Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Ostokset käsityömessureissulta

Kävimme mieheni kanssa Turun kädentaitomessuilla. Ja vain käsityö-osastolla, vaikka samaan aikaan olisi ollut muutakin katsottavaa; antiikkia, keräilyä, nukkeja... Olin onnessani, kun puoliso ITSE ehdotti, että hän voi lähteä avukseni. Yleensähän varaan avustajan.

Tässä tietoisku: Jos olet vammainen ja tarvitset apua liikkumiseen, olet messuilla käydessäsi oikeutettu ilmaiseen avustajaan. Ne, joilla on invalidipysäköintilupa, saavat pysäköidä invapaikalle ja ilmaiseksi. Lupa täytyy näyttää heti alueelle tullessa. Mieheni pääsi siis ilmaiseksi, koska oli avustajan roolissa ja jouduin maksamaan vain oman lippuni, 16 €.

Turun messut on paljon vaatimattomammat kuin Tampereen messut joulun alla. Lähdinkin matkaan sillä mielellä, ettei ehkä kovin merkillisiä löytöjä vastaan tule. Selvisin kierroksesta parissa tunnissa.

Ehkä eniten oli kangasmyyjiä. Näitä kotimaisten verkkokauppojen edustajia asiakkainaan nuoria äitejä. En ikinä olisi kuvitellut, että kangasta ostaisin... mutta:


Tämän tunikakankaan ostin Lalian osastolta.
Kuvasta ei erotu, mutta olen "muuttumassa" blondiksi, hihii... ikinä ei ole edes vaaleata raitaa ollut hiuksissa ja nyt koko päälaki! Kohdalleni osui asiantunteva myyjä ja hän neuvoi minua oikean kankaan valinnassa. Oli kuulemma perehtynyt värianalyyseihin.

Onnistuiko sun mielestä? 

Ainut uusi juttu messuilla oli paperinahka. Meiltä on sitä jo kysyttykkin ja nyt pääsemme itse kokeilemaan yhden rullan verran. Strömsössä olen kyllä nähnyt tätä käytettävän.

 



Yhdet sukkapuikot ostin myös. Nämä Lykke sormikaspuikot tuntuivat kivalta neuloessakin, mutta ikäväkseni kuulin, että  pidemmät puikot on tehty kahdesta osasta ja niiden kiinnipysymisessä on havaittu ongelmaa. Myyntiin en siis näitä uskalla ottaa - harmi.





Kaikkein jännittävin ostos on tässä. En avaa sitä tämän enempää, sillä teen tästä ihan oman esittelyn.


Paluumatkalla kävimme hiukan autokaupoilla ja mieheni kysyi, josko haluaisin Myllyynkin... Tottakai halusin. Siellä oli menossa myllytys ja löysinkin kivoja aleostoksia. Mitä_ilman_olisin_hyvin_tullut_toimeen.


Pitkä petroolin värinen neuletunika ja nilkkasukat sävysävyyn, kiristämättömiä sukkia, pitsipöksyt ja tummansininen trikoomekko. Kävin myös Sokoksen kempparissa ja satuin saamaan käsiini ammattitaitoisen myyjän, joka kertoi minulle paljon tietoa ryppyrasvoista. Päädyin suosittelustaan tähän Retinol-tuotteeseen, joka ei tod. ollut alelöytö - hinta taisi olla n. 70 euroa - mutta on hintansa väärtti, jos rypyt alkaa oieta. Ja miksi ei alkaisi??



Pizza jaettiin puoliksi - ei mun leikattuun masuuni paljon mahdu.




 Tällainen on uusi luukkini.

Pellavasydämen Mervi






lauantai 25. kesäkuuta 2016

Näillä laitetaan vanhan naama kuntoon

Eilen jo kerroin Turun reissusta. Koska meillä täällä maalla (tainoh, pikkukaupungissa) ei ole ainuttakaan kemikalioliikettä - vain Tokmanni ja marketit - on tärkeämmät ostokset tehtävä joko netissä tai osutettava Turun lääkärikäynteihin. Netistä en suurin surminkaan meikkejä ostaisi, sillä tarvitsen tapahtumaan asiantuntijan ohjeita. Ehkä sitten, jos tasan tietäisin, mitä tahdon?

