maanantai 12. helmikuuta 2018

Täällä taas ja mitä kuuluu...

Blogihiljaisuuteni kesti neljä kuukautta. Syytä en osaa tarkalleen sanoa, mutta ainakaan ajanpuutteesta ei ole kysymys. Elämäni ja ajatukseni ovat pyörineet kirjaimellisesti "oman navan ympärillä".

Kesästä asti yritin saada painoa pudotetuksi, jotta pääsisin laihdutusleikkaukseen. Ensisijainen syy leikkaukseen oli närästysvaivan korjaaminen. En millään tahtonut saada kiloja tiputetuksi, vaikka syömäni ruokamäärät olivat pieniä. (Lihavat ihmiset aina väittävät syövänsä vähän, mutta nyt myös mieheni oli sitä mieltä) Jollain tarkastuskäynnillä oli  paino jopa noussut.

Leikkaus tehtiin joulukuun 5. päivä. Sitä seurasi ihan hirveän hankala aika. Sairaalassa jouduin "tappelemaan" kipulääkitykseni puolesta ja kotiin tultuani olin tosi kipeä useamman viikon. Erityisvaikeuksia aiheuttaa se, että tällä uudella tulitikkuaskin kokoisella mahalla ei saa syödä tulehduskipulääkkeitä ja minä kun tarvitsisin maksimiannoksen Voltarenia. Joudun siis tyytymään elämään kipujen kanssa.

Kävin joulukuussa myös Tyksin kipupoliklinikalla, jossa päädyimme Tramal-kipulääkkeen alasajoon, mikä oli tuhoontuomittu ajatuskin. Nyt minulla ei ole riittävää kivunlievitystä. Tarkoittaa sitä, että yritän selvitä taukoamattoman ja sietämättömän hermokivun kanssa. Koskaan elämäni aikana en ole kivuton ollut, mutta  nyt tuntuu, että "kamelin selkä katkeaa". Aamupäivän sinnittelen niinjanäin, mutta iltapäivän olen töissä lähes liikuntakyvytön ja kotiin päästyäni menen pitkäkseni pariksi tunniksi vain noustakseni odottamaan, että pääsen yöunille.

Arvaatte varmaan, miltä tällainen elämä tuntuu? En jaksa/pysty tekemään mitään, en käy missään, en edes harrasta mitään. Vähän aikaa istun ja kudon, mutta sekin käy hetikohta liian kivuliaaksi, kun iskiastyyppinen vaiva repii vuorotellen kumpaakin jalkaa...

Onneksi on Arja. Pellavasydämen ompelijatar. Arja on oppinut talon tavoille ja pystyy yksinkin hoitelemaan putiikkia päivän, pari. Itse en enää ompelukoneen äärellä kykene istumaan. Usein Arja joutuu hoitamaan myös asiakaspalvelun, kun en kykene liikkumaan. Putiikissa meillä menee oikein hyvin. Arjan työsopimusta jatkettiin tämän vuoden loppuun. Sana korjausompelusta on kiirinyt, ja Arjalla riittää töitä. Myös lankojen ostajat ovat löytäneet Pellavasydämen.

Ja onneksi on henkilökohtaiset avustajat, jotka huolehtivat kotitöistä ja putiikissa siivouksesta ja tavaroitten siirtelystä.

Tästä suosta on kuitenkin yritettävä nousta! Paino on pudonnut lähes 10 kiloa ja nyt on meneillään  "terapiajakso": yritän keksiä  itselleni jotain kivaa, mikä saisi mieleni virkistymään. Siitä esimerkkinä kauniit kynnet.






Olen aina hävennyt rumia kynsiäni. Suurin syy on kylläkin ollut hoidon puute. Nyt on hienot, piiiitkät rakennekynnet, mutta hiukan hankalat. Varsinkin näppäinten näpyttely...

Kävin myös parturissa ja nyt on uusi leikkaus ja väri sama kuin kynsissäkin.


Hierojalla käynti ei ollut yhtä positiivinen kokemus. Olen päätellyt, että liian kova alaselän ja pakaroitten hierominen sai hermovaurion pahenemaan. Seuraavaksi menen jalkojenhoitoon.

