Ihan sivuraiteille: kipulääkityksestä

Minä olen kipukroonikko. Varsinaista syytä kivuille on vaikea määrittää, mutta kehoni vaan särkee ja on kipeä ja kävely tuottaa tuskaa. Minulle on tehty n. 20 leikkausta ja alkuperäinen syy on synnynnäinen lonkkavika. Lonkkiin on laitettu yhteensä 8 keinoniveltä ja juuri nyt pitäisi kaiken olla kunnossa. Mutta ei ole ja sittemmin on selkään tullut hermovaurio ja polvet odottavat protetisointia jnejne... Olen käynyt kipuklinikalla ja osallistunut kroonikkojen kivunhallintaryhmään. Ryhmästä sain paljon uutta tietoa, joskin se tavallaan vei toivoa pois. Olinhan aina kuvitellut, että kunhan sopiva lääke löytyy, niin kivutkin katoavat. Tapaturman tai leikkauksen jälkeen näin usein onkin, mutta kun on kyse kroonistuneesta kivusta, jolle ei syyksi löydy esim. kudosvauriota, sen toimintamekanismi on hankalampi. Syy ei olekaan siellä rikkoontuneessa polvessa vaan jossain aivoissa, hermoreseptoreissa tms... Tässä esim. yksinkertainen selostus.

 

Kaikkea kipua ei ikinä pystytä lääkkeillä saamaan pois. Muistelen kuulleeni, että lääkärit pitävät hyvänä, jos 30 % kroonisesta kivusta saadaan hoidettua. Olen syönyt 20 vuotta vahvoja kipulääkkeitä, jotka koukuttavat ja aiheuttavat vieroitusoireita, jos lääkkeenotto jää välistä tai edes viivästyy. Kipuklinikalla aloitettiin tällaisen lääkkeen alasajo ja vuoden päästä olin jo aika hyvässä tilanteessa, pärjäsin hyvin pienellä annoksella. Nyt olen kyllästynyt siihenkin. Iltapäivällä alkaa viekkarit, jos en kellosta katso lääkkeenottoaikaa. En vaan enää halua elää niin.

Jo tässä vaiheessa - yli 40 vuotta sitten - 17-vuotiaana morsiamena olin joutunut särkylääkkeitä popsimaan ja kivuista kärsimään.

Kävin tällä viikolla lääkärissä ja kohdalleni osuikin ihastuttava naisihminen; taitava, ystävällinen, joustava ja perusteellinen. Lisäksi juuri farmakologia oli hänen mielialuettansa, joten lääkkeitteni uusinta oli mitä parhaissa käsissä. Sain, mitä pyysin.

Nyt - juuri tänään - on paha päivä, kun alan tiputtaa tuota opioidi-lääkettä pois. Vaihtoehdot ovat: joko hitaasti parin viikon jaksoissa, jolloin ikävää vointiä kestää kauemmin, mutta tulokset ovat pysyvämpiä tai nopeammin, mutta sitten ei ole varmaa pysyvyydestä. Minä kun olen on-off - ihminen, ajattelin sitten lähteä ripeästi liikkeelle. Kun on viikonloppu ja saan vaikka maata peiton alla koko ajan, yritän päästä myrkyistä eroon mahdollisimman paljon. Otan sitten hippusellisen, jos ihan mahdottomaksi alkaa käydä.

 


Huono puoli tässä on se, etten ole varma, miten kipujeni käy. Sain kyllä toisen lääkkeen - tulehduskipulääketyyppisen - tilalle. Nyt pitäisi löytää sellainen combo, että pystyn elämään ja toimimaan, Totuushan on se, että elämäni on niin avustettua, ettei minun ole pakko rehkiä yli voimieni - kiitos ihanien henkilökohtaisten avustajieni ja työntekijäni ja aviopuolisoni - mutta paikallaan pysyen kuntoni luonnollisesti huononee ja oravanpyörä on valmis. Kykenen aina vain vähempään. Kipujen kanssa ei ole kiva häärätä.

Kun tiedän edessä olevan jotain liikunnallisesti vaativaa, otan toki kunnon dropit. Näin, esimerkiksi, kun lähden Turkuun opiskeluilloiksi. Sellaiset päivät on mukavia, kun ei koko ajan satu. En vaan  voi aina olla niin vahvassa lääkityksessä. Sitä ei kestä myöskään lihavuusleikattu mahani, jonne ei saisi ollenkaan laittaa tulehduskipulääkkeitä, koska saattavat aiheuttaa verenvuotoa.

Mutta näillä mennään!

Viikonloppuna pitää kyllä tehdä kotitehtäviä. Saimme alkuviikosta valmiiksi trikoohousujen kaavat, ja ne pitäisi nyt testata leikkaamalla ja ompelemalla sovitusvaate.

Mervi

Laihdutusleikkaus - oliko hyötyä?

 Ensimmäinen ajatus laihdutusleikkauksesta - tai oikeampi nimitys on LIHAVUUSLEIKKAUS -  syttyi mieleeni joskus vuoden 2012 paikkeilla. Silloin tästä asiasta ei yleisesti puhuttu. Kun kerroin eräälle ihmiselle lähipiirissä aikomuksestani, hänen reaktionsa oli: "Etkö  voisi vain kuvitella käyneesi leikkauksessa ja laihduttaa ihan tavallisesti?" Hah. Loppujen lopuksi kävi niin, että hän lähti leikkaukseen ennen minua! Se olikin minulle helpotus, sillä sainhan kulkea valmiiksi viitoitettua polkua....

Kun lähdin hakemaan lähetettä terveyskeskuksesta, ei siellä ollut kokemusta asiasta. Ensin sain kieltävän vastauksen, mutta sitten lopulta lähete Tyksiin heltisi. Tällaisena pulskana lähdin apua hakemaan:

Tässä kuvassa olen aika "höyskässä" kunnossa

Tie varsinaiseen leikkaukseen on pitkä. Kaiken lähtökohta on, että olet tarpeeksi ylipainoinen, mutta myös, että sinulla on näyttöä aikaisemmista laihdutusyrityksistä. No, niitä minulla oli vaikka kuinka paljon useamman vuosikymmenen ajalta, olinhan jo nuorena tyttönä käynyt terveyskeskuksen laihdutusryhmässä, vähän vanhempana Painonvartijoissa, lääkärin valvonnassa VLCD- kuuria ja mitä vielä... Osa oli onnistuneita yrityksiä, osa vain yksityksiä.

Kaiken kaikkiaan leikkaukseen pääsyyn meni vuoden verran. Kävin kirurgin vastaanotolla, verikokeissa, gastroskopiassa (=mahalaukun tähystys) ja ravintoterapeutilla. Prosessiin kuului myös hampaitten tarkistus hammaslääkärillä. Tuo tähystys oli ihan kamala kokemus, mutta se tehtiin ammattitaidolla ja nopeasti.

Vaihtoehdot 

Minut leikkasi tammikuussa 2014 Paulina Salminen Tyksistä. Hän on laihdutusleikkauksiin hyvin perehtynyt, mukava kirurgi. Tässä hänen tutkimusryhmänsä tuloksia.  Kirurgi selitti kaksi eri vaihtoehtoa toimenpiteeksi. Sleevessä poistetaan suuri osa mahalaukusta ja jätetään vain pieni "hiha", mistä nimitys. Bypass, eli Ohituksessa mahalaukku ohitetaan. Täällä on mielestäni asia selitetty hyvin. Pantaleikkauksia (kuva C) ei käsittääkseni enää tehdä.

Jos potilaalla on taipumusta närästykseen, sleeveä ei edes harkita. Koska minulla ei sitä ollut, päätettiin tehdä sleeve - mikä myöhemmin osoittautui vääräksi valinnaksi. Leikkauksen jälkeen minulle tuli TOSI KIUSALLINEN närästysvaiva.

Ensin painoa putosi hyvin. Mutta kahden kuukauden päästä sain verenmyrkytyksen (sen yhteyttä laihdutusleikkaukseen ei ole voitu osoittaa) ja loppuvuosi oli karmeaa taistelua. Bakteeri pesiytyi lonkan keinoniveleen, joka piti poistaa. Jouduin pyörätuoliin ja olin kauan sairaalassa antibioottitiputuksessa. Kun tilanne rauhoittui, alkoi painokin nousta. Otin uudelleen yhteyttä Tyksiin vuonna 2017 ja pääsinkin uuteen leikkaukseen. Syynä nimenomaan närästysvaivan korjaus. Mikä toteutuikin täydellisesti. Sen sijaan painoa en saanut enää kovin paljon putoamaan.