Ryppyvoiteeksi valitsin tällä kertaa Cliquen tuotteen. Aikaisemmin olen käyttänyt Biothermin vastaavaa ja sitten Lorealin tuotteita. Jotenkin on jäänyt sellainen olo, ettei noilla kalliimmillakaan olisi yhtään mitään tulosta saavutettu. Kosmetologi kuitenkin kysyi ikääni ja ihmetteli, että ihoni on hyvässä kunnossa, eikä kuulemma vastaa (korkeaa) ikääni. Muutaman vuoden päästä täytän jo 60 -  apua. Ensimmäisen kerran sen kirjoitan ääneen ja sehän tuntuu hirveältä!




Olisin toivonut hyvän tuoksuista voidetta, sillä se on minulle osa nautintoa, kuten kaunis purkki myös. Tuoksuihin kuitenkin liittyy allergiariskit ja tämä sarja pyrkii tekemään mahdollisimman hellävaraisia tuotteita, joten se on myös tuoksuton. Tästä voiteesta taitaa puuttua myös väriaineet, sen verran kummallisen näköistä se on...

Kulmakynän olin myös päättänyt ostaa, koska kaikki kotona olevat näyttävät väärän värisiltä. Ja kyllä, olenkin ollut hakoteillä. Nyt valittiin harmahtavan ruskea ja se näyttääkin luonnolliselta. Hiuksissani on ihan oma väri, joten oikean kulmavärin valinta oli sikäli luontevaa. Tämä kynä on helppokäyttöinen, väri on kierrettävän hylsyn sisällä. Näin ollen sitä ei tarvitse teroittaa. Toisessa päässä on harja, jolla oikoa harottavat, harvat karvat.





Sitten tullaankin jo heräteostokseen. Kun kävimme tavallisen arkipäiväisen meikin ainekset läpi, minulle suositeltiin hitunen poskipunaa. Totta, ilmeeni on nykyisin kovin harmaa ja ankea. Tämä heleä sävy miellytti minuakin kovin.


Ja seuraavaa tuotetta en todellakaan kuvitellut ostavani. Valokynä. Mutta sekin tulee tarpeeseen, kun vanhemmiten on juonteet suun ja silmien ympärillä alkaneet uhkaavasti syvetä. Niitä sitten yritän loiventaa tällä.



Näiden impulssiostosten lisäksi olin jo alkujaan päättänyt ostaa - mutta meinasin tässä unohtaa - itseruskettavan aurinkovoiteen. Tämä on kylläkin sävyttävä päivävoide. Kovasti varmistelin, että eihän tämä sitten lähde pesun yhteydessä pois ja näin minulle ainakin vakuuteltiin.





Aikaisempina kesinä olen ollut kovin innokas ottamaan aurinkoa. Ei sen vuoksi, että nauttisin auringosta, vaan ihan silkasta ruskean ihon toiveesta. Ruskea läski kun on mielestäni kauniinpaa kuin valkoinen läski. Yrittäjävuosinani kesäisin varsinkaan ei ole ollut aikaa makoilla. Ja nyttemmin olen selittänyt itselleni, ettei auringossa kannatakaan makoilla. Se melanooma pelottaa. Toisaalta olen joskus monia vuosia sitten yrittänyt ruskettaa - erityisesti sääriä, jotka eivät rusketu - purkkivärillä. Silloin niissä vaan oli niin ällöttävä haju, eikä saavutettu värikään ollut kovin luonnollinen, joten en ole viime vuosina niitä edes kokeillut. Nyt on kuulemma tuotteet kehittyneet. Saapa nähdä olenko porkkanajalka tätä käytettyäni.

Nytkin aurinko paistaa ulkona ja on juhannus, mutta minä täällä sisällä haahuilen yöpaidassa. Jotta ei hirveästi seuraavan sadekuuron aikana harmittaisi, taidan sentään mennä vähäksi aikaa istumaan aurinkoon kera virkkauksen. Mutta ensin käyn keittämässä kupin kahvia ja syön viimeisen mansikkaviinerin.

Mervi

torstai 13. maaliskuuta 2014

Shoppailemassa

Eilinen Turun reissu meni aivan hyvin.

Ravintoterapeutilta sain tarkentavia ohjeita: lisää rasvaa (ihan totta!) ja lisää maitoa pääasiassa. Nykyiset laihdutusohjeet on ihan erilaiset kuin mitä vuosien kuluessa olen itse oppinut. Ei enää kelpaa leivän päälle Becel 38 %:inen, vaan pitää olla 60%:sta.

Tyksin jälkeen suuntasin Stockmannille. Sainkuinsainkin korjattavana olleen Nomination koruni, vaikka olin kuitin hukannut. Näytin kempparimyyjälle sellaista lehden välissä tullutta Max Factorin meikkivoide-näytettä, haluan samanlaista. Tunsinpa itseni vähän hölmöksi, kun myyjä sanoi, että näyte on aika vanha, tuotteen valmistuskin on jo lopetettu. Voi, kun se oli niin ihanan silkkisen pehmeää. No, sain tilalle samantyyppisen.


