Minulla on ollut jo monta vuotta nukahtamisen apuna lääke. Unen päästä kiinni saaminen on usein kovin vaikeaa, kun kroppaa särkee kipeästi. Jos ajatus jumiutuu särkevään selkään ja jomottaviin polviin tai jos olkapäitä ei saa ollenkaan kivuttomaan asentoon, niin uni vaan ei tule! Tähän vaivaan olen jo monta vuotta saanut lievähköä nukahtamislääkettä, mutta tänäkään yönä sen vaikutus ei ole toivottu. Olen jo toistamiseen noussut ylös, käynyt tsekkaamassa jääkaapin sisällön ja mutustellut yhtä ja toista - muutaman sudokunkin olen siinä samalla ratkaissut.
Jostain sain päähäni alkaa miettiä syntyjä syviä. Mitä jos kirjoittelisin pari listaa näin loppuvuotta varten. Tai toinen lista voisi kyllä paremminkin olla ensi vuotta varten?
Tällaset sain aikaiseksi tässä "ei ihan niin täysjärkisessä tilassa":
Huomenna olisi siis kaksi listan täydennystä:
Helpoin ensin:
JOULUSIIVOUS
- ripsitään katoista pölyt pois
- pestään ikkunat ja ikkunoiden karmit (jos siis ei ole pakkasta)
- vaihdetaan jouluverhot keittiöön, muualle talviverhot
- pyyhitään viherkasvien lehdet pölyistä
- pestään keittiön kaapin päälliset
- pestään jääkaappi
- pyyhitään kuivamuonakaappi ja poistetaan vanhentuneet
- tarkistetaan onko joululeivonnaistarvikkeita tarpeeksi
- siivotaan jätevaunu
- tarkistetaan onko uuni puhdas joululeivonnaisia varten
Ja sittn toinen lista, jonka täyttämiseen sopisi esim. itsenäisyypäivä
MITÄ HALUAN ELÄMÄLTÄNI?
Tämä on vaikea ja tämän miettimistä olen siirtänyt kauan, tai sitten olen vain paloitellut sitä pienempiin osatavoitteisiin. Mutta nyt päätin, että haluan tehdä pitkäntähtäimen suunnitelman, mitä haaveita elämässäni on ja miten niitä pääsen toteuttamaan. Nyt minulle ei riitäkään pelkkä haave, vaan yritän löytää myös tien, miten sitä haaveen toteutumista kohti kuljen.
Tämän ikäisen ihmisen (60) on vaarallista jäädä vaan paikoilleen odottelemaan, mitä elämä/tai joku muu tuo tullessaan. Saattaa käydä niin, että päivät valuvat hukkaan ja tavoitteet jäävät toteuttamatta. Tänä iltana oli juurikin tuollainen täydellinen tarpeettomuuden/näköalattomuuden/voimattomuuden/tarkoituksettomuuden tunne
Oletko sinä tehnyt työlistoja joulunaluspuuhiasi varten? Vai pysyykö sinulla kaikki hyvin muistissa ilmankin? Vai touhuatko aina vanhan kaavan mukaan? Joka tapauksessa oikein hauskaa joulun odotusta lukijoilleni
Pellavasyämen Mervi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. joulukuuta 2019
perjantai 24. toukokuuta 2019
Laihdutusleikkaus - oliko hyötyä?
Ensimmäinen ajatus laihdutusleikkauksesta - tai oikeampi nimitys on LIHAVUUSLEIKKAUS - syttyi mieleeni joskus vuoden 2012 paikkeilla. Silloin tästä asiasta ei yleisesti puhuttu. Kun kerroin eräälle ihmiselle lähipiirissä aikomuksestani, hänen reaktionsa oli: "Etkö voisi vain kuvitella käyneesi leikkauksessa ja laihduttaa ihan tavallisesti?" Hah. Loppujen lopuksi kävi niin, että hän lähti leikkaukseen ennen minua! Se olikin minulle helpotus, sillä sainhan kulkea valmiiksi viitoitettua polkua....
Kun lähdin hakemaan lähetettä terveyskeskuksesta, ei siellä ollut kokemusta asiasta. Ensin sain kieltävän vastauksen, mutta sitten lopulta lähete Tyksiin heltisi. Tällaisena pulskana lähdin apua hakemaan:
Tie varsinaiseen leikkaukseen on pitkä. Kaiken lähtökohta on, että olet tarpeeksi ylipainoinen, mutta myös, että sinulla on näyttöä aikaisemmista laihdutusyrityksistä. No, niitä minulla oli vaikka kuinka paljon useamman vuosikymmenen ajalta, olinhan jo nuorena tyttönä käynyt terveyskeskuksen laihdutusryhmässä, vähän vanhempana Painonvartijoissa, lääkärin valvonnassa VLCD- kuuria ja mitä vielä... Osa oli onnistuneita yrityksiä, osa vain yksityksiä.
Kaiken kaikkiaan leikkaukseen pääsyyn meni vuoden verran. Kävin kirurgin vastaanotolla, verikokeissa, gastroskopiassa (=mahalaukun tähystys) ja ravintoterapeutilla. Prosessiin kuului myös hampaitten tarkistus hammaslääkärillä. Tuo tähystys oli ihan kamala kokemus, mutta se tehtiin ammattitaidolla ja nopeasti.
Vaihtoehdot
Minut leikkasi tammikuussa 2014 Paulina Salminen Tyksistä. Hän on laihdutusleikkauksiin hyvin perehtynyt, mukava kirurgi. Tässä hänen tutkimusryhmänsä tuloksia. Kirurgi selitti kaksi eri vaihtoehtoa toimenpiteeksi. Sleevessä poistetaan suuri osa mahalaukusta ja jätetään vain pieni "hiha", mistä nimitys. Bypass, eli Ohituksessa mahalaukku ohitetaan. Täällä on mielestäni asia selitetty hyvin. Pantaleikkauksia (kuva C) ei käsittääkseni enää tehdä.
Jos potilaalla on taipumusta närästykseen, sleeveä ei edes harkita. Koska minulla ei sitä ollut, päätettiin tehdä sleeve - mikä myöhemmin osoittautui vääräksi valinnaksi. Leikkauksen jälkeen minulle tuli TOSI KIUSALLINEN närästysvaiva.
Ensin painoa putosi hyvin. Mutta kahden kuukauden päästä sain verenmyrkytyksen (sen yhteyttä laihdutusleikkaukseen ei ole voitu osoittaa) ja loppuvuosi oli karmeaa taistelua. Bakteeri pesiytyi lonkan keinoniveleen, joka piti poistaa. Jouduin pyörätuoliin ja olin kauan sairaalassa antibioottitiputuksessa. Kun tilanne rauhoittui, alkoi painokin nousta. Otin uudelleen yhteyttä Tyksiin vuonna 2017 ja pääsinkin uuteen leikkaukseen. Syynä nimenomaan närästysvaivan korjaus. Mikä toteutuikin täydellisesti. Sen sijaan painoa en saanut enää kovin paljon putoamaan.
Näissä kuvissa olen "pienimmilläni" sleeven jälkeen. Kun pääsin pyörätuolista, alkoi paino nousta. Minulla ei ollut voimavaroja tarkkailla syömisiäni. En kyllä syönyt isoja annoksia, mutta söin väärin. Addiktoiduin yhteen Lidlin jälkiruokarahkaan ja söin sitä hullun tavalla. Toisen leikkauksen jälkeen se maistui onneksi pahalta.
Tässä toisessa, ohitusleikkauksessa joka tehtiin joulukuussa 2017, sain taas uuden vaivan. Nyt leikkauksesta on jo 1,5 vuotta ja koko tämän ajan olen kärsinyt jatkuvasta ripulista. Syytä tähän ei ole löytynyt, jos sitä oikein kunnolla on tutkittukkaan. Lääkkeeksi sain Imodiumia - ilmeisesti koko loppuelämän. Vaiva on erittäin kiusallinen ja pahimmillaan eristää normaalielämästä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Esimerkiksi uimahalliin meneminen saattaa estyä, jos juuri silloin vaiva ei ole hallinnassa.