Näissä kuvissa olen "pienimmilläni" sleeven jälkeen. Kun pääsin pyörätuolista, alkoi paino nousta. Minulla ei ollut voimavaroja tarkkailla syömisiäni. En kyllä syönyt isoja annoksia, mutta söin väärin. Addiktoiduin yhteen Lidlin jälkiruokarahkaan ja söin sitä hullun tavalla. Toisen leikkauksen jälkeen se maistui onneksi pahalta.

Tässä kuva kesältä 2014, kun Pellavasydämen uutta myymälää vasta laitetaan

Tässä toisessa, ohitusleikkauksessa joka tehtiin joulukuussa 2017, sain taas uuden vaivan. Nyt leikkauksesta on jo 1,5 vuotta ja koko tämän ajan olen kärsinyt jatkuvasta ripulista. Syytä tähän ei ole löytynyt, jos sitä oikein kunnolla on tutkittukkaan. Lääkkeeksi sain Imodiumia - ilmeisesti koko loppuelämän. Vaiva on erittäin kiusallinen ja pahimmillaan eristää normaalielämästä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Esimerkiksi uimahalliin meneminen saattaa estyä, jos juuri silloin vaiva ei ole hallinnassa.

Noh, menisinkö uudestaan?

Menisin. Kaikesta kamaluudesta huolimatta. Oma tieni laihdutuksen yrittämisessä oli käyty loppuun. En kyennyt muuttamaan totuttuja tapojani, enkä hillitsemään iltasyömistäni. Leikkaus oli ainut vaihtoehto.

Tuon sleeven jättäisin välistä kokonaan. Olisi ollut viisasta tehdä heti alunperin mahalaukun ohitus. Nyt painoni pysyy prikulleen samassa; ei putoa, muttei onneksi nousekaan. Mahalaukku on pieni, sinne mahtuu korkeintaan 2 dl ruokaa. Jos syön enemmän, alkaa kovat kivut. Samoin nopea syöminen aiheuttaa kipua.

On opeteltava syömään vähän ja hitaasti. Kun menemme pizzalle, otamme yhden puoliksi ja siitä puolikkaasta kykenen syömään puolet. Mieheni on jo tottunut syömään lautaseltani loput. Joissain ravintoloissa saan selittämällä lasten annoksen.

Aivan liian iso annos

Myös syödyn ruoan laadulla on merkitys. Jos syön jäätelön (se on liian makeaa) alkaa dumping-ilmiö. Hirveän moni ennen hyvältä maistunut syöminen on muuttunut pahan makuiseksi. Enää ei löydy hyvänmakuista jugurttia, rahkaa tai proteiinivanukasta. Ylipäätään mieluisan syömisen löytäminen on hankalaa. Kaikkein mieluiten söisin vain salaattia. Mieheni tekeekin joka ikinen ilta ison kulhollisen, josta syö itse pienen annoksen ja minä valtavan. Salaatinkastike on ainut rasvainen, mitä syön. Leipää syön 4 palaa ja se on liikaa, mutta toisaalta sillä korvaan pullan. Mitään makeita kahvileipiä en pysty/halua syödä, mutta tavallinen kotipulla on nannaaa. Leivässä olemme siirtyneet kauraleipään, enkä onnekseni ole siihen kyllästynyt, vaikka syömme samaa päivästä toiseen. Leikkeleet on jäänyt pois, ne eivät maistu. Kananmunaa kyllä laitan leivän päälle ja syön muutenkin, kun pitäisi proteiinin saannista pitää huolta.

Viisi vuotta sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella luopuvani lihasta. Nyt olen hyvin valikoiva sen suhteen. Määrän pitää olla pieni ja mieluiten jauhelihaa tai muutoin mureaa.

Ruokarytmi on yksi tärkeä opittava asia. Syömisten  välit eivät saa venyä liian pitkiksi. Pidän huolta, että 2-3 tunnin välein syön jotain. Iltasyöminen on edelleen ongelma: jos en kiinnitä siihen huomiota, mieleni tekisi puputtaa vähän väliä jotain. Mutta onneksi vatsalaukku ei salli isoja määriä.

Tällä hetkellä olen  vähän hämmennyksissäni. Miten saisin painon putoamaan? Tarvetta on vielä paljon. Osasyy jumittamiselle on pieni kulutus. Päivätyöni vietän etupäässä istuen ja illat makaan telkkaria katsoen. Kulutukseni on lähes vuodepotilaan tasolla. Näin ollen en saisi syödä nykyistä määrää. Aika vaikea on tietää, mistä vähentäisin. Olenkin pohtinut jonkun kalorilaskurin käyttöönottoa.

Kontrollit Leikkaukseen valmistautumisessa tutkitaaan veriarvot erittäin hyvin. Samoin niitä kontrolloidaan pitkin matkaa ja ravitsemusterapeutilla käydään useamman kerran. Verikokeissa minulta löydettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta, mikä ei muutoin minulle oireillut mitenkään. Sen poistoleikkauksesta olen kertonut täällä. Heti ensimmäisissä verikokeissa todettiin myös, ettei minun elimistööni imeydy d-vitamiini. Tasoa yritettiin nostaa tableteilla, mutta pariin otteeseen sitä on jo pistetty lihakseen. Loppuelämän leikatut syövät pilleripurkista lisävitamiinia ja kalkkia.


Ainiin, yksi iso vaikutus ohitusleikkauksella oli lääkitykseeni. On surullista, etten saa syödä tulehduskipulääkkeitä, jotka ovat mahan limakalvolle ongelmallisia. Olin jo vuosia tarvinnut  Voltaren - kipulääkkeen ja nyt se piti jättää pois. Korvaavaa ei ole löytynyt, joten kivut ovat lisääntyneet. Ihan poikkeustapauksissa saan kuitenkin tuon lääkkeen ottaa, mutta aina vatsan suojalääkkeen (Somac) kanssa.


Jos haluat kysyä jotain omasta kokemuksestani, vastaan mielelläni.

Aloitin muuten oman blogin laihdutusleikkaukselle, muttei siitä näköjään valmista tullutkaan. Voit käydä täältä katsomassa ensimmäiset tutkimukset. 

Mervi

Sairaalareissu

Jotkut lukijani tietävätkin, että olen käynyt laihdutusleikkauksessa. Kahdessa. Siinä yhteydessä ihmisen terveys/sairaudet tulee tosi hyvin tutkituksi. Verikokeissa ilmeni, että veressäni on liikaa kalkkia.

Syynä on LISÄKILPIRAUHASEN liikatuotanto.
Minun tapauksessani rauhaskasvain (ei, ei ole syöpää) päätettiin leikata pois. Magneettikuvauksessa kasvain pystyttiin selvästi havaitsemaan ja kuulemma leikkauksessa se saatiin pois juurikin sen selvärajaisuuden ansiosta.

https://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/ldk/ldk00177.jpg

Toimenpide oli kai päiväkirurginen, vaikka yhdeksi yöksi jäinkin. Leikkaus tehtiin Tyksin A-sairaalassa.

Minulla on elämässäni ollut erilaisia leikkauksia jo yli 20 ja tähän valmistauduin suuremmin hermoilematta. Menin aamulla Kela-taksilla sairaalaan ja jouduin odottelemaan 3 tuntia leikkaussaliin pääsemistä. Kanyylin laittaminen oli juurikin yhtä vaikeaa kuin aina. Anestesialääkärin ehdotuksesta sain nukutuksen maskin kautta (olipa kamala haju!) ja sen jälkeen verisuonet kuulemma tulevat paremmin "tyrkylle". Varsin kivutonta siis minulle.

Heräämössä sain kunnon tropit ja kaikki muut kivut hävisivätkin, paitsi kurkun seutu oli jokseenkin ikävä. Ei särkenyt selkä, ei lonkat, polvet, eikä nilkat - mikä autuaallinen olo! Yöllä jouduin pyytämään lisää oxynormia, mutta sitten riittikin jo omat normisärkylääkkeet.

Pari uutuutta olivat keksineet sitten viime leikkauskäynnin. Kasvoihin laitettiin monta anturia kiinni, niillä seurataan unen syvyyttä. Olipa siis yksi huolenaihe vähemmän: se, että en olisikaan unessa, kun leikkaavat, hih. Toinen uutuus oli lämpöpeitto. Se on kuin muoviin puristettu ohut tekstiili, joka avattuna ilman kanssa saa aikaan palamisreaktion pienissä taskuissa olevissa läpysköissä. Lämpö - suorastaan kuumuus - riitti vielä seuraavaan aamuun. Peitto on kerakäyttöinen ja maksaa kuulemma 15 euroa. Kertakäyttöinen oli myös tussi, jolla askelmerkit tehtiin. Sen sai omakseen.

Eivät "suostuneen" pyyntööni leikata ylimääräinen heltta - leuassa roikkuva nahka - pois. Pöh.


Tässä kuvia lämpöpeitosta:

Kurkku on sisältä kipeä ja karhea hengitysputken jäljiltä, mutta ääni on tallella! Joskus näissä leikkauksissa äänihuulet vaurioituu ja ääni joko lähtee kokonaan pois tai käheytyy.

Loppuelämäni syön nyt sitten kalkkia, mutta sitä nyt muutenkin tämänikäinen naisihminen söisi. Arvojen tasaantumista tarkkaillaan.

Aamulla kun heräsin kotona, tunsin suun ympärillä pistelyä, mikä on merkki siitä, että kalkki aleni liikaa. Ohjeen mukaisesti otin lisäannoksen kalkkitabletteja ja nyt seurailen tilannetta, että loppuuko oireet. Jos ei, minun pitää käydä labrassa mittauttamassa kalkkiarvot.

Tottakai sairaalassa oli myös sukankudin mukana ja mukavasti edistyikin työ.

Mukava sairaalareissu sikälikin, että sain syödä! Ei ollut minkäänlaista dieettiä. Täällä sai vielä yölläkin pyytää ruokaa ja minähän tyttö pyysinkin yöhoitajilta lisää sapuskaa. Olinhan paastonnut jo puolitoista vuorokautta. Tuo ylläoleva lounas meni kyllä överiksi. Ainut maistuva oli jälkiruoka, raparperihyve, mutta enpä sitäkään pystynyt montaa lusikallista syömään. Kaalia en ollenkaan ja pääruokakin jäi muutamaan haarukalliseen. Kahvi kyllä auttoi päänsärkyyn.

Kaikkineen varsin mukava reissu - noinniinkuin verrattuna yleensä leikkauksiin...

Mervi

Arvonta suoritettu ja kuulumisia

Olen kovasti myöhässä arvontatuloksen kanssa. Täällä oli karttajulisteen arvonta. Tein perinteisesti paperilaput jokaisesta osallistujasta ja voittajaksi nousi  Anonyymi 16:31, joka oli onnekseen ilmoittanut myös sähköpostiosoitteensa. Jonna Tiittaselle on lähtetty tieto  voitosta.

Jonna, ilmoita vielä minulle, että olet saanut tiedon ja julisteen!

Anonyymi28. helmikuuta 2018 klo 16.31

Ehdottomasti mustavalkoinen sisustus, mutta pienellä väri twistillä �� keväisin kaipaan vähän jotain väriä esim koristetyynynpäälliset vaikka
turkoosin tai aniliininpunaisen värisinä :)

Tämä otos antoi tasatuloksen. Yhtä paljon oli mustavalkoisen sisustuksen kannattajia kuin väriä kaipaaviakin. Silloin on asiat kohdallaan, kun kodin asukkaat ovat tyytyväisiä.

Tässä istuessani työpöytäni ääressä aurinko paistaa suloisesti lämmittäen. Voisinpa sanoa, että myös elämässäni olisi edes pieni valonsäde, mutta ei. Kärsin edelleen taukoamattomasta kivusta, jonka nyt olen kylläkin saanut paremmin paikallistettua.

Polvet ovat kipeät ja niissä on myös leposärkyä. Olen menossa ilmoittautumaan proteesileikkaukseen. Toinen paha kipukohta on selässä. Välillä se on puukoniskuja, toisinaan taas ikävää säteilykipua. Sitten on niitä päiviä, kun koko kroppa särkee. Uusin tuttavuus on olkapääkipu - tietysti voimakkaasta rasituksesta, kun koko painollani varaan kyynärsauvaan. Sen saa onneksi hallintaan kipugeelillä.

VARAS YLLÄTTI

Yhtenä iltapäivänä olin kesken työpäivän makuuhuoneessa huilaamassa, kun näin miehen hääräävän autoni luona. En nähnyt kuin pipon. Ihmettelin, mitä mieheni tekee siellä, enhän ollut aikeissa mihinkään lähteä autolla.

Myöhemmin selvisi, että joku oli tullut n. klo 15 pihaamme pyörällä, käynyt tsekkaamassa mun auton, mutta ovet oli lukossa ja sitten mennyt vieressä olevan mieheni auton luo. Pahaksi onneksi tämä oli jättänyt oven auki ja niinpä kaikki irtoava lähti voron matkaan. Navigaattori, autokamera ym... mitä siellä nyt olikaan. Ajatella, putiikki oli auki, valot päällä ympäri taloa ja silti joku uskaltaa.

Varas oli jatkanut matkaansa takaovelle, muttei päässyt sisälle. Pyörällä oli hurjastellut kokolailla jyrkän umpihankisen rinteen alas kadulle.

Seuraavana päivänä mieheni oli ollut pihatöissä, kun taas samasta suunnasta tuli teinipoika pyörällään, näki Aarren ja lähti hurjaa vauhtia polkemaan toiseen suuntaan. Pipo oli kuvaamani kaltainen. Ehkäpä siellä jossain koulunpihalla vaihtui autotarvikkeet karkki/kaljarahaan?

Nämä on mun toiset rakennekynnet ja rakastan, rakastan... Ensi viikolla taas uusitaan - minkälaiset nyt keksisi? Nyt kehtaan näyttää käsisäni ja kyllä olenkin kehuja saanut. Sen sijaan.....

SURKEA NAAMA

Elokuvissa ollaan empaattisia ja kysytään "onko sinulla kaikki hyvin?" En ole ikinä kuullut mieheni niin kysyvän ja sentään huhtikuun 15. päivä tulee täyteen 40 vuotta avioliittoa... Mutta nyt yhtenä päivänä kysyi. Oikein säikähdin - mitä nyt onkaan vialla? Noh, olin ja olen kuulemma huonon näköinen. Työkaverini Arja vahvisti kasvojeni olevan kalpeat ja kelmeät. Muistin,että myös edellisellä viikolla kasvohoitaja kysyi vointiani, kun huolestui yleisilmeestäni. Peilistä minua katsookin lähes vihertävän värinen naama. Eikä sitä kyllä auttanut kasvohoitokaan.

Siltä seisomalta lähdin käymään terveyskeskuksessa sairaanhoitajan luona. Hemoglobiini näytti hyvää tulosta 134, joten ainakaan raudanpuutteesta ei ole kysymys.

Ehkä pitäisi vaan yksinkertaisesti lähteä ulos aurinkoon! Koko talven olenkin ollut visusti sisällä.



Mervi

Täällä taas ja mitä kuuluu...

Blogihiljaisuuteni kesti neljä kuukautta. Syytä en osaa tarkalleen sanoa, mutta ainakaan ajanpuutteesta ei ole kysymys. Elämäni ja ajatukseni ovat pyörineet kirjaimellisesti "oman navan ympärillä".

Kesästä asti yritin saada painoa pudotetuksi, jotta pääsisin laihdutusleikkaukseen. Ensisijainen syy leikkaukseen oli närästysvaivan korjaaminen. En millään tahtonut saada kiloja tiputetuksi, vaikka syömäni ruokamäärät olivat pieniä. (Lihavat ihmiset aina väittävät syövänsä vähän, mutta nyt myös mieheni oli sitä mieltä) Jollain tarkastuskäynnillä oli  paino jopa noussut.

Leikkaus tehtiin joulukuun 5. päivä. Sitä seurasi ihan hirveän hankala aika. Sairaalassa jouduin "tappelemaan" kipulääkitykseni puolesta ja kotiin tultuani olin tosi kipeä useamman viikon. Erityisvaikeuksia aiheuttaa se, että tällä uudella tulitikkuaskin kokoisella mahalla ei saa syödä tulehduskipulääkkeitä ja minä kun tarvitsisin maksimiannoksen Voltarenia. Joudun siis tyytymään elämään kipujen kanssa.

Kävin joulukuussa myös Tyksin kipupoliklinikalla, jossa päädyimme Tramal-kipulääkkeen alasajoon, mikä oli tuhoontuomittu ajatuskin. Nyt minulla ei ole riittävää kivunlievitystä. Tarkoittaa sitä, että yritän selvitä taukoamattoman ja sietämättömän hermokivun kanssa. Koskaan elämäni aikana en ole kivuton ollut, mutta  nyt tuntuu, että "kamelin selkä katkeaa". Aamupäivän sinnittelen niinjanäin, mutta iltapäivän olen töissä lähes liikuntakyvytön ja kotiin päästyäni menen pitkäkseni pariksi tunniksi vain noustakseni odottamaan, että pääsen yöunille.

Arvaatte varmaan, miltä tällainen elämä tuntuu? En jaksa/pysty tekemään mitään, en käy missään, en edes harrasta mitään. Vähän aikaa istun ja kudon, mutta sekin käy hetikohta liian kivuliaaksi, kun iskiastyyppinen vaiva repii vuorotellen kumpaakin jalkaa...

