Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimukset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Sauna ei sovi

On se vaan uskottava, että sauna ei minulle sovi! Olen sen kyllä tiennytkin, mutta uimahallissa käydessä on/olisi kiva lopuksi lämmitellä oikein kunnolla.

Viime viikolla olin vasta torstaina entiselläni, kun maanantaina käytiin uimahallissa. Nyt päätin kokeilla ilman saunomista. Kyllä, tänään ei ole yhtään huono olo. Ei siis saunaa sille, joka sairastaa fibromyalgiaa. Voikohan sen kääntää toisinpäin, että jos sauna ei sinulle sovi, sairastat fibromyalgiaa? Ei ehkä sentään...

Tartuin härkää sarvista, enkä antanut valtaa pelolle, joka hiipi mieleeni, koska viimeksi olin vähällä kaatua. Minulla on kevyet muoviset lipokkaat jalassa ja pysyn kyllä sen puoleen hyvin pystyssä, mutta keppi lähti luistamaan. Tällä kertaa lainasin uimahallin rollaattoria. Sillä ei pääse liukastumaan, mutta muutoin en saa siitä tarpeeksi tukea, joten hiukan hankalaa oli liikkuminen. Parempi kuitenkin niin, kuin että jättäisin menemättä.

Olen huomannut vesiliikunnasta (en ui ollenkaan) olevan hyötyä. Jälkeenpäin olen havainnut, että viikolla ei ole tainnut ollenkaan hermosärky vaivata. Ja sehän on erittäin hienoa se!

Sain kutsun magneettikuvaukseen, kolmas tänä vuonna. Tällä kertaa kone on jalkautunut tänne syrjäkylille. Tutkimus tehdään paikallissairaalan pihaan pysäköidyssä rekassa. Säästyy minulta Turku-reissu. Tuossa kuvauksessa pitäisi selvitä hermovaurion sijainti, onko syy selässä vai lonkassa. Mitä sitten sillä tiedon teen, sekin selvinnee....




Mervi





keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Hermovauriokin vielä

Tämänpäiväinen Turun reissuni sujui hyvin. Vaikka miten varaisi aikaa muka tarpeeksi, Turun päässä tulee aina kiire. Maalaisena sitä ei osaa arvioida kaupunkiajoon menevää aikaa. Tiet olivat kuivat ja aurinko paistoi, joten olosuhteet olivat kerrassaan mainiot.

Elämän rajallisuudesta sain muistutuksen, kun Turun keskustassa Mikaelin kirkon edessä vilkkuivat siniset valot. Siellä makasi henkilö yläruumis riisuttuna ja ambulanssihenkilöstö (yritti) elvyttää häntä. En tiedä, mitä oli sattunut. Tämä tapaus tuli mieleeni kun nikottelin tutkimuspöydällä pieniä nipistyksiä - toisella kun on elämä pelissä...

Lääkärin nimeä en tiedä, mutta kyllä oli ystävällinen ja miellyttävä mieshenkilö. Hän selitti koko ajan mitä tekee ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Rauhallinen puheensa ja levolliset liikkeensä lievittivät hienoista pelkoani. Tämä oli siis hermoratatutkimus, ENMG.

Ensin minuun johdettiin sähköiskuja. Osa oli enemmän sattuvia, osa ei tuntunut miltään. Ensin pieni nipistys, sitten vähän isompi ja vielä isompi sykäys. Tämän tutkimuksen jälkeen siirryttiin neulojen pistelyyn. Yhtä neulaa lääkäri pisteli eripuolille jalkojani - taas toiset tuntui, toisia ei voinut ollenkaan huomata.

Lopputulemana diagnoosi oli hermovaurio. Kertomani oireet täsmäsivät lääkärin diagnoosiin. Hiljattain tapahtunut neljännen hermojuuren vaurio. Havaittavissa jonkun verran korjaavaa tapahtumaa. Eli syy on kuin onkin selässä, mutta ei ole iskiasta. Mitä todennäköisemmin vaurio on tullut marrraskuun 2014 lonkkaleikkauksessa. Silloin olikin jokseenkin voimakkaita sähköiskun tapaisia kipuja vasemmassa lonkassa ja polveen säteillen.

No mitä sitten? Tämä lääkäri selostaa tilanteen minut sinne lähettäneelle omalle ortopedilleni Tyksissä. Todennäköisesti selkää aletaan tutkia.