Noh, menisinkö uudestaan?
Menisin. Kaikesta kamaluudesta huolimatta. Oma tieni laihdutuksen yrittämisessä oli käyty loppuun. En kyennyt muuttamaan totuttuja tapojani, enkä hillitsemään iltasyömistäni. Leikkaus oli ainut vaihtoehto.
Tuon sleeven jättäisin välistä kokonaan. Olisi ollut viisasta tehdä heti alunperin mahalaukun ohitus. Nyt painoni pysyy prikulleen samassa; ei putoa, muttei onneksi nousekaan. Mahalaukku on pieni, sinne mahtuu korkeintaan 2 dl ruokaa. Jos syön enemmän, alkaa kovat kivut. Samoin nopea syöminen aiheuttaa kipua.
On opeteltava syömään vähän ja hitaasti. Kun menemme pizzalle, otamme yhden puoliksi ja siitä puolikkaasta kykenen syömään puolet. Mieheni on jo tottunut syömään lautaseltani loput. Joissain ravintoloissa saan selittämällä lasten annoksen.
Myös syödyn ruoan laadulla on merkitys. Jos syön jäätelön (se on liian makeaa) alkaa dumping-ilmiö. Hirveän moni ennen hyvältä maistunut syöminen on muuttunut pahan makuiseksi. Enää ei löydy hyvänmakuista jugurttia, rahkaa tai proteiinivanukasta. Ylipäätään mieluisan syömisen löytäminen on hankalaa. Kaikkein mieluiten söisin vain salaattia. Mieheni tekeekin joka ikinen ilta ison kulhollisen, josta syö itse pienen annoksen ja minä valtavan. Salaatinkastike on ainut rasvainen, mitä syön. Leipää syön 4 palaa ja se on liikaa, mutta toisaalta sillä korvaan pullan. Mitään makeita kahvileipiä en pysty/halua syödä, mutta tavallinen kotipulla on nannaaa. Leivässä olemme siirtyneet kauraleipään, enkä onnekseni ole siihen kyllästynyt, vaikka syömme samaa päivästä toiseen. Leikkeleet on jäänyt pois, ne eivät maistu. Kananmunaa kyllä laitan leivän päälle ja syön muutenkin, kun pitäisi proteiinin saannista pitää huolta.
Viisi vuotta sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella luopuvani lihasta. Nyt olen hyvin valikoiva sen suhteen. Määrän pitää olla pieni ja mieluiten jauhelihaa tai muutoin mureaa.
Ruokarytmi on yksi tärkeä opittava asia. Syömisten välit eivät saa venyä liian pitkiksi. Pidän huolta, että 2-3 tunnin välein syön jotain. Iltasyöminen on edelleen ongelma: jos en kiinnitä siihen huomiota, mieleni tekisi puputtaa vähän väliä jotain. Mutta onneksi vatsalaukku ei salli isoja määriä.
Tällä hetkellä olen vähän hämmennyksissäni. Miten saisin painon putoamaan? Tarvetta on vielä paljon. Osasyy jumittamiselle on pieni kulutus. Päivätyöni vietän etupäässä istuen ja illat makaan telkkaria katsoen. Kulutukseni on lähes vuodepotilaan tasolla. Näin ollen en saisi syödä nykyistä määrää. Aika vaikea on tietää, mistä vähentäisin. Olenkin pohtinut jonkun kalorilaskurin käyttöönottoa.
Kontrollit Leikkaukseen valmistautumisessa tutkitaaan veriarvot erittäin hyvin. Samoin niitä kontrolloidaan pitkin matkaa ja ravitsemusterapeutilla käydään useamman kerran. Verikokeissa minulta löydettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta, mikä ei muutoin minulle oireillut mitenkään. Sen poistoleikkauksesta olen kertonut täällä. Heti ensimmäisissä verikokeissa todettiin myös, ettei minun elimistööni imeydy d-vitamiini. Tasoa yritettiin nostaa tableteilla, mutta pariin otteeseen sitä on jo pistetty lihakseen. Loppuelämän leikatut syövät pilleripurkista lisävitamiinia ja kalkkia.
Ainiin, yksi iso vaikutus ohitusleikkauksella oli lääkitykseeni. On surullista, etten saa syödä tulehduskipulääkkeitä, jotka ovat mahan limakalvolle ongelmallisia. Olin jo vuosia tarvinnut Voltaren - kipulääkkeen ja nyt se piti jättää pois. Korvaavaa ei ole löytynyt, joten kivut ovat lisääntyneet. Ihan poikkeustapauksissa saan kuitenkin tuon lääkkeen ottaa, mutta aina vatsan suojalääkkeen (Somac) kanssa.
Jos haluat kysyä jotain omasta kokemuksestani, vastaan mielelläni.
Aloitin muuten oman blogin laihdutusleikkaukselle, muttei siitä näköjään valmista tullutkaan. Voit käydä täältä katsomassa ensimmäiset tutkimukset.
Mervi
Kun lähdin hakemaan lähetettä terveyskeskuksesta, ei siellä ollut kokemusta asiasta. Ensin sain kieltävän vastauksen, mutta sitten lopulta lähete Tyksiin heltisi. Tällaisena pulskana lähdin apua hakemaan:
![]() |
| Tässä kuvassa olen aika "höyskässä" kunnossa |
Tie varsinaiseen leikkaukseen on pitkä. Kaiken lähtökohta on, että olet tarpeeksi ylipainoinen, mutta myös, että sinulla on näyttöä aikaisemmista laihdutusyrityksistä. No, niitä minulla oli vaikka kuinka paljon useamman vuosikymmenen ajalta, olinhan jo nuorena tyttönä käynyt terveyskeskuksen laihdutusryhmässä, vähän vanhempana Painonvartijoissa, lääkärin valvonnassa VLCD- kuuria ja mitä vielä... Osa oli onnistuneita yrityksiä, osa vain yksityksiä.
Kaiken kaikkiaan leikkaukseen pääsyyn meni vuoden verran. Kävin kirurgin vastaanotolla, verikokeissa, gastroskopiassa (=mahalaukun tähystys) ja ravintoterapeutilla. Prosessiin kuului myös hampaitten tarkistus hammaslääkärillä. Tuo tähystys oli ihan kamala kokemus, mutta se tehtiin ammattitaidolla ja nopeasti.
Vaihtoehdot
Minut leikkasi tammikuussa 2014 Paulina Salminen Tyksistä. Hän on laihdutusleikkauksiin hyvin perehtynyt, mukava kirurgi. Tässä hänen tutkimusryhmänsä tuloksia. Kirurgi selitti kaksi eri vaihtoehtoa toimenpiteeksi. Sleevessä poistetaan suuri osa mahalaukusta ja jätetään vain pieni "hiha", mistä nimitys. Bypass, eli Ohituksessa mahalaukku ohitetaan. Täällä on mielestäni asia selitetty hyvin. Pantaleikkauksia (kuva C) ei käsittääkseni enää tehdä.
Jos potilaalla on taipumusta närästykseen, sleeveä ei edes harkita. Koska minulla ei sitä ollut, päätettiin tehdä sleeve - mikä myöhemmin osoittautui vääräksi valinnaksi. Leikkauksen jälkeen minulle tuli TOSI KIUSALLINEN närästysvaiva.
Ensin painoa putosi hyvin. Mutta kahden kuukauden päästä sain verenmyrkytyksen (sen yhteyttä laihdutusleikkaukseen ei ole voitu osoittaa) ja loppuvuosi oli karmeaa taistelua. Bakteeri pesiytyi lonkan keinoniveleen, joka piti poistaa. Jouduin pyörätuoliin ja olin kauan sairaalassa antibioottitiputuksessa. Kun tilanne rauhoittui, alkoi painokin nousta. Otin uudelleen yhteyttä Tyksiin vuonna 2017 ja pääsinkin uuteen leikkaukseen. Syynä nimenomaan närästysvaivan korjaus. Mikä toteutuikin täydellisesti. Sen sijaan painoa en saanut enää kovin paljon putoamaan.
