Ajattelin lähteväni vaateostoksille. Jotain kivaa kesäistä olisi saatava!
Avustajan kanssa siis tyhjensimme laatikot ja ripustimme ryppyiset vaatteet kaappiin. Joka kerta se sama reaktio - ei mitään kivaa. Kaikki edellisvuotiset tuntuu nuhjuisilta. Eikä siinä kaikki, suuri osa on jo menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta kun mitään ei voi heittää hukkaan, jos kuitenkin... Sattumalta paikalle osui siskoni, joka uskaltaa sanoa minulle mitä ajattelee. "So last season" kuulin tämän tästä. Ai miten niin keltaista ulkoilutakkia ei enää voi pitää? Kuulemma justjajust lenkillä, muttei muuten. Enkä ole sitä edes montaa kertaa pitänyt (just sen takia, että on keltainen) Plääh!
Kuinka moni teistä säästää LIIAN PIENET vaatteet? Siltä varalta, että jos jokus mahtuu.... No minä. Eikä suotta, tänä kesänä olen 15 kg pienempi kuin viime kesänä. Tavoitevaatteita pitää olla. Niitä, mitä sovitella, jos muutama kilo on tippunut.
Ps. Etsin arkistoistani tiettyä kuvaa ja huonon arkistoinnin vuoksi jouduin käymään läpi kaikki blogin kuvat 10 vuoden ajalta. Olipa hauska homma! Niin vaihtuivat läskien määrä kuin hiusten mallikin. Vaatteet sensijaan taisivat olla samat? Oikeasti. Kuvassa, joka otettiin putiikkia perustettaessa, minulla on sama pusero, mikä on vieläkin käytössä!
Avustaja-parka valitti kesken kaiken, ettei saa enää yhtään henkaria mahtumaan.
Seuraava projekti on käydä vielä kerran nämä läpi ja laittaa pois mahdollisimman paljon. Eikä yhtään vaatetta saa ostaa, harmi. Ei silti, kyllä kulutan tosi vähän. Kaupoissa en enää kiertele, kun en jaksa edes yhtä reissua.
Onko siellä lukijoissa ketään toista yhtä huonoa "konmarittajaa". Konmaritushan tarkoittaa sitä, että jokaisen tavaran kohdalla mietitään "tuottaako tämä iloa". Kyllä kaappiin meni iloatuottamattomiakin vaatteita, mutta kun niin hyviä vielä...
Mervi
Täällä toinen huono Konmarittaja. Lisäksi unohdan pitkäksi aikaa, mitä vaatteita on kaapissa ja pidän aina niitä samoja. Kaapit on liian täynnä vaatteita monelta vuosikymmeneltä ��
VastaaPoistaEhkä meidän täytyy sitä opetella? Toisaalta, jos olis oikein paljon säilytystilaa, olisi kiva jättää parhaat palat muistoksi eri vuosikymmeniltä
PoistaSama täällä, ei vaan osaa heittää ehjää vaatetta pois. Paitsi sitten kun komerot on aivan täysiä, sitten vain paiskotaan säkillinen äkkiä.
VastaaPoistaJuu, sitä säkillistä täälläkin viedään kierrätyskeskukseen. Kävin kyllä kahteen kertaan läpi, mutten ottanut takasin mitään, vain osa meni roskiin...
PoistaIhana kun joku muukin säästää ja pyörittää vaatteita vuosikaudet! Oli se sydäntä raastava ero-ahdistus vuonna 2015 kun oli muutto edessä, 37-vuotta oli asuttu samassa asunnossa ja sieltä oli lapsetkin lentäneet pois. Aloitin omasta vaatekaapista oikein rankalla kädellä 8järki ei ollut mukana tässä hävityksessä), päätin poistaa kaikki mitä en puoleen vuoteen ollut käyttänyt!
VastaaPoistaElettiin lämmintä joulukuuta, no siinä meni talvivaatteet ja kesä vaatteet, epämääräiset välikausi ryysyt jäi vain jäljelle! Vielläkin harmittaa mutta, ukolle en voi kertoa tekemääni tyhmyyttä!
Muutossa mekin luovuttiin paljosta - paitsi mun vaatteista!
VastaaPoistaMullakin on ollut sama projeksi täällä. Hm hm pieneksi jääneitä..........lappu kylkeen ja jemmaan.
VastaaPoistaJos vaikka joskus laihtuis ???
Mulla on kans vähän vaatekaappi tilaa, sen takia vien yläkertaan vaihtarit.
No joku muukin joutuu samaan työhön!
Poista