Mervi

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Taas vaan uutta tutkimusta

Tänään mieheni tuli töistä ja sanoi: "Olet sitten kuulemma kirjoittanut minusta jotain?" Apua, kerkes jo sydän hypätä kurkkuun.... Mutta tottakai se oli kehuja. Joku siellä verotoimistossa siis lukee blogiani - hei vaan sinulle! Olis NIIN KIVA joskus saada vaihtaria, niitä kommentteja. Etenkin tällaiset "tutut" tuntemattomat. Kerropa, mistä olet löytänyt blogiini - Aarre ei osannut kertoa, että oletko käsityöihmisiä....


Tämän aikaa sitten kokeilemani kuvaharjoitelman nimi on "aarresydämessä".
Seuraavaksi tytär tietysti kommentoi, että mitä ihmettä se äiti...


Nykyään et voi valita, koska ajanvarauksen kanssa sairauksistasi. Tosi kiva vastata jossain ihmisvilinässä puhelimeen ja alkaa selittää, minkä takia olet lääkäriaikaa varaamassa. Ihmettelen, miten ihmiset pystyvät kesken työpäivän hoitamaan tuollaisia asioita. Eihän kaikilla työpaikoilla saa edes yksityispuheluja hoitaa. Miten kaupan kassa vastaa puhelimeen kesken asiakkaan palvelemisen? Tänään minunkin asiakkaani joutui odottelemaan, kun en voinut lääkärille "lyödä luuria korvaan". 

Lääkärini soitti lonkan magneettikuvauksen tuloksista. Lonkka on tiukasti paikallaan, ei ole minkäänlaista irtoamisen merkkiä. Hhyhmhm. Siinä sitä taas ollaan minun 100%:n tietämykseni kanssa. Niin olin varma, että on irti.... Tottakai tämä on upea tilanne ja helpotuksen huokaus. Mutta jostain pitää kuitenkin löytää syy jatkuvaan, sietämättömään kipuun. Tai ainakin parannuskeino, mikä tod.näk. tarkoittaa entistä vahvempaa lääkitystä.

Ihana lääkärini lupasi laittaa kiireellisenä johonkin EMG-tutkimukseen tai mikälienimeltään. Sellainen hermoratatutkimus, missä olen vuosia sitten ollutkin. Neuloja jalkapohjiin ja jotain sähköä... ei ole lääkärinkään mielestä "kiva" tutkimus.

Mutta. Mitä minä sillä tiedolla teen, että selkä on sökö? Tai että välilevyt on rapistunut? Mihinkään selkäleikkaukseen mene. En.

Mervi

tiistai 26. tammikuuta 2016

Inhottavaa

Mikä on sun mielestä inhottavin terveyden/sairaanhoidollinen toimenpide?

Juu, kävin jo molemmissa niissä. Eilen toisessa ja tänään toisessa.

Mieheni saa kuulla joka päivä valituksiani; jos ei ole vilu niin sitten olen kipeä jne. Muutaman kerran olen marmattanut myös siitä, miten helpolla hän pääsee. Ymmärrän, ettei todellakaan ole helppoa olla minun puolisona, mutta tarkoitan siinä mielessä, että hän on vain kerran 60-vuotisen elämänsä aikana ollut yhden yön sairaalassa, kun sairasti keuhkokuumeen - eikä mitään muuta.

Tähän ikään päästyäni olen jo lähes tottunut siihen, että milloin mitäkin paikkaa ronkitaan. On pitänyt unohtaa häveliäisyys ja yksityisyyden varjeleminen, kun "vieraat miehet" kopeloi sieltä ja täältä. Yäk! Kaksi hyvää puolta olen keksinyt noista inhottavista toimenpiteistä - se, ettei mitään vakavaa vikaa löydy ja se, että seuraavana päivänä osaa taas nauttia tavallisesta arjesta.

Nyt on niin ihanaa, kun saa syödä mitä haluaa ja silloin kun haluaa!

Olen oppinut kestämään kipua ja sietämään tukalaa oloa. Paras konsti siihen on ajatella, että huomenna tähän aikaa se on ohi, tai tunnin päästä pääsen kotiin tai viisi minuuttia, ja sitten pääsen pois.

Huomenna kuulen vastaukset lonkan magneettikuvista ja siitä riippuukin sitten moni muu toimenpide. Joka tapauksessa leikkauksia on edessä, lääkärit vain priorisoivat leikkuujärjestyksen. Mutta tänään saan olla kotona, minulla on mukava työ, ihanat asiakkaat, kivoja tilaustöitä odottamassa ja ihanarakas puoliso, joka tulee ihan kohta kotiin laittamaan jotain syötävää. Ja minä saan istua passattavana - kyllä mun kelpaa!




Mervi