Näissä kuvissa olen "pienimmilläni" sleeven jälkeen. Kun pääsin pyörätuolista, alkoi paino nousta. Minulla ei ollut voimavaroja tarkkailla syömisiäni. En kyllä syönyt isoja annoksia, mutta söin väärin. Addiktoiduin yhteen Lidlin jälkiruokarahkaan ja söin sitä hullun tavalla. Toisen leikkauksen jälkeen se maistui onneksi pahalta.
![]() |
| Tässä kuva kesältä 2014, kun Pellavasydämen uutta myymälää vasta laitetaan |
Tässä toisessa, ohitusleikkauksessa joka tehtiin joulukuussa 2017, sain taas uuden vaivan. Nyt leikkauksesta on jo 1,5 vuotta ja koko tämän ajan olen kärsinyt jatkuvasta ripulista. Syytä tähän ei ole löytynyt, jos sitä oikein kunnolla on tutkittukkaan. Lääkkeeksi sain Imodiumia - ilmeisesti koko loppuelämän. Vaiva on erittäin kiusallinen ja pahimmillaan eristää normaalielämästä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Esimerkiksi uimahalliin meneminen saattaa estyä, jos juuri silloin vaiva ei ole hallinnassa.
Noh, menisinkö uudestaan?
Menisin. Kaikesta kamaluudesta huolimatta. Oma tieni laihdutuksen yrittämisessä oli käyty loppuun. En kyennyt muuttamaan totuttuja tapojani, enkä hillitsemään iltasyömistäni. Leikkaus oli ainut vaihtoehto.
Tuon sleeven jättäisin välistä kokonaan. Olisi ollut viisasta tehdä heti alunperin mahalaukun ohitus. Nyt painoni pysyy prikulleen samassa; ei putoa, muttei onneksi nousekaan. Mahalaukku on pieni, sinne mahtuu korkeintaan 2 dl ruokaa. Jos syön enemmän, alkaa kovat kivut. Samoin nopea syöminen aiheuttaa kipua.
On opeteltava syömään vähän ja hitaasti. Kun menemme pizzalle, otamme yhden puoliksi ja siitä puolikkaasta kykenen syömään puolet. Mieheni on jo tottunut syömään lautaseltani loput. Joissain ravintoloissa saan selittämällä lasten annoksen.
![]() |
| Aivan liian iso annos |
Viisi vuotta sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella luopuvani lihasta. Nyt olen hyvin valikoiva sen suhteen. Määrän pitää olla pieni ja mieluiten jauhelihaa tai muutoin mureaa.
Ruokarytmi on yksi tärkeä opittava asia. Syömisten välit eivät saa venyä liian pitkiksi. Pidän huolta, että 2-3 tunnin välein syön jotain. Iltasyöminen on edelleen ongelma: jos en kiinnitä siihen huomiota, mieleni tekisi puputtaa vähän väliä jotain. Mutta onneksi vatsalaukku ei salli isoja määriä.
Tällä hetkellä olen vähän hämmennyksissäni. Miten saisin painon putoamaan? Tarvetta on vielä paljon. Osasyy jumittamiselle on pieni kulutus. Päivätyöni vietän etupäässä istuen ja illat makaan telkkaria katsoen. Kulutukseni on lähes vuodepotilaan tasolla. Näin ollen en saisi syödä nykyistä määrää. Aika vaikea on tietää, mistä vähentäisin. Olenkin pohtinut jonkun kalorilaskurin käyttöönottoa.
Kontrollit Leikkaukseen valmistautumisessa tutkitaaan veriarvot erittäin hyvin. Samoin niitä kontrolloidaan pitkin matkaa ja ravitsemusterapeutilla käydään useamman kerran. Verikokeissa minulta löydettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta, mikä ei muutoin minulle oireillut mitenkään. Sen poistoleikkauksesta olen kertonut täällä. Heti ensimmäisissä verikokeissa todettiin myös, ettei minun elimistööni imeydy d-vitamiini. Tasoa yritettiin nostaa tableteilla, mutta pariin otteeseen sitä on jo pistetty lihakseen. Loppuelämän leikatut syövät pilleripurkista lisävitamiinia ja kalkkia.
Ainiin, yksi iso vaikutus ohitusleikkauksella oli lääkitykseeni. On surullista, etten saa syödä tulehduskipulääkkeitä, jotka ovat mahan limakalvolle ongelmallisia. Olin jo vuosia tarvinnut Voltaren - kipulääkkeen ja nyt se piti jättää pois. Korvaavaa ei ole löytynyt, joten kivut ovat lisääntyneet. Ihan poikkeustapauksissa saan kuitenkin tuon lääkkeen ottaa, mutta aina vatsan suojalääkkeen (Somac) kanssa.
Jos haluat kysyä jotain omasta kokemuksestani, vastaan mielelläni.
Aloitin muuten oman blogin laihdutusleikkaukselle, muttei siitä näköjään valmista tullutkaan. Voit käydä täältä katsomassa ensimmäiset tutkimukset.
Mervi
perjantai 10. toukokuuta 2019
Monta ratkaisua naaman rypistymiseen
En mielestäni ole turhamainen, mutta tämän postauksen kuvavalinnat ehkä antaisivat aihetta syyttää omahyväisyydestä. Suhde omaan kroppaani on armollinen, mitä nyt läskit kiukuttaa. Minulla on lapsuuden lonkkaleikkausten jäljiltä piiitkät ja paksut arvet reisissä ja sääressä. Muistan äitini lohduttaneen (lähinnä itseään), että voisin aikuisena poistattaa ne plastiikkakirurgilla - hah! Ei ole käynyt pienessä mielessäkään...
Tässä kuvassa minä makaan Helsingin Invalidisäätiöllä. Alle 4-vuotiaaksi minulle oli tehty jo seitsemän isoa lonkkaleikkausta.
Lonkkiani on leikelty yli 20 kertaa, joten arpia on tullut paljon lisääkin. Mahanahasta on menty 11 kertaa sisuksiin.
Nyt 60 synttärien lähestyessä ihon kimmoisuus katoaa silmissä. Silmien ympäriltä ja leuasta varsinkin. En meikkaa juuri koskaan ja olen koittanut huolehtia ihon ravitsemisesta ja kosteuttamisesta, mutta nyt on konstit vähissä. Kaiken lisäksi helttaani tuli vielä 5 cm pitkä poikittaisarpi, kun minulta poistettiin lisäkilpirauhanen. Eikä kirurgi suostunut - no ei tietenkään! - samalla poistamaan ylimääräistä nahkaa.
Olen ostanut marketeista L'Oréalin kahdenkympin anti-age voiteita ja kemppareilta Diorin kahdensadan euron ryppyrasvoja huomaamatta niissä mitään eroa. Viimeisimmäksi minut sai myyjä koukutettua Retinol-voiteen ostamiseen. Puhe oli niin vakuuttava: tämä on ainoa aine, jonka tehokkuuteen ihotautilääkärit "uskovat". Aine on vahvaa ja sen käyttö piti aloittaa varovasti, ensin joka toinen päivä. Minulle jäi tunne, että iho huutaa kosteutta tämän voiteen jälkeen. Ja rypyt senkun syvenee...
Jos ei googlesta katsomalla selviä, niin facebookiakin voi vielä yrittää. Niinpä kysyin
yhdessä Facebookin ryhmässä vinkkejä oikeasti toimivasta ryppyvoiteesta. Sain yli 200 kommenttia.
Tässä poimintoja kommenteista ja minun vastaukseni:
*
Retinolia sisältävät voiteet, esim. A-vitamiinivoide apteekista yövoiteeksi. Sekoitan sitä muihin perusvoiteisiin tai Nivea Softiin. Tuntuu hyvältä. Ryppyjä ei niinkään vähennä, estää ehkä enempien syntyä, eihän se eletty elämä mihkään katoa ja hyvä niin. Tämätyyppistä siis jo kokeilin, mutta en tuota, että lisäisin kosteutta samalla kertaa. Näin teen seuraavalla kerralla
*
Hyvät perintötekijät tärkeintä - ei siis mitään toivoa, koska isäni suku on "leuaton heltta" - tyyppiä
*
Mene mieluimmin tehokkaaseen laitehoitoon tai happohoitoon: tca-kuorinta tai Fractora-laitehoito, laseria myös kehutaan. No juu, menen perjantaina paikalliselle kosmetologille.
*
Oikeasti? Ei mikään. Mutta se ei haittaa. Voi ruveta.
*
Käy koulutetulla ammattilaisella hoidoissa ja käytä ammattilaisen suosittelemaa tuotetta. Kuitenkin kaikki me vanhetaan ja toiset rypistyy enemmään toiset vähemmän ja se on sallittua. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että itsestään huolehtiminen kokonaisvaltaisesti on tärkeämpää kuin ryppyjen hoito, mutta tiedän varmaksi että ammattilainen voi laitehoidoilla ja oikeilla ammattituotteilla vaikuttaa ihoon(ryppyihin). Siksi suosittelen sellaisella kosmetologilla käyntiä joka on erikoistunut anti ageing hoitoihin. Kaikki kosmetologit eivät ole yhtä hyviä tässä. Samahan pätee lääkäreihinkin.
Tämä on varmasti totta, mutta taas on ongelma - minkä laitehoidon valitsen? Olen jo varannut ajan kosmetologille, saa nähdä!
Tämä lienee totta - onhan ammattikuvaajan ottama kuvakin ihan eri kuin itse nopsasti näpsästy.
*
Muutama kilo painoon lisää, pitää ihon siloisena. "pulla päivässä pitää pyllyn pyöreänä" Juu, tämä toimi aikansa. Läskinä laskin leikkiä, että syön rypyt siloiseksi. Laihtuminen todellakin pahensi asiaa.
*
Etanavoide ja oikeastaan tärkeintä on mitä suuhusi laitat, uni ja raitis ilma Etanavoide kokeiltu, muttei suuhun!
*
Sperma, Kuolema sisäisesti vai ulkoisesti? Nämä on vielä kokeilematta
*
Huomioi suojautuminen auringolta. Tupakointi ja aurinko kaksi suurinta ihovihollista. Kosteutus, hyvä puhdistus, a-vitamiinipitoiset ihovoiteet. Rakasta itseäsi, iloitse eletyistä vuosista, katso tulevaisuuteen kuin auringonvaloon, elä hetkessä.. sisäinen säteily heijastuu ulospäin. Tupakkaan en ole koskenutkaan, mutta auringossa polttanut ihoni monesti. Nykyään olen varovaisempi.
*
Ryppyihin ei kyllä mikään rasva valitettavasti auta... Hyaluronihappoa pistoksina ja botoxia. Rasvat auttaa, kun niitä on käyttänyt koko ikänsä. Ihon tehtävä on suojata sen alla olevaa aluetta ja siksi mikään seerumi tai rasva ei imeydy niin syvälle, että jo tulleet rypyt häipyisi. No voi harmi...
*
Asenne ja iloinen ilme - kukaan ei edes huomaa ryppyjä kun katsoo iloisiin silmiin. Juu, osaan näytellä, toivottasti tehoaa! Tässä kuvassa olen just kaatunut heti leikkauksen jälkeen, huoli on kova, mutta ilon kautta!
*
Nukkuminen Tämä. Resepti on jokapäiväisessä käytössä, mutku aamulla tilanne näyttää vielä pahemmalta.
*
Riittävä ja säännöllinen vedenjuonti ja uni. Sisäiset rasvat myös kuntoon (oliiviöljy, siemenet, pähkinät ja laadukas omega3 tuote) ja Skin serum Zinzinolta on mun keinot. Skin serum suojelee, korjaa ja uudistaa ihon soluväliainetta ja auttaa pitämään ihon nuorekkaana 24 tuntia vuorokaudessa. Ja toki stressin minimointi, niin kuin se vain on mahdollista. Vedenjuonti on mun kompastuskivi
*
Eräs lady kerran neuvoi, että ole ajelevasi parta kuten miehet tekevät joka aamu. Kasvojumppaa parhaimmillaan.. Pitääpä mennä mukaan katsomaan mallia. Äiti neuvoi X-Y-jumpan, sitäkin olen yrittänyt kuuriluonteisesti
*
Kun se kollageeni poistuu solusta siihen ei kauheen moni jippo auta. Juo vettä riittävästi, nuku hyvin, syö terveellisesti. Siinä jokunen vink vink. Ex:ä sanoi että pulla päivässä pitää rypyt loitolla.
*
Jos kaikki nämä purkit ostettuasi huomaat, että rypyt eivät kadonneet, suosittelen kahta varmaa keinoa: juot monta tuopillista kaljaa ja pikku pöhnässä nukut yösi vatsallaan - simsalabim ja rypyt poissa. Käsittely toistetaan päivittäin. Terveyden kannalta kevyempi keino on heikommat linssit ja suopean himmeä valaistus, keino vähentää merkittävästi myös naamaan iän myötä ilmestyviä karvoja.
*
Ei sulla mitään ryppyjä ole kaunis nainen.
*
Vinkkinä muuten, että kannattaa kuvata ylhäältä alaspäin Terveisin: Valokuvaaja niin taitaa olla.
Toki tiedän, että ryppyjen peittämiseen auttaa meikkaaminen, mutta olen liian laiska siihen ja moneen muuhunkin!
Summa summarum:
Tutustun vielä saamiini vinkkeihin ja teen raportin niissä mainituista ryppyrasvoista. Muutama siellä nousi ylitse muiden.
Toki täällä odotellaan blogiyhteistyötarjouksia - niistä ei minulla ole kokemusta - jotta pääsen kokeilemaan, millä tuotteella nuo rypyt siliää.

tiistai 8. toukokuuta 2018
Kesävaatteet
Ajattelin lähteväni vaateostoksille. Jotain kivaa kesäistä olisi saatava!
Avustajan kanssa siis tyhjensimme laatikot ja ripustimme ryppyiset vaatteet kaappiin. Joka kerta se sama reaktio - ei mitään kivaa. Kaikki edellisvuotiset tuntuu nuhjuisilta. Eikä siinä kaikki, suuri osa on jo menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta kun mitään ei voi heittää hukkaan, jos kuitenkin... Sattumalta paikalle osui siskoni, joka uskaltaa sanoa minulle mitä ajattelee. "So last season" kuulin tämän tästä. Ai miten niin keltaista ulkoilutakkia ei enää voi pitää? Kuulemma justjajust lenkillä, muttei muuten. Enkä ole sitä edes montaa kertaa pitänyt (just sen takia, että on keltainen) Plääh!
Kuinka moni teistä säästää LIIAN PIENET vaatteet? Siltä varalta, että jos jokus mahtuu.... No minä. Eikä suotta, tänä kesänä olen 15 kg pienempi kuin viime kesänä. Tavoitevaatteita pitää olla. Niitä, mitä sovitella, jos muutama kilo on tippunut.
Ps. Etsin arkistoistani tiettyä kuvaa ja huonon arkistoinnin vuoksi jouduin käymään läpi kaikki blogin kuvat 10 vuoden ajalta. Olipa hauska homma! Niin vaihtuivat läskien määrä kuin hiusten mallikin. Vaatteet sensijaan taisivat olla samat? Oikeasti. Kuvassa, joka otettiin putiikkia perustettaessa, minulla on sama pusero, mikä on vieläkin käytössä!
Avustaja-parka valitti kesken kaiken, ettei saa enää yhtään henkaria mahtumaan.
Seuraava projekti on käydä vielä kerran nämä läpi ja laittaa pois mahdollisimman paljon. Eikä yhtään vaatetta saa ostaa, harmi. Ei silti, kyllä kulutan tosi vähän. Kaupoissa en enää kiertele, kun en jaksa edes yhtä reissua.
