keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Virkattu ja pujoteltu huivi

Aiemmin olen kertonut, että yleensä käsityöni ovat materiaalilähtöisiä. Kauppaan tulee uusi lanka ja minun pitää kokeilla/näyttää, minkälaista siitä tulee. Nyt kerrankin aloin tekemään työtä mallilähtöisesti. Näin virkkauslehdessä kivan mallin. Totesin, että minulla on siihen juuri sopiva lanka. Sopivat langat.


Huivi. Taas kerran.




Ensin virkataan  verkko ja siihen pujotellaan värikästä lankaa. En edes lukenut mallin ohjetta, mutta kuvasta päätellen siinä on käytetty montaa eri lankaa. Minullapa on monta laatikollista leveää nauhalankaa ja se sopi tismalleen virkkaamaani verkkoon.

Loppujen lopuksi  virkkasin verkon ulkomuistista ja niinpä siitä tulikin erilainen kuin mallissa. En ole kirjoittanut malliä ylös, mutta tuosta kuvasta sen kyllä varmasti voi selvittää. Itse asiassa aloitin jo uudenkin huivin, sillä tämä on juuri sellainen "aivot narikkaan" työ, jota kaipaan. Mitään ei tarvitse miettiä, sen kun tekee, tekee, tekee ja tekee.... Olen virkannut nuo pohjaverkot "mitätahansalangasta" ja sitä olisi saanut olla vähän enemmän. Valkoista lankaa oli eri paksuisia keriä, muttei se tässä ollenkaan haittaa.








Tällainen on tuo nauhalanka, joka on täsmälleen oikean levyistä mun pylvään korkuisiin reikiin. Tätä lankaa ei välttämättä enää myynnistä löydä, on sen verran vanhempaa tuotosta, mutta meillä sitä on vielä aika monenlaista väriä. Yhdestä kerästä taitaa tulla vielä toiseenkin huiviin nauhat.





Niin sopivasti oli tuollainen sinivalkoinen somistus puodin eteisessä, että oli siitäkin otettava kuva.

Pellavasydämen Mervi

1 kommentti: