä paikoilleen. Tämä nivelvaiva ei ole elämän loppu. Tämä vain muuttaa elämää vähän toisenlaiseksi ja ehkä elämästä tulee minulle mielekkäämpää. Voin sen ainaisen valittelun ja voivottelun sijaan ajatella, ettei ainakaan työ ole harrastuksen esteenä.
Usein niinä huonoimpina päivinä palaan lukemaan blogisi tekstejä, vaikka uutta päivitystä ei olisi tullutkaan. Täältä saan yleensä sen kipinän jatkaa taas eteenpäin.

Kiitos siis ihanasta elämää pursuavasta blogista. Olet auttanut minua monen vaikean päivän läpi. Jatka blogin linjaa itsesi näköisenä ja älä liikaa välitä negatiivisista kommenteista.

Ps. Kaikilla on hiukset litteänä ja ilme oudohko, jos hiki hatussa väsää jotain uutta projektia. Ne jotka toista väittää ja toiselta näyttää, on vaan asetelleet "esittelykuvan" työskentelystä. Todellisuus on usein toisenlainen kuin mitä blogissa näytetään. ;)


Tätä lukiessani minulta pääsi itku. Voiko joku näin kauniisti kirjoittaa ja varsinkin, voiko joku oikeasti näin paljon saada iloa minun kirjoituksistani?

Tuollainen "vaikutus" on kyllä tullut täysin sivutuotteena, sillä blogin kirjoittamisessa ei ole tullut mieleenkään minkäänlainen vertaistuki. Enhän sitä laittanut luetteloonkaan, johon listasin bloggauksen syitä. (Klik)
Luulenpa, että JOS KIRJOITTAISIN blogia, jonka tarkoitus olisi kannustaa kohtalotovereita, en onnistuisikaan noin hyvin, mutta kun en sitä ole päämääräkseni ottanut, ehkäpä onnistunkin? Kirjoitan blogejani hyvinkin itsekkäästi. Oho, olipa hankala ilmaista ajatustani!

Keinutuolinmatot ovat tehneet hyvin kauppansa sen jäkeen, kun toin  keinutuolini malliksi

Enkelikuoroa

Nallet ja puput omassa kuorossaan.

Peikot ovat vallanneet seimen joulun jälkeen

Tässä sattumanvaraisia kuvia putiikista. Ihan vaan niitä, mitä sattui kamerassa olemaan. En edes tarkistanut, jos vaikka olenkin jo näistä jonkun julkaissut.

Tällä kertaa laitan kuvat koossa "suuri". Miltähän nämä näyttävät teidän näytöillänne? Osaako joku (tottakai siellä on montakin joka osaa!) neuvoa, miten noita kuvia kannattaa laittaa tähän blogiin. Niin monissa blogeissa on kauniita isoja kuvia, mutta minun kuvani ovat pieniä ja vähän suttuisia, jotka tietysti klikkaamalla saa isommaksi. Onko kysymyksessä vain valokuvaustaidon ja hienon laitteiston puute?

Pellavasydämen Mervi