Onko siellä lukijoissa ketään toista yhtä huonoa "konmarittajaa". Konmaritushan tarkoittaa sitä, että jokaisen tavaran kohdalla mietitään "tuottaako tämä iloa". Kyllä kaappiin meni iloatuottamattomiakin vaatteita, mutta kun niin hyviä vielä...
Mervi
lauantai 17. maaliskuuta 2018
Arvonta suoritettu ja kuulumisia
Olen kovasti myöhässä arvontatuloksen kanssa. Täällä oli karttajulisteen arvonta. Tein perinteisesti paperilaput jokaisesta osallistujasta ja voittajaksi nousi Anonyymi 16:31, joka oli onnekseen ilmoittanut myös sähköpostiosoitteensa. Jonna Tiittaselle on lähtetty tieto voitosta.
Tässä istuessani työpöytäni ääressä aurinko paistaa suloisesti lämmittäen. Voisinpa sanoa, että myös elämässäni olisi edes pieni valonsäde, mutta ei. Kärsin edelleen taukoamattomasta kivusta, jonka nyt olen kylläkin saanut paremmin paikallistettua.
Polvet ovat kipeät ja niissä on myös leposärkyä. Olen menossa ilmoittautumaan proteesileikkaukseen. Toinen paha kipukohta on selässä. Välillä se on puukoniskuja, toisinaan taas ikävää säteilykipua. Sitten on niitä päiviä, kun koko kroppa särkee. Uusin tuttavuus on olkapääkipu - tietysti voimakkaasta rasituksesta, kun koko painollani varaan kyynärsauvaan. Sen saa onneksi hallintaan kipugeelillä.
VARAS YLLÄTTI
Yhtenä iltapäivänä olin kesken työpäivän makuuhuoneessa huilaamassa, kun näin miehen hääräävän autoni luona. En nähnyt kuin pipon. Ihmettelin, mitä mieheni tekee siellä, enhän ollut aikeissa mihinkään lähteä autolla.
Myöhemmin selvisi, että joku oli tullut n. klo 15 pihaamme pyörällä, käynyt tsekkaamassa mun auton, mutta ovet oli lukossa ja sitten mennyt vieressä olevan mieheni auton luo. Pahaksi onneksi tämä oli jättänyt oven auki ja niinpä kaikki irtoava lähti voron matkaan. Navigaattori, autokamera ym... mitä siellä nyt olikaan. Ajatella, putiikki oli auki, valot päällä ympäri taloa ja silti joku uskaltaa.
Varas oli jatkanut matkaansa takaovelle, muttei päässyt sisälle. Pyörällä oli hurjastellut kokolailla jyrkän umpihankisen rinteen alas kadulle.
Seuraavana päivänä mieheni oli ollut pihatöissä, kun taas samasta suunnasta tuli teinipoika pyörällään, näki Aarren ja lähti hurjaa vauhtia polkemaan toiseen suuntaan. Pipo oli kuvaamani kaltainen. Ehkäpä siellä jossain koulunpihalla vaihtui autotarvikkeet karkki/kaljarahaan?
Nämä on mun toiset rakennekynnet ja rakastan, rakastan... Ensi viikolla taas uusitaan - minkälaiset nyt keksisi? Nyt kehtaan näyttää käsisäni ja kyllä olenkin kehuja saanut. Sen sijaan.....
SURKEA NAAMA
Elokuvissa ollaan empaattisia ja kysytään "onko sinulla kaikki hyvin?" En ole ikinä kuullut mieheni niin kysyvän ja sentään huhtikuun 15. päivä tulee täyteen 40 vuotta avioliittoa... Mutta nyt yhtenä päivänä kysyi. Oikein säikähdin - mitä nyt onkaan vialla? Noh, olin ja olen kuulemma huonon näköinen. Työkaverini Arja vahvisti kasvojeni olevan kalpeat ja kelmeät. Muistin,että myös edellisellä viikolla kasvohoitaja kysyi vointiani, kun huolestui yleisilmeestäni. Peilistä minua katsookin lähes vihertävän värinen naama. Eikä sitä kyllä auttanut kasvohoitokaan.
Siltä seisomalta lähdin käymään terveyskeskuksessa sairaanhoitajan luona. Hemoglobiini näytti hyvää tulosta 134, joten ainakaan raudanpuutteesta ei ole kysymys.
Ehkä pitäisi vaan yksinkertaisesti lähteä ulos aurinkoon! Koko talven olenkin ollut visusti sisällä.
Mervi
Jonna, ilmoita vielä minulle, että olet saanut tiedon ja julisteen!
Anonyymi28. helmikuuta 2018 klo 16.31
Ehdottomasti
mustavalkoinen sisustus, mutta pienellä väri twistillä �� keväisin
kaipaan vähän jotain väriä esim koristetyynynpäälliset vaikka
turkoosin tai aniliininpunaisen värisinä :)
Tämä otos antoi tasatuloksen. Yhtä paljon oli mustavalkoisen sisustuksen kannattajia kuin väriä kaipaaviakin. Silloin on asiat kohdallaan, kun kodin asukkaat ovat tyytyväisiä.

maanantai 12. helmikuuta 2018
Täällä taas ja mitä kuuluu...
Blogihiljaisuuteni kesti neljä kuukautta. Syytä en osaa tarkalleen sanoa, mutta ainakaan ajanpuutteesta ei ole kysymys. Elämäni ja ajatukseni ovat pyörineet kirjaimellisesti "oman navan ympärillä".
Kesästä asti yritin saada painoa pudotetuksi, jotta pääsisin laihdutusleikkaukseen. Ensisijainen syy leikkaukseen oli närästysvaivan korjaaminen. En millään tahtonut saada kiloja tiputetuksi, vaikka syömäni ruokamäärät olivat pieniä. (Lihavat ihmiset aina väittävät syövänsä vähän, mutta nyt myös mieheni oli sitä mieltä) Jollain tarkastuskäynnillä oli paino jopa noussut.
Leikkaus tehtiin joulukuun 5. päivä. Sitä seurasi ihan hirveän hankala aika. Sairaalassa jouduin "tappelemaan" kipulääkitykseni puolesta ja kotiin tultuani olin tosi kipeä useamman viikon. Erityisvaikeuksia aiheuttaa se, että tällä uudella tulitikkuaskin kokoisella mahalla ei saa syödä tulehduskipulääkkeitä ja minä kun tarvitsisin maksimiannoksen Voltarenia. Joudun siis tyytymään elämään kipujen kanssa.
Kävin joulukuussa myös Tyksin kipupoliklinikalla, jossa päädyimme Tramal-kipulääkkeen alasajoon, mikä oli tuhoontuomittu ajatuskin. Nyt minulla ei ole riittävää kivunlievitystä. Tarkoittaa sitä, että yritän selvitä taukoamattoman ja sietämättömän hermokivun kanssa. Koskaan elämäni aikana en ole kivuton ollut, mutta nyt tuntuu, että "kamelin selkä katkeaa". Aamupäivän sinnittelen niinjanäin, mutta iltapäivän olen töissä lähes liikuntakyvytön ja kotiin päästyäni menen pitkäkseni pariksi tunniksi vain noustakseni odottamaan, että pääsen yöunille.
Arvaatte varmaan, miltä tällainen elämä tuntuu? En jaksa/pysty tekemään mitään, en käy missään, en edes harrasta mitään. Vähän aikaa istun ja kudon, mutta sekin käy hetikohta liian kivuliaaksi, kun iskiastyyppinen vaiva repii vuorotellen kumpaakin jalkaa...
Onneksi on Arja. Pellavasydämen ompelijatar. Arja on oppinut talon tavoille ja pystyy yksinkin hoitelemaan putiikkia päivän, pari. Itse en enää ompelukoneen äärellä kykene istumaan. Usein Arja joutuu hoitamaan myös asiakaspalvelun, kun en kykene liikkumaan. Putiikissa meillä menee oikein hyvin. Arjan työsopimusta jatkettiin tämän vuoden loppuun. Sana korjausompelusta on kiirinyt, ja Arjalla riittää töitä. Myös lankojen ostajat ovat löytäneet Pellavasydämen.