Onneksi on Arja. Pellavasydämen ompelijatar. Arja on oppinut talon tavoille ja pystyy yksinkin hoitelemaan putiikkia päivän, pari. Itse en enää ompelukoneen äärellä kykene istumaan. Usein Arja joutuu hoitamaan myös asiakaspalvelun, kun en kykene liikkumaan. Putiikissa meillä menee oikein hyvin. Arjan työsopimusta jatkettiin tämän vuoden loppuun. Sana korjausompelusta on kiirinyt, ja Arjalla riittää töitä. Myös lankojen ostajat ovat löytäneet Pellavasydämen.

Ja onneksi on henkilökohtaiset avustajat, jotka huolehtivat kotitöistä ja putiikissa siivouksesta ja tavaroitten siirtelystä.

Tästä suosta on kuitenkin yritettävä nousta! Paino on pudonnut lähes 10 kiloa ja nyt on meneillään  "terapiajakso": yritän keksiä  itselleni jotain kivaa, mikä saisi mieleni virkistymään. Siitä esimerkkinä kauniit kynnet.

Olen aina hävennyt rumia kynsiäni. Suurin syy on kylläkin ollut hoidon puute. Nyt on hienot, piiiitkät rakennekynnet, mutta hiukan hankalat. Varsinkin näppäinten näpyttely...

Kävin myös parturissa ja nyt on uusi leikkaus ja väri sama kuin kynsissäkin.

Hierojalla käynti ei ollut yhtä positiivinen kokemus. Olen päätellyt, että liian kova alaselän ja pakaroitten hierominen sai hermovaurion pahenemaan. Seuraavaksi menen jalkojenhoitoon.

Paitsi että elinpiirini on kapeutunut pelkästään kotiin (kaupassakäyntikin tuottaa liikaa kipua) myös ilonaiheet on vähissä. Syöminenkään ei enää tuota nautintoa, vaan lähinnä kipua ja huonon olon. Lukeminen on jäänyt - kännykkä vie senkin ajan - blogi on jäänyt, myös toisten blogien lukeminen. Eilen aloitin kirjan lukemisen ja aion jatkaa sitä. Romaanien tai elämäkertojen lukeminen vie ajatukset pois omasta kurjuudesta ja pääsee hetkeksi erilaisiin sfääreihin.

Olen aina pitänyt itseäni pohjimmiltaan positiivisena ja iloisena ihmisenä, mutta nyt olen joutunut kokemaan alakuloa ja masennus-diagnoosin. Mutta kyllä minä täältä vielä nousen - vaikka väkisin ja sisulla!

Tästä nyt tuli tällainen valitusvirsi. Ensi kerralla näytän, mitä kaikkia käsitöitä olen tehnyt. Sitten on  vielä arvonta odottamassa...

Palaan PIAN.


Mervi

Meidän pihalla - jaossa ruusuja ja risuja

Olen suunnitellut lähettää tämän kirjoituksen toisaallekin luettavaksi.

Tässä tarina kahdesta viimeaikaisesta tapahtumasta Koulukadulla. Molemmilla kerroilla pihaamme ajaneet autot saivat sydämeni hyppäämään kurkkuun.

Kaksi viikkoa sitten lauantaina mieheni sai sydäninfarktin. Itse hän kyseli ensiavun aukioloaikoja, mutta minä ymmärsin tilanteen vakavuuden ja soitin hätäkeskukseen. Ei kestänyt montaa minuuttia, kun kaupungilla kuului lähestyvän ambulanssin äänet - kaksi ambulanssia ja neljä punapukuista saapuivat.

Pahimmillaan neljä ihmistä runsaissa tamineissaan olisi saanut pienessä huoneessa potilaan ympärillä touhutessaan kaaoksen aikaiseksi. Mutta ei, oli kerrassaan ihailtavaa seurata heidän ammattitaitoista työskentelyään. Jokainen tiesi hommansa. Ensi töikseen yksi hoitajista irroitti taulun seinältä ja laittoi naulaan tippapullon tippumaan ja näin potilas sai ensimmäiset lääkkeet. Sydänfilmi otetaan jo paikan päällä ja Tyksissä spesialisti näkee saman käppyrän ja näin pystyy antamaan ohjeet jatkosta. Kyllä nykytekniikka on ihmeellistä! Tässä tapauksessa keskivaikea infarkti vaati kiireellisen kuljetuksen suoraan Tyksin sydänteholle. Siellä tiesivät olla valmiina ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua mies oli saanut pallolaajennuksella avun tukkeutuneeseen suoneensa.

Ambulanssihenkilökunta otti hienosti huomioon myös meidät omaiset. Saimme väliaikatietoja tilanteesta ja vielä lopuksi siivosivat jälkensä, roskat roskiin jne. Hoito ja palvelu oli ensiluokkaista, kiitos siitä! Puhutaan ensihoidon nykytilanteesta mitä tahansa, meidän tapauksessamme kaikki sujui mallikelpoisesti.

Eilen pihaan ajoi taas piipaa-auto, mutta äänettömästi ja valottomasti. Poliisiautosta astui kaksi nuorehkoa poliisia. Nytkö se tapahtui - minun kauhuskenaarioni?! Niin monet kerrat olen tämän kuvitellut: jollekin läheisistäni on sattunut jotain ja poliisit tulevat ilmoittamaan asiasta. Olin aivan pois tolaltani niin kauan, kunnes sain selville, että mieheni oli kotona kaikessa rauhassa. (Tästä lähtien komento on selvä: aina pitää ilmoittaa menoistaan ja kännykkä on oltava mukana kaikkialla)

Poliisit tulivatkin tapaamaan miestä, joka istuskeli putiikkini katoksen alla odottelemassa rouvaansa, kun aika sisällä alkoi käydä pitkäksi. Poliisit käyttäytyivät kuin rikollista kohtaan. Liekö tämän hiljaisen, kunnollisen miehen ulkonäkö provosoinut lainvartijat ja silminnäkijän. Parrakas, pitkälettinen mies, jolla vielä korvarengas korvassa – selvästi se oli hän, joka oli poliisiauton peilin hajottanut. Tämä tuttavapariskunta oli juuri ankkuroinut purjepaattinsa pakkahuoneen rantaan, lähtivät syömään ja minua tervehtimään. Vastaanotto vaan oli kovin karu. En ole aiemmin nähnyt yhtä (tyhjästä) kiukkuisia poliiseja. Äänen volyymi heillä nousi, vaikkei kohde puhunut mitään, istui hiljaa paikallaan ja sanoi vaan, ettei hän tiedä tapahtuneesta yhtään mitään.  

Luottamukseni suomalaiseen poliisiin on ollut 100%:nen, mutta nyt se sai aimo kolauksen. Voiko oikeasti viaton kansalainen joutua moisen ryöpytyksen kohteeksi? Olen ymmärtänyt, että ihminen on syytön niin kauan, kunnes todetaan syylliseksi.  Pahoittelen Leena ja Juha saamaanne kohtelua Uudessakaupungissa. Se seuraus episodilla kuulemma oli, että mies aikoo mennä parturille karvojen poistoon. Ettei ainakaan ulkonäkö enää provosoi ketään.

Pellavasydämen Mervi

Lukija kysyi, mitä miehelleni kuuluu. Hän voi ihan hyvin. Sairasloma kestää ainakin vielä kolme viikkoa eikä autolla saa vielä ajaa. Kevyitä puutarha- ja kotitöitä puuhailee ja pienillä kävelylenkeillä käy. Lääkkeitä joutuu syömään loppuelämänsä. Kontrollikäyntejä on tulossa. Vaikka vointi on ihan hyvä, kyllä sen kuulemma silti tuntee, että sydämessä "jotain" on.

Mervi

Elämä on

Eilen, lauantaina, oli sukulaispojan häät tässä naapurikunnassa. Olin pyytänyt siskoani putiikkiin viimeisiksi tunneiksi, jotta voisin rauhassa valmistautua. Olin juuri laittamassa kynsiäni..

Näin hienot, tavaratalosta ostetut, itse liimattavat:

Mieheni oli käynyt torilla, mennyt yläkertaan ja tuli sitten kysymään, että "mites se ensiapu lienee auki?" Meillähän on noita päivystyksiä lopetettu ja supistettu. Ihmettelin ja kysyin, että mikä hätänä, kun en käsittänyt edes, että kummasta on kysymys; kun tytärkin oli yläkerrassa. "Kun ottaa niin sydämestä", hän toteaa.

