seuraa sähköpostitse

Mervi

Tälle sivulle tulen kirjoittelemaan omasta elämästä - vaikka ei sitä juurikaan ole, sillä Pellavasydän näyttää vievän kaiken ajan.

Lokakuussa 2011.
Äitini kuoli 3.10. keuhkokuumeeseen. Hän oli sairastanut noin 10 vuotta alzheimerin tautia, joka tuli näkyviin aivoinfarktin jälkeen. Viime aikoina äitini ei enää tuntenut minua, eikä muitakaan lapsiaan saati vieraampia. Paikallislehteen kirjoitin muistokirjoituksen äidistä.

Äitini, Toive Aliina Varjo, syntyi Pyrrilässä Varjon torpassa 25.3.1926. Koulutiensä hän aloitti Kingon koulussa. Valmistuttuaan 4H-kerhoneuvojaksi äitini opasti lähikuntien nuoria maatalouden askareisiin. Myöhemmin hän toimi useilla paikkakunnilla myös opettajien sijaisena.

Äiti ja isä löysivät toisensa lasten leirillä, jossa molemmat olivat ohjaajina. Yhteisten 53 vuoden aikana isän työ opettajana vei perheen eri puolille Suomea: Keuruu, Nurmijärvi, Hyrynsalmi, Kuorevesi, Vammala, Ähtäri ja Laitila tulivat tutuksi ennen paluuta äidin kotikonnuille Uuteenkaupunkiin. Vuonna -61 täällä oli tapahtunut merkittävä käänne nuoren parin elämässä, kun he tulivat uskoon helluntailaisten telttakokouksessa. Muistan äitini kertoneen, miten hän jo lapsuudessaan oli omaksunut uskovaisen äidin opetukset Taivaan Isästä, mutta tuo lapsuuden usko oli vuosien kuluessa unohtunut.

Seurakunnasta tuli toinen koti, missä äidilläni oli paljon mieleistä puuhaa. Mukaansa tempaavalla tyylillään hän kertoi Jeesuksesta niin lapsille kuin aikuisillekin milloin pyhäkoulunopettajana, nuorisotyössä, kuorossa tai vanhusten parissa - missä milloinkin tarvittiin auttavia käsiä. Kotimme ovet olivat aina auki avun tarvitsijoille. Äitiäni oli helppo lähestyä ja monille hän oli hengellinen äiti, joka neuvoi uskon tielle ja jolle oli helppo kertoa huolensa. Yhdessä rukoiltiin kahvipöydän ääressä tai vaikka puhelimessa. Monet, monet ”puhuvaiset” äiti on kodissamme majoittanut ja ruokkinut.

Äiti rakasti hulinaa ympärillään. Kohokohtia olivat koko perhekunnan kokoontumiset, kun neljä lasta perheineen tulivat käymään. Äiti oli luonteeltaan iloinen, eläväinen ja nuorekas. Viimeisinä vuosina kuitenkin alzheimerin tauti hidasti tahdin, askeleen ja ajatuksen. Elämänpiiri supistui Tiiratorin kotiin, jossa isäni hellyydellä opetteli omaishoitajan raskaan, mutta myös rakkaan työn. Kun keuhkokuume jo kertoi lopun olevan lähellä, isä olisi vielä toivonut saavansa puolisonsa kotiin, mutta Taivaan Isä oli suunnitellut toisin.  Perheen kesken saattelimme äidin viimeiselle matkalleen lauantaina 15.10. Äiti haudataan sukuhautaan Vammalaan. Niin monet kerrat äiti on kotia muuttanut; tavarat pakannut ja purkanut, mutta nyt on matka päättynyt, kipu ja sairaus loppunut. Äiti on kotona.

                                                                                                                                   Mervi Lamminen

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Jostan syystä en ole aiemmin huomannut tätä kirjoitustasi. Olipa mukava lukea, kauniisti olet kirjoittanut äidistäsi ja lapsuutesi kodista. Olisi mukava lukea lisääkin.

    VastaaPoista