Ja onneksi on henkilökohtaiset avustajat, jotka huolehtivat kotitöistä ja putiikissa siivouksesta ja tavaroitten siirtelystä.
Tästä suosta on kuitenkin yritettävä nousta! Paino on pudonnut lähes 10 kiloa ja nyt on meneillään "terapiajakso": yritän keksiä itselleni jotain kivaa, mikä saisi mieleni virkistymään. Siitä esimerkkinä kauniit kynnet.
Olen aina hävennyt rumia kynsiäni. Suurin syy on kylläkin ollut hoidon puute. Nyt on hienot, piiiitkät rakennekynnet, mutta hiukan hankalat. Varsinkin näppäinten näpyttely...
Kävin myös parturissa ja nyt on uusi leikkaus ja väri sama kuin kynsissäkin.
Hierojalla käynti ei ollut yhtä positiivinen kokemus. Olen päätellyt, että liian kova alaselän ja pakaroitten hierominen sai hermovaurion pahenemaan. Seuraavaksi menen jalkojenhoitoon.
Paitsi että elinpiirini on kapeutunut pelkästään kotiin (kaupassakäyntikin tuottaa liikaa kipua) myös ilonaiheet on vähissä. Syöminenkään ei enää tuota nautintoa, vaan lähinnä kipua ja huonon olon. Lukeminen on jäänyt - kännykkä vie senkin ajan - blogi on jäänyt, myös toisten blogien lukeminen. Eilen aloitin kirjan lukemisen ja aion jatkaa sitä. Romaanien tai elämäkertojen lukeminen vie ajatukset pois omasta kurjuudesta ja pääsee hetkeksi erilaisiin sfääreihin.
Olen aina pitänyt itseäni pohjimmiltaan positiivisena ja iloisena ihmisenä, mutta nyt olen joutunut kokemaan alakuloa ja masennus-diagnoosin. Mutta kyllä minä täältä vielä nousen - vaikka väkisin ja sisulla!
Tästä nyt tuli tällainen valitusvirsi. Ensi kerralla näytän, mitä kaikkia käsitöitä olen tehnyt. Sitten on vielä arvonta odottamassa...
Palaan PIAN.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Jättityyny: valitusta ja korjausyritys
Viime viikot ovat olleet kovin kivuliaita. Yksi mahdollinen syy voisi olla aloittamassani kolesterolilääkityksessä. Aiemmin - käytettyäni Atorvastatinia - sain kovat pohjekivut. Nyt Rosuvastatinin kanssa kipu ei ole niin selkeästi kohdennettua. Olen kyllä vakuuttunut kolesterolilääkityksen tarpeellisuudesta, mutta täytyy nyt hetken seurata tilannetta ja sitten ehkä vaihtaa toisen merkkiseen.
Selässäni oleva hermovika säteilee lähes sietämättöminä kipuaaltoina lonkkien kautta varpaisiin asti. Onneksi kipu ei ole aivan taukoamatonta, vaan asentoa vaihtamalla saan sen hetkeksi loppumaan. Autossa istuminen, liian matalalla tuolilla istuminen, ylipäätään kauan istuminen tuottavat tuskaa.
Kun olen tehnyt työpäivän putiikissa ja vaikken edes joutuisi jalkojen päällä olemaan, tunnen oloni tosi surkeaksi. Vain vaivoin saan itseni raahattua sänkyyn. Sitten alkaa jomottava kipu. Ensin olen toisella kyljelläni ja kivun tullessa lonkassa sietämättömäksi, vaihdan selälleni, jolloin sama kylki puutuu olkapäästä varpaisiin ja tuntuu tosi kurjalta. Mutta kun olen kaksi tuntua vaihdellut asentoa, alkaa kipu hellittää.
Lääkäri ei löytänyt mitään syytä lonkan kivulle. Proteesi on hienosti paikallaan. Kun vaan silti tivasin jotain apua, hän keksi lähettää minut kipupoliklinikalle. Odotan suurin toivein joulukuun puoliväliä: toivottavasti jotain apua löytyy. Jotain muuta kuin entistä vahvemmat lääkkeet....
Kun kipu liittyy makuuasentoon, ajattelin josko tyynyistä olisi apua. Muistin, että minulla on jemmassa kauan sitten Virosta hankkimani jättityynyt. Yhteen niistä ompelija-Arja teki päällisen. Nyt testailen, onko tästä apua. Tyyny on kylläkin niin iso, ettei sen kanssa sänkyyn ketään muuta mahdukkaan!
Eräässä ketjuliikkeessä on taannoin ollut myynnissä vartalotyynyä. Nyt minullakin on sellainen.
Onko lukijoista kenelläkään kokemusta vartalotyynystä? Miten käytät sitä - lukiessa selän takana vai jalkojen alla...?
Tyyny on 90 cm x 70 cm. Päälliseksi valitsin tuollaisen flanellisen pupukankaan. Se tuntuu miellyttävältä ihoa vasten. Kuvatessani tyynyä tajusin, että olisi pitänyt valita kangas SISUSTUKSEEN SOINTUVAKSI. Noh, noita nyt voi ommella useampiakin.

maanantai 11. heinäkuuta 2016
Kuntosalille!
Vuoden verran olen suunnitellut ja itseäni tsempannut. Nyt se vihdoin tapahtui! Kävin ensimmäisen kerran vuosien jälkeen kuntosalilla. Odotin kaikki leikkaukset ja tutkimukset ja nyt kun kaikki on todettu olevan ok, voin aloittaa kunnonkohotuksen.
Valitsin Kuntostudio Naisvoiman. Tämä siksi, että siellä on laitteet, jotka toimivat hydraulisella vastuksella. Minulle se on tärkeää, etteivät vähäiset voimani kulu edestakaisin pomppimiseen, kun painoja säädellään.
Nimensä mukaisesti täällä käy vain naisia ja tilaa on kuulemma yleensä ruhtinaallisesti, vuoroaan ei yleensä joudu odottelemaan. Taitaa olla muillakin saleilla jo nykypäivänä ovikortit, joilla sisään pääsee itsekseen. Käytettävissä oleva aika kun on minulla todellakin kortilla. Tai siis se aika, jolloin jaksaisin lähteä. En aamulla, enkä juurikaan työpäivän päätteeksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää viikonloppu ja todennäköisesti sunnuntai, joka onkin ainut vapaapäiväni.
Naisvoiman Laura katsoi minulle 8 laitetta, joiden kanssa aloitan. Tavoitteet laitettiin hyvin alhaisiksi, kun lähtötaso on +/- 0.
- Ensimmäinen tavoite on, että kulkisin vajaan korttelin matkan kävellen, enkä autolla.
- Toinen tavoite olisi se, että liikunnasta häviäisi vastenmielisyys.
- Kolmas tavoite liittyy veden juomiseen. Päivässä pitäisi saada kitattua 1/2 litraa - näin aluksi.
Liikkeitä teen minuutin, sen jälkeen pieni tauko ja sitten toinen minuutti samalla laitteella. Kaikissa laitteissa en kyllä jaksa tehdä kuin alle 5 temppua, kun voimat jo uupuu. Noloa, mutta suunta on siis vain ylöspäin! Kaikki tavoitteet ja käynnit kirjataan vihkoon, josta Laura seuraa kehittymistäni. Kovasti Laura koitti kannustaa useampaan päivään viikossa, yksi ei kuulemma oikein riitä. Mutta minä tiedän tasantarkkaan, että yksikin päivä viikossa tuottaa tuskaa. Katsotaan syssymmällä sitten, jos pystyisin lisäämään kahteen päivään viikossa.
Ostin 10 kerran sarjan, joka on voimassa 90 päivää ja maksoi 49 euroa.