Sanoin, ettei me nyt mitään ensiapuun, vaan soitan hätäkeskukseen. Niin tein ja selitin sinne tilanteen. Sieltä lähti kutsu ambulanssille ja minulta ja myös mieheltäni kysyttiin lisätietoja. Läpi kaupungin kuului pillien ujellus, kun kaksi ambulanssia tuli paikalle. Neljä ihmistä - kaksi naista ja kaksi miestä ottivat olohuoneen haltuunsa, taulu pois seinästä ja siihen naulaan roikkumaan tippapussi. Hyvin oli tiimityöskentely opittu, niin hallittua oli toiminta. Voin vain kuvitella millaisen kaaoksen neljä ihmistä OLISI VOINUT saada aikaiseksi. Kun on kyseessä vakava tilanne tai rintakipuinen potilas, kuulemma lähetetään kaksi ambulanssia.

Paikalla otettu sydänfilmi kertoi, ettei mitään ainakaan isoa infarktia olisi, mutta selkeitä muutoksia kyllä. Nykyaikanahan tieto kulkee ja saman filmin näki Tyksissä sydänlääkäri, joka antoi ohjeet lääkityksestä ja määräyksen tuoda potilas Tyksiin. Valot vilkkuen sinne sitten menivätkin.

Siellä Aarre on nytkin. Tekivät lisätutkimuksia ja yhteen suoneen pallolaajennuksen. Oli kuulemma suoni aivan tukossa. Lääkärin mukaan tilanne oli loppujen lopuksi pahempi kuin ensinäkemältä olisi vaikuttanut. Nyt on olo enää väsynyt. Lääkkeet tekivät olon tosi huonovointiseksi ja paljon olikin oksennellut. Lääkkeisiin tottumattomana taisi olla liian tujut aineet! Itse olen samoja kipulääkkeitä saanut leikkauksien yhteydessä, mutta tuntenut oloni ainoastaan mukavasti uneliaaksi. Mutta mun kehoni onkin myrkkyjä tottunut suodattamaan.

Emme ole Turkuun lähteneet, sillä mieheni ei vieraista "piittaa", kunhan saa rauhassa nukkua. Puhelimitse on kuulumisia vaihdettu. Tänään siirtävät normiosastolle, jos sinne vaan tulee tilaa ja huomenna päässee jo kotiin. Pari viikkoa on ajokielto ja sairasloma. Kolmen kuukauden kuluttua kontrollikäynnillä tarkistetaan tilanne ja silloin selviää, onko jäänyt pysyviä vaurioita. Lääkityksiä tietysti tulee tälle aiemmin perusterveelle miehelle.

Herää vain kysymys, että onko nämä kolesteroli-, verenpaine- ym. vauhkoomiset tarpeellisia, kun mieheni kolesteroli oli saatu täysin ihanteelliselle tasolle, hän ei tupakoi, ei käytä alkoholia ja liikkuu säännöllisesti ja silti tällainen tuli eteen.

On tässä tullut mieleen monenlaista muutakin. Olen itse paljon sairastanut ja aina ollut "se huonompi". Mieheni kohdalla olen kyllä usein pelännyt (ja vilkas mielikuvitus kun on, jo monet kuvitteelliset hautajaiset järjestänyt) mutta huolestunut lähinnä autolla ajamisesta Niin monta läheltäpititilannetta on työmatkoilla ollut. Ei ole pieneen mieleenkään tullut, että jotain näin vakavaa saattaisi hänelle tapahtua. Vaikka ollaanhan tässä jo keski-iän ylittäneitä - mieheni 63-vuotias - eli kroppa alkaa väkisinkin rapistua. Illalla keskustelimme tyttären kanssa siitä, jos minulle jotain sattuisi. Että onko firman paperit niin selkeästi arkistoitu, että toisetkin niitä ymmärtää? Ja se lääkelistakin pitäisi tehdä ja kuljettaa mukana.

Elämä on arvaamaton ja joskus hiuskarvan varassa, niinkuin tavataan sanoa. Voiko sitä koskaan olla liiaksi varautunut? Muutoksia on luvassa: haluan aina tietää, missä mieheni liikkuu (uusintakynnys on melko matala) ja kiputuntemuksista pitää heti kertoa. Ruokavalio muutetaan heti ensi viikolla "sydänystävälliseksi". Piparit pois kahvipöydästä.

Mervi

Yrittäjän vapaapäivä

Viime viikot - kuukaudet paremminkin - on ollut huonoa terveyttä. Painoa on tullut lisää, liikkuminen vähentynyt ja kivut kasvaneet lähes sietämättömiksi. Perjantaina iski polveeni joku kumma kipu. Ei sattunut istuessa, ei levossa, ei tunnustellessa eikä ihan hirveästi kävellessäkään kepin varassa. Mutta kun niveltä liikutteli, niin kylläpä vihlaisi. Piti siis kulkea varovasti kahdella kepilla ja asettaa vasen polvi tarkasti oikeaan asentoonsa.

Perjantaina kävin muissa asioissa lääkärissä ja hän vaan totesi siinä olevan nivelpussin tulehduksen. Lopulta ilmeisesti huomasi huoleni ja teki lähetteen röntgeniin, missä pääsinkin heti kuvaukseen. Tulokset kuulisin ensi viikon alussa soittamalla. Lauantai yksin putiikissa oli tuskaa ja aloin huolestua, että jospa siellä kuitenkin on  bakteeri, joka lähtee liikkeelle verenkiertoon ja muistiini tuli 2014 verenmyrkytys ja sen katastrofaaliset seuraukset.

Soitin päivystykseen, mikä olikin aikamoinen farssi. Vaikka soitan Uudenkaupungin sivuilta löytyneeseen yhteispäivystyksen numeroon, minulle soittaa kuitenkin nauha Turusta. Sitä blaablaata monella eri kielillä ja sitten sitä, että kaikki asiakaspalvelijamme ovat..... ja kun vihdoin joku vastaa, ja olen kertomassa tarinaani, häntä kiinnostaakin vain, mistä kunnasta olen. Soitto käännetään sitten tänne Uuteenkaupunkiin. JA _SE_ SAMA_LITANIA_ALKAA_ALUSTA. Turhaudun odottamiseen ja painan numeron 1, josta luvataan soittaa minulle! Se oli ainut kunnon neuvo - tehkää aina niin.

Ei kestänytkään kauan kun minulle soitettiin Turusta ja sain kertoa tarinani ja huoleni. Ystävällisesti minulle katsottiin aika Ugin päivystyksestä. Pääsin heti, kun olin sulkenut putiikin kahdelta. Otin mukaan käsityön ja kun kerroin, että voin hyvin, eikä istuessa satu, niin tietenkin KAIKKI POTILAAT ohjattiin ennen minua. Viimeisenä pääsin mukavalle lääkärille, joka lauleskellen otti potilaat vastaan. Minun polvea katsoessani hän tokaisi lempeästi: "Voi polviparkaa!"

Uhkasi punkteerata sen. Ei! Loppjen lopuksi kyllä! Kun valitin pelkääväni bakteereiden kulkeutumista sinne, sanoi tekevänsä sen huolellisesti, steriilisti. Tuossa toimenpiteessä ne bakteerit sitten menevät, jos ovat mennäkseen, outs! Kestin sen kyllä: ensin puudutettiin, sitten ei sattunutkaan, kun punkteerattiin pikkuisen nestettä ja perään laitettiin kortisonia. Kun crp oli alle 5 niin elimistössäni ei voinut olla bakteeritulehdusta ja nyt vaan toivon, että tuokaan toimenpide ei niitä aiheuttanut.

Ei auttanut kortisoni eikä mikään määrä särkylääkkeitä.

Aamulla olin kovin kipeä. Pääkin, joka ei enää nykyisin jyskytä, alkoi nyt kiusata. POlvi ihan varottava ja kaksilla kepeillä ehdottomasti piti liikkua. Liekö liian suuret särkylääkemäärät tehneet oloni huonoksi, oksennuttikin. Siitä huolimatta menimme katsomaan kummallista Kannu-Ukkoa - suuripuheista miljardööriä, joka kehuu omaisuuksillaan ja hurjilla tulevaisuuden suunnnitelmillaan. Minua kiehtoo hänen omituinen habituksensa. Onko se vain kuulijoiden viihdytystä (vailla pilkettä silmäkulmassa) vai onko se hoitoa vailla olevan miehen vääristynyttä suuruudenhulluutta. En tiedä, mutta se minua se kiinnostaa.

Kävimme vielä Kuusiston Annen kirpparilla, missä pääsee kiinni kesään maalaisympäristössä. Niinpä sainkin raittiinilmanmyrkytyksen ja ehkäpä auringonpistoksenkin, sillä olin entistä kipeämpi ja huonovointisempi. Loppupäivän vietin sängyssä peiton alla koko lailla kurjissa mietteissä.