Osui kohdalle ammattitaitoinen ja ystävällinen myyjä. Kerroin ostavani parasta ryppyrasvaa, mitä heillä olisi tarjota. Lopputuloksena oli koko satsi Biothermia - yövoide, päivävoide ja silmänympärysvoide. Kun kiloja tippuu, rasvat lähtee ensimmäisenä naamasta. Mitä siitä on seurauksena, no ryppyjä tietysti. Tämä rasva on kuulemma erittäin tehokasta ei pelkästään ikäryppyihin vaan myös tuollaiseen tilanteeseen, kun ihonalainen rasvakerros häviää. Nähtäväksi jää.


Koska en ole aiemmin tätä sarjaa käyttänyt, sain kaikista kokeilupakkaukset ja voin vaihtaa avaamattomat, jos ei tuote sovikaan minulle. Lisäksi sain parikin säilytyspussukkaa ja tuoksunäytteitä.


Olin päättänyt ostaa myös uuden tuoksun. Kärsivällisesti tämä myyjä suihkutteli minulle eri vaihtoehtoja ja osasi muuten juuri sellaiset tarjota, joita hänelle kuvailin - kevyttä kukkaistuoksua. Nenä meni loppujenlopuksi niin solmuun, etten haistanut enää mitään, vaikka kahvinpurujakin välillä kokeiltiin. Sitten päätin vain ottaa viimeksi kokeillun! Elizabeth Ardenin Untold. Kokeiltuani sitä vielä kotona, olen oikein tyytyväinen.




Nyt olin saanut kaikki suunnittelemani ostokset valmiiksi. Joudun ostamaan nämä Turusta, koska meillä ei Uudessakaupungissa ole kemikaliokauppaa ollenkaan. Tavarataloista saa vain niiden halpistuotteita, eikä palvelua. Tuoksut ostan yleensä laivalta, mutta nyt ei ole sellaista reissua ollut pitkään aikaan.

Yleensä olen ostoksissani pihi ja halpa hinta ratkaisee. Tässä tapauksessa halusin parasta mahdollista. Nämä kempparituotteet maksoivat yli 200 euroa. Saahan sitä naisihminen joskus itseensäkin satsata?

Kävellessäni alusvaateosaston ohi, päätin katsella vielä hyviä alushousu-housuliivejä. Olin niin innoissani äsken saamastani hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta, että etsin myyjän käsiini. Mutta ei ne kaikki. Tämä ei tiennyt edes, missä heidän ko. tuotteensa sijaitsevat. Eikä hän kuunnellut, mitä halusin, vaan tarjosi ihan toisenlaisia tuotteita. Siinä vaiheessa aloin olla jaloistani niin kipeä, että turhauduin ja sanoin, että katselen vielä itsekseni. Toiselta myyjältä kysyin neuvoa ja heti löytyi juuri sellaiset, mitä olin etsimässä.





Kaikki ei kehtaisi tehdä sitä, mitä minä. En oikein saanut enää askeltakaan otettua, joten menin istumaan sovituskoppikäytävälle, otin eväät esille, puhuin puhelimessa ja nautin olostani! Sitten jaksoin taas ne muutamat askeleet autolle. Parkkeeraaminen isossakin kaupungissa on helpompaa, kun on invapysäköintilupa.

Kerran olen muuten saanut tuossa ihan samassa paikassa sakot. Uskomatonta, mutta muutama päivä sitten lupani oli mennyt umpeen. Ei auttanut valitukset.

Kello on nyt 12:40 ja olen vastikään selvinnyt "elävien kirjoihin". En tiedä, mitä tapahtui viime yönä ja aamulla. Hikosin ja pyörrytti. Tiedättekö, se 20 minuuttia uima-altaalla maantaina oli kuin olikin liikaa! Eilen ei tuntunut vielä missään, mutta yöllä alkoi aivan hirveät kivut. Nivusesta lonkka on älyttömän kipeä. Nyt vaan toivon, että se on kuitenkin siitä vesijumpasta, eikä ole mitään vakavampaa. Kyllähän minä siellä altaalla tosi tehokkaita liikkeitä tein.

Nyt, kun olen ottanut päivän tropit naamaani, pääsen edes jotenkuten liikkeelle. Lähdenpä tästä aamupesulle ja kokeilemaan uusia ryppyrasvoja...

Mervi