Saatte kysellä matkan varrella, miten homma etenee, sillä tarvitsen ulkpuolisen tarkkailijan. Olen hyvä keksimään tekosyitä ja laistamaan kaikesta mahdollisesta, mikä ei ole kivaa. Liikunta ei ole kivaa - ainakaan vielä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016
Sittenkin käsilaukku, olkalaukku, shopperi vai mikäsennimionkaan?
Muutama vuosi sitten, kun kävelin kahden kyynärsauvan avulla, en pystynyt käyttämään käsilaukkua, kun ei kerta ollut ylimääräistä kättä sitä kantamaan. Silloin hävitin kaikki käyttökelvottomat, rumat, mutta myös kauniit laukut, joita jäin suremaan. Täällä kerroin asiasta.
Kahden kyynärsauvan avustuksella kävellessä parhain laukku on crossbody, jolloin kädet ovat vapaat.
Reppu ei tule kysymykseen, näytän sen kanssa ihan hirveen lihavalta ja toisekseen sitä on liian vaikea käyttää, kun käsissä on kepit.Crossblodyn pitää olla aika pieni, ettei ole keppien tiellä, joten sinne ei juuri muuta mahdu kuin rahat ja huulipuna.
Nyt, kun olen voinut jättää toisen kepin pois, pystyn jotain kädessäkin kantamaan. Viime viikolla näin Wiklundilla ohikulkiessani muutaman sellaisen avonaisen, pystyssä pysyvän laukun, joihin ihastuin. Harmikseni väri ei ollut mieleinen. Ajatus jäi kuitenkin kytemään ja nyt olen hakemassa vastaavaa.
Suorastaan inhoan näitä kahvipusseista väännettyjä koreja. Mutta. Tässäpä joku aika sitten havaitsin sellaisen olevan aika kätevä: se pysyy itsellään pystyssä, tavarat on kerralla nähtävissä ja kun laitat tavaran takaisin laukkuun, voit vain pudottaa sen sinne ilman vetoketjujen avaamista.
Haluaisin tämän mallisen laukun. Välillä jo pohdin, että voisiko tuon ylläolevan korin pehmustaa ja päällystää nahalla. Mutta ehkä ei tule siistiä?
Mistä siis löytäisin kassin, joka pysyy pystyssä, jossa ei ole vetoketjua, ei lukkoja, ei monia taskuja - vaan pelkistetty korin mallinen kassi lyhyillä kantohihnoilla ja olkahihnalla, joka olisi ainakin 150 cm pitkä.
Malliltaan jotain tällaista:
Ensin tietysti käyn kiertämässä paikalliset liikkeet ja sitten vasta - jos ei löydy - lähden tosissaan netistä etsimään. Näiden esittelemieni laukkujen hinta on n. 50 euroa, eli ihan ok. Nahkaista en haluakaan, sillä siitähän ei pääse koskaan eroon ja hinta olisi huima.
Paitsi, jos olisi nahkaompelukone. Sopiva nahkapala kyllä löytyy valikoimistani. Sitten pitäisi vielä osata ommella. Nimittäin nahkaa. Ei sentään, kyllä minä ostan valmiin.
Mervi
Kahden kyynärsauvan avustuksella kävellessä parhain laukku on crossbody, jolloin kädet ovat vapaat.
Reppu ei tule kysymykseen, näytän sen kanssa ihan hirveen lihavalta ja toisekseen sitä on liian vaikea käyttää, kun käsissä on kepit.Crossblodyn pitää olla aika pieni, ettei ole keppien tiellä, joten sinne ei juuri muuta mahdu kuin rahat ja huulipuna.
Nyt, kun olen voinut jättää toisen kepin pois, pystyn jotain kädessäkin kantamaan. Viime viikolla näin Wiklundilla ohikulkiessani muutaman sellaisen avonaisen, pystyssä pysyvän laukun, joihin ihastuin. Harmikseni väri ei ollut mieleinen. Ajatus jäi kuitenkin kytemään ja nyt olen hakemassa vastaavaa.
Haluaisin tämän mallisen laukun. Välillä jo pohdin, että voisiko tuon ylläolevan korin pehmustaa ja päällystää nahalla. Mutta ehkä ei tule siistiä?
Mistä siis löytäisin kassin, joka pysyy pystyssä, jossa ei ole vetoketjua, ei lukkoja, ei monia taskuja - vaan pelkistetty korin mallinen kassi lyhyillä kantohihnoilla ja olkahihnalla, joka olisi ainakin 150 cm pitkä.
Malliltaan jotain tällaista:
| Olivia Korula.fi |
![]() | |
| Zalando |
![]() |
| Fashion Only, www.jeans.fi |
Ensin tietysti käyn kiertämässä paikalliset liikkeet ja sitten vasta - jos ei löydy - lähden tosissaan netistä etsimään. Näiden esittelemieni laukkujen hinta on n. 50 euroa, eli ihan ok. Nahkaista en haluakaan, sillä siitähän ei pääse koskaan eroon ja hinta olisi huima.
Paitsi, jos olisi nahkaompelukone. Sopiva nahkapala kyllä löytyy valikoimistani. Sitten pitäisi vielä osata ommella. Nimittäin nahkaa. Ei sentään, kyllä minä ostan valmiin.
Mervi
sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
Loiki asu
Ei muuten tiedä Googlekaan tuon sanan "loiki" merkitystä. Lieneekö varsinais-suomalainen sanonta, vai onko peräti äitini itse keksimä? Meillä sitä on käytetty tarkoittamaan huonosti istuvaa, liian pitkää, tyylitöntä tai asua, jossa kantajansa on "kuin rotta tyhjässä tynnyrissä".
Lähtiessäni käymään Turussa lääkärissä halusin valita asun, jossa on helppo autoilla, helppo pukea ja riisua, eikä tarvitsisi isossa kaupungissa hävetä.
Kesäpuvustoni on vanhanaikainen, en ole ostanut yhtään uutta vaatetta. Ja miksi ostaisinkaan, kun kaappi on kuitenkin täynnä käyttökelpoista. Olen päättänyt pärjätä näillä. Luomalla uusia yhdistelmiä toivon saavani vaihtelua.
Lähtökohdaksi otin joustavat housut, tällä kertaa itse tekemäni trikoocaprit. Ne tuntuvat päällä, niinkuin ei olisikaan mitään, ovat kuin toinen iho. (Pellavasydämessä on muuten muutamat vielä myynnissä) Väriksi valikoi jokseenkin hankala ruskea. Ruskeasta minulle sopii vain tietty kylmä sävy eikä minulla juurikaan ole ruskeita vaatteita. Mitä siis yläosaksi? Löysin tunikan, jota olen pitänyt ollessani lihavimmillani.
No jos tulee kylmä, mitä takiksi? Löysin hienosti tunikan petroolin väriin sopivan pellavajakun. Olen ostanut tämän jo edelliskesänä, mutten ole vielä ollenkaan pitänyt. Jotenkin se ei nappaa, ei ole minun tyyliäni. Vähän liian boheemi valtavine taskuineen. Jakku on Gritas -malliston "eimikäänhalpis" jakku, jonka sain ostaa huimalla alennuksella.
Ennen lähtöäni en kovin tarkkaan analysoinut tätä kokonaisuutta, mutta kotiin palattuani pyysin mieheni valokuvaamaan. Hassua, miten kuvasta näkee paremmin kuin peilistä. Oletteko huomanneet samaa?
No niin, näettekö kuvasta, mitä tarkoittaa sana loiki? Tämä tunika on liian pitkä, legginssit alla samoin liian pitkät. Menisiköhän tämä mekkona? Vai lyhentäisinkö helmaa samalla kun kavennan? Tässä taisi käydä niin, että olen tottunut näkemään tämän tunikan lihavan itseni päällä ja nyt tämä näyttää aivan liian suurelta.