Vähän tässä yritin löytää kivoja näkemiskohteita Naantalissa. Meillä on pienesti aikomus lähteä ensiviikolla päiväretkelle Naantaliin, mikäli minun kuntoni on lainkaan siinä kunnossa. Uskallan hiukan epäillä.

Hyvää tässä on se, että tykkään työstäni nykyisin entistä enemmän. Vaikka olenkin nyt kuntoni puolesta lähes pohjanoteerauksessa, olen mielissani, että huomenna alkaa työt. Kymmeneltä saapuu Arja-ompelija, avaa oven ja laittaa putiikin kuntoon. Samoihin aikoihin tulee henkilökohtainen avustajani, joka odottaa, mitä hommia hänelle "määrään". Minä saan istuskellä toimistopöydän ääressä ja toimia parhaani mukaan, että meillä kaikilla olisi kivaa, olisi töitä ja ennenkaikkea - asiakkaat tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla hoidettua!

Vaan sitä ennen pitäisi siirtyä sänkyyn, koittaa löytää vähiten kivulias makuuasento ja saada unenpäästä kiinni. Elämälle kiitos, että selvisin tästä päivästä ja turvallisin, uteliain mielin odotan huomista.

Pellavasydämen MErvi

Pitkän prosessin päässä

Kävin tänään Tyksissä. Minulle oli varattu aika gastron poliklinikalle. Reissu meni hienosti. Keli on hyvä, tiet sulana. Yhtään en joutunut odottamaan, vaan aikataulut täsmäsi. Ainut pikkuharmi oli se, että läääkäri käski käydä samantein laboratoriokokeissa, mutta se ei lopulta onnistunut, sillä olin aamulla syönyt aamupalan. Ihme, ettei lääkäri huomannut, että nuo kokeet olisi vaatinut paaston. Noh, käyn perjantaina täällä omassa laboratoriossa.

Olen jo jonkun aikaa hautonut mielessäni toivetta päästä uuteen laihdutusleikkaukseen. En osannut ennalta arvioida lääkärin suhtautumista asiaan. Tiesin, että hän voi tyrmätä ajatukseni sillä perusteella, etten ole kyennyt pitämään painoa kurissa ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Toivoin kuitenkin, että voisin perustella pyyntöni niin hyvin, että lupa heltyisi.

Onnekseni paikalla oli sama lääkäri, joka hoiti aminua vuonna 2013, kun valmistauduin tammikuussa 2014 tehtyyn leikkaukseen. Silloin prosessi kesti runsaan vuoden. Te, jotka olette seurannet blogiani, muistatte varmaan, että hetikohta tuon leikkauksen jälkeen elämäni heitti "häränpyllyä" kun elimistööni tunkeutui pöpö, joka teki pesänsä lonkkaproteesiin.

Ensimmäisestä leikkauksesta jäi erittäin ikävä vaiva, närästys. Joudun syömään joka päivä siihen lääkettä, eikä se silti tahdo tokeentua. Nyt kuulin iloisen asian; vaiva voidaan korjata tässä uudessa leikkauksessa! Olisipa suuri helpotus. Kun noita vaivoja on muutenkin jo tarpeeksi.

Joudun aloittamaan koko prosessin alusta. Se tarkoittaa ensimmäiseksi ruokapäiväkirjan pitämistä. Sitten se tarkoittaa Turun keikkoja: ravitsemusterapeutti nyt ensin opettaa (taas!) uutta tapaa suhtautua ruokaa ja kunnollista ruokavaliota. Joudun myös epämiellyttäviin tutkimuksiin, mahantähystykseen ja nenän kautta tehtävään tähystykseen. Yök!

Olin jo varautunut tuntemaan syyllisyyttä, mutta aivan turhaan. Lääkäri itse mainitsi, että ymmärtää tilanteeni ja sen, etten ole kyennyt keskittymään laihduttamiseen, kun elämässä on ollut niin paljon muuta. Kaksi asiaa puoltavat uutta leikkausta: se, että saadaan närästysvaiva hoidettua ja se, että jokaisesta pudotetusta kilosta on hyötyä yleiskunnolleni ja liikkumiselleni.

Jos sinua kiinnostaa, voit seurata edistymistäni uudessa blogissani (taas!) täällä.

Huomenna se alkaa. Ruutuvihko esille ja jokainen suupala tunnollisesti ja rehellisesti ylöskirjoittaen.

Mervi

Vali, vali, valituksia

Ei kannata lukea, jos on itse "herkillä".
Huomasin tänä aamuna, että viime aikoina olen postannut pelkästään käsitöistä, enkä ole kertonut omista kuulumisistani ollenkaan. Nyt sitä siis tulee.... Vaikkei lukijoita kiinnostaisikaan, on tämä itselleni hyvä muistio.

Kävin tänään lääkärissä. Olin tilannut ajan toista kuukautta sitten, enkä heti meinannut muistaakaan, mitä mun oikeastaan piti valittaa. Kirjoitin asiat lapulle (toisen lääkärille ja toisen itselleni) ja sitten huomasin, ettei yksi puolen tunnin aika edes riitä kaikille ongelmille. Suosittelen muuten toisillekin - kannattaa ottaa mukaan muistiinpanot, kun menee lääkärille. Hermostuksissaan helposti unohtaa asioita.

ELINTASOSAIRAUKSIA?
 
Olipa mukava lääkäri. Yleensä  nuoret kivat lääkärit ovat täällä vain vähän aikaa ja seuraavalla kerralla niitä ei enää ole saatavilla. Tämä lääkäri on kuulemma tullut jäädäkseen Uuteenkaupunkiin. Kiva! Verenpaineeseen sain uuden lääkkeen. Paineet ovat taas huidelleet yläkantissa, kun kiloja on tullut takaisin. Kolesteroli samoin korkealla, mutta sitä lääkitystä en ole vielä aloittanut, koska kokemuksesta tarvaan, että on odotettavissa lihaskipuja. Haluan ensin saada muut kivut hallintaan. Kilpirauhasen vajaatoiminta tutkittiin ja Thyroxin-annostus ennallaan.

UUSIA LÄÄKKEITÄ

Koska putiikissa puhun paljon asiakkaitteni kanssa erilaisista sairaskertomuksista, usein tulee puhe myös kunkin särkylääkkeistä. Olen oppinut, ettei koskaan pidä ulkomuodon perusteella arvioida ihmisen elämänlaatua. Minun silmissäni nuoren, terveen ja hyväkuntoisen näköinen asiakas olikin menossa selkäleikkaukseen. Hänen jatkuvat kipunsa vaativat aika voimakkaat särkylääkkeet. Puheeksi tuli minulle vieras hermoperäiseen kipuun vaikuttava Gabrion.

Pyysinpä sitten tätä lääkettä lääkäriltä ja hän kirjoittikin minulle reseptin. Varoitteli sivuvaikutuksista ja ehdotti, etten ottaisi uutta verenpainelääkettä ja tätä yhtaikaa, vaan totuttelisin ensin toiseen, jotta erotan sivuvaikutukset. Mitä minä en tietenkään totellut, vaan otin molemmat heti kotiin tullessani. Tänään on vapaapäivä, joten ei haittaa, vaikka olisinkin illalla "kanttuvei".

Toisaalta tuntuu toivorikkaalta, että kivut saattaisivat hellittää, mutta toisaalta kamalalta, että noin väkeviä lääkkeitä tarvitaan vielä lisää.

PYSYVÄ HAITTA?

Yllätyksekseni sain potilasvahinkokeskuksesta kirjeen, jossa pyydettiin selvitystä siitä, minkä verran vuonna 2011 tehty leikkaus vaikuttaa nykyiseen toimintakykyyni. Tarkoituksena on siis tutkia, tuleeko minulle korvattavaksi potilasvahingosta aiheutuva pysyvä haitta. Tuo lonkkaleikkaus epäonnistui ja sain siitä potilasvahinkokorvauksen. Sittemmin samaa lonkkaa on leikattu vielä 3 kertaa. Nyt pitäisi valokuvata, minkälainen arpi siitä jäi. Noh, arpia on niin paljon "kasapäin" ettei sieltä yksi erotu mitenkään. Lisäksi on mahdotonta sanoa, mikä on tuon nimenomaisen leikkauksen vaikutus nykyiseen olooni. Lääkäri lupasi kuitenkin kirjoittaa pyydetyn e-todistuksen, kunhan ensin hommaan fysioterapeutin lausunnon. Eihän sitä tiedä, jos vaikka vielä lisää korvauksia satelisi...