Paitsi että elinpiirini on kapeutunut pelkästään kotiin (kaupassakäyntikin tuottaa liikaa kipua) myös ilonaiheet on vähissä. Syöminenkään ei enää tuota nautintoa, vaan lähinnä kipua ja huonon olon. Lukeminen on jäänyt - kännykkä vie senkin ajan - blogi on jäänyt, myös toisten blogien lukeminen. Eilen aloitin kirjan lukemisen ja aion jatkaa sitä. Romaanien tai elämäkertojen lukeminen vie ajatukset pois omasta kurjuudesta ja pääsee hetkeksi erilaisiin sfääreihin.

Olen aina pitänyt itseäni pohjimmiltaan positiivisena ja iloisena ihmisenä, mutta nyt olen joutunut kokemaan alakuloa ja masennus-diagnoosin. Mutta kyllä minä täältä vielä nousen - vaikka väkisin ja sisulla!

Tästä nyt tuli tällainen valitusvirsi. Ensi kerralla näytän, mitä kaikkia käsitöitä olen tehnyt. Sitten on  vielä arvonta odottamassa...

Palaan PIAN.


Mervi



12 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinulle ja toivon että kivutkin saadaan kuriin jollain konstilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sitä kovasti toivon ja eri konsteja kokeillaan.

      Poista
  2. Olenkin käynyt täällä kurkkimassa, onko tullut päivityksiä. Facebookissa ja Instagramissa on ollut ja olenkin ihmetellyt, miten leikkauksesta ja kivuista huolimatta olet paljon jaksanut käsitöitä tehdä ja kirjoitella. Toivon myös, että saat vielä elää kivutonta elämää ja tehdä mieluisia asioita.

    VastaaPoista
  3. Parempaa vointia ja jaksamista tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
  4. Hyvä kuulla sinusta pitkästä aikaa, vaikka uutisesi eivät niin mukavia olleetkaan. Kauhistelen tuota kipuasiaa. Niille, joille kipu ei ole pelkkä sana, on selvää, kuinka paljon energiaa kipu vie ja kuinka mustaa valoa se voi tuoda tullessaan. Jos hyvin käy, niin asiat saadaan tasapainoon ja ilo löytyy uudelleen. Kaikkea parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Monet vammaiset sanovat, ettei vamma ole este vain hidaste. Mutta välillä kyllä tuntuu, että se muodostuu esteeksikin. Ikinä en vielä ole ollut näin pohjalla, tai no, tietysti leikkauksista toipuessa.

      Poista
  5. Jos on lähtenyt kiloja 10, niin vuosia on lähtenyt 20. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih... silloin kun viittii/jaksaa vähän nähdä vaivaa.

      Poista
  6. Hei, löysin tänne Susannan Työhuoneen kautta. Olen itse kipukroonikko, minulle apu (juuri TYKSin kipupolilla, sama paikka kai?) on löytynyt laitteesta nimellä epiduraalistimulaattori. Sen idea näin maallikon selostamana on, että sähkösignaali (joka ei satu tai ole sähköiskutyyppinen) katkaisee kivun tuntemuksen kipupaikan ja aivojen kipukeskuksen - joka ne kivut pitää yllä ja "lähettää" kipupaikkaan - välillä. Johtoja ja paristo siinä asennetaan sisuksiin, mutta ei ole mitenkään elämää haittaavaa (paitsi lentokentällä, mutta siihen saa kortin, koska suuria magneettisia kenttiä pitää vältää. Luullakseni - tästä en ole varma - niin arkista asiaa myös kuin induktioliesi, siinä on jonkinlainen magneettikenttä, tämä voi olla väärää tietoa). Kaikki asennetaan ihon alle ja erillisellä säädinjutulla itse laitetaan laite päälle ja pois (kontakti ihon läpi ihon alla olevaan paristoon) ja säädetään voimakkuudet.

    En tiedä, olisiko tästä apua sinun kipuihisi, mutta itse olen saanut ison avun hermokipuihin. Siinä on rajoitteita minkälaisiin kipuihin voidaan käyttää. Mutta kysyä aina kannattaa.

    En ymmärrä lääkkeiden alasajoa kun on kipuja. Mitä mitä? Voiko sinne olla yhteydessä, että kivut rajoittavat elämää noin paljon. Ja itse kivunkokemushan on hirveää. Sen tietää, kun se omalle kohdalle osuu.

    Parempaa jatkoa!

    Satunnainen ohikulkija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät sitten minulle tuollaista esittäneet. Sen sijaan sain ohjeen käydä terveyskeskuksen fysioterapiasta hakemassa Tens -laitteen, joka ilmeisesti toimii samaan tapaan, mutta taitaa olla aika paljon vaatimattomampi, kun niitä saa ihan apteekistakin.

      Poista