Tässä asussa on kuitenkin yksi aivan ihana elementti - nuo Riekerin sandaalit. Että niissä on mukava kävellä. Olen ostanut nämä muutama kesä sitten, kun istuin pyörätuolissa, enkä siis päässyt kokeilemaan, miten sopivat kävelyyn. Viime kesänä pidin kerran, joten nyt minulla on lähes uudet popot täksi kesäksi. Tuo kuminauha joustaa ja pitää kengän varman tuntuisesti jalassa. Melkein liian paljon tässä on blingblingiä, mutta kestän sen kyllä. Oikeastaan voisin ostaa toiset samanmalliset, mutta eri väriset. On ne niin hyvät kengät, eikä ole kalliitkaan.
ps. En hallitse kuvankäsittelyä, että voisin muokata jalan ihoa. Siispä näytän sen ihan aitona, kamalana...
Mitäs sinä pidät tästä asustani? Saa arvostella.

lauantai 25. kesäkuuta 2016
Näillä laitetaan vanhan naama kuntoon
Eilen jo kerroin Turun reissusta. Koska meillä täällä maalla (tainoh, pikkukaupungissa) ei ole ainuttakaan kemikalioliikettä - vain Tokmanni ja marketit - on tärkeämmät ostokset tehtävä joko netissä tai osutettava Turun lääkärikäynteihin. Netistä en suurin surminkaan meikkejä ostaisi, sillä tarvitsen tapahtumaan asiantuntijan ohjeita. Ehkä sitten, jos tasan tietäisin, mitä tahdon?
Ryppyvoiteeksi valitsin tällä kertaa Cliquen tuotteen. Aikaisemmin olen käyttänyt Biothermin vastaavaa ja sitten Lorealin tuotteita. Jotenkin on jäänyt sellainen olo, ettei noilla kalliimmillakaan olisi yhtään mitään tulosta saavutettu. Kosmetologi kuitenkin kysyi ikääni ja ihmetteli, että ihoni on hyvässä kunnossa, eikä kuulemma vastaa (korkeaa) ikääni. Muutaman vuoden päästä täytän jo 60 - apua. Ensimmäisen kerran sen kirjoitan ääneen ja sehän tuntuu hirveältä!
Olisin toivonut hyvän tuoksuista voidetta, sillä se on minulle osa nautintoa, kuten kaunis purkki myös. Tuoksuihin kuitenkin liittyy allergiariskit ja tämä sarja pyrkii tekemään mahdollisimman hellävaraisia tuotteita, joten se on myös tuoksuton. Tästä voiteesta taitaa puuttua myös väriaineet, sen verran kummallisen näköistä se on...
Kulmakynän olin myös päättänyt ostaa, koska kaikki kotona olevat näyttävät väärän värisiltä. Ja kyllä, olenkin ollut hakoteillä. Nyt valittiin harmahtavan ruskea ja se näyttääkin luonnolliselta. Hiuksissani on ihan oma väri, joten oikean kulmavärin valinta oli sikäli luontevaa. Tämä kynä on helppokäyttöinen, väri on kierrettävän hylsyn sisällä. Näin ollen sitä ei tarvitse teroittaa. Toisessa päässä on harja, jolla oikoa harottavat, harvat karvat.
Sitten tullaankin jo heräteostokseen. Kun kävimme tavallisen arkipäiväisen meikin ainekset läpi, minulle suositeltiin hitunen poskipunaa. Totta, ilmeeni on nykyisin kovin harmaa ja ankea. Tämä heleä sävy miellytti minuakin kovin.
Ja seuraavaa tuotetta en todellakaan kuvitellut ostavani. Valokynä. Mutta sekin tulee tarpeeseen, kun vanhemmiten on juonteet suun ja silmien ympärillä alkaneet uhkaavasti syvetä. Niitä sitten yritän loiventaa tällä.
Näiden impulssiostosten lisäksi olin jo alkujaan päättänyt ostaa - mutta meinasin tässä unohtaa - itseruskettavan aurinkovoiteen. Tämä on kylläkin sävyttävä päivävoide. Kovasti varmistelin, että eihän tämä sitten lähde pesun yhteydessä pois ja näin minulle ainakin vakuuteltiin.
Aikaisempina kesinä olen ollut kovin innokas ottamaan aurinkoa. Ei sen vuoksi, että nauttisin auringosta, vaan ihan silkasta ruskean ihon toiveesta. Ruskea läski kun on mielestäni kauniinpaa kuin valkoinen läski. Yrittäjävuosinani kesäisin varsinkaan ei ole ollut aikaa makoilla. Ja nyttemmin olen selittänyt itselleni, ettei auringossa kannatakaan makoilla. Se melanooma pelottaa. Toisaalta olen joskus monia vuosia sitten yrittänyt ruskettaa - erityisesti sääriä, jotka eivät rusketu - purkkivärillä. Silloin niissä vaan oli niin ällöttävä haju, eikä saavutettu värikään ollut kovin luonnollinen, joten en ole viime vuosina niitä edes kokeillut. Nyt on kuulemma tuotteet kehittyneet. Saapa nähdä olenko porkkanajalka tätä käytettyäni.
Nytkin aurinko paistaa ulkona ja on juhannus, mutta minä täällä sisällä haahuilen yöpaidassa. Jotta ei hirveästi seuraavan sadekuuron aikana harmittaisi, taidan sentään mennä vähäksi aikaa istumaan aurinkoon kera virkkauksen. Mutta ensin käyn keittämässä kupin kahvia ja syön viimeisen mansikkaviinerin.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Päivä pikkuveljelle
Pikkuveljeni täytti jo toukokuun viimeisenä päivänä 50 vuotta, mutta juhlia vietetään vasta tänään. Tulossa on rennot pihajuhlat lähisuvun kesken. Kokoonnumme lapsuutemme mummolaan, jossa nykyään isä asuu kesäisin kissansa kanssa.
Veljeni pyysi minua pitämään puheen. "Kun sää silloin meidän häissäkin puhuit niin hyvin". Sain kyllä paljon kehuja tuosta puheesta yli 20 vuotta sitten. Se on sellainen hetki, jonka olen tallettanut arvokkaana muistoihini. Kun tulee epävarma olo esiintymisestä, kaivan esille noita onnistumisen kokemuksia ja saan niistä voimaa ja rohkeutta.
Kun eilen, lauantaina, suljin putiikin oven, aloin intensiivisesti miettiä puhetta ja kerätä siihen materiaalia. Tarvitsen nimittäin netin kuvia avuksi. Vaikka ajatus ja runko jo oli viikolla mietittynä, minulta meni ihan koko eilinen loppupäivä "pikkuveljen hyväksi". Tänään olen jatkanut ja nyt on kaikki valmiina, myös vaatteet valmiina odottamassa.
Lahjan miettiminen jäi viime tinkaan. Kuten aina. Kaikki. Olin ajatellut rahaa, mutta sitten se tuntui kuitenkin niin persoonattomalta ja lisäksi muistelin, että veljeni perhe tuo yleensä aina tavaralahjan, joten ajattelin heidän arvostavan sellaista. Sitten sen keksin! Veljeni - kuten koko meidän perhe - on pullukkavatsainen. Meidän on siis mahdoton löytää pyyhettä, jonka saa kiedottua vartalonsa ympäri. Niinpä valitsin sen. Pirkko oli jo valmiiksi leikannut pellavapyyhkeitä, jotka minun oli määrä vain ommella. Niitä oli nimittäin joku asiakas jo kysellyt.
Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun ompelin 2 m x 80 cm pellavapyyhkeen. Tein siitä persoonallisemman tekstillä. Olisin halunnut kirjoa, mutta siihen en uskonut ajan riittävän - tekstiilitussi sai siis kelvata. En usko, että teksti kovin kauaa pysyy, vaikka sitä kovasti kuumalla silittelinkin. Mutta niinhän ne muistot muutenkin haalistuu...
Kyllä kai minä tässä vielä kiireenkin pystyn kehittelemään, mutta nyt ainakin tuntuu rauhalliselta.
Tällaisia kuvia väsäsin itse, kun en heti löytänyt valmiina haluamiani. Sittemmin niitä kyllä löytyi.
Pitäkää peukkua, etten mokaa - ainakaan kovin pahoin. Sitten te saatte kestää valitustani... Mervi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)