KUNNALLISVAALEIHIN

Aasinsiltana tästä voisin mainita - tai se lienee sanomattakin selvää - että tunnen sairaanhoidon toiminnan ja hierarkian aika hyvin. Kokemusta on sekä paikallistason että erikoissairaanhoidosta. Ihan pieni kipinä sisälläni tahtoisi vaikuttaa toistenkin vammaisten elämään. Se onkin sitten ainoa syy, miksi lupauduin kunnallisvaaliehdokkaaksi. Ensin lupauduin, mutta kun asiaa tarkemmin mietin, halusin perua. Sitten se olikin jo myöhäistä. Ja nyt on mentävä liikkuvan junan mukana. Valokuva on jo otettu vaalimainoksia varten.

On kaksi asiaa, jotka vaativat paksua nahkaa: bisnes ja politiikka. Kumpikin ovat pahimmillaan erittäin raadollista hommaa. Yksi riittäisi minulle, enkä usko, että politiikka tuleekaan sen kummemmin elämääni. Sosiaali- ja terveyslautakunta olisi kylläkin paikka, jossa tuntisin kokemuksestani olevan hyötyä.

Mervi

Sauna ei sovi

On se vaan uskottava, että sauna ei minulle sovi! Olen sen kyllä tiennytkin, mutta uimahallissa käydessä on/olisi kiva lopuksi lämmitellä oikein kunnolla.

Viime viikolla olin vasta torstaina entiselläni, kun maanantaina käytiin uimahallissa. Nyt päätin kokeilla ilman saunomista. Kyllä, tänään ei ole yhtään huono olo. Ei siis saunaa sille, joka sairastaa fibromyalgiaa. Voikohan sen kääntää toisinpäin, että jos sauna ei sinulle sovi, sairastat fibromyalgiaa? Ei ehkä sentään...

Tartuin härkää sarvista, enkä antanut valtaa pelolle, joka hiipi mieleeni, koska viimeksi olin vähällä kaatua. Minulla on kevyet muoviset lipokkaat jalassa ja pysyn kyllä sen puoleen hyvin pystyssä, mutta keppi lähti luistamaan. Tällä kertaa lainasin uimahallin rollaattoria. Sillä ei pääse liukastumaan, mutta muutoin en saa siitä tarpeeksi tukea, joten hiukan hankalaa oli liikkuminen. Parempi kuitenkin niin, kuin että jättäisin menemättä.

Olen huomannut vesiliikunnasta (en ui ollenkaan) olevan hyötyä. Jälkeenpäin olen havainnut, että viikolla ei ole tainnut ollenkaan hermosärky vaivata. Ja sehän on erittäin hienoa se!

Sain kutsun magneettikuvaukseen, kolmas tänä vuonna. Tällä kertaa kone on jalkautunut tänne syrjäkylille. Tutkimus tehdään paikallissairaalan pihaan pysäköidyssä rekassa. Säästyy minulta Turku-reissu. Tuossa kuvauksessa pitäisi selvitä hermovaurion sijainti, onko syy selässä vai lonkassa. Mitä sitten sillä tiedon teen, sekin selvinnee....

Mervi

Yhteistä projektia

Olemme mieheni kanssa vanha pari, kohta 40 vuotta yhteistä huushollia pidetty. Molemmat viihdymme kotona, mutta kovin harvoin mitään yhdessä puuhaamme. Telkkarin katsominen taitaa olla ainut yhteinen harrastus, onneksi tykkäämme paljolti samanlaisista ohjelmista.

Nyt kun olemme kahden kerroksen väkeä, puuhailemme kumpikin omassa kerroksessamme. Hädin tuskin ääneni kantaa, kun huutelen miehelle yläkertaan: "Haloo....Tuukko juomaan kahvia?"

Appropoo - vaikkei tästä pitänyt ollenkaan tulla sairaskertomusta, mutta tuli väkisin mieleen - eilen, kuten usein muulloinkin, alkoi sydämeni sykkiä kummalliseen tahtiin. Kovin usein, kun menen työpäivän päätteeksi pitkälleni, alkaa sydän laukata villiin tahtiin ja epätasaisesti. Rytmihäiriöksi sitä luulen. Samanaikaisesti jalat alkavat kihelmöidä. Tätä kestää jopa pari tuntia, mutta sitten ruumis tasaantuu. No, eilen tapahtui sama juttu. Rytmihäiriö kesti kauan, eikä rauhoittunut edes välillä. Tuli vähän onhelo olo ja MINÄ SOITIN miehelleni yläkertaan kertoakseni, että "jos tähän nääkähdän, niin tiedät sitten, että sydämessä on vika". Kummallista tässä on se, että juuri levossa alkaa tuo häiriö. En tunne kipua, enkä huonoa oloa, vain tuo kummallinen syke.

Mutta siitä yhteisestä puuhasta. Tänään laitoimme yhdessä tauluja seinään. Tiedän olevani epäjohdonmukainen: toisaalta haluan pitää kiinni yhteisestä sopimuksesta, että minä päätän sisällä, mies ulkona, mutta toisaalta haluaisin hänenkin sanovan sanansa. Miksikö? No siksi, että jakaisimme vastuun. Jälkeenpäin kun tulee sanomista "no kun sun piti se tohon saada....". Myönnän.

Kaikki huonekalut, mitä tähän uuteen huusholliin on hankittu, on myöhemmin myyty pois. Paitsi keittiön pöytä ja tuolit. Seuraavaksi tod.näk. lähtee olohuoneen pöytäryhmä kiertoon... Että niin se mieli muuttuu.

Tauluprojektista toisessa blogissani. Mervi

Pöpö

Vakkarilukijani muistavat, miten vuonna 2014 maaliskuussa sain pöpön lonkkaani. Olin ollut maanantaina uimahallissa ja perjantaina ambulanssi vei minut piiiiitkälle kierrokselle sairaalaan. Olin saanut vakavan verenmyrkytyksen ja seuraukset olivat kaameat. Koko vuosi meni toipuessa. Syytä ei jälkikäteen voi varmuudella sanoa, uimahalli on yksi, mutta tammikuinen vatsaleikkaus toinen vaihtoehto. Tai sitten syy on jossain ihan muualla.

Noooh, nyt olin taas maanantaina uimahallissa. Tänään, torstaina, pottuvarpaani kynsivalliin on noussut tulehdus. Tässä tunnin sisällä kipu on yltynyt aika kovaksi. Osaan kuvitella vanhastaan, että yöllä se on todella kipeä, edes peitto ei saa koskea varpaaseen.

Olisi se kohtalon ivaa, jos mokomakin pöpö alkaisi kömpiä ylöspäin ja tekisi pesänsä mun hienoon ja kalliseen lonkkaproteesiini! Niin_ei_saa_tapahtua.

Soitin terveyskeskuksen ajavarauspuhelimeen ja äsken sieltä soitti hoitaja takaisin. Heiltä on kaikki tämänpäiväiset ajat menneet, suositteli soittamaan yhteispäivystykseen kolmen jälkeen. Minäpä soitan. Jostain olen ymmärtänyt, että kynsivallintulehduksissa on takana ärhäkkä bakteeri.

Yleensä minun tulehduksiini on suhtauduttu asiaankuuluvalla vakavuudella. Kävin joku aika sitten tutkimuksessa, jossa on pieni mahdollisuus verenvuotoon. Sairaanhoitajan suosittelemana otin varmuudeksi antibioottisuojan ennen toimenpidettä.
....

Nyt sain ajan päivystykseen klo 17.40. Hoitaja varoitteli, että  voi joutua odottamaan. Minäpä otan pitsipolvarineulomuksen mukaan, riittää työtä ja menee aika rattoisasti. Evästäkin voisi ottaa - sehän on sitten ihan sama istuuko kotona vai siellä. Eikä tartte jäädä pähkäilemään....

Mervi

Nohöh!

Syyksi ei riitä nämä pakkaset sille, että palelen niin hirveästi. Olen tästä jo sydämeni teille vuodattanutkin. Viime yönäkin nukuin neljän peiton alla, kun en ole vielä sitä untuvapeitettä hankkinut. Iho on äärettömän kuiva ja aineenvaihdunta lähes pysähtynyt. Eli kaikki oireet viittaavat kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Kävin laboratoriokokeissa ja äsken minulle soitettiin tuloksista. Eikä, mulla onkin liikatoimintaa! (Onneksi tein vielä kerran oikoluvun - tässä nimittäin luki "mulla onkin liiketoimintaa" Tottahan sekin) Himpun verran, mutta kuitenkin.

Tsh oli minulla 0,13 kun sen pitäisi olla yli 0,3
T4V oli 23,1 Sen pitäisi olla alle 22.

Sen sijaan että kuvittelin jo omatoimisesti uskaltavani LISÄTÄ lääkitystä (en kuitenkaan onneksi niin tehnyt) minun pitääkin VÄHENTÄÄ sitä.  Olen ottanut 2 pilleriä päivässä, nyt ohje on 2-3 kertaa viikossa 1,5 ja muulloin 2.

Tästäkin on joku lukija minulle huomauttanut ja nyt myös hoitaja puhelimessa: Thyroxin pitää ottaa ennen muita lääkkeitä tai syömistä. Eli yöpöydälle vesilasi ja pillerit. Eihän sitä todellakaan tiedä, jos lääkkeillä on jotain yhteisvaikutuksia niin, ettei thyroxin teekään tehtäväänsä.

Aion tehdä saamieni ohjeiden mukaan ja mennä myös kontrolliin 3 kk:n kuluttua.

Toinen vaiva on närästys, joka on tullut laihdutusleikkauksen jälkeen. Yleensä ohjeeksi annetaan syödä 3 kk Somacia. Minä joudun vielä kahden vuoden jälkeenkin syömään vahvennettua annosta, 40 mg. Jos vähääkään myöhästelen lääkkeen otosta, on koko päivä pilalla hirveän närästyksen vuoksi. Tuttavan suosituksesta pyysin vaihtamaan lääkkeen toisen nimiseksi - olikohan se Nexium?

Nämä on kuitenkin pikkuvaivoja ja lääkkeillä korjattavia. Tai sitten ylimääräisillä kerroksilla vaatteita.... Sitten vasta saa valittaa, kun on hengenvaarasta kysymys.

En löydä minkäänlaista aasinsiltaa, miten tähän voisi liittää käsitöihin liittyviä kuvia, joten liitän täysin asiaan liittymättömiä. Tässä kaksi kehyskukkaroa (= nipsukukkaroa) joita tein kokeillakseni Hemlinen tekstiililiimaa. Hmmm.... en ole varma, onko yhtä hyvää kuin Gutermannin vastaava, mutta ainakin se on halvempaa.

Harmillisen isoja heppoja tuossa kankaassa - tahtoo jäädä joko pää tai kaviot pois.

Näissä kehyksissä olisi ompelemista varten reiät. Liitin kankaat kuitenkin liimalla ja meinaan vähän puristellakin noita kehyksiä piukempaan. JOS OLISIN oikein viitseliäs, saattaisin tehdä ompelun jollain koristelangalla, mutta kun se ei ole välttämätöntä, niin tod.näk. jää tekemättä.

Pellavasydämen Mervi

Kauhea pelko!

Muutamana päivänä - tai siis iltana - havahduin siihen, että otsani oli kuuma. Sitten lapsuusvuosien en ole kuumetta mitannut, mutta nyt sitä oli yli 38. Aamuksi laski normaaliin. Oli myös leikattu lonkka kipeä ja väistämättä tuli mieleen vuoden takaiset oireet - niin samanlaista nytkin.

Kävin sairaanhoitajalla otattamassa crp:n ja se oli 85. Lähetti lääkärille, joka lähetti kiireellisenä Tyksiin. Yksi ilta ja yö meni siellä odottaessa. On tämä systeemi hullu: lääkäri laittoi mukaani lähetteen ja maininnan kiireellisyydestä, silti odottelin tyksin ensiavussa pari tuntia, ennenkuin pääsin SAIRAANHOITAJAN ARVIOON hoidon kiireellisyydestä. Hetken makasin siellä ensiavussa, kunnes puoliyön aikaan lähettivät Kirurgisen sairaalan tekonivelosastolle, sinne, missä olet kerran jos toisenkin maannut. Pääsin jopa samaan huoneeseen eristyksiin.

Minulla siis epäiltiin jälleen infektiota ja kun ei mitään muuta syytä löytynyt, arveltiin sen olevan siellä keinonivelessä. Aamulla lääkärinkierrolla sain kuulla, että mennään leikkaussaliin ja tehdään punktio.

Arvatkaas, mitä minä kaikkein eniten pelkäsin?

Sitä, etten pääse huomiseen muotinäytökseen. Sen organisointi oli kesken, eikä kukaan muu pystyisi sitä hoitamaan ja juontamaan. Toki myös ajattelin elämäni kurjuutta, jos taas lonkka avataan jne... Onnekseni sieltä ei mätää löytynyt. Pääsin hetimiten lähtemään kotiin. Nyt syön viikon verran vahvaa antibioottia (onneksi tällä kertaa suun kautta) ja menen viikon päästä näyttämään ja kuulemaan mahdollisia tuloksia. Viljelyyn kylläkin menee kauemmin aikaa.

Leikkaava lääkärini tekee sitten päätöksen, voidaanko 10.9. määrätty toisen lonkan revisioleikkaus tehdä, vai onko se liian uskaliasta.

No mutta, nyt minä olen kotona ja tätä kirjoittaessa (klo 0:24) muotinäytös on kasassa, listat tehty, juonto suunniteltu, vaatteet ja tarvikkeet pakattu. Huomenna klo 12 se sitten alkaa, minun ja monen muun elämän ensimmäinen muotinäytös. Monta on epäonnistumisen mahdollisuutta, mutta "yrittänyttä ei laiteta". Tosi kivaa tämä suunnittelu on, lukuunottamatta tällaista pelästystä.

Pellavasydämen Mervi

Fibromyalgia

Tämä teksti on kirjoitettu lauantai-iltana:

Kun tähän postaukseen ei liity kuvaa, valikoin vanhoista kuvista tällaisen. Vähän erinäköinen olin kaksi vuotta sitten heinäkuussa 2013. Ilme on ryppyinen siksi, että aurinko paistaa silmiin, ei siis tuskasta kertova kuitenkaan. Kohta on muuten kesä, ihanaa! Vaikka ei silti, kyllä minä nautin jokaisesta päivästä myös ennen sitä.

Minulla on todettu fibromyalgia, tai ainakin vahva epäily siitä. Olin vielä työssä käydessäni Kankaanpäässä kuntoutuksessa ja siellä tutkittiin kipupisteet. Muistaakseni niitä löydettiin tarpeeksi, jotta diagnoosiksi tuli fb. Siitä asti olen itse sanonut lääkärissä käydessäni, että minulla on fb. Niin helppoa se on saada diagnoosi!

Viime aikoina olen alkanut epällä, ettei sitä (enää) olekaan. Viimeisimmän leikkauksen jälkeen olen mainiosti pärjännyt normaalillä särkylääkitykselläni - tai oikeastaan olen sitä vähentänytkin. Nykyään särkylääkitykseni on: aamuin illoin 75 mg Voltaren Retard ja samoin aamuin illoin 100 mg Tramal Retard.

Onneksi olen tällä viikolla muistanut oikein ääneen iloita hyvästä olostani. Yhtenä iltana lähdin kauppaankin silkasta liikkumisen ilosta ja vapaudesta! Onneksi sikäli, että tänään on ollut pohjanoteeraus kipujen suhteen.

Fibromyalgia-potilaan pitää muistaa liikkua, mutta myös rajoittaa rehkimistä.

Nyt en tiedä, kummasta on kysymys, kun tauti selvästi pukkaa päälle. Eilen menin suoraan putiikista teatteriharjoituksiin. Vaikka sainkin siellä etupäässä vain nauttia harjoituksista, olin kuitenkin illalla aivan väsynyt. Miehenikin ihmetteli, kun olin jo ennen kymmentä  nukkumassa.

Tänään oli putiikissa oikein hiljainen päivä ja neuloin vain sukkaa takahuoneessa. Joko tämä paikallaanoleminen tai eilinen liian pitkä työpäivä aiheutti tämän koko kropan särkemisen. Tai voihan se olla  vaan merkki tulevasta matalapaineesta. Mutta ei, näin kipeä en ole ollut pitkään aikaan.

Turun Sanomista luin joku päivä sitten artikkelin kivusta ja kivunlievityksestä. Huomioni kiinnitti tämäntyyppinen ajatus: kivun kestää paremmin, kun tietää sen olevan ohimenevää. Juuri näin se on. Minäkin sanon kyselijöille, että voin oikein hyvin. Itse tykönäni mietin, että ei se ole koko totuus. Välillä olen todella kipeäkin. Istun nojatuolissa ja vuorotellen alkaa pakaran tyköä sellainen vihlominen, että oksat pois! Mutta kun kokemuksesta tiedän, että asentoa vaihtamalla se menee vähän ajan päästä pois, en edes ota sitä mukaan laskuihin.

Näin siis tänään lauantaina, mutta onneksi huomenna saattaa taas olla mainio päivä! Ja mikä minun on ollessa, kun saatan mennä maate ja nukkua vaikka koko illan. Juuri näin kehotti mieheni tekemään, kun töistä tullessamme valitin kipua. Ei hän koskaan moiti tai kadehdi "laiskotteluani".
Mervi